Apua.
Kissa oli anopilla hoidossa loman ajan ja hän oli antanut kissalle isoja määriä ruokaa aina kun se pyysi, vaikka annoin ruokkimisesta ihan toisenlaiset ohjeet.
Nyt kotona kissa huutaa ruokaa vähän väliä kellonajasta riippumatta ja jopa heti ruuan syötyään. Ei ole mikään pieniääninen kissa ja jatkaa hyvin sinnikkäästi vaikka mitä tekisi. Ruokaa ei voi tuupata jatkuvasti, kissa on leikattu, vanhahko ja lihoo helposti.
Tätä on nyt jatkunut kolme viikkoa. Millä ihmeellä saisin kissan oppimaan takaisin säännöllisiin ruoka-aikoihin ja hiljaiseksi? Alan olla hermoraunio ja pelkään että naapurit valittavat metelistä.
Aiemmin kissa antoi nukkua ja kerjäsi ainoastaan kun olin keittiössä ruuanlaittopuuhissa. Tai hiukan ennen ruoka-aikaa saattoi naukua, mutta ei mitään tähän verrattavaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletko kokeillut antaa lihaa? Se pitää nälän loitolla valmisruokia pitempään. Eläinkaupoissa on myös myytävänä kuivamuonaa, joka ei lihota, sitä voisi olla aina tarjolla.