Hyvä kirjoitus oli Kokkola lehdessä ,vapaasta kasvatuksesta!Hyvä Esko.Asiaa kirjoitit!
Lisäisimme vielä omaa näkemystämme tästä asiasta!
Odotellessani linja-autoa kymppivuotiaiden poikien ryhmä kulkee äänekkäästi ohi. Myöhäinen arki-ilta, käsissä kaljaa, suussa palavat tupakat. Mielessäni risteilevät monet ajatukset; toisaalta melkein pelottaa; kunhan ne eivät vain jäisi kohdalle. Samalla tekisi mieli puhutella, ehdottaa kotiinlähtöä. Mutta minkälaiseen kotiin minä patistelisin poikia? Ja mikä olen puuttumaan toisten lasten asioihin?
Vaikka lapsi on täysin aikuisen maailman armoilla, puuttuu meiltä eväitä olla aikuisia lapsen edessä. Paluuta muinaisten vuosikymmenten kaikkivaltiaaseen auktoriteettiaikuiseen ei onneksi ole. Media- ja kulutusmaailma puolestaan tarjoilee aikuisen paikalle nopeaa mielihyvää hakevaa ikinuorta. Aikuisuus on kalkkeutunutta homekorvaisuutta. Aikuisuus on out.
Mikä aikuisuudessa ahdistaa? Kulttuurimme asettaa palkintopallille enemmin "ikinuoren ja hyvinsäilyneen" kuin ihmisen jonka sielussa näkyy iän ja elämänkokemuksen jäljet. Sama asenne näkyy nuorisotyössä. Ollaan mieluummin hyviä jätkiä, rentoja reisiä, viihdyttäjiä ja harrastajia kuin vastuullisia aikuisia. Kommunikaatiotilanteessa valitaan enemmin lapsen tai vanhemman rooli kuin aikuisen otteet.
Keski-ikää lähestyvän hedonistisen ikinuoren itsetunto rakentuu illuusiolle. Lapset ja nuoret tarvitsevat sisäistä turvallisuutta ulkomaailman pirstoutuneisuuden keskellä. Turvallisuuden rakentuminen edellyttää pitkäkestoisia suhteita terveisiin aikuisiin ihmisiin. Näissä suhteissa lapsen ja nuoren identiteetti rakentuu ja ihmisenmalleja testataan.
Kiinteä ihmissuhde kasvavaan lapseen tai nuoreen edellyttää kuitenkin kykyä käsitellä ristiriitoja ja sietää tunnepurkauksia. Aikuisen on oltava aito, kasvettava lapsiaikuisesta omiin mittoihinsa. Aikuisuus on arvo, myös nuorisotyössä. Vai typistyykö aikuisuus vain uuskonservatiivisen alakulttuurin osaksi?
Suomalainen perhe on pieni ja haavoittuvainen. Lapset ja nuoret ovat yleensä yhden tai puolentoista aikuisen varassa. Huoltajuuden taakka on raskas työttömyyden, ylivelkaantuneisuuden ja muiden ongelmien vyyhdissä. Yhteisön pitäisikin avautua pienperheen lähelle, tueksi. Ydintunneyhteisöä voidaan laajentaa, kutoa reilumpaa turvaverkkoa kasvavan ihmisen ympärille.
Uuden sukupolven kasvatustehtävässä on meille kaikilla moraalista omavastuuta.
Linja-auto tulee ajallansa. Pienet, yksinäiset pojat jäävät torinlaidalle. Ajan vielä kerran ohi; puuttumatta, kohtaamatta. Ja näitä pieniä nuoria näkee Kokkolan katukuvassa ,ajattelemme missähän heidän vanhempansa juuri nyt ovat?Karaokea laulamassa lähiöpubissa?
Lisäisimme vielä omaa näkemystämme tästä asiasta!
Odotellessani linja-autoa kymppivuotiaiden poikien ryhmä kulkee äänekkäästi ohi. Myöhäinen arki-ilta, käsissä kaljaa, suussa palavat tupakat. Mielessäni risteilevät monet ajatukset; toisaalta melkein pelottaa; kunhan ne eivät vain jäisi kohdalle. Samalla tekisi mieli puhutella, ehdottaa kotiinlähtöä. Mutta minkälaiseen kotiin minä patistelisin poikia? Ja mikä olen puuttumaan toisten lasten asioihin?
Vaikka lapsi on täysin aikuisen maailman armoilla, puuttuu meiltä eväitä olla aikuisia lapsen edessä. Paluuta muinaisten vuosikymmenten kaikkivaltiaaseen auktoriteettiaikuiseen ei onneksi ole. Media- ja kulutusmaailma puolestaan tarjoilee aikuisen paikalle nopeaa mielihyvää hakevaa ikinuorta. Aikuisuus on kalkkeutunutta homekorvaisuutta. Aikuisuus on out.
Mikä aikuisuudessa ahdistaa? Kulttuurimme asettaa palkintopallille enemmin "ikinuoren ja hyvinsäilyneen" kuin ihmisen jonka sielussa näkyy iän ja elämänkokemuksen jäljet. Sama asenne näkyy nuorisotyössä. Ollaan mieluummin hyviä jätkiä, rentoja reisiä, viihdyttäjiä ja harrastajia kuin vastuullisia aikuisia. Kommunikaatiotilanteessa valitaan enemmin lapsen tai vanhemman rooli kuin aikuisen otteet.
Keski-ikää lähestyvän hedonistisen ikinuoren itsetunto rakentuu illuusiolle. Lapset ja nuoret tarvitsevat sisäistä turvallisuutta ulkomaailman pirstoutuneisuuden keskellä. Turvallisuuden rakentuminen edellyttää pitkäkestoisia suhteita terveisiin aikuisiin ihmisiin. Näissä suhteissa lapsen ja nuoren identiteetti rakentuu ja ihmisenmalleja testataan.
Kiinteä ihmissuhde kasvavaan lapseen tai nuoreen edellyttää kuitenkin kykyä käsitellä ristiriitoja ja sietää tunnepurkauksia. Aikuisen on oltava aito, kasvettava lapsiaikuisesta omiin mittoihinsa. Aikuisuus on arvo, myös nuorisotyössä. Vai typistyykö aikuisuus vain uuskonservatiivisen alakulttuurin osaksi?
Suomalainen perhe on pieni ja haavoittuvainen. Lapset ja nuoret ovat yleensä yhden tai puolentoista aikuisen varassa. Huoltajuuden taakka on raskas työttömyyden, ylivelkaantuneisuuden ja muiden ongelmien vyyhdissä. Yhteisön pitäisikin avautua pienperheen lähelle, tueksi. Ydintunneyhteisöä voidaan laajentaa, kutoa reilumpaa turvaverkkoa kasvavan ihmisen ympärille.
Uuden sukupolven kasvatustehtävässä on meille kaikilla moraalista omavastuuta.
Linja-auto tulee ajallansa. Pienet, yksinäiset pojat jäävät torinlaidalle. Ajan vielä kerran ohi; puuttumatta, kohtaamatta. Ja näitä pieniä nuoria näkee Kokkolan katukuvassa ,ajattelemme missähän heidän vanhempansa juuri nyt ovat?Karaokea laulamassa lähiöpubissa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lapset ja nuoret oireilevat sitä, että heidän elämästään puuttuu aikuinen, on se sitten vanhempi, opettaja tai muu kasvattaja. Lapset ja nuoret eivät tahdo löytää aikuista joka ottaisi vastuun, tekisi päätöksen nuorten puolesta silloin kun se on tarpeen. Aikuisen tehtävä on asettaa raamit lasten ja nuorten elämälle siinä vaiheessa kun sitä kaivataan, mutta ei enää silloin kun sitä ei kaivata."Väitetään, että raaistunut nuorisoväkivalta juontaa juurensa siitä, ettei vanhemmat uskalla tai pysty kasvattamaan lapsiaan, vetämään heille rajoja. Ja näin se on!Koti on lapsen peili!!!
Kokkola lehden kirjoitukset on jätetty omaan arvoonsa jo vuosia. Syvältä....
Eräs parhaista kirjoituksista tällä keskustelukanavalla kautta aikojen!. Kiitos siitä.
Tännehän näyttävät kirjoittelevan keskenkasvuiset 13-33-vuotiaat, joilla murrosikä on pahimmillaan.
En tiedä liittyykö tämä asia tähän mutta kerron kumminki...pakko saada kertoa
Aika kauan sitten, joskus 50 vuotta sitten oli äiti jolla oli 10 vuotias lapsi...jo silloin oli tainnut olla nuorella äidillä mielessä "vapaa kasvatus".....
KOSKA nykyään on joillakin 60-70 vuotiailla vaikeata ymmärtää että voisi olla kohteliaita nuorille, eikä rynnätä ohi jonoissa ja katsoa häntä suoraan silmiin (hyvä ku ei sylkäise), eikä edes kysytä voisiko mennä ohi tai edes olla pahoillaan! Sitte ne vielä moittii näitä nuoreja ihmisiä...katsoisi itseään peilistä.
Onneksi on niitä harva kohteliaitakin. Joka kiittää sydämmestä kun avaa oven niille, ja taluttaa niitä tien yli...kiitos heille ettei päivä mene ihan pilalle.
Hei, ota se tinneripullo pois nenäs alta ja oksenna housuilles, nyt on melkein aamu !.
Tää on ihan hyvä piirre nää mummoharhat; sää olet pikkuhiljaa palailemassa näihin maisemiin !.
Hyvä kirjoitus ja ihan ajankohtainen!Ehdotan vanhempain neuvoston kuljettamista linja autolla ympäri Kokkolaa viikonloppuisin!Tulisi tutuiksi päättäjille asiat,joille suljette silmänne!Kaivaisimme ne hulttio vanhemmat ylös vaikka kiven-navalta ja hoitoon koko perheet!Lapset jätetään heitteille omien mielihalujen takia!Älkää tehkö lapsia,kun ette kykene huolehtimaan ja kasvattamaam niitä.
Totta joka sana! Vanhemmuus hukassa!