Hei me ollaan 4 henkinen perheen isä tekee pitkiä työpäiviä ja muutenkin meillä taloudellinen ahdinko siksi ylitöitä pakko tehdä, että pärjää.
Mieheni ei sano minulle Rakastavani minua ja kun olen sanonut asiasta väittää, että sanoo, mutta minä kyllä muistaisin jos sanoisi. Sitten sanoi yksi päivä, että ei ole sellainen ihminen, että sanoisi sellaista. Jännä juttu meidän suhteessa hän on myöntänyt ja sanonut rakastavani minua siitä on jo noin vuosi aikaa kun hän sanoi niin tai edes kehui kauneuttani siksi vähän vaikeaa arvostaa itseäni parisuhteessa tai nähdä itsessään muuta kuin äidin rooli koska minusta ei puhuta muuta ja muutenkin olen aika paljon yksin pienen vauvan kanssa. Ahdistaa, kun en saa Rakkautta mieheltäni tarpeeksi hänen mielestä rakkaus on aitoa kun se on työllä näytetty muu ei ole tärkeää

Vastaukset 2
Vanhimmat
Milloin viimeksi itse olet sanonut rakastavasi ja koska olet kehunut miehesi komeutta?
Joka päivä sanon Rakastavani ja kehun