Asuntokauppariita tuli kalliiksi

Nainen osti Koillis-Savosta kaksion 36 000 eurolla. Kaupan jälkeen hän väitti, että hänelle ei kerrottu suunnitteilla olevasta putkiremontista. Nainen vaati kaupan purkua sekä korvaamaan asunnon remontin ja muuttokulut. Hän vaati korvauksia myös välittäjältä, isännöitsijältä ja tilitoimistolta.
.
Nainen oli kuitenkin saanut isännöitsijän todistuksen, jossa oli kerrottu suunnitteilla olevasta LVIS-peruskorjauksesta. Nainen ei ilmeisesti ollut ymmärtänyt, että kysymys oli putkiremontista eikä ollut ottanut selvää, mistä oli kysymys. Ilmeisesti naisen oikeusavustajakaan ei ollut terävimmästä päästä, kun kaikesta huolimatta päädyttiin oikeuteen asti häviämään juttu.
.
Ai niin. Nainen tietenkin hävisi oikeusjuttunsa, velvoitettiin maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut 36.000 euroa ja maksettavaksi jäi myös omat oikeudenkäyntikulut 24.000 euroa.
.
Tarinan opetus: ota selvää asioista äläkä vie asiaa oikeuteen silmät ummessa. Valitse oikeusavustajasi tarkoin.

14

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Kirjoitusvirhepaholainekin iski. Naisen maksettavaksi määrätyt vastapuolen oikeudenkäyntikulut olivat 32.000 euroa, ei 36.000 euroa.


      • Minä en ole kiinteistönvälittäjä. Ei kai tässä muuta sekoamista ole nähty, kuin häirikön ja trollin toimesta eli sinun! Paljastin sinut kirjoittelemasta toisten henkilöiden käyttämillä nimimerkeillä (Winssi) ja (Lukihäiriöinen). Sen jälkeen alkoi tämä häiriköinti.


      • välittäjälle1
        pundit kirjoitti:

        Minä en ole kiinteistönvälittäjä. Ei kai tässä muuta sekoamista ole nähty, kuin häirikön ja trollin toimesta eli sinun! Paljastin sinut kirjoittelemasta toisten henkilöiden käyttämillä nimimerkeillä (Winssi) ja (Lukihäiriöinen). Sen jälkeen alkoi tämä häiriköinti.

        Pundit palasi kaatopaikalleen. Ja jatkaa valehteluaan. Ei yllätä, että välittäjä näillä palstoilla yrittää kieltää todellisen karvansa. On nähty ennenkin.


    • tali.aivo

      Savon Sanomat: "Nainen ilmoitti avustajalleen, että ei valita tuomiosta. Valitusajan jälkeen hän muutti mielensä ja vaati Itä-Suomen hovioikeutta palauttamaan menetetty määräaika. Hovioikeus hylkäsi keskiviikkona hakemuksen"

      On tuolla naisella onnea sentään tässä vaiheessa. Ei olisi tuo 56.000 riittänyt, jos hoviin olisi päätynyt. Voi hyvä ihme, mitä ihmisen päässä oikein liikkuu..?

      • Jotain sekin maksoi, että vaati menetetyn määräajan palauttamista. Avustaja varmaan senkin laati, teki tuntiveloitukset ja maksatti hakemusmaksun.
        .
        Selvä juttuhan se on, että tuollaisissa asioissa ei anneta uutta valitusaikaa. Ihan päätöntä menoa kuitenkin tältä naiselta. Aina ennen oikeuteen viemistä kannattaa tentata tiukasti silmiin katsoen, että minkälaiseksi mahdollisuudeksi avustaja arvioi voittomahdollisuudet ja minkälaisiksi kulut mahdollisessa tappiotilanteessa.
        .
        Oikeusavustajiakin on niin monentasoisia. Ei kannata välttämättä ottaa sitä kaverin suosittelemaa eikä paikkakunnan halvinta jos kohta ei kalleintakaan.


      • Puskutraktori_ovella

        Hemmetin hyvä tuuri, jos tuonhintaiseen taloyhtiöön ylipäänsä voidaan tehdä putkiremontti. Juuri tuollapäinhän oli niitä yhtiöitä, jotka eivät riittämättömien vakuuksien takia saaneet mistään remonttilainaa. Eikä 36000 euron hinta kaksiosta viittaa kovin hyvään vakuusarvoon, jos remppa maksaa 30000.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      28
      4553
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      71
      3174
    3. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3101
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      308
      2557
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2212
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2161
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1361
    8. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      12
      1326
    9. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      45
      1265
    10. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1177
    Aihe