"...mutta entä jos erämaa olisi sinun ihosi.
Kääntyneenä nurinpäin niin, että pienten halkeilevien savikuppien reunat raapisivat ja viiltäisivät sisuksiasi lakkaamatta. Sinä sietäisit sitä ensin muutamia päiviä, vakuuttaisit itsellesi ettet yhtään kauempaa kuin on tarpeen. Sitten kuluisi viikkoja, kuukausia ja lopulta odotuksesi kasvaisi huutavaksi tuskaksi.
Etkö silloin tekisi mitä tahansa – aivan mitä tahansa saadaksesi edes pienen pisaran helpotusta.
Sinun rintasi kohoilee kiivaasti omaani vasten, ja huohotuksemme on kuin yhä kiihkeästi toisiinsa kietoutunut pari valomerkin tyhjentämällä tanssilattialla. Vahvat käsivartesi ovat yhä ympärilläni, leveät peukalosi tunnustelevat uraa lapaluideni välissä.
Sormeni harovat niskatukkaasi, se on täynnä pienenpieniä kirkkaita hikikarpaloita. Helliksi suudellut nännini painautuvat kuumaa ihoasi vasten kuin kaksi värähtelevää anturaa, valmiina aistimaan jokaisen ihohuokosistasi huokuvan feromonin.
Olet yhä sisälläni, minä sylissäsi, ääretön kuiva aavikko. Painaudut minua vasten miehenkehollasi, ja minä värähdän epävireisen, uupuneen soinnun.
Emme ole vaihtaneet sanaakaan, ihan niin kuin sovimme. Asunnossasi on jo hämärää, eivätkä kätemme ole yltäneet valokatkaisijoille, niillä on ollut tärkeämpiä paikkoja ojentua ja tunnustella.
Minä riisuin itseni valkoiselle verannallesi. Napitin auki paitani ja annoin sen pudota. Sinä et saanut katsettasi irti minusta, ja kun astuin ulos farkuistani ja sinisistä tennareista, huuliltasi karkasi tukahtunut parahdus.
Työnnyit minuun rajusti. Minä huusin nautinnosta, paljasta vartaloani vasten sinun alaston ihosi ja selässäni kylmä, valkoiseksi maalattu puinen ovenpieli. Pupillisi laajenivat mustiksi aukoiksi, jotka imivät katsettani ja lantiosi survoi minua vasten pakottaen ottamaan ikkunasyvennyksestä tukea sormillani ja kiertämään toisen jalkani ympärillesi.
Verantasi kymmenistä pienistä ikkunaruuduista satoi illanpehmeää valoa häpeilemättömän himomme ylle..."
www.valveuniablog.wordpress.com
Kääntyneenä nurinpäin niin, että pienten halkeilevien savikuppien reunat raapisivat ja viiltäisivät sisuksiasi lakkaamatta. Sinä sietäisit sitä ensin muutamia päiviä, vakuuttaisit itsellesi ettet yhtään kauempaa kuin on tarpeen. Sitten kuluisi viikkoja, kuukausia ja lopulta odotuksesi kasvaisi huutavaksi tuskaksi.
Etkö silloin tekisi mitä tahansa – aivan mitä tahansa saadaksesi edes pienen pisaran helpotusta.
Sinun rintasi kohoilee kiivaasti omaani vasten, ja huohotuksemme on kuin yhä kiihkeästi toisiinsa kietoutunut pari valomerkin tyhjentämällä tanssilattialla. Vahvat käsivartesi ovat yhä ympärilläni, leveät peukalosi tunnustelevat uraa lapaluideni välissä.
Sormeni harovat niskatukkaasi, se on täynnä pienenpieniä kirkkaita hikikarpaloita. Helliksi suudellut nännini painautuvat kuumaa ihoasi vasten kuin kaksi värähtelevää anturaa, valmiina aistimaan jokaisen ihohuokosistasi huokuvan feromonin.
Olet yhä sisälläni, minä sylissäsi, ääretön kuiva aavikko. Painaudut minua vasten miehenkehollasi, ja minä värähdän epävireisen, uupuneen soinnun.
Emme ole vaihtaneet sanaakaan, ihan niin kuin sovimme. Asunnossasi on jo hämärää, eivätkä kätemme ole yltäneet valokatkaisijoille, niillä on ollut tärkeämpiä paikkoja ojentua ja tunnustella.
Minä riisuin itseni valkoiselle verannallesi. Napitin auki paitani ja annoin sen pudota. Sinä et saanut katsettasi irti minusta, ja kun astuin ulos farkuistani ja sinisistä tennareista, huuliltasi karkasi tukahtunut parahdus.
Työnnyit minuun rajusti. Minä huusin nautinnosta, paljasta vartaloani vasten sinun alaston ihosi ja selässäni kylmä, valkoiseksi maalattu puinen ovenpieli. Pupillisi laajenivat mustiksi aukoiksi, jotka imivät katsettani ja lantiosi survoi minua vasten pakottaen ottamaan ikkunasyvennyksestä tukea sormillani ja kiertämään toisen jalkani ympärillesi.
Verantasi kymmenistä pienistä ikkunaruuduista satoi illanpehmeää valoa häpeilemättömän himomme ylle..."
www.valveuniablog.wordpress.com
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.