Täysin kyllästyneenä Kastelli mollaajiin voin omakohtaisesta kokemuksesta kertoa seuraavaa, mitä olen ennenkin todennut: Takana 2 Kastellia ja yksi Jukka. Pakettien sisältö suurin piirtein sama eli löpinät vähemmän tavaraa toisessa voi unohtaa. Hinta samoin suurin piirtein sama. Kastellin pystytyksen jälkeen jatkoimme villoituksella ja levytyksellä, Jukassa taas lattianvalulla noin suurin piirtein. Kastellin olisi saanut samaan lattian valu- malliin, mutta emme halunneet. Perinteiseen tapaan pitkästä tehtyä (siis suoraan Puukeskuksesta) emme halunneet, koska koimme tämän tavan helpommaksi. Kastellin kanssa reklamoimme parista kohtaa, Jukan kanssa enemmän. Paljon on pystytysporukasta kiinni, ei talotoimittajasta! Eka Kastelli on 10 vuotta vanha - ei hometta.
Kokemus
Minä
2880
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tavaraa tulee molemmista suunilleen yhtä paljon. Asennettuna et Kastellia saa niin pitkälle kuin esim. Jukka-taloa. Olen erittäin harvoin törmännyt Kastelliin jonka ulkoverhous olisi ollut asennettuna. Ja syy siihen on ilmeinen, paikallaan kiinnitettynä se on kalliimpaa kuin elementtilinjalla ja sen myös myöntävät ainakin entiset Kastelli myyjät.
Luonnonlakeja on turha yrittää kumota eli työmaalla telinetyö on yksi selkeästi hintaa nostava verrattuna työpöydällä kiinnitettyyn ulkoverhous paneliin.
Jep, puuverhous unohtui. Nykyään kun on tiiliverhottu talo. Jukassa ei tosiaan tarvinnut kuin päätykolmiot laudoittaa.