Hei,
Tässä kirjani keskeltä otettuna summittaisesti kaksi liuskaa. Olisi mukava kuulla kommentteja. Täällä on monia asiantuntevia ihmisiä ja täältä olen saanut monia hyviä vinkkejä.
T:Ensikirjailija
Keskiviikkoaamuna Pekka raahautui työpöytänsä ääreen. Terhi-sihteeri oli jostain syystä laittanut hänelle aamiaiseksi kahvia ja voileipiä. Kello oli minuuttia yli yhdeksän ja Antero tuli ovesta sisään posket hehkuen ja innostuneena kuten yleensä.
- Haluatko kuulla päivän naisjutut? Hän huikkasi jo ovelta malttamattomana.
Pekka vilkaisi häntä lukulasiensa yli, jotka hän oli juuri ehtinyt asettaa nenälleen tutkiakseen eilisen päivän postia. Oikeastaan hän olisi vain halunnut oleilla tekemättä mitään ja valmistautua – jos siihen nyt valmistautumista tarvittaisiin – tämän päivän laskimiestapaamisen johdosta. Mutta ehkä vielä tämän kerran tänään hän voisi kuunnella Anteron vuodatuksia naisistaan ennekuin asettuisi kartanoonsa miljonääri-eläkeläiseksi ja vapaaherraksi.
- No, kerrohan. Hän nojautui taaksepäin ja nosti molemmat jalkansa pöydälle ristiin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Anteron naisseikkailut eivät ärsyttäneet häntä. Hän tunsi olonsa levolliseksi ja jopa hieman huvittuneeksi alkaessaan seurata ehkä vimeistä näytelmänumeroa nimeltään Antero ja Naiset. Antero köhäisi ja alkoi tapansa mukaan innostuneena heiluttelemaan käsiään ja kertomaan:
- Et ikinä usko, eilen menin kotiin ja Svetlana oli taas koko päivän shoppaillut. No se makasi sohvalla täysiä kauppakasseja ympärillään ja nukkui. No ei siinä mitään ja pitää vielä mainita, ettei se minun luottokorttiani vinguttele vaan omaansa. Mistä lie ansainutkaan niin paljon rahaa. Omapa on asiansa. Sitten hän jatkoi vauhdikkaaseen tyyliinsä: No, mutta samassa puhelin soi ja arvaa kuka soittikaan? Tämän jälkeen Antero piti hänelle tyypillisen juhlallisen tauon jona aikana hän pysäytti kätensä niin etteivät ne heiluneet ollenkaan ja tihrutteli minua vetisillä kalansilmillään kuin Kirsi Paakkanen Tuplassa ja Kuitissa joskus kuusikymmentäluvulla kysyttyään oikein visaisen kysymyksen kilpailijalta.
- No en taida arvata, Pekka pidätteli haukotustaan ja peitti sen taitavasti kääntyessään kaivamaan laatikosta savukeaskia.
- Muistatko Ritun? Antero katseli häntä silmät pyöreänä odottaen Pekan vastausta posket punoittaen innostuksesta. Kyllähän Pekka Ritun muisti. Ritu oli kaunis tummaverikkö, jonka Antero oli iskenyt yökerhosta firman pikkujouluissa monta vuotta sitten.
- No kukas nyt Ritun voisi unohtaa, Pekka vastasi ja nousi istumaan tuolilleen pudottaen jalkansa pöydältä maahan kopsahtaen.
- En ole tavannut Ritua kolmeen vuoteen ja voitko kuvitella - tässä vaiheessa Antero oli taas hilannut perseensä Pekkaa vastapäätä olevalle tuolille ja kumartui taas kohden Pekaa aivan kuten eilenkin. Pekka pidätti hengitystään, mutta huomasi sitten ihmeekseen, varovasti nuuhkaistuaan, että Anteron hengitys ei tänään haissutkaan vanhalle viinalle vaan ksylitol jenkille.
- Se ehdotti mulle suoraan tapaamista ja kuulosti aika kuumalta, ymmärrät kai? Antero virnisti ja vinkkasi silmää Pekalle.
- No Svetlana heräili juuri silloin ja alkoi huutelemaa, että kuka siellä puhelimessa oikein on. Peittelin parhaani mukaan luuria ja eipä Ritu kuullut Svetlanan ääntä ja sovimmekin treffit sitten viikonlopuksi. Onneksi Svetlana on menossa Joensuuhun tapaamaan siskoaan silloin. Anteron posket kuumottivat innosta ja Pekka ajatteli, miten jonkun ihmisen elämä voi pyöriä naisten pikkuhousujen ympärillä, sillä juuri paljon muusta Antero ei hänelle ollut koskaan puhunut, paitsi hänen äitinsä kuoltua Pekka oli muutaman päivän lohdutellut surevaa Anteroa. Seuraavalla viikolla Antero oli kuitenkin jo ollut oma itsensä ja jutellut innoissaan naisistaan. Pekka katseli kai hajamielisen näköisenä Anteroa, koska tämä kysyi, että kuunteliko Pekka ollenkaan hänen juttujaan. Silloin puhelin onneksi soi ja toisessa päässä oli Riitta.
6.1.05
- Hei vaan. Yleensä en soittelekaan tähän aikaan, mutta ajattelin kysyä siitä lakimiehen tapaamisesta. Mihin aikaan se oli?
Pekka oli juuri vastaamassa kun hän huomasi, että joku toinen yritti soittaa samaan aikaan.
- Odota, otan välipuhelun, hän sanoi ja katkaisi yhteyden Riittaan ja vastasi toiseen puheluun.
- No Satu täällä hei, kuului livertävä ääni langan toisesta päästä. Pekka jähmettyi. Hän jähmettyi kahdesta syystä; Ensinnäkin häntä kuvotti, kun hän oli juuri nähnyt Sadun toisen miehen kanssa, toiseksi siksi, että toisella linjalla oli hänen vaimonsa.
- Kuule puhutaan joku toinen päivä, Pekka sanoi madaltaen ääntään. Antero joka oli jäänyt istumaan häntä vastapäätä ilmeisesti arvasi, että Satu oli linjalla, koska hänen poskensa alkoivat innostuneesti taas punottamaan ja hän vinkkaili silmiään minkä ehti.
- Joo, sen takia mä soitinkin, Satu sanoi pahoillaan olevan kuulloisesti.
- Voitasko pitää pieni tauko? Pitäis miettiä asioita. Ymmärrät kai? Sadun ääni oli soviteleva, mutta Pekkaa kirvelsi muisto Sadun ilmeisesti uudesta miesystävästä kenet hän oli nähnyt.
- Joo, puhutaan niistä ja sijoitusasioista myöhemmin, Pekka sanoi nopeasti, hyvästeli Satun ja otti taas linjalle vaimonsa Riitan.
- Hei taas, sori kun oli pakko vastata kun asiakas soitti, sanoi hän vaimolleen mahdollisimman viattomalla äänen sävyllä. Antero hänen edessään kiusoitellen työnteli etusormeaan edes takaisin ymmyrkäisen toisen kätensä etusormen ja peukalon lävitse virnuillen samalla.
- Hei, lopeta Antero ja mee vaikka välillä töihin, Pekka sanoi pitäen samalla puhelimen luuria poissa suunsa läheltä ja peittäen mikrofonin kädellään. Ääliö, hän ajatteli, vaikka häntä vähän naurattikin Anteron pelleily - neljäkymmentävuotias Talouspäällikkö ja täysi kakara, hän ajatteli.
- Niin Riitta, anteeksi kun tässä on kaikkea hälinää ja ennen kaikkea töitä ympärillä. Pekka yskäisi kaikista virkayskämäisillään tavalla.
- Niin, ei se mitään. Milloin olet menossa sen lakimiehen luo?
- No, parin tunnin kuluttua, miten niin?
- Eipä mitään, ajattelin vaan. Riitta kuulosti mietteliäältä, mutta muuttui sitten yht´äkkiä reippaaksi.
- Eipä muuta nähdään töitten jälkeen sitten, kun onnea matkaan ja pitäkää hyvä palaveri. Moikka.
- No moi vaan, Pekka vastasi eikä sen kummemmin sitten ajatellut Riitan soiton merkitystä vaan keskittyi jo samalla eiliseen postiin, mitä hän oli yrittänyt silmäillä jo lähes tunti sitten ennen kuin Antero oli tullut huoneeseen.
Tässä kirjani keskeltä otettuna summittaisesti kaksi liuskaa. Olisi mukava kuulla kommentteja. Täällä on monia asiantuntevia ihmisiä ja täältä olen saanut monia hyviä vinkkejä.
T:Ensikirjailija
Keskiviikkoaamuna Pekka raahautui työpöytänsä ääreen. Terhi-sihteeri oli jostain syystä laittanut hänelle aamiaiseksi kahvia ja voileipiä. Kello oli minuuttia yli yhdeksän ja Antero tuli ovesta sisään posket hehkuen ja innostuneena kuten yleensä.
- Haluatko kuulla päivän naisjutut? Hän huikkasi jo ovelta malttamattomana.
Pekka vilkaisi häntä lukulasiensa yli, jotka hän oli juuri ehtinyt asettaa nenälleen tutkiakseen eilisen päivän postia. Oikeastaan hän olisi vain halunnut oleilla tekemättä mitään ja valmistautua – jos siihen nyt valmistautumista tarvittaisiin – tämän päivän laskimiestapaamisen johdosta. Mutta ehkä vielä tämän kerran tänään hän voisi kuunnella Anteron vuodatuksia naisistaan ennekuin asettuisi kartanoonsa miljonääri-eläkeläiseksi ja vapaaherraksi.
- No, kerrohan. Hän nojautui taaksepäin ja nosti molemmat jalkansa pöydälle ristiin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Anteron naisseikkailut eivät ärsyttäneet häntä. Hän tunsi olonsa levolliseksi ja jopa hieman huvittuneeksi alkaessaan seurata ehkä vimeistä näytelmänumeroa nimeltään Antero ja Naiset. Antero köhäisi ja alkoi tapansa mukaan innostuneena heiluttelemaan käsiään ja kertomaan:
- Et ikinä usko, eilen menin kotiin ja Svetlana oli taas koko päivän shoppaillut. No se makasi sohvalla täysiä kauppakasseja ympärillään ja nukkui. No ei siinä mitään ja pitää vielä mainita, ettei se minun luottokorttiani vinguttele vaan omaansa. Mistä lie ansainutkaan niin paljon rahaa. Omapa on asiansa. Sitten hän jatkoi vauhdikkaaseen tyyliinsä: No, mutta samassa puhelin soi ja arvaa kuka soittikaan? Tämän jälkeen Antero piti hänelle tyypillisen juhlallisen tauon jona aikana hän pysäytti kätensä niin etteivät ne heiluneet ollenkaan ja tihrutteli minua vetisillä kalansilmillään kuin Kirsi Paakkanen Tuplassa ja Kuitissa joskus kuusikymmentäluvulla kysyttyään oikein visaisen kysymyksen kilpailijalta.
- No en taida arvata, Pekka pidätteli haukotustaan ja peitti sen taitavasti kääntyessään kaivamaan laatikosta savukeaskia.
- Muistatko Ritun? Antero katseli häntä silmät pyöreänä odottaen Pekan vastausta posket punoittaen innostuksesta. Kyllähän Pekka Ritun muisti. Ritu oli kaunis tummaverikkö, jonka Antero oli iskenyt yökerhosta firman pikkujouluissa monta vuotta sitten.
- No kukas nyt Ritun voisi unohtaa, Pekka vastasi ja nousi istumaan tuolilleen pudottaen jalkansa pöydältä maahan kopsahtaen.
- En ole tavannut Ritua kolmeen vuoteen ja voitko kuvitella - tässä vaiheessa Antero oli taas hilannut perseensä Pekkaa vastapäätä olevalle tuolille ja kumartui taas kohden Pekaa aivan kuten eilenkin. Pekka pidätti hengitystään, mutta huomasi sitten ihmeekseen, varovasti nuuhkaistuaan, että Anteron hengitys ei tänään haissutkaan vanhalle viinalle vaan ksylitol jenkille.
- Se ehdotti mulle suoraan tapaamista ja kuulosti aika kuumalta, ymmärrät kai? Antero virnisti ja vinkkasi silmää Pekalle.
- No Svetlana heräili juuri silloin ja alkoi huutelemaa, että kuka siellä puhelimessa oikein on. Peittelin parhaani mukaan luuria ja eipä Ritu kuullut Svetlanan ääntä ja sovimmekin treffit sitten viikonlopuksi. Onneksi Svetlana on menossa Joensuuhun tapaamaan siskoaan silloin. Anteron posket kuumottivat innosta ja Pekka ajatteli, miten jonkun ihmisen elämä voi pyöriä naisten pikkuhousujen ympärillä, sillä juuri paljon muusta Antero ei hänelle ollut koskaan puhunut, paitsi hänen äitinsä kuoltua Pekka oli muutaman päivän lohdutellut surevaa Anteroa. Seuraavalla viikolla Antero oli kuitenkin jo ollut oma itsensä ja jutellut innoissaan naisistaan. Pekka katseli kai hajamielisen näköisenä Anteroa, koska tämä kysyi, että kuunteliko Pekka ollenkaan hänen juttujaan. Silloin puhelin onneksi soi ja toisessa päässä oli Riitta.
6.1.05
- Hei vaan. Yleensä en soittelekaan tähän aikaan, mutta ajattelin kysyä siitä lakimiehen tapaamisesta. Mihin aikaan se oli?
Pekka oli juuri vastaamassa kun hän huomasi, että joku toinen yritti soittaa samaan aikaan.
- Odota, otan välipuhelun, hän sanoi ja katkaisi yhteyden Riittaan ja vastasi toiseen puheluun.
- No Satu täällä hei, kuului livertävä ääni langan toisesta päästä. Pekka jähmettyi. Hän jähmettyi kahdesta syystä; Ensinnäkin häntä kuvotti, kun hän oli juuri nähnyt Sadun toisen miehen kanssa, toiseksi siksi, että toisella linjalla oli hänen vaimonsa.
- Kuule puhutaan joku toinen päivä, Pekka sanoi madaltaen ääntään. Antero joka oli jäänyt istumaan häntä vastapäätä ilmeisesti arvasi, että Satu oli linjalla, koska hänen poskensa alkoivat innostuneesti taas punottamaan ja hän vinkkaili silmiään minkä ehti.
- Joo, sen takia mä soitinkin, Satu sanoi pahoillaan olevan kuulloisesti.
- Voitasko pitää pieni tauko? Pitäis miettiä asioita. Ymmärrät kai? Sadun ääni oli soviteleva, mutta Pekkaa kirvelsi muisto Sadun ilmeisesti uudesta miesystävästä kenet hän oli nähnyt.
- Joo, puhutaan niistä ja sijoitusasioista myöhemmin, Pekka sanoi nopeasti, hyvästeli Satun ja otti taas linjalle vaimonsa Riitan.
- Hei taas, sori kun oli pakko vastata kun asiakas soitti, sanoi hän vaimolleen mahdollisimman viattomalla äänen sävyllä. Antero hänen edessään kiusoitellen työnteli etusormeaan edes takaisin ymmyrkäisen toisen kätensä etusormen ja peukalon lävitse virnuillen samalla.
- Hei, lopeta Antero ja mee vaikka välillä töihin, Pekka sanoi pitäen samalla puhelimen luuria poissa suunsa läheltä ja peittäen mikrofonin kädellään. Ääliö, hän ajatteli, vaikka häntä vähän naurattikin Anteron pelleily - neljäkymmentävuotias Talouspäällikkö ja täysi kakara, hän ajatteli.
- Niin Riitta, anteeksi kun tässä on kaikkea hälinää ja ennen kaikkea töitä ympärillä. Pekka yskäisi kaikista virkayskämäisillään tavalla.
- Niin, ei se mitään. Milloin olet menossa sen lakimiehen luo?
- No, parin tunnin kuluttua, miten niin?
- Eipä mitään, ajattelin vaan. Riitta kuulosti mietteliäältä, mutta muuttui sitten yht´äkkiä reippaaksi.
- Eipä muuta nähdään töitten jälkeen sitten, kun onnea matkaan ja pitäkää hyvä palaveri. Moikka.
- No moi vaan, Pekka vastasi eikä sen kummemmin sitten ajatellut Riitan soiton merkitystä vaan keskittyi jo samalla eiliseen postiin, mitä hän oli yrittänyt silmäillä jo lähes tunti sitten ennen kuin Antero oli tullut huoneeseen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tässä muutama ajatus, pikaisen lukaisun jäljiltä:
1) Dialogista voinee karsia 50-75 % pois.
2) JOS ideana on yllättää lukija jossakin vaiheessa sillä, että Pekan muija tulee miljonäärikuvion tielle, niin muokkaa. Pätkän perusteella tuli tämä vaikutelma.
3) Voisit ehkä vaatia lukijalta vähän enemmän. Nyt oli purettu auki aika tarkkaan kaikki mahdollinen.
Hei,
Kiitos vastauksestasi. En ihan kaikkea ymmärtänyt, mutta luulen, että ymmärrän myöhemmin kun paneudun kirjoittamiseen lisää.
Tuli mieleen, että kun romaani on valmis ja alan kirjoittamaan sitä uusiksi, pitäisi varmaan saada apuja siihen, mitä ylimääräiastä kirjasta pitäisi poistaa ja mitä muutoksia tehdä. Auttaakohan kustantaja tällaisessa jos kirja muuten hyvä ja kiinnostava?