Järkyttynyt

Olen järkyttynyt ystäväperheiden "kohtalosta". He saivat sijoitukseen sisarukset 5 vuotta sitten. Ovat lapsettomia, omia eivät saa. Sijoituksen piti kestää aikuisikään saakka, sitä juuri toivottiinkin, mahdollisimman pitkäaikaista sijoitusta. He ostivat omakotitalon, ison auton, ottivat velkaa. Perheen äiti jäi töistä pois hoitamaan lapsia. Irtisanoi itsensä hyvästä työstä, koska ei saanut pitempää virkavapaata. Kävi niin, että lapsia alettiinkin kotiuttamaan, koska bioäiti painosti, no eihän siinäkään mitään jos äiti olisi tervehtynyt, mutta monilta tahoilta saatiin kuulla, että päihteiden käyttö ja prostituutio jatkui edelleen. Sossuille osasi esittää hyvää, siistiä ja selvää. Lapset siis kotiutettiin nyt syksyllä, eikä hyvin ole mennyt. Sijaisperheen äiti romahti henkisesti, ystäväni on depression takia ollut osastohoidossa nyt jo 2 viikkoa. Kauhistuttaa tämä tämmöinen, heidät on jätetty ihan yksin, sosiaalitoimi ei järjestä mitään tukea, oman elämän kasaan saaminen tulee viemään heiltä varmaan vuosia.
222464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

... on ilmoitettu myös että tämä pikkuinen olisi aikuis ikään asti meillä, mutta aina pitää muistaa että sijoitus ei aina kuitenkaan välttämättä ole sittenkään niin pitkä kun ajateltiin. Itse emme myöskään saa omia lapsia, mutta sijaistyttö on meille kuin oma, mutta tiedpostamme takaraivossa että voi tulla päivä että tyttö menee takaisin kotiin, tuleehan se olemaan varmasti vaikeaa, mutta itse olemme ryhtyneet sijaisvanhemmiksi ja tiedämme riskit joka suhteen...
Pysyvää omaa lasta kannattaa mielummin hakea sitten adoption kautta jos haluu l apsen pitää aikuis ikään asti...
no tää on mun mielipide, mutta ikävää että näin on ystäväperheellesi käynyt.. :(

Äänestä

Sijaisvanhemmuus on todellakin sijaisuutta ja jokaisen huostaanoton taustalla on aina olemassa toive, että perhe saataisiin takaisin kasaan mahdollisimman nopeasti. Sijoitusvaiheessa sos.työntekijät puhuvat usein pitkäaikaisesta, aikuisikään jatkuvasta sijoituksesta, mutta aina näin ei käy. Lapsiin ennättää vuosien myötä kiintyä ja luopuminen on varmaan vaikeaa.

Toivottavasti ystäväperheesi tilanteessa lasten etu selvitettiin hyvin asiantuntijoiden toimesta. Meillä edun selvittäminen kesti melkein vuoden. Nyt sitten odotetaan päätöstä korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Äänestä

Meillä myös on tulleet lapset pitkäaikaiseen sijoitukseen, niin että sosiaalityöntekijät ovat arvelleet lasten olevan aikuisikään. Nyt kuitenkin näyttää, että yksi lapsi saattaisi sittenkin palata biovanhemmalleen jossain vaiheessa.
Olemme kuitenkin aina olleet varautuneita siihen, että tilanteet saattavat muuttua. Olen hirveän pahoillani ystäviesi vuoksi, sillä ymmärrän täysin heidän surunsa. Meillä on lohtuna kuitenkin biologiset lapset, heillä ei sitäkään.

Äänestä
  • Itse olen antanut huostaanottaa lapseni ja hän on tällä hetkellä perhekodissa. Koko ajan on puhuttu pitkäaikaisesta sijoituksesta ja kodin ja perhekodin yhteistyöstä. Kestääkö sijoitus aikuisikään vai ei, sitähän me ei kukaan tiedetä. Mutta vaikka lapseni onkin huostaanotettu, hän on edelleen MINUN LAPSENI. En halua loukata ketään, mutta ei näitä sijoituslapsia saisi omia. Jos niin haluaa, sitten pitää adoptoida.

    Äänestä

  • ellu4024 kirjoitti:

    Itse olen antanut huostaanottaa lapseni ja hän on tällä hetkellä perhekodissa. Koko ajan on puhuttu pitkäaikaisesta sijoituksesta ja kodin ja perhekodin yhteistyöstä. Kestääkö sijoitus aikuisikään vai ei, sitähän me ei kukaan tiedetä. Mutta vaikka lapseni onkin huostaanotettu, hän on edelleen MINUN LAPSENI. En halua loukata ketään, mutta ei näitä sijoituslapsia saisi omia. Jos niin haluaa, sitten pitää adoptoida.

    Siitä päivästä lähtien, kun lapsi saa sijoituksen kautta itselleen sijaisvanhemmat hänellä on kaksoisidentiteetti. Lapsella on sekä biologiset vanhemmat, että sijaisvanhemmat, vaikka sijoitus joskus purkautuisikin. Lapsi pitää molempia vanhempiaan aivan yhtä oikeina ja tarpeellisina.

    Biovanhempien rakkaus lapselle on yhtä tärkeää, kuin sijaisvanhempien osoittama. Toivottavasti jokainen niin bio kuin sijaisvanhempi tulee huomaamaan sen, että heillä on sama rakkauden kohde eikä mitään kilpailuasemaa pitäisi pitää yllä siitä kuka lapsen omistaa.

    Joskus adoptio olisi todellakin parempi vaihtoehto järjestellä näitä asioita.

    Kyllä pride-kurssilla kovasti korostetaan, että sijaisvanhemmat ovat lapselle ihan oikeita vanhempia ja että lapsiin pitäisi kiintyä kuten omiin ja heitä tulisi muutenkin kohdella kuten omia. Miten joku osaa sitten vetää rajan siihen miten paljon pitää/uskaltaa kiintyä ettei sitten sekoa, kun lapsi viedäänkin pois? On tää jotenki kaksjakoista. Inhimillisempää kaikille olis, jos sijoitukset olis vain lyhyitä ja pitkät päätyis aina adoptioon!

    Äänestä

  • Jentte kirjoitti:

    Siitä päivästä lähtien, kun lapsi saa sijoituksen kautta itselleen sijaisvanhemmat hänellä on kaksoisidentiteetti. Lapsella on sekä biologiset vanhemmat, että sijaisvanhemmat, vaikka sijoitus joskus purkautuisikin. Lapsi pitää molempia vanhempiaan aivan yhtä oikeina ja tarpeellisina.

    Biovanhempien rakkaus lapselle on yhtä tärkeää, kuin sijaisvanhempien osoittama. Toivottavasti jokainen niin bio kuin sijaisvanhempi tulee huomaamaan sen, että heillä on sama rakkauden kohde eikä mitään kilpailuasemaa pitäisi pitää yllä siitä kuka lapsen omistaa.

    Joskus adoptio olisi todellakin parempi vaihtoehto järjestellä näitä asioita.

    onnistuisko ihan vastaava tilanne kahden naisen välillä, jotka rakastavat samaa miestä; molemmat yhtä tärkeitä, ei kilpailutilannetta, voimavara jne.. ;)

    Ei onnistu kahden äidin yhteistyö jos molemmat haluavat omia lapsen. lapsella tulee olla vain yksi äiti.

    Äänestä

  • onnistuisko kirjoitti:

    jakaa mies, aviomiehenä? onnistuuhan se monissa kultuureissa, joskaan ei meidän länsimaisissa.

    ja kuitenkin siinä on kyse eri asiasta. aviomies on samanarvoinen, kumppani jonka kanssa jaetaan vuode ja ajatukset. aviomies on kumppani.

    lapsi taas on puhtaasti hoivan kohde. kyllä lasta voi usea aikuinen rakastaa ja hänestä huolehtia. johan perheessäkin on isä ja äiti "omimassa" lasta, riidatta, yhdessä työskennellen lapsen eteen.

    miksei siis kaksi samaa lasta rakastavaa naista voisi yhdessä työskennellä lapsen eteen? vai onko sittenkin kyse itsekkyydestä ja kyvyttömyydestä nähdä lapsen etua?

    Äänestä

  • kv1 kirjoitti:

    Pystyväthän kaksi samaa lasta rakastavaa aikuista yleensäkin työskentelemään lapsen eteen, normaalisti siis isä ja äiti.

    Ei kyllä taida olla mitenkään harvinaista, että biovanhempi näkee lapsensa samalla tavalla kuin aikuisen; lapsi on vain aikuinen pienoiskoossa; joten en ihmettele tuota (ilmeisesti biovanhemman) älynväläystä. Kyse on siis enimmäkseen juuri tuosta kyvyttömyydestä ja itsekkyydestä. Lapsi nähdään kumppanina ja huolehtijana; lapsi huolehtii niin itsestään kun äidistäkin, ja sijoituksenkin jälkeen lapselle kaadetaan kaikki huolet.

    Äänestä

  • ellu4024 kirjoitti:

    Itse olen antanut huostaanottaa lapseni ja hän on tällä hetkellä perhekodissa. Koko ajan on puhuttu pitkäaikaisesta sijoituksesta ja kodin ja perhekodin yhteistyöstä. Kestääkö sijoitus aikuisikään vai ei, sitähän me ei kukaan tiedetä. Mutta vaikka lapseni onkin huostaanotettu, hän on edelleen MINUN LAPSENI. En halua loukata ketään, mutta ei näitä sijoituslapsia saisi omia. Jos niin haluaa, sitten pitää adoptoida.

    Lapsen täytyy saada kiinnittyä myös sijaisperheeseen. Ajatelkaa kuinka lapsen mieli voi sietää sellaista vuositolkulla, että hän ei tiedä mihin kuuluu ja välittääkö joku hänestä oikeasti. Me annamme itsellemme luvan kiintyä lapsiin, mutta tiedämme kyllä koko ajan, että lapsi ei ole meidän.
    Ilman kiintymystä lapsi on vieläkin rikkinäisempi aikuisena, kuin tullessaan sijaisperheeseen. En usko, että kenenkään sijaisvanhemman on tarkoitus omia lapsia vaan meidänhän on tarkoitus kulkea lapsen rinnalla ja suojella ja hoivata häntä niin kauan kuin biovanhemmat mahdollisesti saavat elämänsä kuntoon.
    Silti lapsen lähdettyä luotamme takaisin biovanhemmilleen, on ikävä lapseen kova, sillä hänen hyvinvointinsa on meille se tärkein.
    Valitettavasti tämä tunteiden sekamelska on meille kaikille niin bioille kuin sijaisillekin todella raskasta ja välillä ollaan täälläkin melko puhki!

    Äänestä

  • Jentte kirjoitti:

    Siitä päivästä lähtien, kun lapsi saa sijoituksen kautta itselleen sijaisvanhemmat hänellä on kaksoisidentiteetti. Lapsella on sekä biologiset vanhemmat, että sijaisvanhemmat, vaikka sijoitus joskus purkautuisikin. Lapsi pitää molempia vanhempiaan aivan yhtä oikeina ja tarpeellisina.

    Biovanhempien rakkaus lapselle on yhtä tärkeää, kuin sijaisvanhempien osoittama. Toivottavasti jokainen niin bio kuin sijaisvanhempi tulee huomaamaan sen, että heillä on sama rakkauden kohde eikä mitään kilpailuasemaa pitäisi pitää yllä siitä kuka lapsen omistaa.

    Joskus adoptio olisi todellakin parempi vaihtoehto järjestellä näitä asioita.

    Mistä tekstistä olet tuo kopioinut? oletko ajatellut tarkemmin mitä kirjoitat? Millä perusteella voit väittää, että lapsi pitää molempia vanhempiaan yhtä tärkeinä? Lapsen lojaalisuudesta vanhempiaan kohtaan on monia tulkintoja, epäilen kuitenkin, että biologinen perhe on aina tärkeämpi, jos lapsi on saanut elää siellä ensimmäiset vuotensa.
    Jos sijoitus purkautuisi, oletko kuullut monestakin sijaisperheestä, jotka olisivat saaneet pitää yhteyttä lapseen, kun hän on palautunut bioperheeseen!!?!Oman kokemuksen mukaan yksikään tuntemani sijaisperhe, keneltä on sijoitus purkautunut bioperheeseen paluun takia, ei valitettavasti ole bioperheen aloitteesta lähtöisin saanut pitää enää lapseen yhteyttä. Olisi virkistävää kuulla toisenlaisista kokemuksista! Vaan eipä niitä taida olla...

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    mutta meillä on laiskanpulleana jatkunut...nimenomaan bioäidin aloitteesta... yhteys tukiperheen lapsiin. tapaaminen silloin tällöin, kortteja, valokuvia. nyt ihan ystävä pohjalta ilman korvauksia

    mutta varsinaista sijoitustahan ei milloinkaan ollut. oli vain avohuollon tukitoimen viikonloput ja lomat.

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    Mistä tekstistä olet tuo kopioinut? oletko ajatellut tarkemmin mitä kirjoitat? Millä perusteella voit väittää, että lapsi pitää molempia vanhempiaan yhtä tärkeinä? Lapsen lojaalisuudesta vanhempiaan kohtaan on monia tulkintoja, epäilen kuitenkin, että biologinen perhe on aina tärkeämpi, jos lapsi on saanut elää siellä ensimmäiset vuotensa.
    Jos sijoitus purkautuisi, oletko kuullut monestakin sijaisperheestä, jotka olisivat saaneet pitää yhteyttä lapseen, kun hän on palautunut bioperheeseen!!?!Oman kokemuksen mukaan yksikään tuntemani sijaisperhe, keneltä on sijoitus purkautunut bioperheeseen paluun takia, ei valitettavasti ole bioperheen aloitteesta lähtöisin saanut pitää enää lapseen yhteyttä. Olisi virkistävää kuulla toisenlaisista kokemuksista! Vaan eipä niitä taida olla...

    Kiitos kommentista!

    Lapsen kannalta paras asetelma on se, että molemmat vanhemmat ovat lasta varten, eikö totta?
    Sijaisvanhemmat eivät välttämättä pysty vastaamaan kaikkiin lapsen tarpeisiin, vaikka kuinka haluaisivatkin. Jos esimerkiksi on kyse tunne asioista ja lapsi kokee yhteyden biovanhempaansa voimakkaana ja tarpeellisena, niin eikö silloin ole oikeutettua, että lapsi saa tarvitsemansa tuen biovanhemmalta, ilman että sijaisvanhempi on katkerana vieressä siitä ettei kyennyt samaan tai päinvastoin. On typerää, että aikuiset ihmiset taistelevat omasta arvostaan, kun kuitenkin lasten etu on se mistä pitäisi olla huolissaan.

    Uskon, että me sijaisvanhemmat vaikutamme lapsen elämään paljon enemmän, kuin mitä luulemme. Siitä ovat osoituksena tälläkin palstalla kirjoitukset biovanhemmilta, joissa korostetaan sitä kenelle lapsi kuuluu. Ehkä biovanhemmat ovatkin meitä viisaampia, kun ovat huomanneet mikä merkitys uudella kodilla on.

    Me sijaisvanhemmat, kun olemme kerran kuulleet lauseet, että lapsi on aina lojaali biovanhemmilleen ja että äiti on aina äiti, vaikka olisi kuinka huono sellainen, toistamme näitä sanoja, kuin jotakin mantraa ajattelematta asioita milloinkaan toiselta kannalta. Onko se oikein?

    Olemme lapselle tärkeitä ihmisiä( ihan kuten biovanhemmatkin) ja meidän tulisi luottaa omiin kykyihimme vanhempina ilman kateutta ja ennakkoluuloja. Jos emme luota siihen, että olemme lapsen maailmassa yhtä tärkeässä asemassa biovanhempien kanssa olemme " hakoteillä", silloin on jo paikallaan kysyä itseltä minkä takia tämän homman on ottanut vastaan alunperin?!?

    Kun sijoitus on purettu ja lapsi palaa takaisin biokotiinsa eletään taas kuherruskuukautta. Kun tämä vaihe menee ohi, on hyvin todennäköistä, että jokainen lapsi kaipaa sijaisperhettään joku enempi toinen vähempi. Lasten kannalta yhteys olisi turvattava jollain tavalla, riippumatta biovanhemman mielipiteestä! Olisiko tämä nyt sitä jälkihoitoa?

    Ja Luna hyvä, mieti mitä luet, kaikki asiat eivät ole niin niinkuin ensivaikutelma on. Odotan palautetta!

    Kokemus puhuu puolestaan...
    Haaveita on meillä kaikilla paremmasta sijaishuollosta, kuten elämän kestävistä ihmissuhteista, tämä vain harvoin toteutuu. Sijaishuollon lakkaamisen jälkeen ei mikään velvoita biovanhempia pitämään yhteyttä sijaisperheeseen, joten miksi pitäisivätkään, varsinkin jos suhteet ovat olleet "kuralla" alusta alkaen?!
    Silti olen sitä mieltä, että yleistät sanoessasi, että lapsi kokee molemmat vanhemmat YHTÄ tärkeiksi. Me aikuiset saatamme ajatella niin, miten mahtanee olla lapsen kanssa? Olen nähnyt monenlaisia lapsen mielipiteitä tuostakin asiasta....hmmm. Lojaalisuutta olen nähnyt myös sellaisissa lapsissa, jotka useita kertoja on hakattu henkihieveriin, toinen juttu on taas ne lapset, jotka on jo vauvana sijoitettu muualle, silti lapsi kaipaa, selittelee tapahtuneita asioita, on huolissaan...

    Äänestä

Siitä pitkäaikaisuudesta ja aikuisikään asti kestävästä puhutaan ehkä siksi, että sijaisvanhemmat varautuisivat siihen, että sijoitus SAATTAA kestää jopa aikuisikään asti. Vaikka tuskin kokaan sijaisvanhempi ajattelee lasta ottaessaan, että otanpa tässä lapsen vuodeksi-pariksi ja annan sitten takaisin.

Minulla ei ole kokemusta sijaisvanhemmuudesta, mutta jo perhepäivähoitajana ollessani minusta oli surullista kun piti erota hoitolapsistani. Monin verroin vaikeampaa on varmasti sijaisvanhemmalla jos pitää erota lapsesta, ja jos kaiken lisäksi tietää, että lapsi joutuu oloihin, jotka eivät ole hyväksi lapsen kasvulle ja kehitykselle.

Äänestä
  • Se sijaisäiti ei varmaan tule saamaankaan enää sijaislapsia, kun psyyke heikko. Parempi niin, onhan elämässä muutakin. Voi nauttia uudesta talostaan kun aikaa on jos ei pääse työhön.

    Äänestä

  • positiivisesti kirjoitti:

    Se sijaisäiti ei varmaan tule saamaankaan enää sijaislapsia, kun psyyke heikko. Parempi niin, onhan elämässä muutakin. Voi nauttia uudesta talostaan kun aikaa on jos ei pääse työhön.

    Onko se sitten oikein testata sijaisvanhempien sietokykyä mitä julmimmalla tavalla?

    Luvata pitkää sijoitusta alussa ja antaa se kuva, että tämä on adoptioon verrattava asia, kun se sitä ei ole.

    Pridessa puhutaan, että sijaisvanhemmilta kysytään mielipidettä lasta koskevissa asioissa. Kyllä sossut kyselevät, mutta kuitenkaan päätökset eivät tule välttämättä sen pohjalta.
    Pridessa puhutaan myös hyvin positiiviseen sävyyn yhteistyöstä kaikkien osapuolten kesken. Pahimmassa tapauksessa yhteistyö on sitä, että kaikki käännetään sijaisvanhempien syyksi ja ajatus on lähinnä se, että menneen ajan traumat eivät purkaudu lapsilla enää sijoituksen aikana.. sairasta. Onhan se hyvä, jos sossujen koulutus on laajapohjaista, mutta tuskin se silti antaa pätevyyttä toimia psykologina tai traumaterapeuttina.

    Huostaanoton pitäisi olla se viimeinen toimenpide lasten kohdalla, eikä pallottelun väline.

    Vai pitäisikö nyt ajatella niin, että kaikille alle kouluikäisille, joilla on kiintymysongelmia paras hoito on laitoksessa? Oppisivat siellä ainakin kaikki huonot tavat ja asiat.
    Tulevaisuus näyttää pahalle!

    Hienoa, että löydät tästä jotain positiivista. Pakkokin kai on, kun olet itse kokenut sen, että lapset huostaanotetaan sinulta, eikä jäljelle jää muuta kuin talo/asunto, ja ei työpaikkaakaan ole. Sittenhän sitä on vaan nautittava siitä, mitä jäljelle jää. Parempi niin, onhan maailmassa muutakin kuin lapset.

    Äänestä

  • kun kokemusta on kirjoitti:

    Meilläkin on tapahtunut kaikenlaista, eikä aina positiivista.
    Kerron nyt yhden esimerkin, olimme palkanneet hoitajan meille, koska meille oli päätetty sijoittaa lapsia, kaikki oli sovittu, mutta samana päivänä, kun lasten piti tulla, tulikin ilmoitus, ettei lapset tule.

    Olimme järjestäneet kaiken mahdollisen ja naishoitaja oli irtisanonut itsensä ja hoitanut asiansa, että kaikki on valmiina, kun aloittaa työt, juttu on pitkä ja mutkikas, mutta sen kerron, että meni sen naisen elämä sekasin ja myös kauhea syyllisyyden tunto meillä ja sossut eivät olleet moksiskaan.
    Joten mihinkään ei voi luottaa!

    Ps. Tämä vaan siihen, ettei kyllä pidä ajatella, jos sanotaan, että sijoitus on sitten pitkä, se voi olla hyvinkin lyhyt.

    Äänestä

  • kun kokemusta on kirjoitti:

    Hienoa, että löydät tästä jotain positiivista. Pakkokin kai on, kun olet itse kokenut sen, että lapset huostaanotetaan sinulta, eikä jäljelle jää muuta kuin talo/asunto, ja ei työpaikkaakaan ole. Sittenhän sitä on vaan nautittava siitä, mitä jäljelle jää. Parempi niin, onhan maailmassa muutakin kuin lapset.

    Meiltä on pari vuotta sitten siirretty sijaislapsi pois. Vieläkin ajattelen häntä ja tätä asiaa päivin, öin. En voi mitään sille ajatukselle, että en ole kelvannut sijaisäidiksi, vaikka siitä ei välttämättä olekaan kysymys. Ymmärrän tunteen, että kaikki muut asiat menettävät merkityksensä. Minullekin on sanottu, että mitä siinä murehdit, onhan sinulla kaunis koti, muu perhe, työpaikka ym. Tämä asia ei vaan taida olla niin helppo, että sen voisi sivuuttaa järkisyihin vedoten. Tunteet jyllää!
    Ei voi kuin odottaa ja toivoa, että elämä kirkastuu. Muistakaa turvautua tarvittaessa ammattiauttajaan, se auttaa pahimman yli.
    Voimia ja jaksamista kaikille samantapaisessa tilanteessa eläville!

    Äänestä

  • Jentte kirjoitti:

    Onko se sitten oikein testata sijaisvanhempien sietokykyä mitä julmimmalla tavalla?

    Luvata pitkää sijoitusta alussa ja antaa se kuva, että tämä on adoptioon verrattava asia, kun se sitä ei ole.

    Pridessa puhutaan, että sijaisvanhemmilta kysytään mielipidettä lasta koskevissa asioissa. Kyllä sossut kyselevät, mutta kuitenkaan päätökset eivät tule välttämättä sen pohjalta.
    Pridessa puhutaan myös hyvin positiiviseen sävyyn yhteistyöstä kaikkien osapuolten kesken. Pahimmassa tapauksessa yhteistyö on sitä, että kaikki käännetään sijaisvanhempien syyksi ja ajatus on lähinnä se, että menneen ajan traumat eivät purkaudu lapsilla enää sijoituksen aikana.. sairasta. Onhan se hyvä, jos sossujen koulutus on laajapohjaista, mutta tuskin se silti antaa pätevyyttä toimia psykologina tai traumaterapeuttina.

    Huostaanoton pitäisi olla se viimeinen toimenpide lasten kohdalla, eikä pallottelun väline.

    Vai pitäisikö nyt ajatella niin, että kaikille alle kouluikäisille, joilla on kiintymysongelmia paras hoito on laitoksessa? Oppisivat siellä ainakin kaikki huonot tavat ja asiat.
    Tulevaisuus näyttää pahalle!

    Niin, kyllä mekin Pride aikoinamme käytiin ja sellaista pumpulista amerikanläpätystä on että ihan oksetti, kun tiesi työnsä kautta asioiden oikean laidan. Oikeasti tulevia sijaisvanhempia kusetetaan mennen tullen! Kysäisin sitten tauolla kouluttajiltamme, että koskas niistä oikeista ongelmista sitten puhutaan ja kerrotaan, niin vastasivat, että ei niistä voi tässä vaiheessa puhua, kun tulevat sijaisvanhemmat voivat vaikka säikähtää ja lopettaa kurssinsa kesken.HALOO!!! Eikös se sitten olisi HYVÄ asia, jos ihminen huomaisi siinä vaiheessa, että hänestä EI OLE kenties tähän työhön, eikä vasta kun lapsi ON JO sijoitettu. EPÄLOOGISTA!!

    Äänestä

  • Suoraa puhetta kirjoitti:

    todella hyvä Pride kurssi siellä puhuttiin asiat halki ja mukana oli vanhoja konkareita joilta sai kuulla sen mitä voi tulla vastaan sijaisvanhempien tiellä "kivisellä".
    Näköjään on kurssin vetäjistä kiinni miten siitä on tehty pätevä.

    Kurssin minkä me kävimme niin joka kurssi iltana oli joku esitelmöimässä esim. alkoholisti äiti kertoi omasta elämästään kuinka hänen 4 lastaan otettiin huostaan jne.Ja hänen aikuinen poika joka oli 20 vuoden jälkeen saanut raitistuneeseen äitiinsä uuden läheisen yhteyden.

    Äiti jolla mielenterveys ongelmia myös jo hänen aikuinen lapsi oli mukana. Sitten paljon muita jotka kertoivat lasten eri kehitysvammoista ym.

    Myös ulkomailta adoptoitu nuori mies kertoi kovan elämänkohtalon joka päättyi sijaiskotiin ja sieltä kasvu aikuisuuteen perheenisäksi kaksi omaa yksi sijaislapsi, hän sanoi että oma kohtalo johdatti hänet sijaisperheenisäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

erään ystävä kirjoitti:

Olen järkyttynyt ystäväperheiden "kohtalosta". He saivat sijoitukseen sisarukset 5 vuotta sitten. Ovat lapsettomia, omia eivät saa. Sijoituksen piti kestää aikuisikään saakka, sitä juuri toivottiinkin, mahdollisimman pitkäaikaista sijoitusta. He ostivat omakotitalon, ison auton, ottivat velkaa. Perheen äiti jäi töistä pois hoitamaan lapsia. Irtisanoi itsensä hyvästä työstä, koska ei saanut pitempää virkavapaata. Kävi niin, että lapsia alettiinkin kotiuttamaan, koska bioäiti painosti, no eihän siinäkään mitään jos äiti olisi tervehtynyt, mutta monilta tahoilta saatiin kuulla, että päihteiden käyttö ja prostituutio jatkui edelleen. Sossuille osasi esittää hyvää, siistiä ja selvää. Lapset siis kotiutettiin nyt syksyllä, eikä hyvin ole mennyt. Sijaisperheen äiti romahti henkisesti, ystäväni on depression takia ollut osastohoidossa nyt jo 2 viikkoa. Kauhistuttaa tämä tämmöinen, heidät on jätetty ihan yksin, sosiaalitoimi ei järjestä mitään tukea, oman elämän kasaan saaminen tulee viemään heiltä varmaan vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu