ansainnut. Työttömyyskorvauksia en ole koskaan tarvinnut enkä muistakaan sosiaalieduista nauttinut. Rahaa olen säästänyt elämäni aikana sen verran että jos en enää kotona pärjää voin hoidostani maksaa yksityiselle hoitolaitokselle joten silloinkaan en sosiaalitoimea rasita kuluillani
Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Eläkeläiset-taakka
17.4.2016 15:58
yksityisesti kirjoitti:
Minä odottelen sitä vanhuuseläkettä joka tulee tilille kerran kuukaudessa. Työelämää takana 43 vuotta joten oletan että olen eläkkeeni ansainnut. Työttömyyskorvauksia en ole koskaan tarvinnut enkä muistakaan sosiaalieduista nauttinut. Rahaa olen säästänyt elämäni aikana sen verran että jos en enää kotona pärjää voin hoidostani maksaa yksityiselle hoitolaitokselle joten silloinkaan en sosiaalitoimea rasita kuluillani
Näytä lisää
Eli sinä loisit eläkkeellä, jonka nyt yhä pienempi työssä käyvä sektori joutuu sinulle makselemaan omasta työstään ja jota eivät välttämättä itse tule koskaan saamaan? Olet yhteiskunnalle käytännössä nykyään ihan samanlainen taakka kuin työttömät tukien saajat. Heitäkin on ollut työelämässä veronmaksajina pitkäänkin ja varmasti ansaitsevat ainakin omasta mielestään tukensa siinä missä sinäkin.
Joten ole nöyrä ja kunnioita elättäjiäsi. Niitä nuorempia, jotka sinunkin eläkkeesi työllään maksavat.
Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Eipelkoa
17.4.2016 16:10
Prtcswaaan kirjoitti:
No on hyvä , jos verotettava ansiotulosi on minua enemmän , mutta rohkenen epäillä sitä kyllä.Huomaatko muuten vielä sen , että täällä on suvakkeja yhtä paljon tarinoimassa pitkin päivää , mitähän korvauksia he odottelevat.
Näytä lisää
Kuka on kirjoitellut ansioistaan? Tuollaiseen väittelyyn en lähde mukaan, minulle riittää, että pärjään omillani ja että jää jotain sukanvarteenkin.
Kuka on kirjoittanut vain matuvastaisista eikä ollenkaan suvakeista? Kirjoitin paikallisista loisista. Sille en voi mitään, jos sinä miellät nämä loiset ainoastaan matuvastaisiksi kuten kirjoituksessasi annat ymmärtää.
Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
saarijärvi-katkeruuttako
17.4.2016 16:18
Eipelkoa kirjoitti:
Älä pelkää, eivät jää Saarijärven kuihtuva kuntaan. Osaavat tehdä päätöksiä oman elämänsä suhteen poiketen Saarijärven kantaloisista. Kantaloiset jatkavat elämäänsä Saarijärvellä täällä netissä paskaa jauhaen ja seuraavaa tukipäivää odotellen eivätkä edes yritä muuttaa elämänsä suuntaa.
Näytä lisää
Niin, "big cityähän" nämä ensimmäiset puurokapinoitsijatkin hokivat.
Heidän loisimisen kustannuksiin valitettavasti joudumme kaikki osallistumaan omaan asuinpaikkaamme katsomatta. Siitäkin huolimatta, vaikka nämä lähi-idän herrasmiehet osaisivat tehdä päätöksensä elämästään ja marssia ghettoutumaan etelän betonilähiöiden runsaamman discotarjonnan ja parempien raiskauspuistojen pariin.
Jos tilastoja katsoo tilastoja esimerkiksi näiden irakkien työllistymisestä pitkälläkään juoksulla, eipä se oman elämän hallinta kovin mairittelevalta näytä olevan näilläkään herrasmiehillä.
Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
yksityisesti
17.4.2016 17:29
Eläkeläiset taakkatämä sinulle minä olen työelämäni aikana maksanut itselleni eläkettä ja myöskinolen myöskin maksanut jäsenmaksuni liitolle joka kuukausi. Uskon että näistä minun ja monen muunkin maksamista jäsenmaksuista pääsee työttömyyskorvauksena nauttimaan moni muu kuin me jotka emme ole koskaan näitä etuja tarvinneet . Eläkemaksuni olen myöskin maksanut ja sen lisänä vielä yksityinen eläkevakuutus. Joten en tunne olevani loinen jos vielä lisätään jo 43 vuotta työtulosta maksamani verot ja veron maksuni jatkuu eläkkeestäni edelleen ja uskon että maksan siitäkin enempi veroja kuin sinä vaikkapa olisit töissäkin. Voitko pistää paremmaksi jos minä maksan eläkkeestäni veroa29 prosenttia paljonko sinä kerroppa se.Luultavasti olen ollut tälle yhteiskunnalle hyödyksi omalta osaltani ja tulen olemaan jos itse palveluni ostan enkä rasita sosiaalipuolta ja maksan tuon määrän vielä veroja.Eivätkö taakkana ole nämä jotka kaiken elatuksensa nauttivat tukien muodossa ja lisää pitäisi saada
Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Henkselitpaukkuu
17.4.2016 18:08
yksityisesti kirjoitti:
Eläkeläiset taakkatämä sinulle minä olen työelämäni aikana maksanut itselleni eläkettä ja myöskinolen myöskin maksanut jäsenmaksuni liitolle joka kuukausi. Uskon että näistä minun ja monen muunkin maksamista jäsenmaksuista pääsee työttömyyskorvauksena nauttimaan moni muu kuin me jotka emme ole koskaan näitä etuja tarvinneet . Eläkemaksuni olen myöskin maksanut ja sen lisänä vielä yksityinen eläkevakuutus. Joten en tunne olevani loinen jos vielä lisätään jo 43 vuotta työtulosta maksamani verot ja veron maksuni jatkuu eläkkeestäni edelleen ja uskon että maksan siitäkin enempi veroja kuin sinä vaikkapa olisit töissäkin. Voitko pistää paremmaksi jos minä maksan eläkkeestäni veroa29 prosenttia paljonko sinä kerroppa se.Luultavasti olen ollut tälle yhteiskunnalle hyödyksi omalta osaltani ja tulen olemaan jos itse palveluni ostan enkä rasita sosiaalipuolta ja maksan tuon määrän vielä v

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.