Pompottelu

kyllä se siittä taas järjestyy. Voi olla että poikasi löytää pian kumppanin ja sitten taas olet yksin --eikä sekään ole aina kovin mukavaa . Minulla on kokemusta .Kun tulin tänne Ruotsiin 20v sitten oli minun tyttärelläni avioero juuri ollut ja minä olin työssä päivät ja melkein joka ilta katsoin tyttären kahta lasta .Itse olin silloin 51v ja olisin mielelläni hakenut ikäistäni seuraa ,mutta en kertakaikkiaan jaksanut´. Mutta luulisin että se aika ei mennyt kuitenkaan hukkaan .Nyt lapset ovat aikuisia ja minulla on onneksi terveyttä että vielä jaksan nauttia elämästä . Olen matkustellut ja nyt tykkään olla kotona Jerryn ,kääpiönautserin kanssa .On tosi hyvät välit pysynyt sukulaisiin kun ollaan autettu toisiamme tarpeen tullen .

hei - älä vähättele itseäsi! Sinulla on poika ja pojan lapsi. Halaa ja anna rakkautta ja läheisyyttä niin paljon kuin ehdit. Kaiken mitä annat löydät edestäsi/tulevaisuudesta. Pojallasi on kiirettä, ymmärrä häntä - nuorta. Lapsenlapsesi on LAPSI, hän tarvitsee syliä, halia, mummoa!! kaikessa siis arjessa. Ihanaa, että olet häntä lähellä. Jos minulla olisi kuten Sinulla - tekisin näin. Oikein hyvää jatkoa toivottaen "mummoksi tulemista odottava"

kun saisikin mummoilla!

Voi että kadehdin sinua, joka saa pitää luonaan lapsenlastaan! Minulla on yksi ainoa sellainen, vaikka lapsia onkin kolme.

Saan "armosta" pitää häntä luonani 2-3 kertaa kuukaudessa...viitisen tuntia kerrallaan. Poikani antaisi kyllä lasta luokseni useammin, mutta ei miniä, joka haluaa antaa lapsen vain oman äitinsä luokse.

Olen todellakin kiltti ja tottelevainen mummi, joka ei anna lapselle mitään kiellettyä,ja noudattaa muitakin käskyjä tunnontarkasti.

Tasan ei käy onnenlahjat!! Surullinen mummi

mummoilun tuomista ihanuuksista huolimatta, tuntuu kuin poikasi käyttää sinun joojoo-asennettasi liikaa hyväkseen.

Onhan tosiasia, ettemme enää jaksa pienten lasten kanssa niinkuin silloin nuorina, eikä varmaan ole tarkoituskaan jaksaa.

Eikö poikasi voisi, sinun hienovaraisella tuellasi, etsiä lapsenlapselesi hyvää hoitajaa jonne hänet voisi viedä välillä- tai sitten niin että hoitaja tulisi kotiin lapsen luokse?

Minä koettaisin tuossa tilanteessa, kyllä saada poikani ymmärtämään, että en jaksa, enkä välttämättä haluakaan olla enää vakituinen lapsenhoitaja.

Mummoilu on mukavaa aina sillointällöin - mutta se voi muuttua ikäväksi velvollisuudeksi jos siitä tulee pakko.

tapausta tunnen. Toisessa lapsi käytännössä kasvoi aikuiseksi mummonsa hoidossa. Omat vanhemmat jäivät pysyvästi etäisiksi ja piti mummoa oikeastaan äitinään.

Toisessa tapauksessa mummo oli tarpeeksi jämäkkä sanoakseen että hänelläkin on omia menoja. Nyt välit ovat lapsella hyvät sekä vanhempiin että mummoon. Minä kyllä näkisin yhden potentiaalisen lapsenvahdin myös lapsen äidissä, hänellä toisena tekijöistä on siitä erityinen vastuu. Mutta haluatko sinä ja poikasi sitä?

Vaikka olen jo tulossa iso-muummoksi, sanon suoraan mitä ajattelen asiata.
Olin nuori mummoksi kun lapsenlapseni syntyi. Kävin läpi omaa kriisäni.
Minulta ei koskaan kysytty onko omia menoja, lapsi oli isänsä kanssa autossa odottamassa kun tulin töistä.
Älkää sanoko "ole onnellinen" kun saa olla mummo. Rakastan lapsia olin hyvä mummo.Mutta olen hoitanut omat lapseni ilman kenenkään apua, mieheni ei auttanut yhtään, eikä vanhempani.
Jos suostut kaikkeen mitä sinulta pyydetään, mikään ei riitä. Minä tein sen virheen, ja teen yhä uudelleen, annan kaikessa periksi.
Ei siitä kiitosta saa, sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
Mutta jo totuttuja käytös malleja on melkein mahdotn muuttaa.
Minä näen asiat näin, mummolla pitää olla vapaus omaankin elämäänsä silloin kun hän itse haluaa.

Onhan se hienoa että pojalla on noin ihan ihminen lähellä, tukena ja turvana. Turvallinen paikka missä olla, mutta voimia varmaan vaattii. Keskustelu olisi poikaa poikasi aknssa,kasvatus vastuu on hänellä.

Mummoksi ja vaariksi"tuleminen" on yksi vaihe elämässämme. Tunnemme ehkä velvollisuutta tms. lapsiamme kohtaan vielä kun ovat aikuisiakin ja he ovat jonkun hankaluuden edessä. Saatamme me isovanhemmat myös olla omien, vakavienkin kysymysten äärellä saman aikaisesti,jolloin on syytä harkita omaa jaksamista. Kuten edellä mainittiin nykyisin mahdollisuus kodin ulkopuoliseen apuun,ja mielestäni se olisi kaikkien perheenjäsenten etua käyttää noita palveluja. Itselläni myös lapsen lapsia monia, apu on tarpeen heillä, rakastan heitä, tuovat elämääni aivan uusia näkökantoja ja niin aidosti, käyn kun sovitaan ja autan monin tavoin, huomioon ottaen kuitenkin niin äidin vastuun kuin isänkin.

tietysti elettävä ja harrastuksia ylläpidettävä.
Jos nyt kuitenkin on niin, että pojan oma
äiti ei ole missään yhteydessä, on ihanaa kun
voit olla äidin korvikkeena. Lapsi kaipaa
turvallisuutta ja sinä voit sitä antaa hänelle.

Poikahan on jo niin iso, että pärjää jonkin aikaa
yksinkin kotona, joten voithan sinäkin toteuttaa
omia harrastuksiasi.

Minä olen ollut valmiina kuin "lukkari sotaan",
aina kun on lasteni perheissä tarvittu apua.

Eikä minua lainkaan kaduta, että joitakin menoja
on jäänyt menemättä lasten hoidon takia.

Kyllä se palkitsee vaivan.