Krp:n tuomittu päällikkö Tero Haapala saa jatkaa työssään.Virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomittu keskusrikospoliisin murharyhmän päällikkö Tero Haapala voi jatkaa tehtävässään, arvioivat poliisiylijohtaja Mikko Paatero ja virkarikoksiin erikoistunut professori Pekka Viljanen.
"On varsin selvää, että hän voi jatkaa. Kun syytetään tuottamuksellisuudesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, siitä ei lain mukaan edes voi tuomita viraltapanoa", Viljanen sanoo. "Tuottamuksellinen merkitsee huolimattomuutta, ei tahallisuutta."
Ylijohtaja Paateron mukaan keskusrikospoliisin päällikkö käsittelee asiaa.
"Mutta ei poliisiakaan voi tällaisissa tapauksissa kohdella ylirankasti, kun edes rangaistusta ei katsottu aiheelliseksi."
"On varsin selvää, että hän voi jatkaa. Kun syytetään tuottamuksellisuudesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, siitä ei lain mukaan edes voi tuomita viraltapanoa", Viljanen sanoo. "Tuottamuksellinen merkitsee huolimattomuutta, ei tahallisuutta."
Ylijohtaja Paateron mukaan keskusrikospoliisin päällikkö käsittelee asiaa.
"Mutta ei poliisiakaan voi tällaisissa tapauksissa kohdella ylirankasti, kun edes rangaistusta ei katsottu aiheelliseksi."
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vakiohäirikkö on taas päässyt vauhtiin. Paatero on ollut eläkkeellä jo kauan.
Mielenlaadustasiko johtuneen sinun ainainen arvostelu? koitatko pönkintää ymärtämättömyyttäsi ja heikkolahjaisuuttasi sitä naamioiden muiden mollaamiseen? et selvästikkään osaa tulkita mistä avauksessa on kyse joten mitäs jos menisit vain lekurille hakemaan apua.
Ei avautunut täälläkään. Että tämmöinen teksti, pitäisi avautua ja tulkita. Aloittajan tippaleipä taitaa olla sieltä laadukkaasta päästä.
Poliisikäytössä ratkaisee luonteen lujuus ja juoksuajan puuttuminen -> uros.
Pelkkään haisteluun ei sukupuolella väliä.
Muutaman huutavan liivijengiläisen hyökätessä kohti urosschäfer hyökkää empimättä.
v 2008 olivat tero ja jari kumpainekin ns. tutkinnassa ja kas kummaa molemmat pääs irti no sittemmin saaran myötä jarille napsahti ja teron porukka tutkiskeli.. no jos ei ymmärrä niin minkäpä sille mahtaa ja etenkin jos osallisena ei ymmmärrä niinmpä niin.
Ai jaa siitäkö tässä aarnio jutussa onkin kyse ja koska taustalla onko se vanha juttu ja oma lehmä ojassa asenne niin vain aarnio päätyi tiili taloon.
Pitäisikö tätä avata enemmän? Mistä joskus aikoinaan Tero Haapalalle on napsahtanut joku virkarikosrangaistus?
Minä itse pidän vedenjakajana Heinämaa -nimistä poliisia joka ihan itse tykönänsä hoksasi että pitääpä tutkia mitä korikkeen alta löytyy.
Taitaa olla Heinäkari. En ole varma nimestä.
On se vaan ihmeellistä kuinka nimenomaan poliisissa ja tullissa sattuu ja tapahtuu monelaista rikostelua. ja sitten kansan pitäsi jostakin syystä luottaa noihin roistoloihin.
Haapalahan on kiihkouskovainen helluntailainen, oikein saarnaajakin vielä. Noita hullujahan poliisi ja oikeuslaitos on täynnä.
Olisiko noin että tuo uskovaisuus on nyt se pieni ero.
Jari Aarniosta en ole kuullut minkään lahkon tai lohkon kannattamista.
Jaa, että helluntaiuskon avulla voisi lipsutella irti yhteisistä tutkimuksista ja siitä saisi voimat käydä vähemmän uskovan kimppuun.