Voiko ryhmäkanteen nostaa kunnianloukkausasiassa, meitä olisi aika monta jotka ovat kärsineet
ryhmäkanne
tukalajuttu
13193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Harrastakaa ryhmäsexiä vaan.
Ette voi nostaa. Ryhmäkanteen voi nostaa vain kuluttaja-asiamies.
/tuomioistuimet/karajaoikeudet/fi/index/riita-asiat_1/ryhmakanne.html
voiko tai eikö mutta kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliset riidat kuuluvat ryhmäkanteen alaan
No periaatteessa ei voisi.
Kun ei aloittajan mainitsema rikosasia kuulu edes ryhmäkanteen soveltamisalaan.
Lisäksi, kuten qwqwq kertoo, vain kuluttaja-asiamies ajaa ryhmäkannetta. Eikä hän ota ajaakseen ihan mitä tahansa juttuja. Tiettävästi Suomessa ei ole vielä edes nostettu yhtäkään ryhmäkannetta. VW:n päästöjupakasta on vasta povattu ensimmäistä sellaista.
Myöskään syyttäjät eivät ota mitä tahansa kunnianloukkausjuttua ajaakseen, sillä kaikki tapahtuisi silloin verovaroilla. Asianomistajilla on siinä tapauksessa oikeus nostaa syyte omalla syytteellä, joka syyttäjien päätöksissä aina mainitaankin. Silloin veronmaksajat eivät kuluja maksa, vaan jutun hävinnyt maksaa, sekä omansa, että voittajan.
Mikäs siinä periaatteessa sitten olisi vikana, sillä minun nähdäkseni oikeusjärjestelmä taipuu tuohon, vaikka lainsäädäntö ei nykyisellään sallikaan. Ja viilaaminen uuteen uskoon voisi tuoda hieman lisäväriä meidän kankeanoloiseen virkamiesmentaliteettiin ja olisi sitten kuluttaja-asiamiehelläkin ryhmäkanteen tiimoilta jutun juurta.
Häh? Siis oikeusjärjestelmä taipuisi vaikka laki ei salli?
Voi että täällä on osa väestä ulkona kuin tamppooninnarut. Kerrohan nyt periaatteen mies meille mistä oikeusjärjestelmä mielestäsi muodostuu, ja miten se taipuu sellaiseen mitä laki ei salli?
Tarkistpa uudelleen.
Tarkista mitä?
Sinun tässä piti tarkistaa mistä se sinun taipuisa oikeusjärjestelmäsi oikein koostuu, ja miten se taipuu sellaisiin asioihin, jotka menevät vastoin kirjoitettua lakia.
Mitä minun piti tarkistaa?
Mutta koska sinä et selkeästi osaa tarkistaa, niin minä autan sinua ihan siellä ruohonjuuritasolla. Ryhmäkanteesta säännellään ryhmäkannelaissa (444/2007). Se alkaa heti kuvaavasti:
"Tätä lakia sovelletaan kuluttaja-asiamiehen toimivallan mukaisessa laajuudessa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen riita-asian käsittelyyn ryhmäkanteena."
ja jatkuu
"Kanneoikeus
Kuluttaja-asiamies panee kantajana vireille ryhmäkanteen ja käyttää siinä asianosaisena puhevaltaa."
Joko meni perille?
Siispä ei, koska laki ei määrittele ryhmäkanteen alaksi mitään muuta kuin mitä tuossa ylempänä siteerasin, ja ainoa kanneoikeutettu on kuluttaja-asiamies, ei "oikeusjärjestelmä taivu" siihen, että yksittäiset ihmiset ajaisivat ryhmäkannetta rikosasiassa.
Ymmärrätkö?
Karrikoidusti ilmaistuna, edelleenkin tuijotat sitä omaa jalkoväliä ikäänkuin.
Melko "laadukasta" argumentointia harrastat. Taisi itse asiaan sanottava loppua kun pitää jo kiinnittää huomiota toisen osapuolen genitaaleihin?
Noh, ainakin se hyvin osoitti tietämättömyytesi aiheesta ja neuvojesi arvottomuuden.
Koitan nyt ihan ajankulukseni vielä kerran. Millä perusteella (siis ihan oikeasti juridisin perustein) ryhmäkanne mielestäsi soveltuisi käytettäväksi kunnianloukkausjutussa?
Naurettava aloitus. Kunnianloukkausasia on asianomistajarikos. Sitä ei voi nostaa porukalla, eikä toisten puolesta. Jokaisen on ihan itse a) tehtävä tutkintapyyntö poliisille, sitten b) tietenkin pitää todistaa todeksi KENEN kunniaa on loukattu, ja miten?
Miten siinä käy? Yleensä syyttäjä ei innostu, ja jokainen loukatuksi itsensä tunteva saa ihan omin voimin nostaa syytteen ( syytteet yhdessä) käräjille. Ja se tarkoittaa että ENSIN poliisin pitää tehdä päätös ettei tutki, taikka syyttäjän että ei syytä....
Menestymisen mahdollisuudet ovat heikot. Mutta yrittää toki saa. Jos se kunnia on niin putipuhdas että sitä pitää korostaa???
Tässä tannnoin kun sivillioikeuden emeritus professori kirjoitti kirjan KOVAA PELIÄ, ja siinä oli nimeltä lukuisa määrä tuomareita ja juomareita ja korkeita virkamiehiä, niin jotkut sivulliset kääntyvät apua hakemaan valtakunnansyyttäjänvirastosta, että pitäisi tämä Erkki Auerjärvi saada syytteeseen kunnianloukkauksesta.. Miten kävi?
Lukeaa netistä. Valtakunnansyyttäjänviraasto totesi, ettei edes tutkintaa käynnistetä.
Miksi? Eivät sivulliset voi sellaista toisten puolesta pyytää. Ja ne, joita muka oli "loukattu" - eivät tutkintaa pyytäneet...... että miksiköhän eivät? Siksi että loputkin rötöstelyt, joilla olivat itse omaa "kunniaansa" riskeeranneet, nekin olisivat nousseet päivänvaloon. Auerjärvi näet kirjoitti vain referoiden, siististi...
Eli, ei huoli itse riskeerata omaa kunniaansa!
Tässä se linkki jossa em_a asiaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012119058661_uu.shtml