Nyt toukokussa on mitä parhain aika ilmoittaa koululle, että nuori, oppilas siirtyy lukuvuona 2016-17 eli elokuussa 2016 koulun uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon (et). Et on nimenomaan lapsen ja nuoren oikeus.
Kouluissa on yhä paljon ET-opetukseen oikeutettuja oppilaita, jotka muista kuin perheen katsomuksellisista syistä ovat joutuneet uskonnonopetukseen. Syynä on voinut jo kouluun eka luokalle tulon ilmoittamisvaiheessa vanhemmille kerrottu tieto, että et-opetusryhmää ei ole tai että sen opetusjärjestelyt ovat hankalat.
Eka luokalla tulevienkin tilanne on voinut kevään aikana muuttua. Esimerkiksi 1.-2. luokkien ryhmä voikin syntyä, kun 2. luokalle siirtyjissa tapahtuu siirtymista ET-opetukseen. Tällöin tammikuusas tehdyn uskonto-valinnan voi vaihtaa.
Tilanne on kuitenkin voinut muuttua! Sen olisi pitänyt muuttua. Ja ainakin tilanne muuttuu, kun useampi oppilas ilmoittautuu ET-opetukseen. Uskonnonopetuksesta voi siirtyä et:oon myös kesken lukuvuotta, mutta luonteva aika on luokalta toiselle siirryttäessä. Vaihto voi tapahtua vielä yläkoulussakin.
Uuden opetussuunnitelman ja uuden yhdenvertaisuuslain mukaan elämänkatsomustietoon pääsy on tärkeä osa lapsen oikeuksia ja uskonnonvapautta.
Pääsy oikeuksiin on yleisemminkin ajankohtainen ihmisoikeuspoliittinen kysymys. Rehtorien ei pidä syrjiä vaan tukea elämänkatsomustiedon opetusta.
Ja uskontokuntiin kuulumattomien, ei-uskonnollisten vanhempien olisi asianmukaista turvata lapsensa pääsy tähän hänelle tarkoitetuun, jo 30 vuotta kehitettyyn todellaan hyvään ja monipuoliseen katsomusaineeseen.
Aine on ollut ja on korostetusti uuden opetussuunnitelman mukaan sellainen, että se sopisi kaikille oppilaille. Sen takia onkin olemassa aloitteita ET:n avaamisesta kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi. Tätä avaamista tukee se, että aineeseen jo oikeutetuilla lapsille mahdolistetaan oppiaineen opiskelu kodin ja koulun yhteistyötä.
Lapsen pääsy elämänkatsomustietoon on ihmisoikeus!
Elämänkatsomustieto on nuoren oikeus
Et-opelta
1
152
Vastaukset 1
- trollarimaatti
Mikä sun ongelma oli? Siis jos haluut ulos vapauteen niin tossa on ovi, olkaa niin hyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561