Aitoa totuudellista asiaa!

TCMM

Se on tiedetty jo pitkän aikaa. Tämä ei ole uutinen, mutta aina silloin tällöin löytyy ihminen joka uskaltaa sanoa sen ääneen.

Amerina yhdysvalloissa oli aikoinaan nainen nimeltä Cassie. Hän sai intiaaneilta reseptin jolla valmistettiin teetä joka paransi syövän. Tämän hoidon Cassie nimesi Essiac hoidoksi. Hän sai toimia hylätyssä rakennuksessa parantaen ihmisiä ehdolla, että ei peri hoidostaan maksua. Parantuneita oli satoja. Kun tämä huomattiin holistisessa lääketieteessä, hänen toimilupansa kiellettiin.Essiac tee jäi kuitenkin elämään ja ikäväkseni täytyy sanoa että nykyisin sillä nimellä myydään paljon humpuukia. Liekkö sitten holistisen lääketeollisuuden edustajat suurin osa ”ihmerohdon” valmistajista.

Samalla tavalla Perinteisen Kiinalaisen lääketeiteen saralla syöpä saadaan parannettua. Se ei ole flunssaa kummempi tauti. Siihen voi kuolla, mutta todennäköisesti siitä parantuu. Ei se ole mikään ihmeellinen juttu. Syöpäsolut kun eivät kestä hapettamista. Eli, ihan tavalliset ruoka-aineet jotka hapettavat soluja, tappavat ne. Tähän kun yhdistetään Kiinanruusu kvitteenin kyky käynnistää ihmisen ihosolujen uudistaminen, ei tulevaisuus näytä lainkaan niin synkältä kuin Amerikkalaisen koululääketieteen leikkaussaleissa.

Erittäin hyvänä esimerkkinä Amerikkalaisen koululääketieteen nykyisestä hoitotasosta on tuttavani joka kuoli sappisyöpään. Häntä tutkittiin ja hoidettiin pitkään sappikivipotilaana. Hänelle jopa varattiin aika sappikivileikkauksen, mutta kun vatsa alkoi turvota, vasta siinä vaiheessa alkoi perusteellisempi tutkimus. Surullista oli, ettei siinä vaiheessa ollut enää mitään tehtävissä. Tai kuten kolmea tuttuani ja puolituttua, heidän munuaistulehdustaan hoidettiin myyräkuumeena. Eräs heistä meni jo niin huonoon kuntoon, että vietti pitkän aikaa sairaalassa. Ja joutui välttelemään puoli vuotta ihmisiä, jottei saisi edes flunssaa heiltä.

Tämä Amerikkalainen koululääktiede, jossa kuolee hoitovirheisiin (tai on ainakin kuollut) kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa, ei kovin vakuuta. Sille alalle opiskelee koko ajan lisää lääkäreitä ja sinne rakennetaan veronmaksajien rahoilla koko ajan lisää sairaaloita, joista sitten yksityiset saavat vuokrata laitteistoja ja leikkaussaleja. Ja vaikka siihen kankkulan kaivoon koko ajan laitetaan lisää rahaa, ihmisten hoitojonot sen kun pitenevät.

Onneksi vielä on vaihtoehtohoitoja. Sillä, kuka parantaisi nekin ihmiset, jos ei nelisen tuhatta vuotta vanhojen lääketieteiden edustajat.

53

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P.J

      "Samalla tavalla Perinteisen Kiinalaisen lääketeiteen saralla syöpä saadaan parannettua."

      Kiinassa yleisin kuolinsyy on juuri syöpä, ja sinä et ole kirjoituksestasi päätellen ihan tervepäinen.

      • dokumentitesiin

        Entäs sinä, kun yöllä riehut palstalla arvostellen vain toisia ja ilman minkäänlaista dokumenttia Kiinan syöpäkuolleisuudesta.
        Esitä dokumentit ja todisteet Kiinan syöpäkuolleisuudesta!
        Muutoin olet vain yks palstan peetä puhuvista hörhöistä!

      • Syöpälääkäri

        Kirjoituksestasi päätellen sinulla on pitkälle edennyt aivosyöpä!
        Skeptikoilla aivosyöpä on erittäin yleinen ja johtaa yleensä kuolemaan.

    • websearcher0090
      • tutkijaV.L

        Vaikutus on todettu tieteellisesti kaksoissokkokokein.
        Ota asioista selvää, ennenkuin tulet palstalle valehtelemaan.

    • KiitoksiaPaljon

      Aloittaja esitti todella hienon tieteellisen tutkielman!
      Siis tosi mielenkiintoista!

      • Eilueta

        Emme lue tällaisia. Ei meitä kiinnosta.

      • Ihmeellistä
        Eilueta kirjoitti:

        Emme lue tällaisia. Ei meitä kiinnosta.

        Tieteeliset dokumentit eivät kiinnosta skeptikoita!
        Tosi outoa!

      • Lähinnä vain vertaisarvioidut tieteelliset julkaisut kiinnostavat tieteilijöitä ja muita tieteenharrastajia. Kyseenalaistaminen kuuluu tieteeseen, mutta sen tulee pohjautua faktoihin.

      • Skepotukset
        paperiarkkipiispa kirjoitti:

        Lähinnä vain vertaisarvioidut tieteelliset julkaisut kiinnostavat tieteilijöitä ja muita tieteenharrastajia. Kyseenalaistaminen kuuluu tieteeseen, mutta sen tulee pohjautua faktoihin.

        > Lähinnä vain vertaisarvioidut tieteelliset julkaisut kiinnostavat tieteilijöitä ja muita tieteenharrastajia...

        Tässä sitä skepon mantraa, mutta se varsinainen ongelma se ihmisen TERVEYS ja sen TULOKSELLINEN hoito ei enää skepoa paljon kiinnosta!

      • vertaisarvioija
        paperiarkkipiispa kirjoitti:

        Lähinnä vain vertaisarvioidut tieteelliset julkaisut kiinnostavat tieteilijöitä ja muita tieteenharrastajia. Kyseenalaistaminen kuuluu tieteeseen, mutta sen tulee pohjautua faktoihin.

        Sinut, paperiarkkipiispa, on aivan tieteellisest vertaisarvioitu ja todettu täydelliseksi idiootiksi.

      • Anonyymi
        paperiarkkipiispa kirjoitti:

        Lähinnä vain vertaisarvioidut tieteelliset julkaisut kiinnostavat tieteilijöitä ja muita tieteenharrastajia. Kyseenalaistaminen kuuluu tieteeseen, mutta sen tulee pohjautua faktoihin.

        Olet vain vaivainen paperiarkkipiispa, ET OIKEA ARKKIPIISPA, joten kommenteillasi ei ole mitään muuta arvoa , kuin jätepaperin arvo.

        Paperiarkkipiispa on jätepaperiarkkipiispa, jolla ei ole mitään arvoa.

    • onnell

      Parannuin TAYS:ssa mahasyövästä luonnonmukaisella voodoo - CAM hoidolla. Siellä oli muitakin parantuneita. Suosittelen!

      • 098-.asdsada32

        Millä todistettiin se, että paraneminen olisi ollut luonnonmukaisen hoidon seurausta?

      • onnell
        098-.asdsada32 kirjoitti:

        Millä todistettiin se, että paraneminen olisi ollut luonnonmukaisen hoidon seurausta?

        Kun minä sanon, että parannuin sillä hoidolla, niin silloin asia on tosi!
        Olet ilmeisesti skeptikko ja idiootti.

      • Allaolevalla tavalla kirjoittaa tiedettä ymmärtämätön henkilö:
        > Kun minä sanon, että parannuin sillä hoidolla, niin silloin asia on tosi!
        Ei. Se on mielipide, uskon asia, tuntemus, mutta ei todistettu.

      • ölkjhddjkölkj

        Uskon, että eri ihmiset voivat parantua hyvinkin eri keinoin. Toinen paranee vain koululääketieteellä, toinen vain luonnonmukaisella hoidolla.
        Ajattelisin, etten voi olla tässä aivan väärässä, vaikkei minulla ole nyt näyttöä esittää.
        On loppuenlopuksi hyvinkin monimutkaista mikä mihinkin vaikuttaa.

      • onnell
        paperiarkkipiispa kirjoitti:

        Allaolevalla tavalla kirjoittaa tiedettä ymmärtämätön henkilö:
        > Kun minä sanon, että parannuin sillä hoidolla, niin silloin asia on tosi!
        Ei. Se on mielipide, uskon asia, tuntemus, mutta ei todistettu.

        Olet siis täysin tiedettä ymmärtämätän uskovainen kahjo eli papruarkkipiiska.

      • Hei_onaniilo
        onnell kirjoitti:

        Olet siis täysin tiedettä ymmärtämätän uskovainen kahjo eli papruarkkipiiska.

        Osaatko kirjoittaa ja lukea internettiä?
        > Tämä on lainaus.
        Ylläoleva rivi, jossa on korpraalimerkki edessä on JONKUN TOISEN kirjoittama.
        Opettele. Ehkä opit. Todennäköisesti et.

      • pax92409324-1
        onnell kirjoitti:

        Kun minä sanon, että parannuin sillä hoidolla, niin silloin asia on tosi!
        Olet ilmeisesti skeptikko ja idiootti.

        Junttiukkojen "totuudet" juu.

      • war92409324-2

        Kerrohan meille oma totuutesi, oi sinä suuri Einstein!

      • NiiloOnanisti
        Hei_onaniilo kirjoitti:

        Osaatko kirjoittaa ja lukea internettiä?
        > Tämä on lainaus.
        Ylläoleva rivi, jossa on korpraalimerkki edessä on JONKUN TOISEN kirjoittama.
        Opettele. Ehkä opit. Todennäköisesti et.

        Kyllä!
        -Tämä ei ole lainaus.
        Ylläoleva rivi, jossa on kenraalinmerkki edessä on JONKUN TOISEN SKEPTIKON kirjoittama.

        Opettelen. Opin. Sinä et ole oppinut mitään.!
        Et edes kunnolla onanoimaan.

      • hggddjklö
        pax92409324-1 kirjoitti:

        Junttiukkojen "totuudet" juu.

        Kerrohan oma totuutesi LÄSKIPÄÄ JUNTTI!

      • paxmaster109283-1

        En tiedä, kenelle tuo oli suunnattu, mutta autan sinua ilmaiseksi:
        Tieteessä todistettuja asioita pidetään tieteessä totena. Hyvin selkeää.

      • masterpax5765

        Etkös ymmärrä? Se oli suunnattu sinulle!
        Olet tuo läskipää juntti!

      • Anonyymi
        paperiarkkipiispa kirjoitti:

        Allaolevalla tavalla kirjoittaa tiedettä ymmärtämätön henkilö:
        > Kun minä sanon, että parannuin sillä hoidolla, niin silloin asia on tosi!
        Ei. Se on mielipide, uskon asia, tuntemus, mutta ei todistettu.

        Olet täysin komposti paperiarkkipiispa, joka on täysin homehtunut.

    • olette_sen_tarpeessa

      Junttiukot onnell, war92409324-2 ja "vertaisarvioija" (hahhah): menkää takaisin koulun penkille. Kyllä sinne mahtuu!

      • olet-sen-tarpeessa

        OLEHAN RUNKKARI HILJAA
        JA MEE TAKASIN SINNE APUKOULUUN RUNKKAAN

      • Ihan_ilman_tiedettäkin
        olet-sen-tarpeessa kirjoitti:

        OLEHAN RUNKKARI HILJAA
        JA MEE TAKASIN SINNE APUKOULUUN RUNKKAAN

        Aha, taisi osua oikeaan tuo arvio junttiukkoudesta. "Apukouluun" viittaus ja muut presidenttijutut paikantavat teidät henkisesti, aikakaudelllisesti ja maantieteellisesti.

      • ViisasJunttiukko
        Ihan_ilman_tiedettäkin kirjoitti:

        Aha, taisi osua oikeaan tuo arvio junttiukkoudesta. "Apukouluun" viittaus ja muut presidenttijutut paikantavat teidät henkisesti, aikakaudelllisesti ja maantieteellisesti.

        Apukoululaiset ovat 99% skeptikoita!
        Yksikään skeptikko ei ole presintti koskaan ollut eikä tule olemaan! Luojan kiitos!
        Kaikki skeptikot ovat henkisesti narsisteja!
        Aikakaudellisesti ja maantieteellisesti skeptikot jakautuvat tasaisesti ympäri maapallon! Todella ikävä tilanne!

        NYT TARVITAAN JUNTTIUKKOJEN VIISAUTTA KAIKKIEN KANSOJEN HYVÄKSI JA MAAILMAN TILANTEEN PARANTAMISEKSI !
        VAIN JUNTTIUKKOJEN VIISAUS VOI PELASTAA MAAILMAN!

        p.s. KAIKKIEN JUNTTIUKKOJEN ÄLYKKYYSOSAMÄÄRÄ ON YLI 200 !

      • merr9213-12311

        Otetaan järjestyksessä.

        Jos "presintti" tarkoittaa presidenttiä, niin Suomessa valta ei ole presidentillä vaan kansalla. Minulle ei ole paljoa merkitystä sillä, kuka Suomen kansalainen kulloinkin on Suomen presidenttinä, kunhan hoitaa virkansa hyvin. Teille maaseudun kansalle, jota en edusta, presidentti tuntuu olevan jokin kaikkivoipa itsevaltias.
        Ilmeisesti te olette niitä, jotka kirjoittavat "resitentille" pienimmästäkin aiheesta.
        Tekisitte joskus eduskunnalle kansalaisaloitteita. Nyt on nykyaika eikä 1930-luku (tai 1970-luku).

        "Apukoulu". Vieras käsite minulle. Tiedän kansakoulun, sen kävin, oppikoulun, sen myös kävin ja lukion, josta kirjoitin ylioppilaaksi. Tunnutte käyttävän "apukoulua" pilkkasanana. Pilkkaatteko hitaammin oppivia? Vai kadehditteko apukoulua käyneitä heidän koulutuksestaan, jos se on korkeampi kuin teidän? Samaten eräässä kirjoituksessa haukuttiin jotakuta homoksi. Syrjittekö te vaihtoehtohörhöt ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella?

        "Skeptikot". Tieteeseen kuuluu kyseenalaistaminen ja todistustaakka on sillä, joka esittää jonkin tieteellisen teorian, muuten löydös tai tulos ei ole tieteellisesti todistettu. Se on eri asia tuo tieteellisesti todistaminen siis kuin se, että te käräjillä todistatte karvalakki kourassa valaehtoisesti ettei Kaaleppi ole pontikkaa keittänyt.

        "Narsismi". Älkää sekoittako narsismia hyvään itsetuntoon ja omien kykyjen esilletuomiseen. Tietenkään sitä ei pidä käyttää muiden lyttäämiseen. Kunnon tieteilijä on avoin kritiikille ja kritisoi itseäänkin.

        Junttiukot. Tässä joukko-oppia: Kaikki maalaiset eivät ole juntteja, mutta useat juntit eivät ole kotoisin sivistyksen piiristä. Todistus sivuutetaan.

      • TosiLandepaukku

        "Teille maaseudun kansalle, jota en edusta, presidentti tuntuu olevan jokin kaikkivoipa itsevaltias."
        Olet siis kehäkolmosen sisäpuolella syntynyt ja kasvanut ja edelleen elelet siellä ja et ole nähnyt muuta maailmaa, vaan luulet, että elämää ei ole kehäkolmosen ulkopuolella!
        Olet siis aivan tyypillinen stadin juntti, joka luulee, että kehäkolmoseen loppuu maailma ja että se on susiraja stadilaisille.
        Toisekseen luulet, etteivät maaseudun ihmiset ole koulutettuja! Täällä maaseudulla kylissä ja pikku kaupungeissa on aivan samalla tavalla insinöörejä, maistereita kuin kaupungeissakin ja vielä sen lisäksi meillä on agronomejakin!

        Kirjoituksestasi taaskin paistaa valtava ylimielisyys stadin ulkopuolella asuvia kohtaan ja muitakin palstalaisia kohtaan. Et pysty, etkä halua peittää sitä , että uskot olevasi parempi immeinen kuin muut, kun asut stadissa.
        Ilmennät kirjoituksessasi hyvin vahvasti narsistisia piirteitä!

      • TunnenHänet

        Hei landepaukku! Älä välitä, sillä kyseessä on palstan pahin pilaaja valeasu vanellus, jonka ansaan menit! Olet ilmeisesti uusi palstalla, kun et tunnistanut vanelluksen tyyliä!
        Vanellus on täydellinen narsistin prototyyppi; korostaa itseään ja oppineisuuttaan ja vähättelee, mollaa, haukkuu ja aliarvioi kaikkia muita kaikin mahdollisin keinoin. Ei arvosta koskaan muita paitsi itseään!
        VANELLUKSESTA ON NYT TULLUT RAUKKIS JA SURKIMUS, KUN EI ENÄÄ KEHTAA KÄYTTÄÄ OMAA REKATTUA MIMMARIAAN ELI VANELLUSTA, KOSKA ON YLÄASYEEN OPE JA EI ENÄÄ KEHTAA ESIINTYÄ OPETTAJANA, KOSKA KIRJOITTELEE TÄYSIN OPETTAJAN IMAGOON SOVELTUMATTOMIA HERJAAVIA JA PANETTELEVIA TEKSTEJÄ MUISTA.
        Näiden vanelluksen palstakirjoitusten perusteella vanellukselle pitäisi antaa fudut maikan hommista välittömästi.
        On surkeeta, että meillä toimii OPETTAJANA SKITSO NARSISTI !

      • paxmstio124-5152

        En ole Vanellus.

      • TosiLandepaukku
        TunnenHänet kirjoitti:

        Kiitos varoituksesta!
        Olet oikeassa, aloitin tutustumisen palstaan vasta reilu viikko sitten, joten en osaa vielä varoa tämän palstan shakaaleja ja hyeenoja.
        Luulin, että palstalla keskustellaan rehellisesti vaihtoehdoista, mutta olenko sittenkin erehtynyt!

      • 66ghhds77
        merr9213-12311 kirjoitti:

        Otetaan järjestyksessä.

        Jos "presintti" tarkoittaa presidenttiä, niin Suomessa valta ei ole presidentillä vaan kansalla. Minulle ei ole paljoa merkitystä sillä, kuka Suomen kansalainen kulloinkin on Suomen presidenttinä, kunhan hoitaa virkansa hyvin. Teille maaseudun kansalle, jota en edusta, presidentti tuntuu olevan jokin kaikkivoipa itsevaltias.
        Ilmeisesti te olette niitä, jotka kirjoittavat "resitentille" pienimmästäkin aiheesta.
        Tekisitte joskus eduskunnalle kansalaisaloitteita. Nyt on nykyaika eikä 1930-luku (tai 1970-luku).

        "Apukoulu". Vieras käsite minulle. Tiedän kansakoulun, sen kävin, oppikoulun, sen myös kävin ja lukion, josta kirjoitin ylioppilaaksi. Tunnutte käyttävän "apukoulua" pilkkasanana. Pilkkaatteko hitaammin oppivia? Vai kadehditteko apukoulua käyneitä heidän koulutuksestaan, jos se on korkeampi kuin teidän? Samaten eräässä kirjoituksessa haukuttiin jotakuta homoksi. Syrjittekö te vaihtoehtohörhöt ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella?

        "Skeptikot". Tieteeseen kuuluu kyseenalaistaminen ja todistustaakka on sillä, joka esittää jonkin tieteellisen teorian, muuten löydös tai tulos ei ole tieteellisesti todistettu. Se on eri asia tuo tieteellisesti todistaminen siis kuin se, että te käräjillä todistatte karvalakki kourassa valaehtoisesti ettei Kaaleppi ole pontikkaa keittänyt.

        "Narsismi". Älkää sekoittako narsismia hyvään itsetuntoon ja omien kykyjen esilletuomiseen. Tietenkään sitä ei pidä käyttää muiden lyttäämiseen. Kunnon tieteilijä on avoin kritiikille ja kritisoi itseäänkin.

        Junttiukot. Tässä joukko-oppia: Kaikki maalaiset eivät ole juntteja, mutta useat juntit eivät ole kotoisin sivistyksen piiristä. Todistus sivuutetaan.

        Voi wittu, mikä idiootti sääkin oikein oot!
        Yrität muka kouluttaa toisia parempaan käytökseen ja kuiteskii ite wittuilet ja halveeraat kaikkii muita koko ajan!
        Voi wittu, että sää oot iha täydellinen idiootti paska!

      • Sinun_Opettajasi
        66ghhds77 kirjoitti:

        Voi wittu, mikä idiootti sääkin oikein oot!
        Yrität muka kouluttaa toisia parempaan käytökseen ja kuiteskii ite wittuilet ja halveeraat kaikkii muita koko ajan!
        Voi wittu, että sää oot iha täydellinen idiootti paska!

        Pata kattilaa soimaa. Lue oma kirjoituksesi ja mieti käytöstapoja tykönäsi. Täällä on mahdotonta saada asiallisia vastauksia neutraalisti, objektiivisesti, tieteellisesti esitettyihin kysymyksiin vaihtoehtohoidoista. Solvaukset ovat teillä HÖRHÖILLÄ yleisin vastaustapa. Turha silloin yrittää olla asiallinen. Toimitte hyvänä huonona mainoksena kannattamillenne menetelmille.

      • Rehellisestivaihtoe
        TosiLandepaukku kirjoitti:

        Kiitos varoituksesta!
        Olet oikeassa, aloitin tutustumisen palstaan vasta reilu viikko sitten, joten en osaa vielä varoa tämän palstan shakaaleja ja hyeenoja.
        Luulin, että palstalla keskustellaan rehellisesti vaihtoehdoista, mutta olenko sittenkin erehtynyt!

        > Luulin, että palstalla keskustellaan rehellisesti vaihtoehdoista, mutta olenko sittenkin erehtynyt!....

        Niinhän moni muukin on luullut! Mutta luulemiseksi se jääkin!
        Täällä pääset tutustumaan skepoon, ja hänen lobbaamaansa tahoon!

      • täysin_tieteellisesti
        Ihan_ilman_tiedettäkin kirjoitti:

        Aha, taisi osua oikeaan tuo arvio junttiukkoudesta. "Apukouluun" viittaus ja muut presidenttijutut paikantavat teidät henkisesti, aikakaudelllisesti ja maantieteellisesti.

        Niin, sinähän olet se junttiukko skeponen eli palstanpilaaja.

      • koulutettu

        Sinä et siis päässyt koulun penkille ja olet noin helkkarin kateellinen meille koulutetuille vaihtoehtoilijoille!

      • Anonyymi

        Ei mahdu!
        Vain 25 mahtuu samalle luokalle!
        Tuo on yläraja!
        Olet tietämätön pölvästi!

      • 66ghhds77 kirjoitti:

        Voi wittu, mikä idiootti sääkin oikein oot!
        Yrität muka kouluttaa toisia parempaan käytökseen ja kuiteskii ite wittuilet ja halveeraat kaikkii muita koko ajan!
        Voi wittu, että sää oot iha täydellinen idiootti paska!

        Mikä kohta tuossa kirjoituksessa halveerasi muita?

    • eiEdesRakenteilla

      En ole syntynyt KehäIII:n sisäpuolella.

      • rajatapausxx

        No juuri rajan ulkopuolella!

      • K3_rak_v_1963

        Lue nimimerkkini ja ajattele vähän enemmän, jollei päivän ajattelukiintiösi ole jo täynnä. En ole syntynyt KehäIII:n sisäpuolella.

      • DiploomiTulkitsija
        K3_rak_v_1963 kirjoitti:

        Lue nimimerkkini ja ajattele vähän enemmän, jollei päivän ajattelukiintiösi ole jo täynnä. En ole syntynyt KehäIII:n sisäpuolella.

        K3 = kolmannen asteen paha kehitysvamma
        rak = rakenteellisesti hyvin heikko yksilö
        v = täysin vammainen
        1963 = syntymävuosi

      • Anonyymi

        Se on suuri synti , että olet syntynyt savossa!

      • Anonyymi
        rajatapausxx kirjoitti:

        No juuri rajan ulkopuolella!

        Raja tapaus on tuo paperiarkkipiispa!

    • Anonyymi

      Käykääpä joskus Intialaisessa homeopaattisessa klinikassa, niin näette mitä kaikkea homeopatialla saadaan aikaan. Olen itse istuskellut siellä kuukausia opiskelemassa homeopatiaa ja nähnyt uskomattomia juttuja, mm kuolio tapauksia hoidettiin kuntoon, rintasyöpä tapauksen muistan ja lukemattomia vaikeita sairauksia. Homeopaatilla oli noin 30-hengen jono joka ilta, kun tavallisella lääkärillä samassa klinikassa oli 1-5 hengen jono.

      Hinnat oli suunnilleen samaa luokkaa ja ilmaiseksikin otettiin tapauksia jos ihmisellä ei ollut varaa maksaa. Suomessa ollaan tosi lasten kengissä näissä asioissa.

      • Anonyymi

        Hoomeopatian ja enkeliterapian yhdistelmähoito intuitiivisesti annettuna parantaa lähes kaiken, UUH.

    • Anonyymi

      Olen ennen War-2 syntynyt mies. Tiedän useita kylän ihmisiä. He olisivat kuolleet ilman paikkakunnan kansanparantajan taitoa.
      Kylän laidalla yhdellä perheellä oli auto. Kaupalle asti ulottui maantie.
      Näitä tapauksia oli sota-aikana varmaan lukuisia.

    • Anonyymi

      Tieteelliset tutkimukset ovat valitettavasti usein humpuukia, kun näkee omin silmin niin ei voi epäillä. Olen istunut Intiassa klinikassa, jossa on ollut sekä homeopaatti että tavallinen lääkäri ja opiskellut homeopatiaa. Kun homeopaatille oli joka ilta noin 30-50 ihmisen jono ja tavalliselle lääkärille vain 1-5 henkeä koko iltana, niin jotain sekin kertonee miten homeopatia toimii, kun ottaa huomioon että hinnat olivat samaa luokkaa ja ilmaiseksikin pääsi jos ei ollut varaa maksaa. Silti useimmat tutkinukset väittävät ettei homeopatia toimi. Itse olen pärjännyt 65 vuotiaaksi pelkillä homeopaattisilla valmisteilla rintasyöpä mukaan lukien, kun nuorena jolloin en tiennyt homeopatiasta mitään, jouduin syömään usein antibiootteja ja käymään kaksi kertaa jopa leikkauksessakin, toinen oli kohtusyöpäleikkaus.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe