Järjestöille kelpaavat vain kiltit tytöt

Lastensuojelujärjestöt palkkaavat (koska nyt pitää palkata, jotta saa rahaa) parhaimmin koulutetut, manipuloitavissa olevat nuoret ja aikuiset järjestöihinsä. Järjestäjä eivät kiinnosta nuoret ja aikuiset, jotka kaikkein eniten apua tarvitsisivat.

Pahimmassa tapauksessa nämä hyväkkäät "valitut" haukkuvat asiakkaiden omia vertaisjärjestöjä kulkiessaan ja edustaessaan OMAA ASIAANSA kiertueillaan. Vielä pahimmassa tapauksessa (istuessaan kehittäjäsossujen toimistoissa tuntikaupalla) he viestivät asiakkaiden henkilökohtaisia asioita edestakaisin.
16301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyseessä siis lastensuojelun asiakkaat ja järjestöt.

Äänestä

Lastensuojelun piirissä olevat lapset ja heidän lähipiirinsä ovat jakaantuneet luokkiin: kaikkein huono-osaisimmat ja lastensuojelun eliittiin kuuluvat (karkea jako).

Kaikkein huono-osaisimpiin kuuluvat sijaishuollossa kaltoin kohdellut, huonoihin sijaishuoltopaikkoihin päätyneet, syrjäytymisen kierteisiin ajautuneet sekä viranomaiskriittiset asiakkaat Heitä kutsutaan myös negatiivisen maailmankatsomuksen omaaviksi.

Lastensuojelun eliittiin katsotaan kuuluvan hyviin sijaishuoltopaikkoihin päätyneet, masennuksen vuoksi lapsensa sijaishuoltoon lainanneet (ja mahdollisesti sitten takaisin saaneet), viranomaisten kanssa kaveraavat, lahjakkaat nuoret yms. Heitä kutsutaan myös positiivisen maailmankatsomuksen omaaviksi.

On varmasti hyvin arvattavaa, kummasta ryhmästä lastensuojelujärjestöt etsivät kokemusasiantuntijoita = asiantuntijoita, projektityöntekijäitä, suunnittelijoita yms.

Harmillista on se, että positiiviset alkavat puhua pahaa asiakkaiden omista vertaisjärjestöistä ja lisäksi lastensuojelujärjestöt aiheuttavat harmia vaanimalla asiakasyhdistysten positiivisia ja varastamalla heitä omiin tarkoituksiin. Negatiiviset saavat yrittää selvitä omia avuin, eivätkä he herätä kovinkaan suurta kiinnostusta järjestöjen ja viranomaisten piireissä. Heidän puheenvuoronsa ovat liian negatiivisia julkisiin tilaisuuksiin.

Äänestä
  • Tulee vaan kovin yksipuolinen kuva lastensuojelun asiakkaista, kun järjestöt mieluusti palkkaavat aina samaa positiivista kokemusasiantuntijaa; kun yksi pesti päättyy, ottaa seuraava järjestö saman positiivisen kultakurkun leipiinsä. helppoa, kun on jo tiedossa, että ei aiheuttanut harmia ja alkoi puhua "viranomaiskielellä" hyvin nopeasti. ja sitten nämä pikkuviranomaiset alkavat sossujen apureiksi, jotta sinisilmäisiä asiakkaita olisi helpompi käsitellä (kun mukana on myös kokemusasiantuntija).

    Älkää ihmiset menkö halpaan, sillä halpamaista on noiden järjestöjen toiminta.

    Äänestä

  • "nämä pikkuviranomaiset alkavat sossujen apureiksi"

    Kerro hyvä ihminen, keitä tarkoitat! Alan opiskelijat on saatava näkemään, ettei tää vähintään 15 vuotta kestänyt massiivinen ls:n yksityistämisbuumi ja oppilaitosten karkea ja moraaliton yhteistyö sijaishuollon kanssa sisällä millään tavoin lasten oikeuksien toteutumista! Eikä perheitten yksityisyyden kunnioittamista!

    On hirveää, kun syntyy Kastijako koskien kaikkia niitä, joitten ihmisoikeuksia on poljettu!

    Lienee ollut jo Verkkojen laskijoitten laskelmissa tuo...

    Äänestä

  • Se on raha, joka jakaa kahtia (vähintään) kaikkein heikoimmassa asemassa olevatkin. Markkinavoimat puhuu. Se hyöty valtaapitäville, että heikoimmat ovat voimattomia, kun heidät saadaan leireihin: parempiin positiivisiin ja huonompiin negatiivisiin. Ja taas valtaapitävät pyörittävät helpommin asiakkaita.

    Äänestä

  • Aihe sopii hyvin vappuun. Ei muuta kun riistäjiä vastaan, ei samaan leiriin.

    Äänestä

Positiiviset mainitsevat puheissaan: ei ole hyviä ja pahoja. Mutta kun he ovat noita hyviksiä, he voivat sanoa niin. Negatiivisiksi leimattujen kokemus voi olla toinen ja on.

Nämä positiiviset ikään kuin omivat kokemusasiantuntijuuden, (ovathan ainoita, jotka saavat julkisesti puhua) esim. kertomalla, että "jokaisen tarina on erilainen, mutta mä pääsin hyvään sijaisperheeseen".

Äänestä
  • Niin ja nämä positiiviset sitten ikään kuin auttavat toisia lastensuojelun asiakkaita. he katsovat asioita ikään kuin ulkopuolelta ja heidän puhetapansa muuttuu viranomaistyyliseksi, osalla tarkkaan mietityksi "esitykseksi".

    Äänestä

  • "positiiviset ikään kuin omivat kokemusasiantuntijuuden"

    Alkaa syntyä mielikuva, että ns "kokijat" eivät ole edes tienneet, mitä oikeasti on elää ja jakaa tunteita yhdessä oman perheen kanssa: vahvaa luottamussidettä tuskin on ollut olemassakaan, jolloin ilmanmuuta "kokija" osaa kertoa vain sen ainoan vinkkelin, mitä hänellä on sanottavana.

    Lojaalius Mulkvisteja kohtaan on ymmärrettävää, olkoon ne Mulkvistit vaikka miten öklöjä...sama ilmiö kuin keiden tahansa kohdalla!

    Äänestä

Justiinsa näin!

Äänestä
  • Aivan.

    Äänestä

Olen huomannut ilmiön.

Äänestä

Sama täällä.

Äänestä

Kuin myös.

Äänestä

Tärkeä huomio. Tämä on sijaisvanhempienkin hyvä tiedostaa. Ne heistä, jotka kaltoin kohtelevat, eivät päästä sijoitettuja lapsia nuorten kokoontumisajoihin. Niihin menevät vain hyvien sijaisperheiden kiltit tytöt. Niin ja lahjakkaat, jotka pärjäävät hyvin koulussa.

Äänestä

Näin on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukkaajapuuta kirjoitti:

Lastensuojelujärjestöt palkkaavat (koska nyt pitää palkata, jotta saa rahaa) parhaimmin koulutetut, manipuloitavissa olevat nuoret ja aikuiset järjestöihinsä. Järjestäjä eivät kiinnosta nuoret ja aikuiset, jotka kaikkein eniten apua tarvitsisivat.

Pahimmassa tapauksessa nämä hyväkkäät "valitut" haukkuvat asiakkaiden omia vertaisjärjestöjä kulkiessaan ja edustaessaan OMAA ASIAANSA kiertueillaan. Vielä pahimmassa tapauksessa (istuessaan kehittäjäsossujen toimistoissa tuntikaupalla) he viestivät asiakkaiden henkilökohtaisia asioita edestakaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu