mittavakoti

onko kellään kokemusta mittavakodista? mitä mieltä olette? pitikö kust.arviot paikkaansa? valmistuiko nopeesti?
51811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Parhaillaan rakennetaan.Paketti tuli heinäkuussa ja nyt värkätään sisustushommissa.Kaikki on pelannut todella hyvin.

Äänestä

Olemme asuneet Mittavan talossa nyt reilun vuoden verran, eikä suurempia valittamisen aiheita ole. Toimitustapana meillä oli "tavarat tontin laidalle". Rakentamassa oli kaksi ammattitaitoista kirvesmiestä sekä "lautapoika".
Tarvikkeet tulivat heinäkuun alussa ja muuttamaan pääsimme marraskuun lopussa.
Kattotuolien osalta toimitus viivästyi kahdella viikolla, mutta sillä aikaa rakensimme erillisen autotallin. Talotehdas tuli vastaan kattotuloien paikalleen nostamisessa, joten vahinko ei ollut suuri.
Tavaraa tuli aika niukasti, jotkut materiaalit loppuivat kesken, mutta puuttuvan materiaalin sai hakea paikallisesta rakennustarvikeliikkeestä
Mittavan laskuun.
Olemme rakentaneet 90-luvun alussa Lappli-talon, joka oli myös hyvä talo. Sen rakentaminen oli huomattavasti huolettomampaa, koska suurelementteinä tehtynä talo oli pystyssä jo samana päivänä.Silloin emme tarvinneet kirvesmiestä, vaan teimme lopputyöt itse. Asuimme ko talossa n 15 v, eikä remontoitavaa ollut. Möimme talon paikkakunnalta muuton vuoksi.
Jos vielä rakentaisin kolmannen talon, valitsisin varmaan suurelementeistä tehdyn talopaketin, juuri sen helppouden vuoksi.
Precut-talon rakentaminen puoltaa paikkaansa silloin, jos itse osaa rakentaa tai saa todella luotettavan kirvesmiehen sitä rakentamaan. Työtunteja tulee valtavasti, jolloin virheen mahdollisuuskin kasvaa.
Rahaa meillä oli Mittavan rakentamiseen noin 150000 euroa (sis erillisen autotallin, mutta ei tonttia)

Äänestä
  • olette päässeet

    Äänestä

olen myöskin ajatellut mittavakotia.. mitäköhän hinta loppujen lopuksi on 2kerroksisessa?? (n.170neliöisessä) en ole vielä ottanut yhteyttä yritykseen..

Äänestä
  • Ensi viikolla tilaan Mittava-talon. Sopivan pienen. 98m2. En tiedä mitä tulee maksamaan. Rahaa ei ole hirveästi, mutta saa nähdä piisaako. 1,5 kerroksisen perustukset tulevat kuulemma halvemmaksi. Pitänee uskoa asiantuntijoita. Kaikessa pitää säästää. Miksi pitäis rakentaa luksusta ja kituuttaa sitten kuitenkin loppuelämä maksaen velkoja. Halooo ihmiset, järki käteen ja muistakaa velka on veli otettaessa, velipuoli maksettaessa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia kirjoitti:

onko kellään kokemusta mittavakodista? mitä mieltä olette? pitikö kust.arviot paikkaansa? valmistuiko nopeesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu