Paskalaki kumotaan

säästyikymppitonni

tai ainakin tulee lievennyksiä. Jätevesilakihan taidettiin poistaa kokonaan kuivan maan asunnoilta jo ennen tätä uutta lievennystä joka tulee kait voimaan ensi vuonna.
Onnittelut niille jotka malttoivat odottaa ja pahoittelut hätähousuille jotka tukkaputkella riensivät laittamaan kalliit toimimattomat paskanpuhdistus pömpeli-pämpelit.
Nyt taitaa vituttaa ?
Ylikylän ihmisille erikoisesti onnittelut kalliista yhteispuhdistamosta jonka ei tarvitsekaan toimia kun lakia lievennettiin ja nyt taitaa koko hullu laki poistua kokonaan.

12

233

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ylenuutiset

      Juuri valmistuneessa esityksessä ympäristöministeriö ehdottaa lievennyksiä jätevesien käsittelyä koskevaan sääntelyyn haja-asutusalueilla, joissa ei ole yleistä viemäriverkostoa.

      Lakiehdotuksen mukaan vesistön läheisyydessä tai pohjavesialueella kiinteistön jätevesiremontti olisi sidottu määräaikaan. Näiden kiinteistöjen tulee täyttää puhdistusvaatimukset 31.10.2019 mennessä. Kunta voi kuitenkin myöntää siihen poikkeuksen viideksi vuodeksi kerrallaan muun muassa jätevesien vähäisyyden tai korkeiden kustannusten vuoksi.

      Kuivan maan mökeissä määräpäivään sidotusta kunnostuspakosta on tarkoitus luopua kokonaan. Nykymääräyksissä määräpäivä on 15.3.2018.

      Uuden ehdotuksen mukaan kuivan maan mökkien jätevesijärjestelmä tulisi kunnostaa kiinteistöllä tehtävien muiden remonttien yhteydessä, muun muassa vesivessan rakentamisen, jätevesijärjestelmän uusimisen tai rakennuksen rakentamiseen verrattavan korjaus- ja muutostyön yhteydessä. Jätevesiremontin ajankohta määräytyisi näissä tilanteissa kiinteistökohtaisesti.

      Kuivan maan mökiksi katsotaan jatkossa kiinteistö, joka sijaitsee yli 100 metrin päässä rannasta, ellei kunta ole omissa määräyksissään määritellyt ranta-aluetta suuremmaksi. Valtaosa kunnista noudattaa sadan metrin rajaa.

    • ekopesuri

      Siitäs näitte PERSUJEN tehon hallituksessa!
      Tiilikainen n vain äänitorvena.

      • järki.voitti.vihdoinkin

        Rovaniemi 27.4.2016 klo 13:41
        Maijala: 70 prosenttia vapautuu jätevesiremontista – "Maalaisjärki voittaa"
        Lappilainen kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk.) katsoo maalaisjärjen voittaneen haja-asutusalueiden jätevesisopassa. Jätevesiä koskevaa sääntelyä ollaan nyt tarkistamassa ympäristönsuojelulain muutoksella, joka lähti keskiviikkona lausuntokierrokselle.
        Eeva-Maria Maijala
        Kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk.) Savukoskelta. Kuva: Yle

        – Ihmisten oikeutettu huoli ja suuttumus on kuultu. Kiitän kaikkia, jotka ovat pitäneet ääntä tässä asiassa. Kiinteistöistä 70 prosenttia vapautuu velvoitteesta. Vain alle sadan metrin päässä vesistöstä ja pohjavesialueilla sijaitsevilla kiinteistöillä tarvitsee tehdä kuuluisan jätevesiasetuksen mukaiset korjaukset. Velvoitteesta vapautuvat 9.3.2011 68 vuotta täyttäneet. Korjaukset tulee tehdä 31.10.2019 mennessä, Maijala luettelee tiedotteessaan.

        Eeva-Maria Maijala (kesk.) on ympäristövaliokunnan jäsen.

        Hänen mukaansa jätevesijärjestelmä on kunnostettava vastaamaan perustason puhdistusvaatimuksia myös kuivan maan kiinteistöillä, kun niihin tehdään luvan vaativa korjaustyö vesi- ja viemärilaitteistoon. Näin on Maijalan mukaan meneteltävä myös, jos tehdään rakennuksen rakentamiseen verrattavissa oleva, rakennuslupaa edellyttävä korjaus- tai muutostyö. Tämä ei tarkoita esimerkiksi kattoremonttia, kuistin lasitusta tai muita vastaavia toimia. Kyse on korjaustoimenpiteistä, joilla pidennetään kiinteistön käyttöikää merkittävästi.

        – Poikkeuksen rakentamiseen voi saada, jos jätevesien määrä on vähäinen tai kustannukset olisivat kohtuuttomat. Poikkeus haetaan kunnasta viideksi vuodeksi kerrallaan. Puhdistustason vaatimukset pysyvät ennallaan. Järjestelmää ei tarvitse muuttaa, jos se on rakennettu 2004 tai jälkeen. Kunnat voivat määrätä tiukempia ympäristömääräyksiä, Maijala toteaa.


    • viisaimmat.odotteli

      Monelta meni auton vaihtorahat kun olivat liian kiireisiä. Ja osa velkaantui. Ja moni joutui taloudelliseen ahdinkoon sillä onhan pömpseli rahat pois muusta tarpeellisesta.

      • hulluin.laki.koskaan

        Se oli laki jota ei alunperinkään olisi pitänyt säätää. Kiireisimmät ottivat lainaa jopa 20 000 euroa, turhaan.
        Sillä olisi saanut uuden pikkuauton tai hyvän keskikokoisen käytetyn.
        WC-jätteisiin suhtauduttiin viranomaispuolella kuin se olisi ydinjätettäkin vaarallisempaa...


    • jävie

      Mikä katsotaan vesistöksi? Mitä etäisyyksiä vesistöihin jne. On vielä epäselvyyksiä asiassa?

      • tässä.tietoa

        100 metriä rannasta on kuivan maan asunto.


      • lisää.tietoa

        Vesistö=lampi, järvi, joki. Ja etäisyys se 100 metriä. Tähänkin voi hakea muutosta jos jätteenmuodostus on vähäistä.
        Kuivan maan asunnoille 100 metriä rannasta ei tarvitse tehdä mitään, paitsi jos ei ole wc:tä ja rakentaa sen.
        Tai silloin jos tekee remonttia talossa mutta sen remontin pitää olla todella iso.
        Esim. katon korjaus on talon ylläpitoa, ei korjausta.
        Käytännössä kuivan maan talot voi unohtaa koko hömpötyksen, ennen vuottaa 2004 rakennetut tosin.


    • Hauskaa vappua myös vesille jäiden sekkaan!
      Pysykkee kuivana.

      • on.siellä.isännät

        Ja Ylikylän urhot kai vieläkin yrittää saada puhdistamon toimimaan?


    • neljäkymmentämetriä

      Ennen oli aika suuriakin kuntakohtaisia eroja,kuinka lähelle vesistöä likakaivot kenttineen voi tehdä. Tulleekohan tähän välimatkaan laissa yhtäläisyyttä koskemaan koko maata.

      • muutosta.voi.hakea

        Se sata metriä riittää koko Suomessa. Siihen saa hakea muutosta jos jätevettä ei tule paljon.
        Edellyttäen että kunnan päättäjä käyttää tervettä järkeä eikä näytä mahtavuuttaan kuten joillekin on kusi noussut päähän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      456
      925
    2. 56
      589
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      573
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      555
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      165
      535
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      232
      514
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      72
      467
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      446
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      92
      445
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      430
    Aihe