Uskaltaako ostaa muualta kuin runkomateriaalin valmistajalta talopakettia? Varsinkin kivitalopuolella tuntuu olevan niin, että iso osa talopaketteja myyvistä yrityksistä on suunnittelu- tai rakennusliikkeitä... pieniä 1-5 henkilön sellaisia. Tuovat maahan rakennustarvikkeita ja ostelevat niitä mistä ostelevat, mutta eivät itse valmista mitään. Miten ne pystyvät ottamaan mitään tuote- tai edes asennusvastuuta. Omat pääomat ovat yleensä näillä nolla euroa ja liikevaihdotkin alle miljoonassa... max 3 milj. Talopakettiin investointi on kuitenkin rakennuttajalle elämän suurimpia ja alan maine ei kovin luotettava kuitenkaan ole. Itse en kyllä ostaisi talopakettia muualta, kuin tehtaan edustajalta kun asiaa oikein ajattelee.
Ei talotehtaan talopaketit
27
634
Vastaukset
- Automyyjä
Miksi pitäisi yleensäkään ostaa mitään talopaketteja ? Kaikki tavarathan voi hankkia itse ja toteuttaa sellaisen talon kuin haluaa ja pystyy mahdollisesti maksamaan.
Harkkotehtaiden kannattaa pysyä myös perusbisneksessään, tehdä vaan harkkoja ja pihakiviä. Myyminen on aivan oma osaamisensa alue.
Ei tehtaalta voi lähteä mihinkään työmaalle neuvomaan ja pysäyttää koneita on päivänselvää.
Suomi on mennyt jo pitkään PK yrittämisen suuntaan, missä yritykset ovat pieniä ja joustavia. Myyntityö on ympärivuorokautista työtä, joka tulee suurelle yritykselle liian kalliiksi ja asiakas maksaa aina.- Ikkunamyyjä71
Tottakai kaiken voi hankkia itse, jopa suunnitella... rakentaa jne... Mutta jos tekee päivätyökseen jotain aivan muuta, ei tunne paloa omin käsin rakentamiseen saatikka tiedä miten mittatikkua pidetään kädessä... Tällöin on kyllä tuollainen talopaketti hyvä vaihtoehto jos haluaa omalle tontille toteuttaa kodin.
Tällöin on myös tärkeää ottaa takuut ja vastuut huomioon ja myös se yritys, joka niistä takuista ja vastuista kantaa ison osan. Ei mikään läpihuutojuttu siis tuo aloittajan kysymys. - Eioletalopakettejakivest
Eihän kivitalopuolella edes ole talopaketteja myyviä toimijoita... Siis sellaisia, jotka toimittavat sekä materiaalia, että asentavat materiaalit johonkin viralliseen toimituslaajuuteen, kuten vesikattovalmiiksi tai muuttovalmiiksi. Kaikki toimijat tuntuvat myyvän vain mitä erilaisimpia materiaalipaketteja ja suunnittelusta sekä urakoinnista vastaa rakennuttaja, ei materiaalitoimittaja. Puutalopuolellahan homma on ihan erilaista, mutta siellä myydäänkin vain tehtaan mallistoja jotka sopivat liukuhihnalle. Kivitaloa et kahta samanlaista löydä ja siksi ei kukaan toimija uskalla lähteä yksilöllistä, uniikkia ratkaisua omalla riskillä tekemäänkään.
- Onnetonrakentaja
Varoittava esimerkki: Kilpailutin aikoinaan oman taloni materiaalitoimitusta ja urakkaa erikseen. Neljä vuotta kun tuli koulussa Exceliä pyöriteltyä, niin tokihan sellaisen tästäkin projektista väsäsin, vaikka itse rakentamisesta mitään en ymmärtänytkään. Suunnitelmat tilasin erikseen arkkitehdilta, jotta saisin mahdollisimman rakennusjärjestelmästä riippumattomat suunnitelmat, mitkä olisi helppo kilpailuttaa (virhe nro.1). Sitten laadin tarjouspyynnön, jonka pohjalta piti tarjota materiaalit ja urakkatyöt vesikattoon asti rakennettuna. Sainkin 6 tarjousta ja innoissani syötin sisällöt taulukkooni (virhe nro. 2). Tähän meni ainakin viikon tunnit mutta sain mielestäni hienon vertailun aikaiseksi. Myös mestarini piti taulukkoani ihan hyvänä ja kehotti vaan päättämään hankinnat sen mukaan niin päästään hommiin (virhe nro. 3). Kallein tarjous oli sellainen, jossa oli kaikki jutut asennettuna kiinteään hintaan... toiseksi kallein oli samanmoinen, mutta eri harkosta. Neljä muuta näyttivät reilusti edullisemmilta, mutta niissä oli merkittäviä rakenteellisia eroja ja poikkeamia toisiinsa verrattuna... no laskin kaikista keskihinnan ja kolme sitä lähintä pääsi toiselle kierrokselle (virhe nro. 4). Toisen kierroksen jälkeen valitsin halvimman (virhe nro. 5)... siitä alkoikin sellainen kusettaminen ja hinnan nostaminen, että ollaan vieläkin oikeudessa... niin kieroja juttuja oli sopimuspapereihin piilotettu, että maksajaksi tässä on joiduttu. Mm. Urakoitsija oli joku verot maksamaton juippi jota ei olla sen keskeneräisen urakan jälkeen näkynyt. Tavaraa puuttuu ja rakennusvirheitä torppa täynnä. Kyllä nyt toivon että olisin valinnut aivan muun kuin excelini tai hinnan perusteella. Mahdollisimman valmis paketti toimittajan vastuilla olisi varmasto tullut jo reilusti halvemmaksi.
- Aikasmontatehnyt
Et kai vain ole mennyt maksamaan mitään materiaalia ennen sen toimitusta tai urakkaa ennen sen tarkastamista? Se on kuule sinun vastuullasi koko työmaa. Sitä vastuuta et saa ketään muuta ottamaan. Muuten olen kyllä samaa mieltä siitä, että osta mahdollisimman valmiiksi pureskeltuja kokonaisuuksia mahdollisimman isoina paketteina, mutta ei yli kolmanneksen suurempia kokonaisbudjetista. Sanoisin, että paketit ovat 1. Suunnittelu 2. Projektinjohto/valvonta pääsuunnittelu 3. Maatyöt 4. Runkourakka vesikattoon asti 5. Lvis tekniikkasuunnittelu materiaaleineen ja töineen 6. Pinnoitukset 7. Kalusteet. Kaiken välisäädön hoidat sitten itse mestarisi kanssa. Tee sopparit kaikista noista kiinteään hintaan. Ja vaikka hinta tuntuisikin isommalta, maksa se, sillä vääntö ja sähläys maksaa enemmän kuin tuo mahdollinen ero pilkotun ja kiinteän paketin välillä.
- Paljonnähnyt
Talot on pääsääntöisesti tehty iltaisin ja viikonloppuisin. Pahin pommi ja kalliskin vielä on yleisesti tullut, ellei itse ole työmaalla.
Harkoissa ei paljonkaan ole eroja, työntekijöissä jo sitten enemmän.
Mistähän löytyy vastuullinen kivitalopaketti, Virostako luulet sen löytyvän ?
Sellaisen joka ei tiedä tai ymmärrä, ei kannata omakotitalossa asuakkaan. Oikeuteen meno on sitten viimeinen virhe, lakimiehet kyllä vievät rahasi !- Ammattimaisuuttakehiin
Ammattilaiset eivät tee töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Tässä lienee kuitenkin kysymys urakan teettämisestä kolmannekla osapuolella. Virolaiselta urakoitsijalta en tällä hetkellä tilaisi mitään. Suomessa riittää ammattilaisia ihan omasta takaakin. Vastuullinen urakoitsija on sellainen joka kuuluu Suomen tilaajavastuurekisteriin, eli on hoitanut juridiset velvoitteensa. Myös vakuutusten tulee olla kunnossa ja referenssejä riittävästi. Vastuullinen urakoitsija hoitaa urakkaa niin, että sopimuksen mukaiset asiat tehdään ja vastuunrajat on määritelty selkeästi etukäteen. Parhaimmillaan vastuullinen urakoitsija laatii rakennusvaiheista pöytäkirjat ja dokumentoi ne esim. valokuvin.
- Teinitsejasäästin
Siinäpä tuo koko yhteiskunnan perusongelma onkin. Laiskuus ja suuruudenhulluus, mielummin velkaa kuin työtä. Aikaa kulutetaan kuntokoulussa ja harrastuksissa ja uuvutaan 7,5 tunnin työpäivissä.
Vaikka palkka olisi kuinka suuri, niin progressiivisen verotuksen ansiosta rahaa käteen jää kovin vähän.
Toisinpäin palkatessaan ihmisiä taas töihin maksellaan massiivista verotusta, esim. Pelkkää Alvia keskiverto kivitalossa helposti yli 100 000 €. Isojen talotehtaiden paketeissa maksellaan paljon toimihenkilöiden ja messujen ym. Kuluja jne... Halvemmaksi ei tule varmasti, helpommaksi kylläkin omalle selälle.
Omakotitalo aivan liian pieni kohde urakalla suoritettavaksi, ei helposti saa maanrakennusurakkaa ja jos saa niin ilmaa mukana runsaasti.
Rakennusmiehet tekevät urakalla tienatakseen paremmin, niin kuin kaikilla aloilla.
Lestadiolaiset myyntimiehet myyvät paketissa lähes mitä tahansa ja tietysti voiton kiilto silmissä, siinä ahkeraa porukkaa.
Nämä talopaketti kauppiaat sitten kirjoittelevat tänne, mutta totuus varsinkin kivitaloa rakentaessa on oma työ hintansa väärtti.
Kaunis esite, Mersu autokatoksessa, palloa potkivat lapset pihassa ja kissa pöydällä on tehty myynnin edistämiseksi, ei asiakkaan rahojen säästämiseksi.
Jokainen päättää itse hankkeistaan ja saa valita hartiapankin tai paketin, laadulla valinnassa on vähän tekemistä, lopputulokset sitten kuitenkin melko kirjavia.- Rakennusmiäs
Kannattaa tosin miettiä mitkä hommat tekee itse. Itse ostaisin maatyöt, rungon ja teknikkatyöt urakoina ja puuhaisin muita hommia enemmän ja vähemmät itse. Siinä säästää jo kymppitonneja ja hommaa ihan tarpeeksi. Niin.. Ja kyllä laadulla on iso merkitys ja toimittajan ammattimaisudella. On toimittaja sitten talopakettimyyjä tai rakennusliike.
- Eipunaniska
Kyllä se taitaa niin olla että nykysuomessa ei enää itse huolletaautoja saatikka rakennella taloja. Vaatii niin paljon lupia ja osaamista nykytekniikka, että turha on edes suurimman osan ammattimiehistä tarttua jakariin tai vasaraan. Talopaketteja myydään, koska niille on kysyntää. Hartiapankilla tehdään koko ajan vähemmän. Ihmiset kuluttavat rahaa eivätkä halua jättää sitä perintönä kivijalkaan riideltäväksi. Näin se vaan menea ja kehitys kehittyy. Punaniskoja se varmaan ottaa päähän, mutta esim. Ruotsalaiset ovat jo pitkään nauraneet meille ja ihmetellet miksi itse rakennamme kun pankista saa lainaa... Ei ole mitään järkeä omistaa kun hautaan ei voi viedä mukanaan... Vietetään siis mieluummin aikaa työn, perheen ja harrastusten parissa. Annetaan ammattilaisten hoitaa rakentaminen ja sijoittajien, eli pankkien rahoitus. Näin se kuulkaas elämä maistuu paljon paremmalta.
- Stooriofonelife
Tosimies rakentaa itse. Kilpailuttaa kaikki harkkotoimittajat ja ostaa halvimman. Sitten kaivaa lapiolla kuopan ja valaa myllyllä anturabetonin omasta metsästä kaadetuista puista sahattujen lautojen toimiessa muotteina. Hiekkana toimii juuri kaivettu maa-aines. Muotteina käytetyt laudat toimivat telinetarpeina ja myöhemmin räystäänaluslautoina. Mylly pyörii ja virosta ostetut ikkunat kiinni viimeistä kertaa. Katolle halvin huopa ja eristeeksi yläpohjaan hengittävää styroxia... ollaan näet egologisia. Parin vuoden kuluessa ollaan päästy sisähommiin ja kolmen-neljän vuoden päästä taistellaan lopputarkastuksesta rakennusvalvonnan kanssa. Talo asumiskieltoon ja vuokralle yksiöön. Isompaa ei tarvita kun perhe on jo aikaa sitten lätkinyt menemään. Alkoholia nassuun ja verensyöksykuolema. RIP hartiapankkirakentaja
- kyynelsilmäkulmassa
olen pahoillani jos sinulle kävi näin...
- Eisittenmitään
Eipunaniska kirjoitti:
Kyllä se taitaa niin olla että nykysuomessa ei enää itse huolletaautoja saatikka rakennella taloja. Vaatii niin paljon lupia ja osaamista nykytekniikka, että turha on edes suurimman osan ammattimiehistä tarttua jakariin tai vasaraan. Talopaketteja myydään, koska niille on kysyntää. Hartiapankilla tehdään koko ajan vähemmän. Ihmiset kuluttavat rahaa eivätkä halua jättää sitä perintönä kivijalkaan riideltäväksi. Näin se vaan menea ja kehitys kehittyy. Punaniskoja se varmaan ottaa päähän, mutta esim. Ruotsalaiset ovat jo pitkään nauraneet meille ja ihmetellet miksi itse rakennamme kun pankista saa lainaa... Ei ole mitään järkeä omistaa kun hautaan ei voi viedä mukanaan... Vietetään siis mieluummin aikaa työn, perheen ja harrastusten parissa. Annetaan ammattilaisten hoitaa rakentaminen ja sijoittajien, eli pankkien rahoitus. Näin se kuulkaas elämä maistuu paljon paremmalta.
Jos ei itse osaa osta on jonkun pakko myydä. Myyjälle jää tästä palkkio... Mitä ihmeellistä siinä on?
- Hävetkää
Tuhannet rintamamiehet rakensivat talon sotien jälkeen oman perheen voimin. Melko huonoin työkaluin ja jaksoivat rakentaa vapaa ajallaan.
Talot ovat vieläkin käytössä yli 70 vuoden päästä, se laadusta.
Kyllä pitäisi onnistua nykyiseltä pulllamössö kansaltakin, nykyisin työkaluin ja erinomaisilla materiaaleilla.
Miksiköhän Suomalaiset uupuu ja valittaa jatkuvasti, onkohan vika korvien välissä ? Kaikki eivät enää pääse kysymään sitä isoisältään.
Koulutus ei ainakaan työmoraalia ole parantanut, eikä yrittämisen haluja lisännyt.- Tehkääpäkatettavaan
Ennen oli ennen nyt on nyt. Ennen lypsettiin maitokin itse... Ja leivottin leipä. Kehitys kehittyy. Miksi talonrakentaminen ei saisi kehittyä? Siksikö, että rakennusmateriaaleja valmistavat yritykset eivät itse osaa tai halua rakentaa omalla riskillään taloja vaan puskea liukuhihnalta materiaaleja ja myydä niitä hyvällä katteella yksityisille talonrakentajille. Ei riitä hyväksi syyksi ainakaan minulle. Ostan talopakettini sieltä, mistä saan sen asennettuna.
- Tätämieltätästä
Sen kun ostat sitten vaan, kysy ensin pankilta lupaa. Kyllä se rakentamisen riski on aina rakennuttajalla, isokaan tehdas ei ota omakotirakentamisesta riskejä. Suomessa tehtaat muutenkin kovin pieniä, harkkojen puristelijoilla ja elementin nysvääjillä.
Se on sitten juuri sitä viimeistä typeryyttä, luuletko että talopakettien kaupustelijat tekevät bisnestä huvikseen ilmaiseksi. Kyllä siinä on katteet kunnossa ja vastuu sinulla.- Kateonhyväasia
Et ole tainnut kuulla, että kun tekee liiketoimintaa, pitää saada katetta. Sitä sanotaan yrittämiseksi. Tota hemmetissä työssä ja materiaaleissa pitää olla katetta. Millä sitä yrittäjä muuten elää? Hyvä yrittäjä ja yritys myös vastaa siitä mitä myy ja antaa halutessaan toimitukselleen myös takuun. Kyllä tällaisia takuun antavia talotehtaita on myös kivitalopaketteja myyvissä yrityksissä. Sinulla on väärää tietoa tai tietoisesti haluat aliarvioida kitalotoimittajia.
- Takuuthöpöhöpö
Kateonhyväasia kirjoitti:
Et ole tainnut kuulla, että kun tekee liiketoimintaa, pitää saada katetta. Sitä sanotaan yrittämiseksi. Tota hemmetissä työssä ja materiaaleissa pitää olla katetta. Millä sitä yrittäjä muuten elää? Hyvä yrittäjä ja yritys myös vastaa siitä mitä myy ja antaa halutessaan toimitukselleen myös takuun. Kyllä tällaisia takuun antavia talotehtaita on myös kivitalopaketteja myyvissä yrityksissä. Sinulla on väärää tietoa tai tietoisesti haluat aliarvioida kitalotoimittajia.
Kyllä ne takuut on nähty talonrakentamisessa, firman takuu on sama kuin elinikä. Eli perävalotakuusta on kyse.
Rakentamisessa takuu on yleisesti 2 vuotta ja törkeistä rakennusvirheistä 10 vuotta. Siitä sitten vaan vaatimaan, pari vuotta menee helposti ja lakimiehet tyhjentää lompakon. - Entilaamuualtaseonvarma
Niinpä... juuri tästä takuuasiasta halusin tämän keskustelun aloittaakin ja tuossa sainkin vastauksen. Jos taloni pystytyksessä jokin meneen pieleen haluan että virheen tekijä sen korjaa antamansa takuun piikkiin. Mikäli yritys on talotehdas, se tuskin alkaa nimeään muuttamaan ja tuotantolinjojaan purkamaan tämän takia. Näyttövastuu virheen olemassa olosta on toimittajalla, joten toimittaja joko korjaa virheen tai väittää ettei sitä ole. Jos ei ole, hyvä. Jos on, eivätkä myönnä, tavarantarkastaja paikalle ja katsotaan haluavatko maksaa oikeudenkäynnin kautta. Sitä varten taas minulla on oikeusturvavakuutus. Tilaan siis toimitukseni asennettuna talotehtaalta, en mistään jobbarilta.
- Takuuthöpöhöpö
Myyntifirmat yleisesti omia osakeyhtiöitä ja vastaavat vain myynnistä. Tehtaat tekevät tavaroita ja harvemmin niistä vikaa löytyy.
Oikeusturvavakuutuksesta ei paljonkaan hyötyä se kymppitonni miinus omavastuu palaa lakimiehen palkkioon jo ensimmäisessä raastuvan oikeudenkäynnissä. Mikäli häviät, mikä sekin on hyvin mahdollista maksat vastapuolen kulutkin. Ne talon velkojen päälle ja kylmii vuosikymmeniä.
Viisainta tehdä itse mahdollisimman paljon ja paneutua asioihin.
Mitä isompi firma, sitä enemmän yhtiöitä, hirsitalo puolelta paljon varottavia esimerkkejä. Kivitaloissa kovin vähän vikoja muutenkin. - Ammattilainenjovuosia
Kyse on siitä kykeneekö työn tekijä vastaamaan toimittamastaan tuotteesta, eli sen laadusta. Mies ja Hiace porukat eivät pysty. Miljoonien liikevaihtoa tekevät talotehtaat pystyvät.
Suutari pysyköön myös lestissään. Jos et ole rakentamisen ammattilainen tai sellaiseksi halua, älä puutu siihen... Paneutua voit, mutta älä siltikään ala briljeeraamaan. Saat vain homman sekaisin. Kun maksat sovitut kulut kiltisti aikataulussa ja hoidat itse sovitut hommat (töitä joita kukaan ei työmaalla tee, kuten siivous, suojaus yms. apuhommelit), niin homma menee putkeen. Jos joka välissä kiukuttelet ja kyseenalaistat.. pieleen menee.
Kivitalo on varma valinta, mutta se vaatii yksilöllistä suunnittelua ja erilaisten asioiden yhteen sovittamista enemmän kuin esim. puuelementtitalot, jotka on valmiiksi jo pureskeltu. Kivitalon rakentamisen prosessi on sen verran haastava, että siihen kannattaa ottaa asiaan vihkiytynyt, kokenut talotoimittaja ja hyvä vastaava työnjohtaja/projektinvetäjä, joka hänkään ei ole 1. kivitaloa tekemässä. En halua tässä sen enempää mainostaa, vaikka tiedänkin muutaman todella hyvän kivitoimijan. Niillä kaikilla on tehdas takana ja pitkään palvellut henkilöstö ammattilasia. Erilaiset hömppärakenteet (kaikenlaiset muovimuotit yms.) ja pelkät materiaalijobbarit jättäisin kyllä täysin pois laskuista. Niistä ei saa kuin harmia aikaan.- KiwiMies
"Kun maksat sovitut kulut kiltisti aikataulussa ja hoidat itse sovitut hommat (töitä joita kukaan ei työmaalla tee, kuten siivous, suojaus yms. apuhommelit), niin homma menee putkeen. Jos joka välissä kiukuttelet ja kyseenalaistat.. pieleen menee"
Tuolla periaatteella syntyy sutta ja sekundaa. Valvonta on kaiken A ja O. Hetkeksikään ei saa valvontaa lopettaa.
Esimerkki: annoin kaverin kaivaa talon pohjia kun käväisin työmaakopissa paalukuvia etsimässä. Olisiko mennyt 15 minuuttia. Sinä aikana valvomatta jäänyt kaivaja onnistui menemään kaivualueen reunan yli ja sai katkaistua viemäreitä. Kaivanto oli aivan väärässä paikassa ja aivan väärän muotoinen.
Keskiverto rakentaja ei osaa lukea piirustuksia. Sen vuoksi tarvitaan joku valvomaan, että niitä noudatetaan.
Jos et osaa rakentaa, älä teetä kivitaloa. Minä teen kivitaloja työkseni ja voin kertoa, että pakettitalo (puusta) on paljon helpompi ja halvempi, - Käytäammattilaista
KiwiMies kirjoitti:
"Kun maksat sovitut kulut kiltisti aikataulussa ja hoidat itse sovitut hommat (töitä joita kukaan ei työmaalla tee, kuten siivous, suojaus yms. apuhommelit), niin homma menee putkeen. Jos joka välissä kiukuttelet ja kyseenalaistat.. pieleen menee"
Tuolla periaatteella syntyy sutta ja sekundaa. Valvonta on kaiken A ja O. Hetkeksikään ei saa valvontaa lopettaa.
Esimerkki: annoin kaverin kaivaa talon pohjia kun käväisin työmaakopissa paalukuvia etsimässä. Olisiko mennyt 15 minuuttia. Sinä aikana valvomatta jäänyt kaivaja onnistui menemään kaivualueen reunan yli ja sai katkaistua viemäreitä. Kaivanto oli aivan väärässä paikassa ja aivan väärän muotoinen.
Keskiverto rakentaja ei osaa lukea piirustuksia. Sen vuoksi tarvitaan joku valvomaan, että niitä noudatetaan.
Jos et osaa rakentaa, älä teetä kivitaloa. Minä teen kivitaloja työkseni ja voin kertoa, että pakettitalo (puusta) on paljon helpompi ja halvempi,Käytä ammatilaisia. Muuten amatööri valvoo amatööriä ja siitä ei hyvää heilu.
- Tiilimyyjäex
Turha arvostella mies ja Hiace systeemejä, näissäkin on paljon hyviä ammattilaisia. Oikeastaan talon rakentamiseen ei tarvita kuin yksi ammattimies, suuremmat porukat enemmän seurustelevat ja käyvät kahvilla.
Aikoinaan tunsin monia yksinään eri kunnissa tiilitaloja muuranneita miehiä, homma kävi ammattimaisesti ja monissa kunnissa syntyi kymmeniä laadukkaita tiilitaloja. Miehet vastasivat työstään ja maine kiiri, töitä riitti. Nyt tiilitalo kauppa ei käy, mutta ammattimiehiä on tuhansia, jotka työnsä taitavat.
Oikeastaan harvempi vastaava mestari osaa itse rakentaa ja omakotityömaalla ei voi jatkuvasti päivystää.
Talotehtaiden isommat organisaatiot ja kymmenet Virolaiset ovat enemmän tehneet sutta ja sekundaa kuin yksittäiset ammattimiehet olkoon auto Hiace tai Transit.
Joku projektin johto omakotitalon rakentamisessa on kyllä liian kallis systeemi tavalliselle kansalaiselle ja liian usein johtanut taloudelliseen katastrofiin.
Suosittelen luottamaan Suomalaisiin ammattilaisiin ja referenssejä, sekä suosituksia voi aina kysyä.
Valmistalo parakit ovat sitten täysin oma asiansa ja niitä on kohtuullisen helppo toimittaa avaimet käteen. - KiwiMies
"Miten ne pystyvät ottamaan mitään tuote- tai edes asennusvastuuta. Omat pääomat ovat yleensä näillä nolla euroa ja liikevaihdotkin alle miljoonassa... max 3 milj. "
Harva yritys myy sekä materiaalia että asennusta. Jos myy, niin lisääntynyt juridinen vastuu nostaa hintaa pilviin. Materiaalien toimittajat katkaisevat vastuun tarjoamalla pystytykseen "yhteistyökumppaneita".
Positiivinen oma pääoma on kivitalopuolella enempi poikkeus. Kivitalofirmoilla on pääsääntöisesti negatiivista omaa rahaa. Leasing Hi-Acea ei voi pistää ulosottoon. Kivitalokaupassa vastuu siirtyy lähes aina ostajalle.
Osta luottoteidot ja jätät talon ostamatta. Suomalaisessa kivitalobisneksessä jää vaihtoehdot aika vähiin, jos asettaa reunaehdoksi kivitoimittajan vastuun kokonaistoimituksesta.
Suunnittelu- ja rakennusyritykset ovat ihan tarpeesta syntyneitä ja melkoisella varmuudella oman osaamisensa kautta toimiva vaihtoehto. Pienuuteen liittyvät riskit tietysti on syytä huomioida, mutta on niitä joskus isompiakin firmoja mennyt nurin. Ja tässä asiassa on myös käänteinen puolensa. Vaikka isolla firmalla on paremmin kykyä kantaa riskiä, niin pienet yritykset yleensä notkeammin hoitavat reklamaatioitaan. Jos alalta kykenee osoittamaan firman, joka hanakasti menee oikeuteen asiakkaidensa kanssa, on se todennäköisemmin "se iso" firma.
Tulee mieleen urani alkuajoilta (vuodelta 1986) yksi alansa suurimman firman talotuotepäällikkö, joka meuhkasi asiakkaalle puhelimessa: "Mitä sää sellaisella pankkitakauksella teet - jos näin iso firma kaatuu, siinä on valuuttakin maassa vaihtunut". Ja kumpikin asia on nyttemmin tapahtunut - tosin eri järjestyksessä kuin tuo talotuotepäällikkö ennusti - ensin kaatui tuo älyttömän iso firma ja vasta sen jälkeen vaihdettiin valuuttaa.- Hommatoimiikuntavalvoo
Kyllähän sitä vaikka Hartela rakentaa omakotitalon tai NCC, vaan vastuu sitten myös hieman maksaa. Ovat tarpeeksi suuria firmoja, omat lakimiehet ja kaikki.
Kylä omakotirakentajan paras turva on oma äly ja vähemmän suuruudenhulluutta, kun puhutaan juuri kivitalon rakennuttajista.
Hirsilinnat rakentaa Venäläiset, kultaisin hanoin. Suomalaiset hankkii avaimet käteen parakkeja Ruotsista ja Lestadiolaisilta mielikuvamyyjiltä.
Kaikille kaikkea ja takuut työvirheistä toimivat juuri yhtä kauan, kuin firma pysyy pystyssä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828