Idea köyhille

Kaikista eniten täällä Imatralla ärsyttää ihmisten asenne. Ensin valitetaan kun päättäjät leikkaavat pienituloisilta tukia ja sitten valitetaan että ei tulla toimeen. Oletteko kuulleet sellaisesta mitä moni ihminen tekee nimeltä TYÖ. Töitä voi hakea ja niistä saa myös rahaa ja tutustuu uusiin ihmisiin. Jos ette vain valittaisi vaan käyttäisitte aikanne töiden hakuun niin elämänne olisi paljon paremmin. Itse olen ollut Stooralla töissä jo aika kauan ja olen saanut hommattua ajokortin, auton, omakotitalon, mökin ja olen hommannut lapsilleni myös ajokortit ja autot ja vaimolleni auton. Lisäksi käymme aina noin 2 vuoden välein etelän lämmössä
22386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

ei kaikki pääse paperitehtaaseen vaikka haluaisivat

Äänestä

Ja toiset tekee koko ikänsä mt
töitä ja just niin pieni palkka et
ei jää erikoisemmin ylimääräistä,

Äänestä

Ompas hieno idea / pääset varmaan kvinnesin ennätysten
kirjaan! ( ajatella / miten yksinkertaista / menee vain työhön ! / Kyl kirkastu varmaan
monelle !

Äänestä

Säälittävää, itse menin tuosta vain johtajaksi ja alapuolellani olevat hymyilevät koska olen niin hyvä johtaja. Kerrain alaiseni sanoi minun olevan persereikä, mutta annoin potkut. Nyt sekin kai kortistossa on. Ompa ihanaa olla johtaja.

Äänestä

Et sä sit oo se " isäntä raapii persikkaa " Vai oot sä ite se leipä
ja muut on vain reikä?

Äänestä

Oisko mitään ideaa köyhille
naisille ?

Äänestä
  • Myykää persettä.

    Äänestä

aloittajalla putkikaste ja elämänkokemus nollissa.

Äänestä
  • "Putkikaste"?!

    Äänestä

Taitaa aloittaja olla aika persaukinen. Me käydään pari kertaa vuodessa etelässä ja talvella lapissa skimbaamassa. Espanjassa on loma-asunto ja uusi mersu tallissa.

Äänestä
  • Kävi hymyilyttää kun luin ton sun viestin. Luule mitä luulet :D

    Itse en loma-asuntoa edes hommaisi Espanjasta vaan jostain paremmasta paikasta :D Jos sellaisen päättäisin hommata

    Mutta eipä tässä muuta. Ai niin meinasi kokonaan unohtua. Köyhät kyykkyyn

    Äänestä

  • UPDATE_11359568 kirjoitti:

    Kävi hymyilyttää kun luin ton sun viestin. Luule mitä luulet :D

    Itse en loma-asuntoa edes hommaisi Espanjasta vaan jostain paremmasta paikasta :D Jos sellaisen päättäisin hommata

    Mutta eipä tässä muuta. Ai niin meinasi kokonaan unohtua. Köyhät kyykkyyn

    Voi kuinka oletkaan super- ihminen..Tyhmiähän paperiperseet todella on, mutta tässä pakko olla kyseessä trolli, jota ei pitäisi kenenkään ruokkia. Itselleni jää verojen jälkeen hiukan yli 3000e kuussa näppiin, enkä koe olevani mikään hirveän suurituloinen, eikä mitään mielenkiintoa luetella asioita mitä olen ostanut, mutta kukin toki tyylillään, sillä jäähän paperitehtaassa kaikille ainakin se 5000e kuukaudessa näppiin? vai jääkö:)

    Äänestä

Hei, mikä neropatti, sinä ansaitsisit oikeasti jonkinlaisen palkinnon. Miten noin viisas kommentoija on pysynyt piilossa Suomen valtiolta? Kerro ihmeessä omalla nimelläsi tuollainen tietopaketti julkisesti.

Oikeasti olet suht onnekas, joka sai suhteilla työpaikan ja nyt kun sattui olemaan tylsää, tulit tänne avautumaan ja kehuskelemaan. Eikö auto ja koti olekaan saanut sinua onnelliseksi?

Äänestä

Periaatteessa tuo aloittaja kai
haluaa ehkä kertoa , että
työ on aina kannattavampaa kuin
joutenolo. Pitää paikkansa.
Minulle ei esimerkiksi
yötyö
käynyt . Kestin sitä kaksi viikkoa .Sanoin itseni irti ja sain poisen
halpapalkkaisen työn heti !
Helsingistä.Siellä on työtä
tarjolla aika kunka paljon.
Asuntoja ei niinkään .
Asuntoja voi saada suhteilla.
Ja yksi mahdollisuus on
alivuokralaisasunto tai kämppä
kaveri .Normaali päinen
ihminen kyllä tekee työtä.
Sellaista mihin pystyy .
Hyvä , jos joku paperityöläinen
on pystynyt hankkimaan omaisuutta työllään..
Eli / TYÖSSÄ ON SIUNAUS !

Äänestä

Aloittajan idea on hyvä !
Säästäväisyys ja kristilliset
eämätavat on myös hyvä.
Säästyy rahaa ja ihminen voi hyvin.

Äänestä

Ilmaiseksi ei kannat tehdä ,
ainakaan itseään rikkaammille!
Rikkaat helposti hyväksikäyttävät köyhempiään.

Äänestä

Idea verottajalle !
Alle 1500,-€ työ - tai eläketulosta
ei saisi ottaa yhtään senttiä eikä
euroa veroa ! ( br - tulosta ).

Äänestä

Kannattaa mennä satamaa töihi. Paremmat liksat ko paperimiähil.

Äänestä

Onko ? Kuka sil nyt on työnantaja ? Keneltä voi kysyä
työtä?

Äänestä
  • Sulattimon pajalta voi kysyä

    Äänestä

Ongelma on että päättäjät yrittää korjauksia väärästä päästä... Niitä kun on työpaikat ja työnhakijat (välissä ehkä työnantajatkin mutta...) niin johan jo jossain sanottiin siitä että ongelma ei ole ne työnhakijat, eli työttömät, vaan työpaikkojen määrä ja työnantajat yleisesti.

Miksi pitäisi työttömiä rankaista siitä että työtä ei ole, tai on epärehellinen työnantaja?

Gentlemen, situation is this:

1. Pulaa työstä on monella alalla, työt ovat pätkätöitä tai kesäduunia josta ei mahdollisesti muuksi ole kuin sesonkiajan työksi.

2. Jotkin työt vaativat väh 5 vuotta kokemusta, koulutuksen, sata eri korttia (okei, 3 tai enemmän) ja sukulais-/lähipiiritutun suosituksen, joka on työnantajan/firman kanssa väleissä.

3. Jos vähääkään suomalaiselle sopivaa työtä olisi, se olisi annettava heti mamulle, koska mamut ovat hallituksen mukaisesti ykkössijalla.

4. Jos suomalaisella olisikin mahdollisuus työllistyä johonkin hommaan, määräaikaisen lisäksi, kyseinen paikka olisi kuitenkin satojen kilometrien päässä.
Tällöin tarvitsisi muuttaa, mutta ongelmana ovat korkeat vuokrahinnat vs alhainen palkka, sekä epämääräiräinen tieto tulevasta / epätietoisuus tulevaisuudesta.


T: Kokemusta asiasta omaava

Äänestä

Nuorena on siinä mielessä helpompaa , että voi ottaa
mt ( määräikaisia ) töitä mistä
vaan ja asua vaikka alivuokralaishuoneessa tai kämppäkaverina jonkun kanssa.
Nuorilla ei useinkaan ole velkoja.
Kunhan maksaa ruuan ja vuokran , niin pienempikin palkka riittää. Ei kannata vertailla tuloja työttömyyskorvuksiin yms.
Se asenne pitää opetella nuorena että TYÖ on tärkein.
Tuon alottajan mielipiteistä ei
kannata oikeastaan väittää eikä
siitä miten paljon kehuu ansainneensa. On sivivistymätöntä puhua rahasta
ja siitä kuinka iso palkka on /
ei edes ns. " leikillään " !
Se yleensä kuulostaa typerältä.
ASENNE työntekoon on tärkeä!
On myöskin SIVISTYMÄTÖNTÄ
kehua omaa tai muiden koulutusta. Ja vanhanaikaista
myöskin. Ihan peruskoulu
opinnoilla kyllä pärjää .
Nykyään myöskin firmat kouluttaa omia työntekijöitään .
Esim. jos olet vaikka maisteri ,
niin voit ihan hyvin mennä
hitsariksi ja oppia työn
siinä työharjoitteliana tai et ehkä
ole liian vanha menemään
ammatikouluunkaan vaikka
metallilinjalle , niin sinulla
on sitten ammattipätevyys.
Ammattikouluun voi mennä
vielä 45 vuotiaanakin vaikka
( jos on opintopaikkoja).
Ammattikoulu on äärimmäisen
hyvä koulu! Ei kaikilla ole
taloudellisia mahdollisuuksia
luke itseään akateemiseksi !
Eikä se kakkia edes kiinnosta!
( kaikella kunnioituksella tosin).
Liian korkeasti koulutetulla on
omat ongelmansa työn saannin
kanssa. Tavallisia työpaikkojakin
on enemmän. Ja ainahan voi lähteä vakka merille töihin tai
vaikka öljynporauslautalle ,niissä
eiukaan kysy maisterin papereita ja varmasti pärjää .Kannattaa
tähdätä ennen työhön kuin
korvauslinjaan. Oli ne sosiaaliedut mitkä vaan , niin
työnteko ja TYÖ on se mikä
pitää ihmisen terveenä ja
pärjäävänä ja se pitää myöskin
omanarvon tunnon hyvänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alfa_ja_Omega kirjoitti:

Kaikista eniten täällä Imatralla ärsyttää ihmisten asenne. Ensin valitetaan kun päättäjät leikkaavat pienituloisilta tukia ja sitten valitetaan että ei tulla toimeen. Oletteko kuulleet sellaisesta mitä moni ihminen tekee nimeltä TYÖ. Töitä voi hakea ja niistä saa myös rahaa ja tutustuu uusiin ihmisiin. Jos ette vain valittaisi vaan käyttäisitte aikanne töiden hakuun niin elämänne olisi paljon paremmin. Itse olen ollut Stooralla töissä jo aika kauan ja olen saanut hommattua ajokortin, auton, omakotitalon, mökin ja olen hommannut lapsilleni myös ajokortit ja autot ja vaimolleni auton. Lisäksi käymme aina noin 2 vuoden välein etelän lämmössä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu