Ongelmatilanne

Yritykseni vuokrasi Ry:lle liiketilan käyttöön.
Teimme kolmen vuoden vuokrasopimuksen.
Ry:n puheenjohtaja ilmoitti vuoden kuluttua toiminnan hiipuvan ja halusi irtisanoa sopimuksen.
En silloin suostunut irtisanomiseen ja vetosin kolmen vuoden sopimukseen. Ehdotin heidän hakevan tilalle uuden vuokralaisen niin pääsemme sopimukseen. Nyt puolivuotta kulunut ja vuokrarästit vain kasvaneet. Laitoin rästit ulosottoon, mutta Ry:llä ei ole mitään ulosmitattavaa.
Onko tässä nyt käynyt niin, että en saa mitään.
Jos Ry:llä ei ole mitään varallisuutta, eikö vuokrasopimuksen allekirjoittaneet henkilöt joudu vastuuseen mistään? Nyt minusta tuntuu siltä, että asia on näin ja suostun pakon edessä katkaisemaan vuokrasopimuksen. Yksityishenkilö olisi lain mukaan saanut iritsanoa sopimuksen, mutta yritykset ja yhteisöt eivät kun sopimuksessa oli kolmen vuoden sopimus aika.
4766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ken kuuseen kurkoittaa, se katajaan kapsahtaa.

Sinullehan on ilmoitettu toiminnan hiipumisesta ja sinä härkäpäisesti pidit kiinni sopimuksesta, mikä sinäänsä on juridisesti oikein, ei siinä mitään.
Mutta PELIMIES olisi sopinut irtisanomisesta ja hommannut uudet vuokralaiset, vaikka itse. Sitähän se on, maksimaalisen voitontavoittelusta tuli vaan rupia perseen.

Äänestä
  • Sinulle on ilmoitettu toiminnan hiipumisesta ja olet tietoisesti ajanut RY:n perikatoon.
    RY:llä harvoin on suuria varoja, koska toiminan tarkoitus ei ole tuottaa voittoa, se ei ole liiketoimintaa vaan harrastustoimintaa.

    Mielestäni RY:n jäsenet ovat olleet reiluja kertoessaan hyvissä ajoin toiminnan hiipumisesta ja halunneet purkaa sopimuksen. RY:n jäsenet eivät ehkä edes tienneet ettei sopimusta voi purkaa, mutta sinä tiesit.

    Oletko kuullut, että ahneella on paskanen loppu.
    Haukkasit siis ahneuksissasi paskaa lapiollisen.

    Yritystoiminnassakaan ei tarvitse ajaa heikoilla olevaa perikatoon tietoisesti, ei varsinkaan siloin jos kyse ei ole kilpailijasta, se on hyvän liikemiestavan vastaista.

    Äänestä

Muut ovatkin kyllä puhuneet täyttä asiaa ahneen lopusta joka tässäkin tuli todistettua.

Mutta kun kyselit allekirjoittaneiden vastuusta vuokranmakusta niin kun kyseessä on ry niin hallituksen jäsenillä ei normaalisti ole henkilökohtaista vastuuta yhdistyksen tekemistä sitoumuksista. Näin on tässäkin tapauksessa. Kun yhdistys on varaton niin et sinä vuokraasi saa mistään perittyä joten kannattaisi tosiaa se vuokrasopimus purkaa.

Äänestä
  • Mitenkäs silloin käy jos ry lopettaa toimintansa?
    Siirtyykö vastuu yksityishenkilöille vai katoaako se kokonaan savuna ilmaan? Vielä huomioitavaa, että ry:n hallituksen jäsenet jotka mahdollisesti ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen eivät kuulu enää nykyiseen hallitukseen vaan tilalle on valittu vuosittain uudet jäsenet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saska kirjoitti:

Yritykseni vuokrasi Ry:lle liiketilan käyttöön.
Teimme kolmen vuoden vuokrasopimuksen.
Ry:n puheenjohtaja ilmoitti vuoden kuluttua toiminnan hiipuvan ja halusi irtisanoa sopimuksen.
En silloin suostunut irtisanomiseen ja vetosin kolmen vuoden sopimukseen. Ehdotin heidän hakevan tilalle uuden vuokralaisen niin pääsemme sopimukseen. Nyt puolivuotta kulunut ja vuokrarästit vain kasvaneet. Laitoin rästit ulosottoon, mutta Ry:llä ei ole mitään ulosmitattavaa.
Onko tässä nyt käynyt niin, että en saa mitään.
Jos Ry:llä ei ole mitään varallisuutta, eikö vuokrasopimuksen allekirjoittaneet henkilöt joudu vastuuseen mistään? Nyt minusta tuntuu siltä, että asia on näin ja suostun pakon edessä katkaisemaan vuokrasopimuksen. Yksityishenkilö olisi lain mukaan saanut iritsanoa sopimuksen, mutta yritykset ja yhteisöt eivät kun sopimuksessa oli kolmen vuoden sopimus aika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu