Olin noin 27 v ja eronnut vuotta aiemmin. Eli olin aika pitkään elänyt seksisuhteissa vain ravintoloista löytyneiden irtosuhteiden varassa.
Olin vuokrannut lomaani varten saarella olevan kesämökin ja veneen jo monta kuukautta aiemin siinä uskossa, että kyllä kesälomaan mennessä joku naispuolinen lomaseura löytyy. Työt ja työmatkat ahdistivat ja veivät kuitenkin aikaa niin, ettei minkäänlaiseen vakituisen sorttisen suhteen luomiseen ollut jäänyt aikaa. Ravintoloissakaan ei ollut viime aikoina onnistanut mitenkään erikoisen hyvin ja elin suoraan sanoen melkoisessa puutteessa.
Nytkin tulin kauniina heinäkuisena perjantaina Turusta junalla työmatkalta ja loma alkoi juuri nyt, eli maanantai oli ensimmäinen lomapäivä. Mökki ja vene oli vuokrattu eikä seurasta ollut tietoakaan. Pohdiskelin täpötäydessä ravintolavaunussa tuopin ääressä, kannattaako koko mökille lähteä lainkaan. Yksinäinen viikko saarella keskellä korpea ei todellakaan houkutellut.
Keskikäytävän toisella puolella joi oluttaan myös yksinäisen oloinen huomattavan hyvärintainen nuori nainen. Kurkotin kaulaani häneen päin ja kysyin kömpelösti ravintolamelun keskellä hetken mielijohteesta jotain hölmöä, kuten "oletko sinäkin menossa Helsinkiin". Hän ei onneksi kuullut ja kysyi, voisiko tulla lähemmäksi, kun on niin kova meteli. Siinä sitten rupateltiin ja hän sanoi tulevansa Tukholmasta töistä vanhempiensa luo Helsinkiin viettämään lomaansa. Mitään suunnitelmia hän ei kertonut itsellään olevan ja niimpä kysäisinkin, miltä tuntuisi viettää viikko autiolla saarella kanssani. Hän piti sitä tietenkin vitsinä ja vastaili niitä näitä.
Kun juna saapui Helsinkiin hän sanoi vanhempiensa olevan vastassa ja että heippa vaan. Parahdin vielä viimeisenä epätoivoisena vetona, että lähden maanantaiaamuna todella mökille Uuteenkaupunkiin ja tarkoitin kaikkea mitä sanoin ja lähtisikö hän mukaan. Hän katsoi jotenkin epäuskoisesti ja sanoi että muuten okei, mutta hänellä on paljon hoidettavia asioita maanantaina Helsingissä ja hän voi tulla vasta tiistaina. Silloin pääsi vielä junalla Turun kautta Uuteenkaupunkiin ja kerroin millä junalla olisin häntä vastassa. Itse jouduin menemään jo maanantaina, koska olin sopinut mökin ja veneen vuokraajan kanssa asiaan liittyvistä järjestelyistä.
Tulen muistamaan loppuikäni sen kihelmöivän jännityksen, kun odotin junaa sovittuun aikaan tiistaina Uudessakaupungissa. En tiennyt mahdollisesta lomaseurastani mitään, en edes nimeä saati sitten sitä, tulisiko hän ollenkaan. Juna saapui ja hän tuli. Tulipunaisena kasvoiltaan ja sopertaen kaiken aikaa jotain sellaista, että tässä ei ole mitään järkeä ja on täysin järjen vastaista tulla ventovieraan luo näin.
Menimme veneellä mökille, tutustuimme saareen ja lämmitimme illalla saunan, jossa teimme sen ensimmäisen kerran, seisten takaapäin.
Toisaalla näillä pastoilla keskustellaan siitä, montako kertaa viikossa kukin harrastaa seksiä. En todellakaan pitänyt kirjaa sen viikon tapahtumista, mutta jos arvaan nyt jotain, niin sanon meidän lempineen vähintään viisikymmentä kertaa. Otimme aurinkoa ilkosillamme ja ilmeisesti minä en ollut ainoa, joka oli elänyt puutteessa. Eroottista latausta lisäsi tietysti se, että olimme toisillemme tuntemattomia ja ympärillä oli vain karu luonto. En ole koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen kokenut mitään vastaavaa. Viikon jälkeen palasimme Helsinkiin ja hän lähti tapaamaan sukulaisiaan muualle Suomeen.
Emme ole olleet missään tekemisissä toistemme kanssa sen koommin ja ehkä on paras näin. Nyt on jäljellä upeat muistot joita ei kummaltakaan voi viedä kukaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
... kuitenkin "niimpä" kirjoitetaan niinpä.
Muutenkaan kirjoituksesi ei ehkä sittenkään ole tänne tarkoitettu - puhumattakaan siitä, että se olisi toivottu ja kaivattu. Mahdolliset omakohtaiset muistelosi ovat toki kauniita - pitänet ne kuitenkin jatkossa omana tietonasi. Jokin muu foorumi lienee otollisempi niiden julkaisemiselle. Ei tämä.
Tämähän on palsta, jolle ihmiset kirjoittavat tositarinoita ja omia seksikokemuksiaan. Mikä mukamas olisi ollut se parempi "jokin muu foorumi" tällaiselle jutulle? Tämähän oli hyvä ja mielenkiintoinen teksti, ja ainakin minä kaipaan ja toivon tänne juuri tämäntapaisia tarinoita lisää.
ihan hyvä ne parhaat muistot on just niitä mitä mikään paska ei ehtinyt pilata.
Parhaat muistot syntyy siitä kun uskaltaa tehdä jotain erikoista. Sitä mitä tekee, ei pidä katuman; vaan sitä mitä jättää tekemättä.
Hyvä tarina minustakin. Minäkin kaipaan tälle palstalle juuri tällaisia tarinoita, jotka eivät hyökkää päälle keksityllä paisuttelulla yms., vaan antava lukijan mielikuvitukselle ja omille muistoille tilaa.
Jos olisin puoliksikaan näin hyvä kirjoittaja, yrittäisin panna paperille omia kokemuksiani, vaikka ihan näin kohdalleen ei minulle puutteet ja kemiat ole osuneetkaan
Yhden kirjoittamiskerroksen juttu olisi kyllä vielä kestänyt ja kaivannut
Junatapaaminen oli kerrottu elävästi ja riittävän tarkkaan, mutta saunaan meno vain mainittu. Kerropa vielä hieman tarkemmin, miten sinne päädyttiin. Ujostelut, riisumiset, repliikit, muu meno ja järjestys, seisoiko ennen aikojaan, lopulta holtittomasti, antoiko tyttö koettaa mielellään tisua, entä aremmille paikoille meno
jne.
kiinnostaisi lukea sen verran lisää
kirjoitathan
Yleisön pyynnöstä hieman yksityiskohtia.
Saunaa lämmitettäessä ei puhuttu sanallakaan siitä, että menemmekö yhdessä saunaan vai vuorotellen. Selvä pakahtumaisillaan oleva eroottinen jännite välillämme kasvoi kasvamistaan. Varsinkin vieraani vältti kaiken aikaa jopa katsekontaktia. Tilanne oli tosiaan aika hämmentävä, sillä olimmehan toisillemme tuiki tuntemattomia. Sauna oli erillään mökistä ja kävelimme yhdessä mökin ja saunan väliä puita lisäillen ja mökissä alkupaukkuja napostellen.
Kun viimeisellä puidenlisäyskeikalla totesimme saunan riittävän kuumaksi, aloimme toisistamme erillään hiljalleen riisuuntua. Sanaakaan ei lausuttu riisuuntumisen aikana. Hän oli koko ajan selin minuun ja samoin löylyhuoneeseen edellä mennessään vältti koko ajan kääntymästä minuun päin. Mennessäni parinkymmenen sekunnin kuluttua perässä, oli hän edelleen selin ja ja laittoi vettä jakkaralla olevaan pesuvatiin. Silloin näin hänen tussunsa upeasta kulmasta ja mela pakahtumaisillaan menin hänen taaksen, vedin hänet itseäni vasten ja laitoin käteni hänen ympäri molemmille käsittämättömän upeille rinnoille. Himoitsin häntä tässä ja nyt seisten takaapäin ja kuin sopimuksesta hän kumartui, levitti hieman jalkojaan ja ohjasin melan sisään. Lemmiskelimme tosi rajusti.
Vaikka olin ollut jo pitkään aivan pakahtumaisillani, kesti laukeaminen onneksi kuitenkin kohtuullisen ajan. Kuten mainitsin oli eroottinen jännitys jo saunan lämmityksen aikana ollut lähes käsin kosketeltavaa eikä kumpikaan ollut sanonut sanaakaan varmaan viimeiseen puoleen tuntiin. Ensimmäiset sanat sanottin vasta paljon lemmiskelyn jälkeen, kun pyysin jotain sanoakseni häntä pesemään selkäni.
Vaikka ensimmäinen lemmiskely oli aivan huipputapahtuma, ei taso paljon pudonnut sen viikon muissakaan noin viidessäkymmenessä aktissa. Niistä kaikista muista voisikin kirjoitta vaikka kirjan. Ujouden hellitettyä nautiskelimme toisistamme kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin.
Että tässä sitä oli niitä pyydettyjä yksityiskohtia siitä ensimmäisestä hommasta.
hienoa
minusta tällaiset jutut - omakohtaiset - ovat juuri sitä mikä minua tällä sivustolla tosiaan ja vain ja ainoastaan kiehtoo
se jäi jälleen askarruttamaan, kuinka nautiskelitte toisistanne "kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin"
ne mahdottomat vallankin vielä kiusaavat, että arvaankohan ollenkaan ...