Alavuden Kätkänjoen kyläläiset tarttuivat itse huhtikuussa toimeen, kun kylän soratiehen oli ilmestynyt tarpeeksi monta kuoppaa. He lähtivät itse täyttämään kuoppia. Tomerat kunnostajat todennäköisesti tarkoittivat hyvää, mutta lopputuloksena he saivat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta asiasta moitteita. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilkka.
– Suurin kysymys on liikenneturvallisuudesta. Maantielaki edellyttää, kuinka tiellä pitää toimia ja minkälaisella varustuksella. Tien päällä voivat työskennellä ainoastaan sellaiset toimijat, joilla on oikeat kamppeet päällä, jotka ovat käyneet tieturvakurssin ja joiden koneista löytyvät tarvittavat vilkut sun muut, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen aluevastaava Veijo Rajamäki kertoo IS:lle.
Hän jatkaa, että ajoradalla työskentely vaatii myös riittävän näkyvyyden, jotta muu liikenne pystyy huomioimaan tietyöt. Kohteessa on järjestettävä liikenteenohjaus ja tietyömerkkien pitää olla paikoillaan.
– Nopeusrajoitus pitää pudottaa vähintään 50 kilometriin tunnissa. Sopimus on tehty meidän pääurakoitsijan kanssa, ja työ kuuluu vain heille. Urakoitsija osaa toimia automaattisesti niin, että vaatimukset täyttyvät. Eiväthän maallikot, jotka sinne menevät, pysty tällaisia asioita huomioimaan. Siksi työ on kielletty muilta toimijoilta kuin heiltä, joilla siihen on sopimus.
”Rikosilmoitus olisi ollut mahdollinen”
Rajamäki kertoo keskustelleensa pääurakoitsijan kanssa. Heiltä tuli Rajamäen mukaan palaute, että kunnostajat olivat käyttäneet tietyössä liian karkeaa soramurskaa. Ilkan mukaan sora oli kyläläisten omaa soraa.
"Mitenhän uskaltaa auttaa loukkaantunutta tien päällä jos ei ole kurssia käynyt, suustasuuhun elvytys varmaankin seksuaalista häirintää?
IltaSanomat tänään
Suomessa ei saa itse kunnostaa tietä !
RikosilmoitusMahdollinen
3
125
Vastaukset 3
- TVHimut
Ota sie veli lana kättee!
"Nopeusrajoitus pitää pudottaa VÄHINTÄÄN 50 kilometriin tunnissa."
Siis satanenkin käy !!!
Äijät hommiin vaan!- ÄLÄTALLAANURMIKOITA
On tämä todella SÄÄNTÖSUOMI.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5001007- 57668
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160593- 52574
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166568Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.233540Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.80527Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20466Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta93461Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187460