Suun liike?

Olen usein miettinyt ja TODELLA IHMETELLYT, että miten ihmeessä musiikkivideoita tehdessä varmistetaan suun liikkeiden yhteensopivuus playbackin kanssa???!!!Varsinkin jos kyseessä on nopeatempoinen rap-video???!!!Kertokaa viisaat!
1425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Synkronia ei huomaa muuten kuin kirjaimista, jotka lausutaan huulten ollessa yhdessä. Synkatessa kiinnitetään huomiota siis lähinnä "p" ja "m" -kirjaimiin. Yleensä artistit osaavat tempon ja sanat, joten synkkaongelmia on aika harvoin.

Pointsi on myös huomiopisteessä: tehdessäni musiikkivideota bändistä, jonka kaikki jäsenet lauloivat ja joka jätkä laulo eri synkassa, oli editointivaiheessa aina valittava, kuka kulloisessakin seenissä oli huomiopisteessä. Mikäli huomiopisteessä heiluva hemmo oli synkassa, muut olisivat voineet hoilata vaikka virsiä vaikutelman muuttumatta.

Yksi tapa on myös muuttaa musan ja kuvan nopeutta kuvausvaiheessa - tosin tästä syntyy aivan omat efektinsä. Nightwishin "Nemoa" tehtäessä Turusen hiusten haluttiin leijuvan hieman sadunoloisesti seenissä, jossa hän lauloi. Leijuminen saatiin aikaan kaksinkertaistamalla filmikameran kuvausnopeus, mikä tietenkin tarkoitti sitä että sama tuplaus piti tehdä myös musalle. Siinä sitä olikin artistilla ihmettelemistä, kun musat soi aku-ankkana tuplanopeudella ja vielä pitäisi pysyä synkassakin!

Rap-videoissa on taas niin paljon eestaas-heilumista syvyyssuunnassa, että tuskin kukaan ehtii synkkaa tarkistella. En usko, että asian suhteen on tekijöillä suuriakaan ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lagor kirjoitti:

Olen usein miettinyt ja TODELLA IHMETELLYT, että miten ihmeessä musiikkivideoita tehdessä varmistetaan suun liikkeiden yhteensopivuus playbackin kanssa???!!!Varsinkin jos kyseessä on nopeatempoinen rap-video???!!!Kertokaa viisaat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu