Oletko yksi neljästä

rosaliiin

Onko Panama-paperit saanut 60 liikkeelle, mietitkö pankkisi vaihtoa. Luotatko yhä pankkiisi. Onko tuttu pankkivirkailijasi yhä yhtä luotettava kuin aina ennen.
Tympäiseekö koko Panama-kohu.

Itse en ole yksi neljästä, vaan ihan tyytyväinen omaan pankkiini. Tai sanoisinko melko tyytyväinen, munat on monissa koreissa, kyllä palvelumaksuja voisi hieman mielestäni tarkistaa.
Tuntuu oudolta, että pitää aika tilata kuin lääkäriin menisi, kun menee pankkiin.

Jokohan nordea pohjansa näki vai.

20

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen ollut saman pankin asiakas vuosikymmenien ajan, myös jäsen jo kauan. Bonuksia kertyy niin paljon, etten ehdi kaikkia palvelumaksuihin käyttää.
      Henkilökunta on tuttua ja palvelualtista, soittavat ja pyytävät käymään ja keskustelemaan sijoituksista. Muutenkin on ovi auki arkisin.
      Ei mitään valittamista, Nordeaan en rahojani laita ikinä.

      • Tuosta kirjoituksestasi voin arvailla missä olet asiakkaana, varsinkin noin tyytyväinen kun vielä olet.
        Pankkisi tarjoaa myös vakuutuksia.
        Näitkö sen ohjelman jossa asiaa käsiteltiin ko pankin vakuutuksia.
        Ei ole sitten pakkisi vielä saanut bonuksiasi kiinteistöbisnekseen, menisitkö muuten sellaiseen mukaan.

      • rosaliiin kirjoitti:

        Tuosta kirjoituksestasi voin arvailla missä olet asiakkaana, varsinkin noin tyytyväinen kun vielä olet.
        Pankkisi tarjoaa myös vakuutuksia.
        Näitkö sen ohjelman jossa asiaa käsiteltiin ko pankin vakuutuksia.
        Ei ole sitten pakkisi vielä saanut bonuksiasi kiinteistöbisnekseen, menisitkö muuten sellaiseen mukaan.

        Paikallispankki on vakavarainen ja luotettava.
        Kyllähän sieltä tarjotaan kaikenlaista, vakuutusta ja sijoituskohdetta, meillä on vakuutukset toisessa firmassa ja olen aika arka sijoittamaan. Muutama satanen bonuksia, ne voisin tietysti johonkin kohteeseen lykätä.
        En ole kyseistä ohjelmaa nähnyt.

    • Olispa niit munia niin et sijoittelu mietityttäis , hyvin mahtuu rahat nykyseen pankkiin ja aikaa varaamatta voi saapastella tiskille.
      En usko että panama kohu saa mitään muutosta aikaan , elämä nyt on ja tulee olemaan epäreilu .

      • Epäreilu mikä epäreilu, ja aina se epäreiluus on juuri samaan suuntaan.
        Eiks olisi kiva jos joskus oltaisiin epäreiluja toiseen suuntaan.
        Pienet ja pikkuisimmat saisivat isot ja hyvät edut ja isot vain nuoleskelisivat kerrankin näppejään.

      • rosaliiin kirjoitti:

        Epäreilu mikä epäreilu, ja aina se epäreiluus on juuri samaan suuntaan.
        Eiks olisi kiva jos joskus oltaisiin epäreiluja toiseen suuntaan.
        Pienet ja pikkuisimmat saisivat isot ja hyvät edut ja isot vain nuoleskelisivat kerrankin näppejään.

        Olipa mailma millanen vaan niin en voi valittaa maallisen puolesta ,joka päivä on ollu ruokaa vattas.
        Ajatteles rosaliini sitä aikaa kun ei ollu eres kunnanvaltuustoi oli kuntakokous ,siin puhuttiin äyrien mukaan ,ei kuulunu köyhän ääni kauas.

      • koti-kiusattu kirjoitti:

        Olipa mailma millanen vaan niin en voi valittaa maallisen puolesta ,joka päivä on ollu ruokaa vattas.
        Ajatteles rosaliini sitä aikaa kun ei ollu eres kunnanvaltuustoi oli kuntakokous ,siin puhuttiin äyrien mukaan ,ei kuulunu köyhän ääni kauas.

        Olikohan se sitä kruunun aikaa, yhteen aikaan sitä papitkin hoitivat kaikkea kunnassa tai ' kunnan jauhojen ' aikaa. Eihän niitä aikoja voi edes verrata nykyiseen hyvinvointiin.
        Jotenkin sellainen yleinen inhimillisyys on jonnekin kadonnut. Kun ajattelee , että mummo kun liimaa käytetyn postimerkin yhteen ainoaan korttiin, jonka haluaa lähettää tai joku pissaa julkisella paikalla, haastetaan ja tuomitaan, toisaalta tapahtuu jotain panama-papereita, joskus kaikki tuntuu niin suhteettomalta.

    • eppu2

      Ei ole palvelumaksuja, ovesta, kun vaan menee sisään saa palvelua.
      Noin 7 vuotta sitten vaihdoin pois Nordreasta.
      Nyt olen tyytyväinen pankkiini.

      • polleenahan-minä

        s-pankissa ei tarvitse lampsia tiskille. rahaa saa otto pömpeleistä ja asiat hoituu netissä pankin omilla tunnuksilla. ylimääräinen raha lojukoon tilillä ei sitä sijoittaa tarvitse. siihen saa jopa parempaa korkoa kuin muualla.
        niin ja minähän omistan sen pankin. siitä on oikein kehuvat mainokset tehty.

      • polleenahan-minä kirjoitti:

        Olet sitten oikein pankkiiri siellä, kelpaa sinun lampsia kun omistat pankin.

      • eppu2
        polleenahan-minä kirjoitti:

        s-pankissa ei tarvitse lampsia tiskille. rahaa saa otto pömpeleistä ja asiat hoituu netissä pankin omilla tunnuksilla. ylimääräinen raha lojukoon tilillä ei sitä sijoittaa tarvitse. siihen saa jopa parempaa korkoa kuin muualla.
        niin ja minähän omistan sen pankin. siitä on oikein kehuvat mainokset tehty.

        Saahan sieltä pömpelistä rahaa jokainen, jolla pankkikortti on ja nettipankkikin on useimmilla.

        Jaa, että uskot mainoksiin

      • eppu2 kirjoitti:

        Saahan sieltä pömpelistä rahaa jokainen, jolla pankkikortti on ja nettipankkikin on useimmilla.

        Jaa, että uskot mainoksiin

        s-pankin kortilla ei ihan joka paikan pömpelistä saa, riippuu tietysti jos on vanha kortti jossa on kaikki ominaisuudet. Uusilla ei ehkä saa, vaikka olisi kuinka visaa. Se ongelma voi tulla vastaan esim. lentokoneissa ... laivoilla.

      • eppu2
        rosaliiin kirjoitti:

        s-pankin kortilla ei ihan joka paikan pömpelistä saa, riippuu tietysti jos on vanha kortti jossa on kaikki ominaisuudet. Uusilla ei ehkä saa, vaikka olisi kuinka visaa. Se ongelma voi tulla vastaan esim. lentokoneissa ... laivoilla.

        Minä en ole s-pankin asiakas, joten en siitä tiedä.
        Pollee vaan niin reteesti sanoi saavansa rahaa otto-pömpeleistä.

      • kylmätotuus
        eppu2 kirjoitti:

        Saahan sieltä pömpelistä rahaa jokainen, jolla pankkikortti on ja nettipankkikin on useimmilla.

        Jaa, että uskot mainoksiin

        Pömpelistä saa rahaa, jos sitä tilillä sattuu olemaan, eikä siihen vaikuta se, mikä pankin nimi sattuu olemaan.

        Nettipankki on mysteerio ikäihmisille, eihän heillä ole tietokonettakaan. Monet vanhukset maksavat laskunsa pankissa ja palvelumaksu on päätähuimaava. Se voi olla jopa suurempi kuin itse lasku.

        Täällä syrjäseuduilla esim. Nordean konttori on avoinna tavalliselle asiakkaalle parina päivänä viikossa muutaman tunnin kerrallaan. Varakkaammat voivat varata ajan sijoitusneuvotteluihin.

        Muinoin kaikki asiakkaat olivat tärkeitä pankeille ja heitä palveltiin. Nyt "köyhät" asiakkaat ovat pelkkä rasite ja pankki perii heiltä maksun palvelustaan.
        On aikoihin eletty!

        Minulle on aivan sama, mihin pankkiin euroni tulevat.Lähes kaikki, mitä tulee menee hetkessä pakollisiin maksuihin. Ruokarahaa jää sen verran kuin tarvitsen kuukaudessa ja se riittää minulle.
        En minä saa täältä mukaani senttiäkään, kun potkaisen tyhjää.

      • polleenahan-minä

        Sanottakoon nyt tyhjentävästi, että S-pankki on ihka samanlainen pankki kuin Nordeat ja Soreat, samat ominaisuudet ja samat kortit, Visaakin on mulle tarjottu mutta en ottanut. Ja nyppökortti käy jok ikiseen ottoautomaattiin ja toimii maalla merellä ja ilmassa kuin OoPeen kultakortti konsanaan.
        Että luuleeko joku vielä niin vanhakantaista, että S on joku alkeellinen aku-ankka pankki?
        Polleena kävelen koska omistan prismat ja s-marketit ja ABC asemat ja kaikki :)
        Tietysti omistan ja hyvät bonukset; joka kuukausi (30-50 euroa) tullut tilille kuin manulle mannapuuro. Ja vuoden lopuksi "osingot" eli korko tuotot.

        s kortissa on yksi alkeellinen puoli, vaikkei akukortti olekaan, se antaa ostaa esimerkiksi prismasta vaikka tililläsi ei olisi rahaa. Sitten se veloittaa tilin ylityksestä kohtuuttoman summan, ja mainostaa vielä, muka siinä pankissa ei ole palvelumaksuja, mikä muu se on kuin palvelumaksu, koska tietysti se veloittaa myös koron. Pisnes is pisnes.
        Muut kortit palvelevat ja sanovat, että rouva hyvä nyt on tilinne ylitetty, ette saa tätä uutta klenninkiä nyt osaa.
        Ei toki, ei, ei mInulle, tietenkään ole näin käynyt mutta olen seurannut tapauksia.

        Nuuka ja tarkka ihminen ostaa aina sieltä mistä halvimmalla saa. Eikös se bensakin bonuksen verran kalliimpaa ole apseilla, en käytä heidän niitä palveluksiaan, joten oletan vain.

        Taidankin tunnistaa sinut kun seuraavan kerran menen prismaan, siinä se 'pollee' taas kävelee, omistaja omassa olemuksessaan, ei- aku-ankka-kortti taskussaan.

    • Skånepåg
      • Olitkohan kaukaa viisas vai omasitko hyvän ennakoivan silmän taalojesi kanssa, jompsin - kumpsin kuitenkin.

    • Raamatussa kerrotaan, että Mooses iski sauvalla vettä kalliosta. Hieno temppu sinänsä ja aikanaan vaikuttavakin.
      Minä taas isken muoviläpyskällä rahaa kiviseinästä. Sen vois kirjoittaa kans jonnekin kirjaan.

      Ei nordean Panamahommat vaikuttaneet siihen, että eläkeeni siirrettiin tulemaan toiseen pankkin, vaan se, että Nordea hinnoitteli itsensä ulos ja toisaalta se on ruåtsalainen pankki, Suomessa vain sivukonttoreita.
      Ruotsi on kautta historian "ryöstänyt" Suomea ja näyttää jatkavan samaan malliin. Ehkä ne ei muuten pärjäisi...

      • Ruottalaisten pankkihan se on ja saa nähdä milloin se Danske pankki sen popsii suuhunsa. Jotenkin toi Danske pankki on hauska juttu kun sen historiikkia lukee niin se on entinen Postipankki. Joka kylässähän ennen vanhaan oli postipankki vähän kuin nykyään toi s-pankki joka taajamassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1094
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe