Miksi AMK:ssa on turhia ryhmätöitä?

Miksi ammattikorkeakouluopiskelijoilla teetätetään jatkuvasti aivan turhia ryhmätöitä??? Kun 2-4 henkilöä tekee ryhmätyön, niin se yksi ahkera opiskelija ottaa työstä päävastuun ja muut menevät siivellä. Ryhmätöistä oppii harvoin mitään hyödyllistä.

On käsittämätöntä, että amk:ssa annetaan ryhmätöistä numeraalinen arvosana 0-5! Ja tämä vaikuttaa kurssin ja koko opintojakson arvosanaan.

Ryhmätöitä saisi olla korkeintaan 1/lukuvuosi ja vain sanallinen arvostelu eli hyväksytty/ hylätty. Ja halutessaan opiskelija voisi tehdä tehtävän yksin.

Yksilötehtävissä näkyy opiskelijan todellinen motivaatio, ahkeruus ja osaaminen. Yksilötehtävät voidaan arvostella numeroilla 0-5.
325730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Tiedän tunteen. Turhia ryhmätöitä on myös poliisiopisto-elokuvan mukaan ehkä muuallakin.

Eipä tässä muuta, kuin että "pakolliset ryhmätyöt" ovat "kivoja" kun niin kuuluu sanoa ja myös "kivoja" kun ollaan muualla. "Kaikki on kivaa", eikö?

Kyllä varmaan muut, mutta en minä voi sanoa, että "onpa ne turhia". Asuin hetken kadulla. Siellä vasta "siistiä" olikin.

nimim. Ei jaksa "pienistä" "valitella" vaan "innokkaana" odotellen miten "ihania ovat ryhmätyöt" näkeehän sen baarijonossakin

Äänestä

Voisiko olla että niissä opetellaan tekemään töitä ryhmässä ja tai tiimissä. Nykyinen työelämä on paljolti tiimi ja ryhmätyöskentelyyn perustuvaa. Ryhmässä tekeminen työelämässä on myös vastuun jakamista. Jos teet päätöksiä yksin, kannat vastuun myös yksin. Jos ryhmä tekee päätöksen, ryhmä kantaa vastuun. Samoin ryhmätyöskentelyssä parhaimmillaan tehdään hienoja kompromisseja, joissa ryhmän jäsenten parhaat ominaisuudet otetaan käytäntöön.

Äänestä
  • Miksiköhän meidän aikuisten ryhmässä oli myös aivan vitusti ryhmätöitä. Meistä valtaosa oli ollut alan töissä ?vuosikymmeniä.

    Äänestä

Koska työelämässa tarvitaan ryhmätyötaitoja.

Äänestä

Sen ahkeran opiskelijan olisi syytä jo opiskeluaikanaan opetella myös tasaista työnjakoa ryhmässä. Muutoin hänestä tulee työpaikan uhriutuja, joka kärsivällä ilmeellä "tekee kaikkien muiden työt".

Äänestä

Ryhmätyöt ovat vaikeita koska kaikki eivät todellakaaan kanna vastuutaan niissä. Parhaimmillaan opiskelijat voivat jakaa tietojaan ja oppia paljon uutta asiaa. Ja kaikista ei ole ryhmätöihin ja toimii jos toimii ....

Äänestä
  • En oppinut ryhmätöistä 4 vuoden AMK-opiskelun aikana mitään. Ei kyllä valehdellut kukaan muukaan siellä oppineensa.

    Äänestä

  • voi_tsiisös_tyhmää kirjoitti:

    En oppinut ryhmätöistä 4 vuoden AMK-opiskelun aikana mitään. Ei kyllä valehdellut kukaan muukaan siellä oppineensa.

    Kyllä amk-tasolla ja -ikäisenä ihmisen pitäisi kyetä ottamaan vastuuta omasta osaamisestaan sekä oppimisestaan. Luuletteko, että nykyisessä työelämässä riittää jokaiselle oma politrukki valvomaan ja potkimaan raudoitetulla saappaalla perseelle?

    Ja missä muualla kuin opiskelussa luulette ryhmätyön ja vastuunottamisen oppivanne?

    Äänestä

  • Edelleenkin kirjoitti:

    Kyllä amk-tasolla ja -ikäisenä ihmisen pitäisi kyetä ottamaan vastuuta omasta osaamisestaan sekä oppimisestaan. Luuletteko, että nykyisessä työelämässä riittää jokaiselle oma politrukki valvomaan ja potkimaan raudoitetulla saappaalla perseelle?

    Ja missä muualla kuin opiskelussa luulette ryhmätyön ja vastuunottamisen oppivanne?

    työnnä sinä nyt vaikka perseeseesi tuo paskapuhe jostain nykyisestä työelämästä

    ryhmätyöt eivät opeta kellekään yhtään mitään ja ovat pelkkä taakka oikealle oppimiselle

    Äänestä

Ryhmätyö on hyvä, jos opettaja määrää ryhmät ja ohjaa ryhmiä tehokkaasti koko ajan. Valitettavan usein kuitenkin ryhmät jätetään omilleen. Siinä osaamattomat harhailevat yhdessä ja turhautuvat pahanpäiväisesti. Tällainen ryhmätyöskentely on turhaa tai suorastaan haitallista.

Tehokkaampi opetustapa olisi kyllä kunnon luento ja tentti.

Äänestä

Opettajilla on niin vähän resurssia, että on pakko käyttää ryhmätehtäviä ainakin terv. Alalla.
Nyt vain ryhmätehtävät ovat siirtyneet verkko-opetukseen.

Äänestä

"En oppinut ryhmätöistä 4 vuoden AMK-opiskelun aikana mitään. Ei kyllä valehdellut kukaan muukaan siellä oppineensa."

Rehellistä puhetta - näin on! Nykyaikaiset opetusmenetelmät kuten verkko-opetus / etäluento ja siihen liittyvät itsenäiset yksilötehtävät / monivalintatestit jne. ovat oppimisen kannalta noin sata kertaa tehokkaampia kuin väkipakolla kasaan väännetyt ryhmätyöt.

Jos tehdään 10 (kymmenen) ryhmätyötä, niin ehkä 1 (yksi) niistä on sellainen, josta voisi oppia jotain hyödyllistä. AMK:ssa säästetään eli ei järjestetä lähiopetusta. Opiskelijoille ei anneta yksilötehtäviä, joihin kuuluu yksin tehtävä tentti.

Säästöt purevat: Laitetaan opiskelijat tekemään aiheesta 1) Ryhmätyö ja 2) Esittämään ryhmätyö luokalle. Näin saadaan annettua "opetus" nopeasti ja tehokkaasti ja suurille ryhmille. Sitten ihmetellään, miksi tyypit eivät opi AMK:n kursseilla mitään?

Onko ryhmätöitä YAMK:ssa ja yliopistossa?

Äänestä

Meillä aikanaan nimenomaan päätettiin opettajien kanssa, että ryhmätöitä ei tehdä. Syy tähän oli se, että osa opiskelijoista sai arvosanoja ilmaiseksi. Tälle tehtiin loppu, ja tuloksena oli se, että ne jotka eivät oikeastaan tehneet koskaan mitään, alkoivat saada kursseista sen arvosanan minkä ansaitsivatkin, eli 0.
Puhukaa opettajien kanssa, älkää valittako täällä. Tästä jauhamisesta täällä ei ole kenellekään hyötyä. Ymmärtäkää että opiskelija saa vaatia parempaa! Jos koulu on kunnollinen, hyvät ehdotukset otetaan vastaan ja ne toteutetaan heti.

Äänestä
  • Tiedän oppilaitoksia, joissa ryhmätöitä voi tehdä esimerkiksi vapaasti muodostettavissa 1–3 henkilön ryhmissä. Silloin voi jokainen itse harkita, monenko hengen ryhmä on viisasta muodostaa, kannattaako ottaa jotakuta ryhmäänsä vai tehdäkö työ soolona.

    Äänestä

  • Koko ajanhan tyhjäpääopiskelijat ovat vaatimassa vaikka mitä. Näihin kyllästyy äkkiä.

    Äänestä

Ihan vitun naulankantaan. Ryhmätyöt on perseestä

Äänestä
  • Ryhmätyöt ovat perseestä vain silloin, kun niiden tekijät ovat syvältä perseestä. Aktiiviset ja aloitteelliset ihmiset kykenevät kunnon suoritukseen myös ryhmänä.

    Äänestä

  • Ah! Taas näitä yksisarvisten sukulaisia aktiivisia ja aloitteellisia ihmisiä.

    Äänestä

  • voi_tsiisös_tyhmää kirjoitti:

    Ah! Taas näitä yksisarvisten sukulaisia aktiivisia ja aloitteellisia ihmisiä.

    Ai niin, en muistanut, että oli kyse amk-opiskelijoista. Siellä riittää ominaisuuksiksi mariseminen ja uhriutuminen.

    Äänestä

Ryhmätöissä juurikin koestetaan ja kehitetään opiskelijoiden valmiuksia tehdä juttuja yhdessä. Ihmiset ovat erilaisia. Se on intro oikeaan työelämään. Ryhmätöissä osa ottaa löysin rantein ja osaa tekee enempi duunia. Samoin myös todellisessa työelämässä osa tekee ja osa roikkuu messissä. Ryhmätöissä Pareton prinsiippi on monasti todellisuutta. 20% ryhmäläisistä tuottaa 80% ryhmän saannosta ja tuloksesta. Samoin myös todellisessa työelämässä 20% osuus työntekijöistä tuottaa 80% osuuden firman tuloksesta. Itse olen opiskeluaikoina ollut useimmiten se joka tekee. Ei se minua ole isommin kyrsinyt, vaikka osa porukasta on vain nimi ryhmätyöpaperin kulmassa. Samalla effortilla painan olin sitten yksin tai ryhmässä. Miksi ottaisin ryhmätyössä löysin rantein kun en muutenkaan löysäile ? Ei pidä luulla että ihmiset työelämään siirtyessään ykskaks muuttuisivat toisenlaisiksi kuin ovat. Sama Pareto tyyli sielläkin jatkuu. Ollaan siis realisteja.

Äänestä

"Ryhmätöissä juurikin koestetaan ja kehitetään opiskelijoiden valmiuksia tehdä juttuja yhdessä. Ihmiset ovat erilaisia. Ryhmätöissä Pareton prinsiippi on monasti todellisuutta. 20% ryhmäläisistä tuottaa 80% ryhmän saannosta ja tuloksesta."

Ja kaikki tyypit - ahkerat ja laiskat - saavat amk-kursseistaan samat arvosanat??? Ryhmätyöt sucks!!!

Äänestä
  • Siellä ne 20% jotka eivät tuota saatavat 80% rahoista.
    Ne jotka todellisuudessa tekevät työt, näkevät lähes nälkää.

    Äänestä

Aika nopeasti sen oppii, ketkä tekevät töitä ja ketkä eivät. Yleensä tuo selviää ekan vuoden aikana, jos viitsii ottaa selvää. Kysele muilta! Sitten kokoat hyvän porukan ja sovitte keskenänne seuraavaa hommaa varten jo etukäteen sellaisen "hyvien" ryhmän, jossa on jäseninä vain ne, jotka tekevät töitä. Menestys on taattu!

Äänestä

Jotkut haluavat opiskella siksi, että oppisivat eivätkä siksi, että saisivat tietyn arvosanan. Itse ainakin olen kokenut ryhmätyöt hankalina juuri siksi, että siellä on se yksi päällepäsmäri, jonka visioilla, aikatauluilla ja viestintätavoilla edetään. Sitten pari päsmärin kaveria, jotka tekevät minimaalisen vähän töitä, mutta esittävät ulospäin muka vastuunkantajaa. Minua ei kiinnosta ilmaiset viitoset vaan arvostan omaa nelostani enemmän. Jopa kolmosta. Ylipäätään omaa panosta, jolla se oma oppiminen tavoitetaan. Töissä olen tehnyt työtä erilaisissa tiimeissä ja projekteissa vuosikaudet, ei ongelmia, joten ei nämä amkin "projektit" minulle kyllä mitään opeta. Työelämästä ne (onneksi) ovat aika kaukana. Oikeasti näiden amkin ryhmätöiden tavoite on säästää vähentämällä opettajaresursseja - sekä määrällisesti että laadullisesti.

Äänestä

Ha meillä ainakin opettaja avoimesti myöntää olevansa niin laiska tarkistaja että on helpompi tarkistaa muutama ryhmätyö kuin 25 opiskelijan erilliset työt... että näin meillä

Äänestä
  • Taattua amislaatua siis.

    Äänestä

Luojan kiitos Metropolian konservointiopinnoissa oltiin jätetty naurettavat ja turhat ryhmätyöt vähemmälle - kyseessä on kuitenkin "yksinäisten susien" ala. Sosiaaliset perustaidot ja erinomainen kirjallinen ilmaisukyky riittävät hyvin pitkälle. Tietysti on eri asia jos päätyy jonnekin Wieniin tekemään tieteellistä tutkimustyötä kiinteän labraporukan kanssa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin konservaattorit ovat työhuoneillaan yksin - vaikka olisivat museossa töissä. Arkeologeillakin on enemmän seuraa kuin meillä.

En kyllä ymmärrä, miksi hitossa AMK:ssa yritetään tunkea ryhmätöitä muillekin kuin sosiaalialan opiskelijoille. Tulee ihan lukio mieleen. Sielläkin oli niitä pilipali-palavereja, joissa toiset tekivät hommat ja toiset eivät.

Äänestä

Ensimmäinen syy Ammattikorkeakoulun ryhmätöiden perimmäinen merkitys saattaa olla se, että kaikki pääsevät kursseista läpi, jopa tyhmimmät ja laiskimmat, vaikka sitten loisimalla muiden tekemissä ryhmätöissä. Jos jokainen oikeasti olisi vastuussa omasta oppimisestaan, saattaisi eroavien prosentit olla huomattavasti korkeampia. Kun oppilas eroaa ammattikorkeakoulusta, koituu tästä koululaitokselle taloudellista tapppiota joka otetaan huomioon koulun saamassa valtiontuessa, sillä ne perustuu valmistuviin oppilaslukumääriin. Jokainen eroaja aiheuttaa kuulemani mukaan n. 10 - 15 th. euron tukilaskeman.

Toinen syy ryhmätöille voi liittyä vakuutus- ja vastuuasioihin. Työelämässä on aloja (esim. terveysala) jonka piirissä tapahtuu hoitovirheitä ja korvausvaatimuksia. Kun vahinko sattuu, ja potilaan hoito on tapahtunut spontaanisti hyörivien eri vuoroissa ristiin toimivien työparien toimesta, jakautuu vastuu ryhmässä useammalle. Tällä tavoin voidaan todistajalaustuntojen sopivalla painoarvolla ja tulkinnoilla päästä pälkähästä monenlaisista huolimattomuuteen tai laiminlyöntiin liittyvistä, suuriakin korvausvastuusäästöjä tuovissa oikeusjutuissa.

Kolmas syy ammattikorkeakoulun ryhmätöille tulee kuten aiemmin todettiin niin säästöistä. Tähän liittyy myös suuri etätehtävien käyttö koululaitoksissa.

Neljäs syy löytyy darvinistisisesta filosofiasta, jonka mukaisesti Euroopan liberalistisessa talousalueessa heikoin aines segmentoituu lasin pohjalle ja vahvin aines kohoaa pinnalle, ja hoitaa vetovastuun, ensin ryhmätöissä kouluissa ja sitten työelämässä käytännössä. Ne yksilöt jotka ovat tottuneet loisimaan ryhmätöissä, poistuvat vähin äänin kahvitauolle ja tupakalle kun työelämässä kohdataan haastava ongelma joka vaatii ponnisteluja ja proaktiivista osallistumista, sekä itsensä peliin laittamista ilman välitöntä hyötyä ja etua. Oppilaita opetetaan jo tavallaan omaksumaan oma roolinsa yhteiskunnassa, kun loisimiselle annetaan vapaus kouluaikana. Olisi vahingollista työelämässä, jos nämä samat yksilöt saisivat tai joutuisiv at tehtäviin, joista eivät suoriutuisi oikeasti. Samalla vahvistetaan vilpittömien yksilöiden taipumusta tarttua tehtäviin, jotka korreloivat heidän persoonaa yritykselle ja asioiden hoidetuksi tulemisen päämärälle.

Äänestä

AMK:ssa+on+75%+turhia+opiskelijoita.

Äänestä
  • Näin+on.+Ja+sitä+kuormaa+opintiellä+kantamaan+olisi+suotavaa,+jos+edes+neljäsosa+opiskelijoista+olisi+sen+verran+motivoitunutta,+että+selviää+tämän+"75+%+loislauman"+auttamisesta+valmistumaan.+Vain+tällä+tavalla+Suomi+säilyttäää+yhteiskunnallisesti+korkealle+koulutetun+väestön+statuksen+euromaiden+keskuudessa,+siitäkin+huolimatta+että+se+maksaa+verovaroja+eikä+kaikille+valmistuneille+ole+töitä+tiedossa.+EU+-+aikana+jossa+tuotannon,+kysynnän+ja+tarjonnan+lait+ovat+sumentuneet+erilaisista+elämää+pienemmistä+globaalipoliittisista+konsensussyistä,+kaikki+on+tällaista+valtion+lainarahalla+kaiken+kattamista+ja+järjestämistä,+"make+believe"+-+höttöä,+talouskasvun+toivonkorteen+nojailua,+vaalikaudesta+vaalikauteen+sumuttamista+maailman+markkinataloudessa+kunnes+maa+on+konkurssikypsä+tai+jotain.+Ajan+henki+on;+ei+ole+olennaista+kuka+tekee+ja+kuinka+paljon,+vaan+että+näyttää+sille+että+paljon+tehdään+yleisellä+tasolla.+ei+ole+myöskään+olennaista,+onko+jostain+taloudellista+hyötyä+ja+kuinka+paljon,+vaan+että+näyttää+sille+että+paljon+hyötyä+saattaa+kollektiivisesti+tulla+jotain+kautta+joskus.

    Äänestä

Opettajat koulutetaan näin, vahinko kiertää, nene amiksi, ei tarvi tehdä mitään, paitsi istua oppilashuollon paapottavana.

Äänestä

Onhan niitä yliopistoissakin usein.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ryhmätöihinkyllästynyt kirjoitti:

Miksi ammattikorkeakouluopiskelijoilla teetätetään jatkuvasti aivan turhia ryhmätöitä??? Kun 2-4 henkilöä tekee ryhmätyön, niin se yksi ahkera opiskelija ottaa työstä päävastuun ja muut menevät siivellä. Ryhmätöistä oppii harvoin mitään hyödyllistä.

On käsittämätöntä, että amk:ssa annetaan ryhmätöistä numeraalinen arvosana 0-5! Ja tämä vaikuttaa kurssin ja koko opintojakson arvosanaan.

Ryhmätöitä saisi olla korkeintaan 1/lukuvuosi ja vain sanallinen arvostelu eli hyväksytty/ hylätty. Ja halutessaan opiskelija voisi tehdä tehtävän yksin.

Yksilötehtävissä näkyy opiskelijan todellinen motivaatio, ahkeruus ja osaaminen. Yksilötehtävät voidaan arvostella numeroilla 0-5.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu