Tinnitukseni alkoi uskoakseni psyykkisesti!!!!

Tinni277

Tinnitus alkoi 4v sitten. Ilman kuulovauriota tai mitään muutakaan seikkaa. Nyt vasta olen tajunnut asian oikean laidan.

Alkaessaan olin luullut oikeata makuuhuoneen uuden tuuletuksen surisevaa ääntä tinnitukseksi. Ahdistuin ja aloin kuuntelemaan kokoajan pitkät päivät korviani.

Kuunneltuani aikani, eli muutaman päivän, sain oikean tinnituksen kaveriksi. Uskon että se alkoi vain kuuloaistin tarkkailun ja ahdistuksen takia.

Todettiin korkeilla taajuuksilla alentunut kuulo. Mutta uskon sen johtuneen ihan siitä, että korkeataajuinen tinnitukseni esti kuulokokeessa niidenkorkuisten äänien kuulemisen.

Se oli pari vuotta pois, enkä huomannut sitä hiljaisessakaan. nyt huutaa välillä kuin palohälytin, ja jos sitä jää kuuntelemaan, sen ääni moninkertaistuu.

Hohhoijaa, onpa elämä vaikeaa.

3

434

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elintavatkuntoon

      Ihan kaikki altistumme melulle, jopa päivittäin.

      Tinnitus voi puhjeta koska vaan.

      Viikko sitten akuutissa oli aiheena kuulo. Katso areenasta.

    • dynnes

      Hyvin vaikea uskoa nykytiedon valossa, että pelkkä psyyke aiheuttaa tinniä. Mulla on tinniä takana jo reilut 30v ja se kutakuinkin alkoi samaan tahtiin, kun korkeat äänet katosi. Tuskin tinnitus vie kuulontutkimuksessa korkeita ääniä pois, vaan ne on jo poissa kuvioista. Vasta juttelin kuntoutusohjaajan kanssa ja ainoa tie tinnituksesta on se "unohtaminen". Valitettavasti uusimmat magneettihoidotkaan eivät vaikuta, kuten luultu. Tinnin kanssa oppii elämään pakostakin. Alkuvaiheessa voi tietysti kokeilla maskihoitoa jne. mutta hyvin harva niistä saa apua, valitettavasti.

    • ErNuTa

      Useimpiin psyykksinä pidettyihin ongelmiin on fyysinen syy, jota ei vain tunnisteta.
      Näin on tinnituksellekin. Joskus syy on vaurio, joka johtuu kuulon pitkäaikaisesta ylikuormittumisesta melulla, joskus joku muu.
      Yleensä kyse on kuitenkin iän mukana syntyvästä rappeutumisilmiöstä niskan ja selän nivelten alueella, joiden yhteydessä syntyy lihasjännityksiä ja kuulohermon jatke joutuu puristukseen. Tämä aiheuttaa "äänen".

      Se että kuuluuko kohinaa, sirinää, narinaa, kilinää vai sireenimäistä ääntä riippuu paikasta jossa kuulohermo on puristuksessa. Esimerkiksi kilinää kuuluu jos puristus on ristiselän vaiheilla. Kohina, sirinä ja narina syntyvät niska-hartiaseudun alueella olevasta puristuksesta.

      Lihasjännitys on yritettävä poistaa hieronnalla, voimistelulla ja liikunnalla jossa kyseisten nivelten alue saa paljon toistuvaa ja vaihtelevaa liikettä ja rentoutuu.
      Itselläni on esiintynyt kaikkia mainitsemiani "ääniä". Saan lähes kaikki niistä poistumaan noin puolessa minuutissa tekemällä heti sopivia voimisteluliikkeitä.
      Osa on lopullisesti poistunut (kuten kilinä), mutta kohinaan (syy niskan alueella) en ole löytänyt nopeata poistamiskeinoa. Hassua on, että se on poistunut yleensä yön aikana, mutta yleensä on alkaa samaisella sängyllä päivätorkun aikana. Onneksi kohina ei häiritse juurikaan.

      Voitte käydä lääkärillä poissulkemassa poikkeukselliset syyt, kuten kasvaimen (joka sekin voi aiheuttaa "äänen" aiheuttamansa puristuksen johdosta). Muuten ette ehkä saa paljonkaan apua. Useimmat lääkärit eivät usko edes kuulohermon jatkeen olemassaoloon. He eivät tunne sähköfysiikka eivätkä siksi ymmärrä että kaikuäänet on pakko vaimentaa kuulohermosta. JA se ei ole mahdollista ilman terminointia hermon jatkeen avulla.
      Tinnituksen poistaminen on siis yleensä kiinni teistä itsestänne, oletteko passiivisen avuton, vai haetteko aktiivisesti ratkaisua ongelmaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe