SPR myös laskuttaa sairaaloilta ilmaiseksi luovutetusta verestä todella ruhtinaallisesti, sekä myy verta kenelle vaan myös ulkomaille!
Vuonna 2014 SPR teki voittoa suomalaisten lahjoittamalla verellä 66 miljoonaa euroa.
SPR on monikansallinen yritys, joka on naamioitu voittoa tavoittelemattomaksi yhdistykseksi. Älä tue SPR:ää luovuttamalla sille vertasi ilmaiseksi.
Esim. SPR johtaja tienaa 110 000 Euroa vuodessa ja myös muut siellä työskentelevät nostaa isoa palkkaa ja käyttää vapaaehtoisia hyväkseen.
Vaaditaan päättäjiltä, että Suomeen perustetaan kansallinen verenluovutuspalvelu terveysasemien yhteyteen. Ei enää euroakaan SPR:lle.
Vuonna 2014 SPR teki voittoa suomalaisten lahjoittamalla verellä 66 miljoonaa euroa.
SPR on monikansallinen yritys, joka on naamioitu voittoa tavoittelemattomaksi yhdistykseksi. Älä tue SPR:ää luovuttamalla sille vertasi ilmaiseksi.
Esim. SPR johtaja tienaa 110 000 Euroa vuodessa ja myös muut siellä työskentelevät nostaa isoa palkkaa ja käyttää vapaaehtoisia hyväkseen.
Vaaditaan päättäjiltä, että Suomeen perustetaan kansallinen verenluovutuspalvelu terveysasemien yhteyteen. Ei enää euroakaan SPR:lle.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kirjoitat asiaa!
Lahdessa tämä spr:n johtaja on osannu pojalleen mopoauton ja rakenuttanut uima-altaan pihalleen veripalvelun rahoilla, onko reilua?
SPR saa rahaa erittäin suuria määriä esin Ray lta 3.8 milj euroa vuonna 2015 ja summat ovat olleet vuosittain samaa luokkaa. SPR o voittoa tavoittelematon järjestö mutta luulen että voittojakin on tullut. Lisäksi SPR llä on suuri kiinteistömassa, esim Heinolassa sokeiden virkistyspaikka Nynästen kartano. Lisäksi saa rahaa muista lähteistä. https://www.suomenuutiset.fi/nain-ray-jakaa-pelieurosi-miljoonien-avustukset-maahanmuutolle-ja-monikulttuurille/
Thaimaan tsunamin aikana keräsivät valtavan potin ihmisten hyväntahtoisuudessa antamia rahoja, jotka sijoittivat pörssiosakkeisiin! Siis auttamiseen tarkoitetut rahat meni sijoituksiin!
Nyt uusin kohu on kun antoivat kenkää Kolarin vastaanottokeskuksen vastaavalle.
Tämä oli hyväntahtoisuuttaan ostanut SPR:n rahoilla käytettyjä vaatteita, joista USKALSI periä maksua pakolaisilta. Samoin oli SPR:n puolesta pyytänyt korvausta ns. ulkopuolisten pakolaisten kuljetuksesta. Nyt siis sai kenkää kun tämä ei pakolaisille sopinut.
Olisi siis säilyttänyt paikkansa jos olisi antanut pakolaisten itse etsiä käytetyt vaatteensa mistä lystäävät ja kieltäytynyt kuljettamasta näitä joutulaita hinnalla millä hyvänsä.
Aivan käsittämätön organisaatio.
SPR:n johtajan palkka:
*Suomen Punainen Risti*, Pääsihteeri Kristiina Kumpula /€ 98 228,-/ = 8.185 €/kk,.
Hyvä ratkaisu = ei latiakaan SPR:lle!
Ei latiakaan verta sinulle, tule omillas toimeen joka olet kateellinen paska
Järjenkäyttöä nyt kehiin.
Verituotteita tarvitaan koko ajan, niin missä ihmiset voivat käydä luovuttamassa jos ei SPR pisteissä.
Oisko tuo "pelko" nyt vähän sama kuin älä mene S markettiin, älä käytä sähköä, älä osta mitään, älä pidä rahojasi pankissa, jne, ettei vaan joku rikastu.
Ei ole sama pelko.
Jos ilmaiseksi haluan luovuttaa vertani ja auttaa hädässä olevia verelläni, niin ei siitä SPR:n pidä voittoa tehdä.
SPR:n kuuluu olla hyväntekeväisyysjärjestö, mutta sitä se ei ole valitettavasti koskaan ollut.
Siinäpä se on sanottu, verituotteita tarvitaan kokoajan, SPR tajuaa sen ja haluaa ilmaiseksi vertamme myydäkseen sitä kalliilla hjinnalla eteenpäin.
Pitää tulla vaihtoehto että sitä voi käydä luovuttamassa terveyskeskuksessa ilman SPR:n osallisuutta koko verikauppa asiaan.
No kertokaa nyt joku viisas, mitä täällä saa ilmaiseksi.
Minä tykkään SPR verenluovutuspaikoista. Niissä on aina mukava käydä ja erittäin miellyttävä henkilökunta.
Totta, että joku jossain tekee aina bisnestä.
Kaikesta maksetaan, mitä ei saa ilmaiseksi.
Ei varmaan kovin pitkälle kannata pyörittää minkäänlaista yritystä tai toimintaa jos sen tekee tappiolla.
Kuka nyt on tuostakin kateellinen, niin pistäköön yrityksen pystyyn.
Itse toivon, että jos tarvitsen verta tai verituotteita sitä löytyy ;)
spr on hieno laitos, johtajakin jo lupasi ettei Suomi ole enää koskaan entisensä. Nyt on monikulttuurin (islamin) aika.
En anna mitään kenellekään ilmaiseksi elleivät ole sukulaisia tai kavereita.
En ole koskaan luovuttanut, enkä luovuta, jos jokin muu taho sitä hoitaisi eikä kävisi laitointa verikauppaa, niin sitten voisin, esim. suoraan terveyskeskukseen.
Mutta näin kun SPR sillä kauppaa käy, niin jätän luovuttamatta.
Hyvä että vihdoin tajutaan mikä rikollisärjestö Spr on. Verenluovutus esim suoraan sairaaloihin, ja niin tuetaan suoraan Suomen sairaanhoitoa. Spr kuppaa vain ihmisten rahat ja verot. Aivan liiankauan päässyt huijaamaan kansalaisia ja vielä kehtaakin kerätä kaduilla avustuksia. Spr huorat keränneet hyväuskoisilta miljoonia kaiken muun ryöstön lisäksi. Tästäkin Spr esimerkistä näemme miten suuret huijaukset onnistuvat kun ne naamioidaan muka hyväntekijöiksi. Toivotaan että pääsisimme eroon mokomasta kusettajasta ja sen huijari työntekijöistä.
Toivotaan että kuolee tämä järjestö Suomesta pois!
Mitä pahaa Spr tai veripalvelu on sinulle tehnyt?
Tuossahan se jo on alussa kerrottu. "SPR laskuttaa sairaaloilta ilmaiseksi luovutetusta verestä."
Pitäisikö sinun siis saada siitä rahaa, että käyt luovuttamassa. Onneksi suurin osa suomalaisista näkee tämän auttamisena ja toivoo, että jos itse sairaalassa verta tarvitsee, niin sitä saa.
Oletko huomioinut, että verenluovutuksessa työskentelee näytteenottajia, joilla pitää maksaa palkkaa, tiloista täytyy maksaa vuokraa, veren käsittely ja analysointi maksaa, laitteet maksavat, veren kuljettaminen maksaa jne jne. Olisi se outoa, jos tämä veri tulisi sairaaloille ilmaiseksi. Eihän sairaalat saa lääkkeitäkään ilmaiseksi.
Ei pitäisi saada rahaa, totta kai autettava on.
Mutta en halua että SPR saa siitä rahaa, heidänkin on autettava muita kuin itseään nostamalla öky palkkoja.
Eli luovutetaan ilmaiseksi verta, ja SPR luovuttaa sen ilmaiseksi eteenpäin eikä käy sillä kauppaa, eikö niin?
SPR:n ei kuulu tehdä verellä voittoa, mutta ei myöskään hyväntekeväisyyttä. Sairaaloiden tulee maksaa verestä sen verran mitä verivalmisteiden valmistus/tuottaminen on maksanut.
SPR:n kuuluu tehdä hyväktekeväisyyttä, koska sellaisena he itseään mainostavat.
Hyväntekeväisyys vaatii rahaa, ja tuskin Veripalvelulle sellaisia summia lahjoituksia tulee, että pystyisi ilmaiset veret tarjoamaan. Typerä vaade edes. On myös hyvä erottaa Suomen punainen risti ja tämän alaisuudessa toimiva Veripalvelu. Nämä ovat ihan omat toimialat.
Haistan suvakin tässä. Tehkää te suvakit mitä haluatte, ja johtaja nostaa hyväntekeväisyytenä yli 100 000€ vuodessa vaikka pärjäisi ihan hyvin hyväntekeväisyystyössä pyyteettä 40 000€ vuodessa.
Kaikenlaisia suvakkeja :D
Haistan, että sinulla on jotain henkilökohtaista spr:ää vastaan. Vai riittääkö syyksi se, että spr tekee kansainvälistä hyväntekeväisyystyötäkin?
Tuon kokoisen firman johtajan 100 000 euron vuosi palkka ei nyt kovin kova ole. Vajaa 9000e/kk. Johtajille kuuluu maksaa riittävä korvaus. Mutta saathan sinä siitäkin itkeä, jokaisella saa olla mielipide. Minä mielellään käyn luovuttamassa verta, enkä koe mitään ongelmaa siitä että lähisairaalani joutuu siitä hieman maksamaan.
Spr kuppaa veresi, rahasi, maasi. Elättää loisia meidän rahoillamme ja tuhoaa maamme. Ei mene kauaa kun kärvakädet ovat Spr:ssä ns. töissä. Pääsevät silläkin huijauksella valehtelemaan ihmisille ja kuppaamaan lisää rahaa. Spr pitäisi ajaa maastamme samalla kun niiden hyysäämät loisetkin.
Oikeassa olet, sanokoon suvakit, hyysärit ja kukkahattutädit mitä sanoo, mutta näin on!
Tosi on!
Juhannusviikolla SPR janoaa jälleen vertasi, juhannukseen vedoten, jotta he saavat myytyä vertasi voitolla eteenpäin sairaaloille, ja johtajalleen apulaisineen jättipalkan.
Tämä on sitä auttamista.. en haksahda tähän, vaikka Jarin Lammasmedia mainostaakin tätä lehdessään.
Taasko hyysäri järjestöllä on verilettu päivät. Ei tule, ei tipu.
"Taasko" sinulla taitaa olla tukos mene pian sairaalaan
Täytyykin taas nostaa tämä aihe koska Jarin Lammasmediassa oli mainos.. jottei ihmiset haksahda menemään vipuun.
SPR: TAHDOMME AINOASTAAN AIKASI RAHASI JA VERESI!
Boikotoikaa tätä järjestöä hyvät ihmiset, mikään sen toiminnoista ei kestä tarkempaa tarkastelua.
...Siksipä se onkin tehty lähestulkoot mahdottomaksi...
SPR on joutunut rasistien hampaisiin, koska se on pyyteettömästi auttanut hädänalaisia, eli tehnyt juuri sitä mitä sen pitääkin tehdä. Tolkun ihmisten ei kannata korvaansa lotkauttaa näille herjoille. Itsekkäät rasistit eivät ole ikinä auttaneet ketään, eivätkä alkaisi auttaakaan, vaikka Veripalvelu kunnallistettaisiin. Jääkööt he yksinään hautomaan vihaansa ja halveksuntaansa.
Verenluovutus tulisi tehdä lailla pakolliseksi, jotta tämä tärkeä resurssi pystytään tulevaisuudessa turvaamaan mm. hädänalaisten pakolaisten auttamiseksi. Eli vaikka kerran vuodessa jokainen suomalainen olisi pakotettu luovuttamaan verta, niin homma olisi selvä. Järkyttävää, miten läpensä sairaat rasistielukat (en pidä heitä ihmisinä) pystyvät vaikuttamaan näinkin yhteiskunnalle kriittiseen asiaan kuin verenluovutus!!!
Miksi spr ei ota muilta hyvin syötetyiltä matuilta verta ja myy sitä ulkomaille?
Niiden ruokavalio on hiottu ravitsevaksi, joten ei muuta kuin kuppaamaan niitä!