Kaasoni pettivät minut

Morsiansivuosassa

Olen menossa ensi kuussa naimisiin. Kaasoni järjestivät minulle polttarit, joihin eivät jonkun aivopierun seurauksena pyytäneet ketään muuta kuin toisensa. Siskoni oli ollut yhteydessä heihin ja ilmaissut haluavansa olla mukana, ja hänelle oli vastattu siihen tyyliin että sopii, tervetuloa. Kuitenkaan hänelle ei ollut ilmoitettu polttareista mitään! Ihmettelin koko illan missä on kaikki muut kaverini, miksi kukaan ei halua osallistua polttareihini, edes oma sisko. Kun minulle selvisi myöhemmin, ettei ketään muita ollut pyydetty, pahoitin mieleni ja niin myös siskoni loukkaantui kuullessaan että hänet oli jätetty syrjään. Kerroin kaasoilleni pahoittaneeni mieleni, mutta he eivät ymmärtäneet lainkaan ja haukkuivat minut itsekkääksi ja kiittämättömäksi, sekä olin nyt loukannut heitä niin pahasti että he eivät halua olla enää kaasoja kun mikään ei kuulemma kelpaa. Mitä minä teen ja toiminko minä nyt tässä jotenkin väärin?

7

2766

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MunMielestäAinakin

      Vähän oudoltahan tuo kuulostaa.

    • huonotapa

      Kuulostaa tosi oudolta.

      Olen kerran ollut kaasona. Polttareista olin saanut morsiamelta listan, keitä hän toivoo paikalle. Sen mukaan toimin ja ohjelmaa suunniteltiin yhdessä. Morsiamelle koko päivä oli yllätystä, paitsi osallistujat.

      Kaasolle oli sen sijaan yllätys, että kaikki eivät osallistuneet kustannuksiin, joista suurin osa koostui noin kymmenen euron lounaasta.

    • ei_ikinä_enää

      en ikinä ole enää kaasona enkä tule osallistumaan kenenkään polttareihinkaan enää koskaan.
      Morsian (luulin, että hän on hyvä ystäväni) halusi polttareissaan sitä, tätä ja tuota kolmatta. Minä täytin toiveet työtä säästämättä. Kustannukset kiipesivät toiveiden myötä yli 30€ per osallistuja. 12 ihmistä tuli, viisi jätti maksamatta (morsiamen pyytämiä ihmisiä). Rehellisesti sanottuna vitutti maksaa puolet omasta pussistani aivan suunnattomasti . Pyysin vielä häissä näiltä viideltä rahaa, eipä ollut mukana vaikka sovittiin, että viimeistään sinne tuovat, jos eivät ehdi laittaa pankkitililleni.

      Lisäksi morsian haukkui minut vielä häätilanteessa pataluhaksi kun vuokrattu auto oli mennyt rikki eikä tullut ajallaan. Ei todellakaan ollut minun vikani, en edes ollut varannut koko autoa vaan sulhanen! Meillä meni välit poikki siinä saman tien. Lähdin nostelemaan hääpaikalta enkä ole vastannut morsiamen puheluihin enää sen jälkeen.

      • juuri.niinM

        Toimit oikein. Pysy tiukkana, äläkä ryhdy moisen morsiamen kanssa enää mihinkään tekemisiin. Tsemppiä! :)


    • anastasiana

      Ap, sinähän kuitenkin tiesit milloin polttarisi on, niin mikset soittanut siskollesi ja sanonut, että ne olisi sitten silloin ja silloin? Ja noin yleensäkin, luulisi että olisit sentään siskosi kanssa enemmänkin yhteydessä ennen häitä ja olisit hänelle puhunut tulevista polttareistakin ja niiden ajankohdasta.

      Muutenkin, olisihan sun pitänyt kertoa kaasoillesi, keitä haluat polttareihisi tulevan. Ehkä teille tuli informaatiokatkos siinä, kaasot luulivat, että et halua muita kuin heidät?

      En tiedä toimittiinko tässä nyt sen kummemmin väärin, kysymys on vain huonosti hoidetusta informaatiosta puolin ja toisin. Jos halusit polttareihisi tietyt ihmiset, siitä olisi sinun pitänyt täsmällisesti kaasoillesi antaa ohjeet.

    • kokemattomuutta

      Häissä on usein ongelmana se, että järjestäjällä (morsiusparilla) ei ole aavistustakaan siitä, mitä tekee, paljonko tekeminen vaatii aikaa ja paljonko lysti maksaa. Jossain television Amerikan supermorsian ohjelmassa on nähty ihan hulvattomia tapahtumia ja samaa pitäisi matkia.
      Kuva häistä saattaa olla, mutta sen kertominen kaasolle ja muulle avustajajoukolle ontuu monessa kohdin, kun luullaan ihmisiä ajatustenlukijoiksi. Morsiuspari kenties ensimmäistä kertaa järjestää juhlia, eikä johtamisesta ole hajuakaan.

    • 1OO6

      Sinun pitää muistaa nyt että sinä et ole keskipisteessä, tai sinun halusi. No, toisaalta, kaasosi tekivät tylyn tempun.

      Jos et vielä ole ymmärtänyt niin sinun on siis aika vaihtaa ystäväpiiriäsi, kokonaan. Nämä kaasot eivät ole sinun ystäviäsi. Vaan narsistisia persoonia. Joten, vaihda heidät heti häiden jälkeen.

      ...ja saat elää onnellisena miehesi kanssa lppuelämäsi...

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      165
      1424
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      667
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      558
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      516
    6. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      506
    7. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      480
    8. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      112
      473
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      463
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      46
      450
    Aihe