Olen vihdoinkin saanut elämäni sellaiseen tilanteeseen, että voisin maksaa velkani pois. Otin eka yhteyttä velkaneuvojaan kun ajattelin, että en selviä tästä yksin ja heiltä saa apua. No, odotin ensin aikaa puoli vuotta ja sitten kävin sinne kertomassa tilanteeni. Nainen lupasi ottaa selvää, kenelle olen velkaa. Kertoin myös että saisin lainaa vanhemmiltani velkojen maksuun suoralla rahalla.
Kuukausi meni ja sain yhteenvedon naiselta. Tässä vaiheessa hän oli jo unohtanut, että aion maksaa kaiken suoraan ja pyyteli kaikenmaailman kertomuksia ja todistuksia. Selitin hänelle ,että aion maksaa kaiken kerralla pois. Hän sanoi että "meni ohi tuo tieto" . Tuossa vaiheessa luotto meni täysin. Jos ei edes sen verran välitä asiakkaistaan, että kirjaisi papereihini tärkeimmät kohdat keissistäni niin minusta hän on täysin ammattitaidoton ihminen.
No tästä suivaantuneena päätin, että selvitän itse sitten saatana loput. Kun aloin vertaamaan velkaneuvojan listaa laskuihin mitä olin säästänyt ja ulosottomiehen listoihin niin huomasin, että velkaneuvoja oli unohtanut muutaman perintäfirman kokonaan laskuista ja ulosotonkin maksuja puuttui.
Nyt olen tilanteessa, että en tiedä mistä katsoa ja mitä. Minulla on laskut mitä olen kerännyt, ulosoton listat, velkaluettelo Omatiedosta, velkaneuvojan lista ja nämä kaikki eroaa toisistaan. Suoraan sanoen, olen niin sekaisin siitä, mitä maksaa minnekin, että pää hajoaa ihan justiinsa. En saa nukuttua, kun laskut pyörii mielessä koko ajan.
Osaisiko joku neuvoa mikä on paras tapa edetä tässä asiassa? Miten saan nämä asiat järjestykseen?
Sekavaa, hyvin sekavaa
2
139
Vastaukset
- VelkaneuvojanOrja
Iso osa maksuista on Omatiedon mukaan menemässä vanhaksi tämän vuoden lopussa - voiko siihen tietoon luottaa? Kaikki vanhaksi menevät velat on Lindorffille, mutta omissa muissa papereissani summat ei ole niin korkeat kun Omatiedossa...
Sulla pitäisi olla UO:sta saatava velkaerittely josta näkyy kaikki sen hetken UO:ssa olevat velat. Omatieto on A-tiedon ylläpitämä, ei mitää tekemistä UO:n kanssa.
Tilaat nyt sen UO:sta. Ei varmasti Lindorf anna mennä velkojen vanhaksi, siihen ei kannata luottaa että pääsee kuin koira veräjästä. Seuraavaksi otat yhteyttä niihin tahoihin joihin velkaa on ja pyydät velkasaldoluettelot kaikista veloista. Kun saat kaikki velat yhteen esim exeliin niin voit laskea suurpiirtein mitä sulla ol velkaa kaikenkaikkiaan. Oma pankkisikin osaa tässä kyllä auttaa. Seuraavaksi on sovittava päivä jolloin aiot kaikki velat maksaa kerralla. Kun tiedät päivän otat taas yhteyttä velkojiin ja pyydät että lähettävät uudet laskut kaikista veloista joihin on laskettu kaikki kulut maksupäivään asti. Kun maksat sovittuna päivänä niin homma on ohi. Itse aikoinani makselin hieman liikaa jlainan saatuani mutta UO kyllä palautti liikaa meksetun summan. Kun oot maksanut niin taas pyydät velkojilta todistuksen että kyseiseen firmaan ei enää velkaa ole. Nämä todistukset ja laskut maksetuista veloista säästät seuraavat 5 vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452894Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362882Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061674Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611438
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2201204