katselin koiranpentujen kuvia ja ajattelin miten suloisia voivatkaan olla. ja miten kaikki eläinpienokaiset (etenkin nisäkkäät) ovat hellyttävän näköisiä. ihmislapsetkin ovat suloisia ja sille on biologinen syy. se laukaisee hoivavietin. emme määrääkään toimiamme niin paljoa kuin kuvittelemme. olemme geeniemme "vankeja". toimimme juuri niinkuin kaikki muutkin nisäkkäät. kuvitelmamme tahdonvapaudesta pitää meidät ehkä mentaalisesti järjissämme, mutta se on harhaa... kaikki päätöksesi ovat sähkökemiallisia reaktioita. vain pienessä määrin voimme vaikuttaa omiin tekemisiimme.
tämä nyt tuli mieleen näinä aamuyön tunteina ja oli ihan pakko jakaa ajatus heti, niin saittepa sen riesaksenne. sivuaa kyllä vähän palstan aihetta...
tämä nyt tuli mieleen näinä aamuyön tunteina ja oli ihan pakko jakaa ajatus heti, niin saittepa sen riesaksenne. sivuaa kyllä vähän palstan aihetta...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mietipäs vaikkapa jyrsijöiden ja linnun poikasia - söpöjä? Ei varmaankaan (yäks)! Lisäksi kaikille eläimille ei muodostu karva-/höyhenpeitettä sen kehittyessäkään (esim. http://www.lpzoo.com/tour/factsheets/mammals/naked_mole_rat.html ), eli se ei ole söpö tai suloinen missään elämänsä vaiheessa.
Minun mielestäni esim. koira on yhtä ihana ja suloinen niin pentuna kuin aikuisenakin, mutta toisaalta sinun sanomisissasi voi olla perääkin... =) (Tätä teettää opiskelijan loma - vuorokausirytmi on sekaisin ja tulee mietittyä kaikenlaista yön pimeinä hetkinä ;).)
eli kehittyneempien (keskimäärin) eläinten poikaset ovat kyllä useinmiten suloisia. eihän kehitys toki välttämättä jokaisen lajin kohdalla ole johtanut tähän.
Domestikaation eli eläinten geneettisen kesyyntymisen myötä eläimien anatomia ja fysiologia on muuttunut. Tyypillistä on esim. juuri lapselliset piirteet kuten iso pää ja korkea otsa (siis aikuisellakin eläimellä), pienemmät hampaat, heikommat aistit jne. Piirroseläimissä huomaa myös tällaisen eläinten "lapsellistamisen". Piirroseläimillä on usein esimerkiksi juuri iso pää ja suuret silmät. Tällöin ihmisen on helpompi samaistua eläimeen, kun se muistuttaa oman lajimme lasta. Tähän samaistumiseen liittyy myöskin se seikka, että juuri pörröisiä, suloisia (lapsellisia, yleensä nisäkkäitä) halutaan suojella eniten (esim. kettutytöt vapauttavat kettuja mutta häkkikanoja ei käydä vapauttamassa, onneksi).
Minullakin on Salmakian tyyliin varmaan vääristynyt kuva lapsista, kun oma koira on tuommoinen "laiha", monien mielestä ehkä ruma, matalaotsainen ja puikulapäinen ;D
Jos minun 68 cm korkuinen koipeliini vinttikoirani laikaisee pieniin palleroisiin otuksiin kohdistuvan hoivavietin, niin alitajuinen näkemykseni ihmislapsesta on varmaan sen verran erikoinen ettei niitä ehkä kannata hankkiakaan. :P Ja ei meinaan tullessaankaan ollut mikään pallo. Me kaikki emme osta koiraa sen perusteella minkä näköinen se on pienenä, vaan millainen siitä tulee aikuisena.
Joo, kyllähän se niin on, että koirat ovat pentuna söpöjä, mutta osa siitähän johtuu niiden leikkisästä käytöksestä. Itse tuossa olen miettinyt usein sitä,että onhan se pentukoira ihana, mutta kun se koira vanhenee, niin suhde siihen muuttuu.
Ei ole ihanampaa kuin vanha koira, jonka kanssa kommunikointi on niin yksinkertaista. Vanha koira tuntee ja tietää jokaisen eleesi, katseeesi, liikkeeesi, vaistoaa mielialasi jne. Omistaja taas "lukee" koiraansa kuin kirjaa - pieninkin silmien ilme, hännän asento, "otsan kohotus" kertoo mitä se kaveri meinaa. Siihen lisättynä haikeus siitä, että tietää, ettei tämä ole ikuista, vaan joku päivä tiet eroaa. Silloin osaa arvostaa sitä, mitä on saanut kokea kaverinsa kanssa. Haikeaa, ja surullista.
Sitähän se on lasten kasvatuskin - seurata kuinka pienestä vauvasta kasvaa nuori, joka joku päivä lähtee kotoa maailmalle. Katsoa ja opetella minkälainen ihminen siitä pienestä ihmisen alusta tulee - oppia tuntemaan kuin omat varpaan kyntensä. Haikeaa...