Varjomiehet

varjoista_tullut

Onko olemassa joku taho, paikka, henkilö, joka voisi auttaa asian kanssa?

Olen nähnyt näitä varjomiehiä koko ikäni, mutta vasta nyt oikeastaan tajunnut, mitä ne ovat. Ne eivät ole kummituksia tai mitään sellaista, ja haluaisin löytää tavan kommunikoida niiden kanssa.

Olen lukenut niistä paljon viime aikoina, mutta omat kokemukseni ovat jonkin verran erilaisia kuin verkosta löytyneet. En näe hahmoja silmäkulmasta vaan yleensä ne ovat suoraan edessäni ja haihtuvat hiljalleen pois tai lähtevät äkkiä karkuun. Ne eivät aina ole piirteettömiä vaan joillakuilla on selvästi kasvot.

Voimakkain kontakti oli muutama vuosi sitten, kun heräsin keskellä yötä. Luulin, että mieheni otti minua kädestäni kiinni, näin pimeässä selkeästi miehen käden ja tunsin, että se piteli omaani. Hän kysyi, onko minulla kaikki hyvin. Vastasin, että on. Siinä vaiheessa tajusin, että minä olin ainoa, joka puhui ääneen, toisen ääni oli jollakin tapaa kuulunut telepaattisesti päässäni. Lisäsin, että vähän tämmönen nyt pelottaa, vaikka en minkäänlaista selkeää pelkoa tuntenutkaan. Käsi irrotti välittömästi otteensa ja haihtui savuna seinän läpi. Jälkeenpäin mietittynä se oli jotenkin epämuodostunut käsi, ihon värinen ja lihaksikas, mutta liian lyhyt aikuisen kädeksi. Ikään kuin hyvä yritys näyttää ihmiskädeltä, mutta ei silti täysin onnistunut. Mitään muuta sillä ei ollut, ei päätä, ei vartaloa, ei jalkoja, pelkät kädet.

Pari yötä sitten heräsin säpsähtäen ja varjomies istui lattialla vieressäni n. 10 sentin päässä. Se ei katsonut minua, enkä ollut peloissani, vaan lähinnä hämmentynyt, koska sivuprofiililla oli selkeä nenä. Tuijotin sitä muutaman sekunnin ja se hiljalleen haihtui pois. Se oli luultavasti koskenut minuun, koska olin nähnyt unta, etten voinut liikkua. Kyse ei ollut unihalvauksesta (niitäkin minulla on ollut ihan kivasti), koska herätessäni pystyin liikkumaan ihan hyvin, mutta olin turta muuten.

Eilen, kun menin suihkuun, yksi sellainen oli saunassa, joka on suihkua vastapäätä. Sillä ei ollut mitään muotoa, se oli vain varjopallo, joka lähti kiireesti seinän läpi, kun tajusi, että olin huomannut sen. Suihkun jälkeen vaistosin, että sellainen oli makkarissa. Niiden läsnäolosta tulee välillä turta olo, ikään kuin lähtee voimaa kehosta, minkäänlaista pelkoa ei tule. Menin makkariin ja tervehdin. Valot välähtivät vastaukseksi. Kun katsoin läpi, sillä tavalla, että väreily näkyy, näin valkoisen leijuvan usvan siinä kohdassa, jossa yleensä nukun.

Illalla ja yöllä niitä varmasti on enemmän ja selkeämmin lähettyvillä, mutta silloin en oikein voi tehdä mitään. Minulla on kaksi lasta ja he näkevät näitä myös ja pelkäävät. On muutama kohta, joissa tiedän niiden viipyvän, ja juuri noita kohtia lapset pelkäävät todella paljon. Myös koira näkee niitä, ei näytä suuresti välittävän, lähinnä seuraa niitä tarkkaavaisesti katseellaan ja välillä, varsinkin jos minulla on turta olo niiden läheisyydestä, katsoo minua oudosti, jotenkin varautuneesti.

Muutaman kerran ne ovat tulleet uniini ihmishahmoisina ja kertoneet, että näyttävät oikeasti pelottavilta ja kyselleet, kestäisinkö nähdä heitä. Olen sanonut, että totta kai kestän, mutta silti luultavasti aluksi pissaisin housuihin. Varsinkin, jos ne välähdykset, joita ne ovat näyttäneet, pitävät millään tavalla paikkaansa. Mutta eivät ne halua pelotella, enkä haluaisi pelätä. Ne ovat sanoneet muutamia tärkeitä asioita, josta haluan tietää lisää. Haluan pystyä kommunikoimaan niiden kanssa. Miten se onnistuisi? Vai onko tässä aikalailla se määrä keskustelua, johon ne suostuvat?

10

582

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vinkkinä.vaan

      Vainajahenkiin ei kannata koskaan olla yhteydessä.

      • ubuiviu

        Kukas niin väittää,maailma on täynnä ihmisiä jotka on jatkuvasti yhteydessä henkiin. Typerää tietämättömyyttä vain. tulee vielä aika jollon sustakin tulee vainaja,mietippäs sitä.


    • iireest

      koira hoitoon ja kiireesti!!!!!!!!!!!

    • Hulluuslääkäri
    • varjoista_tullut1

      Koira voi hyvin ja on iloinen, tosin olen nyt pari kertaa nähnyt varjojen seuraavan juuri sitä. Ei se näytä sitä haittaavan. Enkä ymmärrä, miksi koira pitäisi hoitoon laittaa, se on täysin terve ja elämänsä kunnossa. Varsinkin nyt, kun ilmat on hyvät, se nauttii täysin rinnoin pihalla.

      Vainajahenkiin en ole koskaan ottanut yhteyttä. Tässä puhuin vain varjoista, mutta olen nähnyt myös kuolleita. Niiden kohtaaminen on erilaista ja ne tulevat omasta aloitteestaan sanomaan jäähyväiset tai kertomaan, että heillä on nyt kaikki hyvin. Olen myös nähnyt muita olentoja kuin nuo varjot, mutta en niin usein ja niillä on yleensä ollut hyvin selkeä sanoma tai ilmoitus, joka myöhemmin on toteutunut. Ne ovat olleet sellaisia asioita, joilla on merkitystä vain minulle.

      Skitsofreniankin voi suosiolla karsia pois, en nimittäin ole ainoa, joka niitä näkee tai kuulee. Enkä myöskään ole sanonut niistä sanallakaan muille, joten omat kokemukseni eivät ole vaikuttaneet kehenkään. Lapsille en erityisesti ole asiasta puhunut paitsi, jos he ovat itse kertoneet nähneensä tai kuulleensa jotain. Olen sanonut, että varmaankin oli varjo, eikä se halua mitään pahaa. On myös käynyt niin, että olen itsekseni etsinyt jotain, mikä on hävinnyt, ja seuraavalla kerralla, kun astun huoneeseen, kyseinen esine on keskellä lattiaa.

      Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia. Jos ei niitä ole, nämä jutut kannattaa ehkä ohittaa hihityksellä ja mennä ulos aurinkoon.

    • altxu
    • ert4rtcxxz

      pakkohoitoon aloittajan ennenkuin sekoo täydellisesti ja tekee itselleen tai muille vahinkoa!!!

    • vanniemikinkäy

      Lähin mieliasairaala on oikea osoite avun saamiseen.

    • Lacko

      Kiitos mielenkiintoisesta tarinasta. Eniten tässä mielenkiintoista on se että koira ja muutkin näkevät näitä olentoja. En toki väitä että mielikuvitus temppuilisi mutta jos muutkin näkee niin mielestäni vaikutus on paljon todellisempi.

      Olisi siistiä toki itsekkin nähdä näitä, mutten tiedä haluaisinko sitten ihan oikeasti sitä koska se voisi romuttaa todellisuudentajuni joksikin aikaa. Toki jos näistä tulis ihan tavanomaisia kontakteja eikä sillä olisi muuten suurempaa vaikutusta elämääni niin miksikäs ei.

      Ovatko ne mitään kertoneet sinulle?

    • varjoja

      Minun varjo seuraa minua liikaa. Vittu kun vituttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      764
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      558
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe