on yleistä vain Suomessa ja Saksassa. Osaan vetää oikeesti, mutta yksineläjänä taittelen toisin, en viitsi ottaa mankelia esille, jotta saisin toisen pään kiinni. Miesystävänikin osasi lakananvedon, myös mieheni. Heidän ei enää tarvitse.
Lakananveto
ämmätaitos
14574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Onko niin harvinaista, en tiennyt. Harmittanut kun en voi vetää lakanoita, yksin ei onnistu. Lakanalle olisi hyväksi venyttää pesunjälkeen kuosiinsa ja laskostaa, mankeloiminen ei ole tarpeellista, oikenee tarpeeksi tiukahkossa paketissa. Pyyhkeet ja tyynyliinat silitän nyt taas kun tätä aikaa on, siis joutilastakin aikaa. Tavallaan on kiva syventyä silittämään....
Yeap, maailman paras hetki 'matkustaa'. Silloin kun lapset olivat vielä kotona, yllättivät usein.
Taloyhtiön pesutuvassa olen nähnyt pienen seinätelineen, jonka kumitankojen väliin voi kiinnittää vedettävän lakanan. Yksin ollessa on vain itse viikattava alku 4 osaan. Saahan sellaisen omaankin kylppäriinsä.
Kyllä lakanan taittelu onnistuu yksineläjältäkin.
Taittelen lakanan ensin kaksinkertiseksi pituussuuntaan. Asetan lakanan sängyn päälle tai pitkälle pöydälle. Jatkan taittelua ensin
toiselta puolelta ja sitten toiselta puolelta, sitten vaan mankeliin
ja hyvä tulee. Vetovaihe siitä jää pois, mutta lopputulos mankeloinnin
jälkeen on hyvä.
Joku jo mainitsikin apuvälineen, jollaisia pyykkituvissa on. Sellaisen
voi ostaa itselleenkin.
Pussilakana-aikaan en enää mankeloi. Enkä viikkaa samalla muotilla kuin vedettäessä, herranen aika mikä turha väsäys yksinään.
Taitan kahteen osaan leveyssuunnassa, jatkan taittamista kunnes on sopiva 30x15 paketti siistinä. Asetan pari niitä keittiön tuolille, täytän kahvimukini ja istun ne sileäksi.
Minulta ei mene kahta minuuttia kun lakana on taiteltu ja mankeloitu.
En ehdi itse mankelina istumaan. :) Koneellinen pyykkiä on mankeloitu 15 minuutissa. Kerta mankelin läpi riittää, ei vaatteita
tarvitsee sen enempää jauhaa. Silitän ainoastaan sellaiset vaatekappaleet joissa on vetoketjut tai napitukset. Kaikki muu menee
mankelin läpi, työ käy vaivattomasti ja nopesti kun on vuosikymmenien aikana oppinut kaikenlaisia kikkoja.
Miksihän miehet ei tykkää sellasista mukavista hommista kuin lakanan oikominen tietyin kääntelysysteemein ja lankavyyhdin väänteleminen, emäntä sit vaan ossaa oikeella tavalla kerälle keriä. Kerälle kerimistä ei vois miehille uskoa, saattas tulla ihan liian tiukka kerä.
Pikkulapsista oli mukavaa mennä istumaan oiottavan lakanan alle, varsinkin se vaihe, kun lakanaa rankasti ravisteltiin.
Miksi lakanoita silitetään/mankeloidaan?
Minä mankeloin lakanat sitä varten että mankeloidut lakanat ovat ihanan ja puhtaan tuntoiset ihoa vasten. Ryppyiset lakanat näyttävät
ja tuntuvat likaisilta, vaikka olisivatkin juuri pestyjä.
Sitäpaitsi on liinavaatekomerossa sileät pinot hyvässä järjestyksessä
ja vievät vähemmän tilaa kuin ryppyiset vaatteet.
Joskus aikoja sitten mankeloin kaikki lakanat, tyynyliinat ja pyyheliinat. En lähes 40:een vuoteen ole mankeloinut kuin pellavaiset pöytäliinat, jos katan juhlavammin. Juhliaaan en ole järjestänyt pitkiin aikoihin, joten hyvin harvoin tulee mankeloitua.
Mikä on "mustalaisenmankeli?" Se on sitä kun vaate viikataan ja sitten kädellä tai käsienvälissä taputellaan. Äidin-äiti sanoi, ja teki niin :)
Siksi että kankaan kova pinta hylkii likaa ja pölyä paljon paremmin kuin silittämätön tai manklaamaton huokoinen ja ryppyinen pinta. Ei siis pelkästään esteettisten arvojen vuoksi.
vanhat kuluneet lakanat ei tarvii mankelointia
Sanoisinpa melkein niin, että lakanat(kin) vanhenevat ja kuluvat hitaammin kun niitä hoitaa oikein.