Mitä voit tehdä

Joissakin yhteyksissä on kysytty mitä voi tehdä Aasian katasrofin uhrien auttamiseksi.
Parhaiten tavallinen tallaaja voi auttaa lahjoittamalla rahaa tai toimalla lipaskerääjänä.
Paikan päälle voi lähteä auttamaan ainoastaan OMIN NEUVOIN ja OMIN VAROIN. SPR ym. järjestöt kaipaavat ainoastaan koulutettua henkilöstöä. Eivät he alkaa lapsenlikaksi jolleikkin mukaan änkäytyville turisteille.
Paikan päällä on paljon tekemistä ja voit tarjota apuasi.
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

.. on turha "haaveilla" paikanpäälle menemisestä näin siviilinä. Kyllä siellä tarvitaan oikeita ammattilaisia, siis teveydenhuollon ammattilaisia.
Tavallinen kaduntallaaja, niin kuin minä, voi auttaa rahallisesti (eli hankkimaan vettä ja ruokaan alueelle) esim. postisiirrolla tai soittamalla kännykällä SPR :n tai muiden auttavien järjestöjen numeroihin.

Äänestä
  • ei sinne kannata ihan tavisten mennä paikan päälle häiriköimään,ett annetaan vaan ammattilaisten hoitaa asiat siellä paikan päällä.Täällä voi sit kukin antaa läheisilleen hengellistä tukea ja lahjoittaa rahaa katastrofirahastoon.

    Äänestä

Käy varmaan helposti tuo lähteminen paikan päälle avuksi kun on lapsi/perhettä täällä ja "ei varaa"
Thaimaan lento tickettiin..anna sitten neuvo tähän.
Luulisin vähän että perheettömät voivat kyllä lähteä auttamaan paikan päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aasian Katasrofi kirjoitti:

Joissakin yhteyksissä on kysytty mitä voi tehdä Aasian katasrofin uhrien auttamiseksi.
Parhaiten tavallinen tallaaja voi auttaa lahjoittamalla rahaa tai toimalla lipaskerääjänä.
Paikan päälle voi lähteä auttamaan ainoastaan OMIN NEUVOIN ja OMIN VAROIN. SPR ym. järjestöt kaipaavat ainoastaan koulutettua henkilöstöä. Eivät he alkaa lapsenlikaksi jolleikkin mukaan änkäytyville turisteille.
Paikan päällä on paljon tekemistä ja voit tarjota apuasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu