Työasiaa

Mitenkä pystyisi motivoitumaan työssä olemaan vielä kymmenisen vuotta, itse olisin ihan valmis eläkkeelle vaikka heti, yli 30 vuotta työelämää takana, samaa uuvuttavaa yksitoikkoista, nopeutta vaativaa työtä, huh.
192062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Voishan sitä yrittää alanvaihtoa, aikuiskoulutusta on saatavilla. Sen rahoitus on sitten toinen juttu. Helppo neuvoa toisia, itsekin teen rutiinityötä ja samalla haikailen vielä ammatinvaihtoa, iästä huolimatta. Kuitenkaan en ole saanut mitään aikaiseksi, rutinaa vain.

Äänestä

kymmenen vuotta on niin lyhyt aika että sen seisoo vaikka päällään helvetissä kun tietää että siihen sekin sitten loppuu.

Itse vaihdoin äskettäin hommia aika perusteellisesti, vähän pakon alla, mutta kuitenkin. Luulisin että pää kestää hyvin kunhan kunto muuten.

Äänestä
  • Voin rohkaista hyppäämään täysin uuteen. Olin tehnyt pitkän ja raskaan uran hoitajana vuorotyössä. Tuntui etten pysty enää antamaan mitään muuta kuin pakolliset rutiinit. Lähdin opiskelemaan vuorotteluvapaan ja palkansaajan aikuisopiskelukorvauksen turvin. Keväällä valmistun artesaaniksi. Hyvin olen pärjännyt, elänyt vain vähän nuukemmin. Menen takaisin omaan virkaani ja toivon mukaan pääsen eläkkeelle 10 vuoden päästä. Sitten voin harrastella täysipäiväisesti nätä mitä olen oppinut.
    Rohkeutta tehdä jotakin muuta, se kannattaa!

    Äänestä

  • hertta3 kirjoitti:

    Voin rohkaista hyppäämään täysin uuteen. Olin tehnyt pitkän ja raskaan uran hoitajana vuorotyössä. Tuntui etten pysty enää antamaan mitään muuta kuin pakolliset rutiinit. Lähdin opiskelemaan vuorotteluvapaan ja palkansaajan aikuisopiskelukorvauksen turvin. Keväällä valmistun artesaaniksi. Hyvin olen pärjännyt, elänyt vain vähän nuukemmin. Menen takaisin omaan virkaani ja toivon mukaan pääsen eläkkeelle 10 vuoden päästä. Sitten voin harrastella täysipäiväisesti nätä mitä olen oppinut.
    Rohkeutta tehdä jotakin muuta, se kannattaa!

    sinä rohkea nainen.onneksi olkoon nyt varmaan työssäkin jaksat paremmin kun on mieleinen ja antoisa uusi ura odottamassa, ehkä työsi lomassa jo hieman teetkin sitä,?

    Äänestä

Kyllä tilanteesi vaatii oman tsempin syntymisen
sitä ei juuri toiset pysty rakentamaan. Ehkäpä
kuitenkin myönteisten juttujen esiinkaivaminen
olisi paikallaan. Itse olen usein lopen uupunut
mut kun muuten elämä on raiteillaan jaksaa parem-
min , mutta kyllä sitä tylsyyttäkin on.
Ja kaiketi se tuo pienet hyvät maukkaiksi.

Äänestä

työstäsi mahdollista jäädä vuorotteluvapaalle?
Sekin piristäisi, kun saisi olla, vaikka vuoden tai vähempikin poissa samasta ruletista.

Tietysti ansiot sinä aikana on paljon pienemmät, mutta ihan kaikkea ei voine rahassa mitata.

Äänestä

Minä helpotan jo. Otan työn vähän löysin rantein.
Ihan niinkuin olisin vapaalla. Olen opettaja. Lapset tykkää, kun ope ei nipota joutavista.

Äänestä
  • Jos olette tympiintyneitä työhän, miettikää, millaista olisi, jos yksi kaunis aamu teidät irtisanottaisiin siitä ja saisitte kävellä samantien ulos.

    Minulle kävi niin, vaikka olen aina ollut hyvin työsuuntautunut. Työttömänä ehdin olla ja jo heittää toivon, kun sain uuden työn ja todella mielekkään! Hakkaa entisen mennen tullen.

    Nyt vain toivon, että fyysinen kunto kestää vielä pitkään olla mukana työelämässä.

    Äänestä

  • Eivät kaikki opet voi helpottaa - esimerkiksi lukiossa on yo-kirjoitukset ja vastuu oppilaiden pärjäämisestä niissä ja opiskelupaikkojen haussa. Lukioissa tehdään työtä niska limassa, niin opettajat kuin oppilaatkin!

    Äänestä

  • Leijona kirjoitti:

    Eivät kaikki opet voi helpottaa - esimerkiksi lukiossa on yo-kirjoitukset ja vastuu oppilaiden pärjäämisestä niissä ja opiskelupaikkojen haussa. Lukioissa tehdään työtä niska limassa, niin opettajat kuin oppilaatkin!

    Voihan sitä olla tehokas, vaikka ei jännittele.
    Joskus lapset oppiikin paremmin, kun jännitteet
    on pois.

    Äänestä

  • ossiii kirjoitti:

    Voihan sitä olla tehokas, vaikka ei jännittele.
    Joskus lapset oppiikin paremmin, kun jännitteet
    on pois.

    Kyse on ihan työmääristä. Noin 40 oppilaan ryhmät ja korjauspinot. Ja kun kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Lisäksi se taito jeesaa vieraissa kielissä ja reaaliaineissa. Ja niillä aineilla on omat korjauspinonsa...

    Äänestä

  • Alviina_51 kirjoitti:

    Jos olette tympiintyneitä työhän, miettikää, millaista olisi, jos yksi kaunis aamu teidät irtisanottaisiin siitä ja saisitte kävellä samantien ulos.

    Minulle kävi niin, vaikka olen aina ollut hyvin työsuuntautunut. Työttömänä ehdin olla ja jo heittää toivon, kun sain uuden työn ja todella mielekkään! Hakkaa entisen mennen tullen.

    Nyt vain toivon, että fyysinen kunto kestää vielä pitkään olla mukana työelämässä.

    Työn iloo,vain Alviinalle.Malviinalle kyllä jo riittäisi 41 vuotta on työn illoo ollut. Ja pois ei pääse vaikka sairauksia olisi toisillekin jakaa.Mistä ne nuoret työtä repii,kun sodanjälkeen sytyneitä ei työelämästä millään pois päästetä? Minua kun niin suuri onni koitaisi,että potkut tulisi ja pääsisin eläke pukeen olisin iki onnellinen.

    Äänestä

Muutama kuukausi työttömänä työkkärin juoksutettavana ja turhilla työllisyyskursseilla, niin jo rupeaa paskakin homma vaikuttamaan suorastaan taivaalta.

Äänestä
  • Enpä usko että työttömänä oleminen vois enemmän rassata itsetuntoa kuin tämä duuni . Tässä iässä ei ole enää kiva olla pomon raivokohtausten kohteena...menee maku koko elämästä . 15 vuotta olen tätä herraa katsellut...ja melkoisen rauhassa saanut olla itse...hyväluontoinen kun olen enkä puutu suotta mihinkään sanomisiin . Paha mieli on ollut muiden puolesta kun on sivusta seurannut simputusta ja halveksimista . Neljä ihmistä on palanut loppuun näiden vuosien aikana . Pomon mielestä ongelma on siinä ettei meitä ole vahdittu tarpeiksi tarkkaan...ollaan päästy liian helpolla .Nyt se näyttää olevan minun vuoroni . En voi olla ottamatta sellaista ryöpytystä henkilökohtaisena loukkauksena . Joka päivä tuntuu aina vain ikävämmältä lähteä töihin...eihän tämä muutenkaan mitään herkkua ole ollut toisten jälkiä luututa pienimmällä mahdollisella palkalla...mut senkin on kestänyt kun on saanut olla rauhassa . Työttömyys suorastaan houkuttelee...kun jotenkin selviäisi karenssiajan yli : /....mut eipä sitä selviä...kun on kaksi lastakin huollettavana...jatkettava vain niin pitkään kun ikää riittää..

    Äänestä

  • siivooja kirjoitti:

    Enpä usko että työttömänä oleminen vois enemmän rassata itsetuntoa kuin tämä duuni . Tässä iässä ei ole enää kiva olla pomon raivokohtausten kohteena...menee maku koko elämästä . 15 vuotta olen tätä herraa katsellut...ja melkoisen rauhassa saanut olla itse...hyväluontoinen kun olen enkä puutu suotta mihinkään sanomisiin . Paha mieli on ollut muiden puolesta kun on sivusta seurannut simputusta ja halveksimista . Neljä ihmistä on palanut loppuun näiden vuosien aikana . Pomon mielestä ongelma on siinä ettei meitä ole vahdittu tarpeiksi tarkkaan...ollaan päästy liian helpolla .Nyt se näyttää olevan minun vuoroni . En voi olla ottamatta sellaista ryöpytystä henkilökohtaisena loukkauksena . Joka päivä tuntuu aina vain ikävämmältä lähteä töihin...eihän tämä muutenkaan mitään herkkua ole ollut toisten jälkiä luututa pienimmällä mahdollisella palkalla...mut senkin on kestänyt kun on saanut olla rauhassa . Työttömyys suorastaan houkuttelee...kun jotenkin selviäisi karenssiajan yli : /....mut eipä sitä selviä...kun on kaksi lastakin huollettavana...jatkettava vain niin pitkään kun ikää riittää..

    Työkaverit ja esimiehet vaikuttavat enemmän työssä viihtymiseen kuin itse työ. Ihmettelen että talollasi on varaa tuollaiseen pomoon. Netistä löytyy kyllä muitakin työmahdollisuuksia, ainakin jos asut pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

  • siivooja kirjoitti:

    Enpä usko että työttömänä oleminen vois enemmän rassata itsetuntoa kuin tämä duuni . Tässä iässä ei ole enää kiva olla pomon raivokohtausten kohteena...menee maku koko elämästä . 15 vuotta olen tätä herraa katsellut...ja melkoisen rauhassa saanut olla itse...hyväluontoinen kun olen enkä puutu suotta mihinkään sanomisiin . Paha mieli on ollut muiden puolesta kun on sivusta seurannut simputusta ja halveksimista . Neljä ihmistä on palanut loppuun näiden vuosien aikana . Pomon mielestä ongelma on siinä ettei meitä ole vahdittu tarpeiksi tarkkaan...ollaan päästy liian helpolla .Nyt se näyttää olevan minun vuoroni . En voi olla ottamatta sellaista ryöpytystä henkilökohtaisena loukkauksena . Joka päivä tuntuu aina vain ikävämmältä lähteä töihin...eihän tämä muutenkaan mitään herkkua ole ollut toisten jälkiä luututa pienimmällä mahdollisella palkalla...mut senkin on kestänyt kun on saanut olla rauhassa . Työttömyys suorastaan houkuttelee...kun jotenkin selviäisi karenssiajan yli : /....mut eipä sitä selviä...kun on kaksi lastakin huollettavana...jatkettava vain niin pitkään kun ikää riittää..

    Kai sitten vaan täytyy olla näitäkin paikkoja, joissa joku luonnevikainen on päässyt muiden pomoksi. Ei tuollainen äijä ole kyllä työnantajankaan etu (vaikka hän se olisi itse). Kysy siltä seuraavalla kerralla, kun se alkaa mäikätä, onko joku kussut sen aamumuroihin...

    Äänestä

  • Werneri kirjoitti:

    Kiitti vinkistä Werneri : ) On useinkin tullut mieleen erinäisiä kysymyksiä...mutta hänen kanssaan ei mistään voi keskustella . Jos jotain kysyy hän huutaa niin kovalla volyymilla että tästä ei puhuta..asia on loppuun käsitelty...ettei siinä tosiaankaan saa toinen ääntään kuuluviin . Hänen yläpuolellaan on vain hallituksen pj. joka tähän asti on ollut hänen joo-miehensä . Nyt on virka ollut tyhjänä vuoden alusta...ja siihen nimitetään kuulemma joku kaupungin silmäätekevä . Toivomme kaikki että nyt tulee sellainen ihminen jolla on omiakin ajatuksia..ja jolle voi huoliaan viedä . Edellinen sanoi vain että sopikaa keskenänne . En asu pk. seudulla...ja täällä ainakin tämänikäisen on täysin mahdoton saada uutta työpaikkaa...

    poliittinen palkkiovakanssi, ymmärrän kyllä murheesi. Ei siitä sitten pääse kuin paikkaa vaihtamalla.

    Äänestä

Itseni ei tarvinnut motivoitua. 50 mittarissa ja firman piti tehdä tulosta. Ei muuta kuin lähes
200 pellolle ja tietysti kaikki yli 50 v. Paitsi pomot.
Sitten epämääräistä myyntityötä. Ei motivoinut kun työ tuli tehtyä, mutta palkka jäi saamatta.
Kunnes oma firma pystyyn. Nyt tuntuu enemmänkin harrastukselta ja motivaatiokin on palannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yli 50 kirjoitti:

Mitenkä pystyisi motivoitumaan työssä olemaan vielä kymmenisen vuotta, itse olisin ihan valmis eläkkeelle vaikka heti, yli 30 vuotta työelämää takana, samaa uuvuttavaa yksitoikkoista, nopeutta vaativaa työtä, huh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu