huono-osaiset eivät osaa tai jaksa hakea toimeentu

huono-osaiset eivät osaa tai jaksa hakea toimeentulotukea

Arviolta puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää etuutensa käyttämättä.

Tuen hakumenettely koetaan niin byrokraattiseksi, etteivät huono-osaiset osaa tai jaksa ryhtyä paperisotaan.

Myös sosiaalipalvelujen keskittäminen suurimmissa kaupungeissa yhdelle luukulle voi vaikeuttaa asiointia entisestään.


Tuoreiden tutkimusten mukaan toimeentulotuen niin sanottu alikäyttö on yhä samalla tasolla kuin kolmisen vuotta sitten. Puolet varattomista jättää yhä etunsa käyttämättä.

Etenkin iäkkäiden hakukynnystä nostaa köyhäinhuollon häpeällinen leima, mutta yleisimmin kompastutaan byrokratian ryteikköön, koska paperisota vaatii tositetta toisensa perään.

- Lisäksi asioinnin jouduttamiseksi luotu kirjallinen tuen haku voi toimia juuri päinvastoin, sanoo sosiaalityön professori Irene Roivainen Tampereen yliopistosta.

http://yle.fi/uutiset/monet_huono-osaiset_eivat_osaa_tai_jaksa_hakea_toimeentulotukea/5052023
3104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yritin minäkin joskus hakea toimeentulotukea, eivät antaneet kun en suostunut tilijenä ja metsä sekä muita sijoitusomaisuuksiani heille selitteleen. On se hyvä että jatkossa saa kelasta automaattisesti toimeentulotukea kun vain hakee työmarkkinatukeakin :)

Äänestä

Kyllä ne jaksaa ne huono-osaiset hakea sitä toimeentulotukea koska niiden on pakko hengissä pysyäkseen hakea sitä yhteiskunnan tukimuotoa toimeentulotuki kuukaudesta toiseen, mutta kun se kaavake on sellainen, että siellä pitäisi olla juristi saadakseen edes laillisen minimisosiaaliturvan. Moni luulee, että toimeentulotuki on tukimuoto, joka tulee ikäänkuin verojen maksamisen päälle kuten entisessä hyvnvointivaltio- Suomessa, jos köyhällä on huono tilanne elämässä: se ei valitettavasti porvareiden toimesta ole niin enää nyky- Suomessa. Lisäksi yhteiskunnan tukimuoto "toimeentulotukea" hakeville ei kenellekään kerrota rehellisesti, että samalla hetkellä jos haet; että jos kukaan ihminen taustoihin katsomatta, hakee toimeentulotukea, on b- luokan kansalaiseksi samalla hetkellä määritelty, vaikka olisi kuinka hyvin raha-asiasi hoitava ja laillisesti hakisi ja saisi toimeentulotukea. Esimerkiks nyky- toimeentulotukilaissa on kohta, että jos tyyppi -mikään- saa sitä toimeentulotukea yli vuoden putkeen vaikka joku köyhä siksi, että siltä olis evätty kaikki muut tuet laittomasti tai että jos kansalainen ei edes tiedä mistä hakea yhteiskunnan tukiaan kun kukaan ei kerroja siksi mennyt toimeentulotukitoimistoon, esimerkiks vaikka ihmisetkään jotka olis säästäneet valtion rahoja olemalla hakematta ensisijaisia heille kuuluvia yhteiskunnan tukimuotoja, NIIN: toimeentulotuki on yhteiskunnan tukimuoto, jossa on nyky- Suomessa "syyllistynyt" johonkin hakemalla sitä tukea laillisesti pidempään kuin puoli vuotta. Siinä toimeentulotukilaissa on kohta, että "laiminlyö työn vastaanottamisen tai kouluttautumisen tai MUUUUN", ja kohta "muu"= mielivaltaa esimerkiksi toimeentulotuen perusosan alentamisisissa varmasti usein. Rikkaat eivät saa toimeentulotukea tai jos jollekin annetaan kyllä saa alennettua, persaukinen vois saada vaikka kymmenen vuotta 485, 50 toimeentulotukea, mutta ei kyllä kadehdittava. Oikeus ja kohtuus olisi, jos maan poliittinen oikeisto lakkaisi VALEHTELEMASTA toimeentulotuen olevan tukimuoto, jota muka saa tosta vaan tai edes lakisääteisen määrän jokainen oikeutettu kansalainen.

Äänestä

Hyväosaiset eivät ennätä hakea kaikkia tukia, kun shoppailu vie kaiken ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


CXSDEW kirjoitti:

huono-osaiset eivät osaa tai jaksa hakea toimeentulotukea

Arviolta puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää etuutensa käyttämättä.

Tuen hakumenettely koetaan niin byrokraattiseksi, etteivät huono-osaiset osaa tai jaksa ryhtyä paperisotaan.

Myös sosiaalipalvelujen keskittäminen suurimmissa kaupungeissa yhdelle luukulle voi vaikeuttaa asiointia entisestään.


Tuoreiden tutkimusten mukaan toimeentulotuen niin sanottu alikäyttö on yhä samalla tasolla kuin kolmisen vuotta sitten. Puolet varattomista jättää yhä etunsa käyttämättä.

Etenkin iäkkäiden hakukynnystä nostaa köyhäinhuollon häpeällinen leima, mutta yleisimmin kompastutaan byrokratian ryteikköön, koska paperisota vaatii tositetta toisensa perään.

- Lisäksi asioinnin jouduttamiseksi luotu kirjallinen tuen haku voi toimia juuri päinvastoin, sanoo sosiaalityön professori Irene Roivainen Tampereen yliopistosta.

http://yle.fi/uutiset/monet_huono-osaiset_eivat_osaa_tai_jaksa_hakea_toimeentulotukea/5052023

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu