Pakkasukon kesäturkki

Tämä on minun kirjeeni äiti sinulle, koska et halunnut lukea minun kirjettäni edellisenä talvena, kun sitä tarjottiin sinulle, suljet vain silmäsi ja käännät pääsi sivuun ja sanot "ei, en halua lukea" kun sitä kysyttiin, että haluatko lukea.

Kun minä olin pieni, sinä aina sanoit minulle, että minun ihoni on niin pehmeä, kun sitä koskettaa, ja varpaani ovat uusia perunoita. Se tuntuu aina ihan mukavalta. Minä tiedän, äiti, että sinua itketti, kun minä kysyin sinulta ihan pienenä, saanko ottaa unipaidan mukaan päiväkotiin. En ehkä ymmärrä miksi se niin itketti sinua, vaikka annoitkin sitten luvan, ja joka kerta kun sitä mietit, sinua alkaa uudestaan itkettää. Eikä siitä oikein tiedä, onko se surua vai iloa, ja sinä tiedät, äiti, että minä olen samanlainen kuin sinä itse.

Joskus kun joku vähän mainitsee, että minä en herkästi kerro asioita muille, sanot aina vain että "syvissä vesissä ne isot kalat kutevat". Minä olen varmaankin sinun mielestäsi kalapoika, jota ei saa kukaan tulla onkimaan vedestä. Varsinkin kun kerran ohimennen sanoin sinulle että se näkymätön ja kirkas asia joka on, mutta ei näy, että se on sielu. Se saa taas sinut itkemään, vaikket näytä sitä, vaan leikit että sinulla on allergisia silmäoireita, koska kuten sanoin, me olemme samanlaisia vaikka olemme aikuinen ja lapsi, äiti ja poika.

Me lapset kuitenkin osaamme lohduttaa, ja saamme sinut aina nauramaan koko sille asialle ja keventää sitä. Sanomme joskus, että pienenä olimme sinun pikku palleroitasi ja nyt me olemme isoja palleroita. Minä en kuitenkaan halua olla mikään läski pallero, ja se sanoinkin joskus kun puhuimme palleroista. Sinun oma pallerosi, äiti, pyörii niin tiukasti sinun sydämesi ympärillä, että aina sinä et ymmärrä näitä juttuja ihan järkevästi. Varmaan silloin se pallero aina puristuu sydämen ympärille, ja sinua taas itkettää vaikket sitä ikinä näytä meille. Palleroasiat eivät ole kuitenkaan ihan niin vakavia, kuitenkaan. Sinä et jostakin syystä ymmärrä sitä varmaankaan sen takia, koska kukaan ei ole koskaan särkenyt sinun sydäntäsi.

Sen ehjän pallerosi takia annat meille niitä erikoisia ohjeitasi, kuten; jos joku on kiusannut, ei pidä kuunnella eikä jäädä väittelemään, vaan pitää mennä ja lyödä sitä nyrkillä nenään, ihan vaan kylmän viileästi. Jos opettaja tulee siitä sanomaan, niin sanot, että ottaa yhteyttä äitiin, ja se tulee sinne ja pitää sitten minun puoliani, koska se kiusaaja oli syyllinen, en minä. Siksi ihmettelen sinua, koska itsestäni se ei ole kovinkaan järkevä ajatus, enkä varmaankaan löisi ketään sillä tavoin. Kun minä synnyin, kätilöt sanoivat, että synnyin nyrkki edellä, vaikka sinä et sitä nähnyt, äiti. Siitä varmaan johtuukin se, että ei minua kukaan ole ihmeemmin koskaan kiusannut, koska minä vain olen minä ja minut kaikki hyväksyvät tällaisena kuin minä olen.

Joskus mietin eläimiä, koiria ja kaloja, ja kaikkia otuksia joita maan päällä ja vedessä on. Minun mielestäni niilläkin on oma palleronsa, koska ne ovat eläviä otuksia. Ajattelen, että jos vaikkapa koira ja koira kohtaisivat, ne varmaan tervehtisivät siten että niiden pallerot, jotka ovat koiran muotoisia, kulkisivat toistensa läpi, ja näyttäisi sillä hetkellä kun ne kohtaisivat siltä, kuin kaksi yksisarvista hetken keskustelisivat keskenään, koska niiden hännät saisivat ne näyttämään sellaisilta. Ei kuten todellisessa elämässä, jossa ne vain nuuskivat toisiaan. Tai jos kaksi kalaa nukkuisi ja kohtaisivat nukkuessaa toisensa vedessä, niiden pallerot olisivat kalan muotoisia ja ne näyttäisivät kohdatessaan siltä kuin kummallakin olisi hetken aikaa päässään kalan pyrstöstä tehdyt korvat. Kumpikaan ei tietäisi, miltä olisi näyttänyt sillä hetkellä, eikä muistaisi mitään koska olisi nukkunut vain.

Tällaisia minä aina mietin, jos keskustelisin näistä asioista ääneen. Sinä vain sanoisit jotain että hmm, tai joo, ja kertoisit vastaukseksi jotain että jossain oli varmaan juttua siitä että eläimet näkevät unta kuten ihmisetkin, ja muistelisit sitä kuinka hassuja ne ovat kun ne uneksivat. Ja sinulle jäisi keskustelusta mieleen vain se, miten hauskalta se näytti kun halusit keskustella minun kanssani, kun heiluttelin hassusti jalkoja siinä auton etupenkillä istuessani.