Minun lapseni

Olen monesti lukenut bioäitien ajatuksia että heidän lapset ja vain heidän ei sijaisäitien ja isien. Kysynkin nyt. Oletteko ajatelleet että jos me sijaisäidit ja sijaisisät emme rakasta lapsianne kuin omiamme, niin onko koti hyvä. Minusta juuri tuo että rakastamme kuin omiamme, on se mihin teidän tulisi luottaa. Silloin tiedätte että teidän lapsista pidetään niin hyvää huolta kuin vain osaamme.
111267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aikaisemmassa kirjoituksessani korostin, että MINUN LAPSENI, ei sijaiskodin lapsi. Haluan pyytää kaikilta sijais/perhekodeilta anteeksi. Arvostan teidän tekemäänne työtä huostaotettujen lasten kanssa, mutta tarkoitin sitä, että lapsi on edelleenkin minun lapseni, ei vastaanottavan kodin. Toki lastani saa ja pitääkin rakastaa myös teidän taholta, mutta kai minulla on joku pelko takaraivossa, että lapseni "omitaan". Meillä on kyllä onneksi koko ajan korostettu puolin ja toisin, että perhekodin vanhemmat eivät ole minun lapselleni isä ja äiti, koska biosellaiset ovat kuitenkin olemassa. Tämä asia on myös lapselleni tärkeää. Se, että rakastatte sijoituslapsia kuin omianne on todella ihailtava asia. Mutta kun monesti näissä kirjoituksissa nousee jotenkin se puoli esille, että tuntuu, että sijaisvanhemmat omivat sijoituslapset. Jos näin halutaan, on adoptio oikea tapa.

Äänestä
  • Kun pieni rikkinäinen ihminen tulee kotiini. Äidin vaistoillani suojelen häntä kaikkea pahaa vastaan. Tottakai se tuntuu, että rakastan häntä, kuin omaani. Hän asuu kotonani, sydämessäni.
    Hän on sinun lapsesi, mutta minun suojeluksessani. Voi kun ne katkeroituneet bioäidit ymmärtäisivät sen niin parantuminen voisi alkaa päämääränä sama.

    Äänestä

  • Ymmärrän ajatuksiasi. Itselläni on myös biolapsia ja voin kuvitella milta tuntuu jos omat biolapseni olisivat jostain syystä huostaanotettuja ja sijoitettuna johonkin toiseen perheeseen, niin kyllä varmasti sellainen menettämisen pelko olisi helposti tunteissa mukana.
    Haluaisin ehdottomasti myös itse viimeiseen asti olla lapsilleni se "äiti".

    Sijaisäitinä taas täytyy kyetä asettumaan "sijaisäidin" rooliin. Kaikille se ei sovi. Sijaislapsen "omiminen" on vaikea käsite. Toisaalta sijaislapsetkin on pakko "omia" jollain tavalla, jotta kiintymyssuhde tulisi myös lapsen ja sijaisvanhemman välille ja arki ja rutiinit pyörisivät kodinomaisesti ja turvallisesti lapsen kannalta katsottuna.
    "Hoitaa kuin omiaan" on siis ristiriitainen käsite sijoitettujen lasten kohdalla.
    Samaan aikaa pitäisi pystyä pitämään täysin oikeutettuna se, että myös bioäiti haluaa "omia" oman lapsensa ja että niin sen kuuluu ollakin ja tukea tätä lapsi-biovanhempi suhdetta.

    Todella vaikeaa välillä.

    Lapsettomalle parille sijaisvanhemmuus ei toden totta välttämättä ole se paras mahdollinen tie "vanhemmuuteen", aivan kuten se ei sovi läheskään kaikille biolapsia omaaville vanhemmille. Tämä vaatii huostaanottoa suunnittelevilta sosiaali ihmisiltä taitavaa ammatillista silmää, että osaavat seuloa sijaisvanhemmiksi aikovista ne jyvät akanoista.

    Sijaisvanhempana "onnistuminen" (mitä se sitten loppuviimeksi onkaan?) on paljolti kiinni persoonasta ...voi olla lapseton ja silti kyetä hyvinkin asettumaan sijaisäidin rooliin.
    Mutta vaatii ehdottomasti asioiden asettamista oikeisiin suhteisiin. Biovanhemmat OVAT olemassa sijaislapsella. Sijaislasta ei tietenkään voi "omia".

    Adoptio on ehdottomasti se parempi vaihtoehto, mikäli haluaa ns. varmasti oman lapsen.

    Äänestä

  • Taavi kirjoitti:

    Ymmärrän ajatuksiasi. Itselläni on myös biolapsia ja voin kuvitella milta tuntuu jos omat biolapseni olisivat jostain syystä huostaanotettuja ja sijoitettuna johonkin toiseen perheeseen, niin kyllä varmasti sellainen menettämisen pelko olisi helposti tunteissa mukana.
    Haluaisin ehdottomasti myös itse viimeiseen asti olla lapsilleni se "äiti".

    Sijaisäitinä taas täytyy kyetä asettumaan "sijaisäidin" rooliin. Kaikille se ei sovi. Sijaislapsen "omiminen" on vaikea käsite. Toisaalta sijaislapsetkin on pakko "omia" jollain tavalla, jotta kiintymyssuhde tulisi myös lapsen ja sijaisvanhemman välille ja arki ja rutiinit pyörisivät kodinomaisesti ja turvallisesti lapsen kannalta katsottuna.
    "Hoitaa kuin omiaan" on siis ristiriitainen käsite sijoitettujen lasten kohdalla.
    Samaan aikaa pitäisi pystyä pitämään täysin oikeutettuna se, että myös bioäiti haluaa "omia" oman lapsensa ja että niin sen kuuluu ollakin ja tukea tätä lapsi-biovanhempi suhdetta.

    Todella vaikeaa välillä.

    Lapsettomalle parille sijaisvanhemmuus ei toden totta välttämättä ole se paras mahdollinen tie "vanhemmuuteen", aivan kuten se ei sovi läheskään kaikille biolapsia omaaville vanhemmille. Tämä vaatii huostaanottoa suunnittelevilta sosiaali ihmisiltä taitavaa ammatillista silmää, että osaavat seuloa sijaisvanhemmiksi aikovista ne jyvät akanoista.

    Sijaisvanhempana "onnistuminen" (mitä se sitten loppuviimeksi onkaan?) on paljolti kiinni persoonasta ...voi olla lapseton ja silti kyetä hyvinkin asettumaan sijaisäidin rooliin.
    Mutta vaatii ehdottomasti asioiden asettamista oikeisiin suhteisiin. Biovanhemmat OVAT olemassa sijaislapsella. Sijaislasta ei tietenkään voi "omia".

    Adoptio on ehdottomasti se parempi vaihtoehto, mikäli haluaa ns. varmasti oman lapsen.

    omimisesta: minulla on adoptio-täti, siis äitini sisko, joka ei ole biologinen sisko.

    ja täti on monta kertaa painottanut sitä, että niin adoptoidun kuin sijoitetunkin on oltava selvillä sukujuuristaan. edes adoptio ei tee lapsesta totaalisesti omaa, vaan hänelläkin on syntyhistoriansa, johon hänellä on oikeus. ainoastaan kyläilevät, asioihin puuttuvat biovanhemmat ovat poissa kuvioista.

    kun niin biovanhemmat kuin adoptiovanhemmat kuin sijaisvanhemmat KANTAVAT LASTA MIELESSÄÄN ja antavat lapselle OIKEUDEN OLLA OLEMASSA LAPSENA ei edes tule eturistiriitaa omistamisesta. vasta kun joku osapuolista luulottelee, että lapsi on olemassa vain häntä varten, hänen tarpeisiinsa, ollaan hukassa.

    Äänestä

  • kv1 kirjoitti:

    " Vasta kun joku osapuolista luulottelee, että lapsi on olemassa vain häntä varten, hänen tarpeisiinsa,ollaan hukassa."

    Mietin tuossa lainauksessa, tuota kohtaa hänen tarpeisiinsa. Onko sijaislapsen kohdalla käynyt niin, että hän on biokodissaan pelkkä tavara, rinnastettavissa siihen ihanaan uuteen kännykkään, joka vasta hankittiin ja jota pitkin kyliä esitellään.

    Toimeentulotuen varassa eläville lapsesta on myös rahallista etua. Useita tukia korotetaan lapsikorotuksin.
    Meillä ainakin biot olivat hyvin vihaisia alkuvaiheessa siitä, että lasten myötä heiltä vietiin kaikki lapsikorotukset ja tulot pienenivät oleellisesti.

    On todella surullista huomata, että sanoja Minun Lapseni bio käyttää eniten juuri silloin, kun hänellä on taloudellisia ongelmia ja suurin murhe on,että miten voi rahattomana juhlia.

    On todella väärin, että lapsi tulee mieleen vain silloin, kun bion elämä on huonoimmalla mahdollisella tavalla.

    Äänestä

  • Kiitos ajatuksestasi. Se on aivan oikein ja todella oikeutettua. Minä sijaisäitinä rakastan sijaislastani kuin omaani. Toivon jatkuvasti, että bioäiti hyväksyisi sen. Olen usein yrittänyt selostaa kuinka rikasta lapsen elämä on kun hän saa kaksi rakastavaa ja lapsestahuolehtivaa äitiä. (Meillä tuntuu olevan, että mitä vain teen lepsen hyväksi on se väärin. Jos kerron hyviä tai huonoja uutisia, niin aina teen väärin.) Sydämmessäni kuitenkin toivon,että jonain päivänä bioäiti ymmärtää etten ole viemässä Hänen lastaan, mutta rakastan ja hoidan kuin omaani. Kun bioäiti ymmärtäisi tämän, niin mikä ilo olisikaan jakaa niin paljon lapsen asioita ja olen aivan varma, että myös lapsen hyvinvointi olisi silloin taattu. Monta rakastavaa aikuista ympärillä ilman riitaa. Onko tämä toiveuni?

    Äänestä

  • yksi sijaisäiti kirjoitti:

    Kiitos ajatuksestasi. Se on aivan oikein ja todella oikeutettua. Minä sijaisäitinä rakastan sijaislastani kuin omaani. Toivon jatkuvasti, että bioäiti hyväksyisi sen. Olen usein yrittänyt selostaa kuinka rikasta lapsen elämä on kun hän saa kaksi rakastavaa ja lapsestahuolehtivaa äitiä. (Meillä tuntuu olevan, että mitä vain teen lepsen hyväksi on se väärin. Jos kerron hyviä tai huonoja uutisia, niin aina teen väärin.) Sydämmessäni kuitenkin toivon,että jonain päivänä bioäiti ymmärtää etten ole viemässä Hänen lastaan, mutta rakastan ja hoidan kuin omaani. Kun bioäiti ymmärtäisi tämän, niin mikä ilo olisikaan jakaa niin paljon lapsen asioita ja olen aivan varma, että myös lapsen hyvinvointi olisi silloin taattu. Monta rakastavaa aikuista ympärillä ilman riitaa. Onko tämä toiveuni?

    Olen sivusta seurannut sijoitusta, jossa lasten äidin ja sijaisäidin välit ovat huonot.
    On stressaava kuulla kuinka sijaisäiti vähättelee lasten äitiä. Sijaisäiti puhuttaa lapset pikkuhiljaa epäilemään äidin puheita ja kykyä hoitaa lapsia, vaikka kysymyksessä ei ole epävakaa äiti.
    Sijaisvanhempien pitäisi AINA muistaa että äiti/isä on aina äiti/isä, eikä ole lasten edun mukaista tuhota tätä suhdetta.
    Sijaisvanhemmilla on valtikka kourassa. He pyörittävät arkea:pikku maininta silloin tällöin äidin/isän kyvyistä tms suuntaan tai toiseen vaikuttaa lapseen. MIKSI MAININTA EI VOISI OLLA KANNUSTAVA/YMMÄRTÄVÄ?? Lapsi tuntee kuitankin AINA yhteyttä vanhempiinsa. Jos vanhempia solvataan osuu se lapsiinkin!! Kuinka käy itsetunnon?
    Tässä minun tapauksessa sijaiset varmaan tuntevat äidin uhkaksi koska sijoituksen purku on todella mahdollista. Jos he onnistuvat puhumaan lapset sekaisin (=epäröimään äidin taitoja/ jaksamista) huostaanottoa ei pureta ja sijaiset saavat pitää työnsä lasten hoitajina. JULMAA!

    Äänestä

  • sivusta seuraava kirjoitti:

    ????

    Äänestä

  • zzzzzz kirjoitti:

    ????

    he haluavat!!!

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    he haluavat!!!

    kuten otsikko

    Äänestä

  • zzzzzz kirjoitti:

    ????

    meillä esimurkku juuri joululomalla jäsenteli tuntojaan.

    "jos saisi muuttaa äidin luo, niin mä menisin kyllä käymään, mutta en mä tahtoisi jäädä asumaan, kun se kuitenkin ryyppää"

    myöhemmin"onkohan siellä vielä se sohva, jossa mä nukuin, kun olin pieni?"

    hän on tavannut äitiään täällä, koska äiti ei halua lasta kotiin, osin kai koska se nostaa vanhat tunteet liian pintaan, osin koska pelkää lapsen reaktioita.

    lapsella taas olisi tarve kerrata lapsuuden muistot ja ysekata miten äiti asuu, onko äiti nyt turvassa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi sijaisäiti kirjoitti:

Olen monesti lukenut bioäitien ajatuksia että heidän lapset ja vain heidän ei sijaisäitien ja isien. Kysynkin nyt. Oletteko ajatelleet että jos me sijaisäidit ja sijaisisät emme rakasta lapsianne kuin omiamme, niin onko koti hyvä. Minusta juuri tuo että rakastamme kuin omiamme, on se mihin teidän tulisi luottaa. Silloin tiedätte että teidän lapsista pidetään niin hyvää huolta kuin vain osaamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu