Nyt pikkuhiljaa ja salassa on näitä mamuja kotoutettu. Eivät he osaa asua muuta kuin teltassa. Veikkaisinpa, että Joensuussakin tulipalo on ehkä saanut alkunsa kun joku mamu on sytyttänyt nuotion lattialle tehdäkseen ruokaa.
Tähänkin taloon on pikkuhiljaa hivutettu näitä mamuja. Päivällä näin huivipäisen naisen kahden tummaihoisen pojan (alle kouluikäisiä) kanssa hiekkalaatikolla. Olinkin jo jotain tälläista epäillyt, ilmoitustaululla on yksi asunto nimetön. Ei heitä pitäisi laskea tavallisten ihmisten sekaan. Onneksi asun talon toisessa kerroksessa, pääsee suhteellisen nopeasti ulos tulipalon sattuessa. Säälin heitä, jotka asuvat samassa kerroksessa (ehkä viides) mamujen naapurina.
Nyt jos joku ehdottaa, että osta oma, niin ihan turhaahan se olisi. Aina on näitä sijoittajia jotka vuokraavat asuntoaan. Itsekin olen sellaisessa asunut. Joka tapauksessa teidän kaikkien palkoista menee veroina nämä vuokrat. Vai luuletteko, että itse maksavat? Hah!!
Pitäisikö kerätä kansalaisaloite, että ilman muiden asukkaiden lupaa ei mamuja saa ottaa kerrostaloon asumaan. Menköön Lappiin johonkin mökkiin, metsästäköön ruokansa sieltä (esim. karhu). Niinhän varmaan on kotimaassaan tehneetkin. No ei kai karhuja kuitenkaan.
Luulin muuttaneeni turvalliselle paikkakunnalle ja niinhän olikin hakiessani asuntoa. Vaan ei ole enää turvallista missään. Toivottavasti tämä nainen lapsineen asuu kuitenkin ilman miestä. Miehiä (mamu) pelkään enemmän kuin naista ja lapsia. Kaupungin pitäisi laittaa kuulutus lehteen tai verkkosivuille, missä näitä mamuja asuu. Ettei vain kukaan muuttaisi samaan taloon.!
Luulisi, että vuokranantajat olisi saaneet ihan tavallisille suomalaisille asuntonsa vuokralle. No, kyllä he varmaan huomaavat kun alkaa hirveä muuttoliike pois noista taloista. Siinäpä sitten hyysäävät mamuja.
Tähänkin taloon on pikkuhiljaa hivutettu näitä mamuja. Päivällä näin huivipäisen naisen kahden tummaihoisen pojan (alle kouluikäisiä) kanssa hiekkalaatikolla. Olinkin jo jotain tälläista epäillyt, ilmoitustaululla on yksi asunto nimetön. Ei heitä pitäisi laskea tavallisten ihmisten sekaan. Onneksi asun talon toisessa kerroksessa, pääsee suhteellisen nopeasti ulos tulipalon sattuessa. Säälin heitä, jotka asuvat samassa kerroksessa (ehkä viides) mamujen naapurina.
Nyt jos joku ehdottaa, että osta oma, niin ihan turhaahan se olisi. Aina on näitä sijoittajia jotka vuokraavat asuntoaan. Itsekin olen sellaisessa asunut. Joka tapauksessa teidän kaikkien palkoista menee veroina nämä vuokrat. Vai luuletteko, että itse maksavat? Hah!!
Pitäisikö kerätä kansalaisaloite, että ilman muiden asukkaiden lupaa ei mamuja saa ottaa kerrostaloon asumaan. Menköön Lappiin johonkin mökkiin, metsästäköön ruokansa sieltä (esim. karhu). Niinhän varmaan on kotimaassaan tehneetkin. No ei kai karhuja kuitenkaan.
Luulin muuttaneeni turvalliselle paikkakunnalle ja niinhän olikin hakiessani asuntoa. Vaan ei ole enää turvallista missään. Toivottavasti tämä nainen lapsineen asuu kuitenkin ilman miestä. Miehiä (mamu) pelkään enemmän kuin naista ja lapsia. Kaupungin pitäisi laittaa kuulutus lehteen tai verkkosivuille, missä näitä mamuja asuu. Ettei vain kukaan muuttaisi samaan taloon.!
Luulisi, että vuokranantajat olisi saaneet ihan tavallisille suomalaisille asuntonsa vuokralle. No, kyllä he varmaan huomaavat kun alkaa hirveä muuttoliike pois noista taloista. Siinäpä sitten hyysäävät mamuja.
Vastaukset 23
Vanhimmat
saat pitää ne mamut siellä, talossasi, emme ota niitä pois.
joensuun paloa epäilen alkoholisoituneen suomalaisen opiskelijan tupakki tai kynttilä leikiksi eli törkeäksi varomattomuudeksi tulen käsittelyn suhteen. mamu tuskin osaa raapaista tulitikkuakaan jos on tottunut hankaamaan kahta kamelinpaskaa vastakkain saadakseen kipinän syttymään.
todeksi katsoen ne ovat urbaanilegendoja eli suomalaisten vainoharhaisia paisutteluja, että mamu pitäisi nuotiota olohuoneen lattialla.
ps. tässä vastauksessa ei ollut rasismia tilkkaakaan. vain mielipiteitä.
Kyllä ne osaa. Ovat useaan sähköhellaan yrittäneet valkeeta...Heille on tätä kovasti opetettu, ettei näi saa tehdä! Oikeasti sinunlaisesi pitäisi muuttaa tällaisten mamujen naapuriin, saisit hieman tuntumaa, jota et nähtävästi osaa edes kuvitella. Ei työssäkäyvä pysty asumaan näiden älämölöjen naapurissa.
Onhan se kamalaa, että suomalaiset toimettomat tyhjätaskut eivät ehkä saakaan ihan kaikkea ilmaiseksi. Joutuvat jakamaan samoja kerrostaloja ulkomaalaisten kanssa. - Onhan se kamalaa, tietämättömän, sivistymättömän, kielitaidottoman ja ylen ennakkoluuloisen suomalaisen mielestä ihan kamalaa. Voi ihmisparkoja. Eivät ole koskaan mitään oikeasti itse maksaneet. Ovat eläneet meidän muiden veronmaksajien siivellä. He ovat maksaneet veroja vain työttömyys- ym. tuki- ja avustusmaksuista.
Sivistyneet kunnioittavat ihmisiä ja elämää.
Kaikenlaisiayyyy<
En menisi mamujen kans samaan kerrostaloon asumaan, enkä mustalaisten.
Eräs tuttuni joutui muuttamaan pois asunnostaan kun ei kestänyt näiden kulttuurin rikastuttajien elämöintiä samassa rapussa, joutui myymään asunnon tappiolla näiden takia.. Asuntoja ei saa kaupaksi jos talossa asuu maahanmuuttajia. Voihan tämä mamuystävällinen "kaikenlaisiayy" haalia näitä naapurikseen kun niin kovasti korpeaa näiden puolesta. Mistä sinä tiedät kenenkään elämisen ehdot, itselläni on kaksikin omaa asuntoa, silti en halua noita loiseläjiä lähellekään.
Oletko selvänäkijä kun tiedät mielestäsi toisten kirjoittajien taloudellisen tilanteenkin, todella törkeää.
ennakkoluuloinen ja tietämätön kirjoittelee noin. Minut on pienestä pitäen opetettu kunnioittamaan ihmisiä. Helsingissä esim. Hagertin suku omisti jo 1950-luvulla oman suurehkon talon Vallilantien ja Mäkelänkadun kulmassa. Kaikki olivat aina siististi pukeutuneita ja käyttäytyivät kohteliaasti myös valkolaisia kohtaan. Ehkä meidän olisi hyvä ottaa heiltä oppia.
Tiedetään. Pimeän viinanmyynneillä, pimeillä kaupoilla ja verojen maksamattomuudella plus siinä ohessa sosiaalietuudet ja valtion ja kuntien myöntämät "taiteilija-apurahat" (eli kansaneläkkeet) oli Hagertien omaisuuden perusta. Vallila oli erittäin tunnettu Hagertien "viinakauppa". Ostajista ei ollut pulaa kun Helsinkiä rakensivat. Pulaa tahtoi olla myytävästä artikkelista.
Et ole sitten asunut mustalaisten tai mamujen kanssa samassa kerrostalossa. Tuttavani asui mamujen kanssa ja joutui muuttamaan, tyttäreni mustalaisten kanssa samassa rapussa, lapsi ei pystynyt nukkumaan edes päiväuniaan, jatkuva trafiikki auton torvia huudatettiin ja meluttiin yötä päivää. Saman asian takia tuttavani lähti mamuja karkuun.
Minäkin kunnioitan ihmisiä, rajansa kaikella, oma asumismukavuuteni on myös tärkeä, ei se kerro kunnioituksen puutteesta minulta vaan noilta häiriköiltä jotka eivät välitä tippaakaan naapureidensa hyvinvoinnista.
Onhan se kamalaa, tietämättömän, sivistymättömän, kielitaidottoman ja ylen ennakkoluuloisen suomalaisen mielestä ihan kamalaa. Voi ihmisparkoja. Eivät ole koskaan mitään oikeasti itse maksaneet. Ovat eläneet meidän muiden veronmaksajien siivellä. He ovat maksaneet veroja vain työttömyys- ym. tuki- ja avustusmaksuista.
Sivistyneet kunnioittavat ihmisiä ja elämää.&&&&&&&&&&&&&&&&&&
Tässä kirjoittaa sydämensivistystä omaava korkeasti koulutettu kansalainen ;)
Hän on kielitaitoinen ja fiksu, ei mikään amisraukka. :D
Hän kunnioittaa kaikenlaisia ihmisiä, paitsi ei oman maansa kansalaisia, on erittäin sivistyneen ihmisen merkki hänen mielestään kun haukkuu ihmiset jotka puolustavat maataan, kieltään, uskontoaan ja oman maansa kansalaisia kuten muslimitkin tekevät, se on tietenkin aivan eri asia. kun on mamu, on varmasti myös fiksu ;)
"Nyt pikkuhiljaa ja salassa on näitä mamuja kotoutettu..."
Pelko on musertava tunne.
Mitä sinä pelkäät?
Hänen suurin pelkonsa on että nuoret mamumiehet lähtevät ulottuviltaan.
On siinä kanssa aloittajalla mielipiteet "kohdillaan", kun pelkää huivipäistä naista ja kahta lasta.
Sitä se tekee, kun on ikänsä asunut ikkunat metsään päin.
En minä sitä naista ja lapsia pelkää vaan heidän miehiään, yleensäkin. Minulle selvisi sekin, miksi musliminaiset pitävät huivia, katsokaas, kun he peittävät miestensä pahoinpitelyt. Miehet mätkii vaimojaan minkä ikinä kerkeävät. Olen minä yhden hellyttävän tapauksen nähnyt, muslimimies oli pienen lapsensa kanssa ja jäi odottamaan kun lapsi ei pysynyt mukana. Otti sitten lasta kädestä kiinni. Tämä oli todella harvinainen näky muslimimaailmassa. Yleensä miehet kulkevat edellä ja vaimo ja lapset hyvin paljon takana.
Tarina on täyttä paskaa. Nimimerkki hyvin valittu.
MITEN OLISI VAIHTEEKSI....NATSIDOKKARI?
Suomalaisille kolmoisvoitto 10 000 metrillä Berliinissä.
Yle TV1, 16.5.2016 klo 19:00, Historia: Berliinin olympialaiset 1936
Berliinin olympialaiset 1936 olivat monella tapaa mullistava tapahtuma historiassa. Ensimmäiset modernit olympialaiset saivat nykyiseen muotoonsa ja toimivat samalla diktatuurin propagandavälineenä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.
Isoveli Ylen tarjoamat ohjelmat eivät olisi tuttuja ja turvallisia ilman perinteisiä natsidokumentteja. Miten katsojat ovat voineet tulla toimeen ilman tätäkin dramatisoitua dokumenttinäytelmää? Onneksi on Ylen maanantain Historiadokumentti, jossa ostataan tiiviistää ihmiskunnan historia ajanjaksoon 1933-45 ja sekin vielä yhteen valtioon.
Yle TV1, 16.5.2016 klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Pako Syyriasta
Parhaillaan maailmassa vaeltaa yli 2 miljoonaa pakolaislasta, moni yksin. Syyrialainen 15-vuotias Ghaith kuvaa itse pakomatkaansa Turkista kohti Saksaa. Kreikassa hän kohtaa orvon Abdun, joka suuntaa kohti Ruotsia. HD Äänitekstitys: suomi.
Suomen kannalta dokumentti Syyrian pakolaisista on yhdentekevä, sillä heitä on vain kolme prosenttia viime syksystä asti tulleista turvapaikanhakijoista. Suurin osa maahamme pakolaisstatuksen turvin tunkeutuneista vapaamatkustajista on puhtaita elintasopummeja Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. Syyriasta puhuminen on pelkkää harhautusta, sillä valtaosa tulijoista tulee muista maista, joissa ei ole akuuttia sotatilaa.
yhyy8 ota selvää asioista ennen kuin kirjoittelet valheita tänne.
UNHCR eli Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön mukaan maailmassa on yli 60milj. pakolaista.
Yhyy8:n kaltaiset vievät maamme tuhoon tietämättömyydellään Ei siellä yhyyn8 takametsissä ja korvissa tiedetä mitä maailmalla tapahtuu ja miten toimitaan globaalisesti.
Oppisit ajattelemaan ja toimimaan ihmisenä ihmisten joukossa
Mitä olet itse tehnyt?
lopeta jauhamasta takametsistä, nykyaikana media toimii joka puolella, takametsässäkin.
Minkä me täällä takametsässä mahdamme jos maailmassa on 60 milj. pakolaista. Tekään ette mahda mitään vaikka asuisitte kehä ykkösen alapuolella. Eipä paljon auttaisi vaikka antaisin koko omaisuuteni SPR.n "avustajille" kavallettavaksi.
Läksitkö rippikoulun käytyäsi piikomaan Helsinkiin ja olet nyt fiksu hesalainen.
Yhyy8 on kirjoittanut/kopioinut sen mitä Yle on kirjoittanut pakolaisten määrästä. Ja yhyy8 kirjoittaa muutenkin asiaa. Sinun besserwissersolvaussönkkääminen siitä on aiheeton.
Mamu lla olla ihan varma vuokranmaksaja joka maksaa ihan mitä älytöntä vaa,,vaikka Luonasi oyn kautta välillisen väliverollisesti..tietämättään vero..paratiisivälityksessä.
http://www.hs.fi/fingerpori/s1306041909452
Tämä on hyvin ajankohtainen :)
Vihaa, vihaa, vihaa ja enemmän vihaa, siitä tuntee suomalaisen.
Totuushan on,
mamuja ei tulisi päästää ainuttakaan eurooppaan,
vaan niitten pitäisi oppia elämään omassa maassaan rauhassa keskenään,
niitten pitäisi rakentaa ja kehittää omaa maataan,
kaikki panna kouluun myös naiset,
kaikenlainen siäinen ihmisten sortaminen pitää loppua,
niitten pitää alkaa käyttäytyä kunnolla,
kuin länsimaat on kautta-aikain käyttäytyneet,
ihmisten pitää autaa toinen toisiaan vaikeina aikoina,
niitten ON opittava elämään rahuassa ilman sotia ilman isisin pelkoa,
isis oppikoon sivistystä ,
ihmisten uhkailu ja tappaminen ON lopetettava,
Tulin juuri piknikiltä meren rannalta, tänään muuten vietetään piknikin päivää. . Mukanani oli grillattua kanaa, salaattia sekä valkoviintä. On kaunis lämmin, vaikkakin tuulinen päivä. Satoja moottoriveneitä ja purjelaivoja oli jo satamassa. Purjelautailijat harjoittelivat taitojaan ja satamassa näytti olevan jokunen rahtilaivakin. Merenrannalla oli enää suhtkoht vähän väkeä ja näkyi joitakin pakolaisiakin kävelevän rannalla. (itse olen suomalainen maahanmuuttaja tässä läntisessä naapurimaassa).
Poispäin rannalta, grillipaikalla, näytti kokoontuneen aika iso joukko ihmisiä, enimmäkseen omissa (60v) silmissäni nuoria, varmaankin syyrialaisia pakolaisia miehiä ja naisia. Kenelläkään naisella ei ollut huntua tai burkhaa päällänsä. Kauempana tuli kaksi naista kohti grillipaikkaa isojen kassien kanssa ja nuori poika , varmaan parikymppinen, juoksi heitä vastaan. Luulin aivan että hänellä oli tarkoitus halata rakastaan, vaan mitä sitä tyhjää, hän kaappasi molemmilta naisilta raskaan näköiset kassit kumpaankin käteensä ja jäi heidän vierelleen kävelemään grillipaikkaa kohti.