Ennen Hämeenlinnan seudun kuntaliitoksia,Kiemunki kirjoitteli avoimesti Hämeen Sanomissa, että jos hän saisi päättää, niin Hattula Ja Janakkala liitettäisiin pakolla Hämeenlinnaan. Ei sitten ollut mikään ihme, etteivät naapurikuntien edustajat enää suostuneet liitoksista Hämeenlinnan kanssa edes neuvottelemaan ja välit luottamusmiestasolla ovat edelleen tässä mielessä poikki.
Näistä huonoista väleistä kärsii nyt koko seutukunta siinäkin mielessä ettei yhteisiä elinkeinopoliittisia linjauksia ole löydetty. Nämä kolme naapurikuntaa yrittävät tehdä elinkeinopolitiikkaa omillaan miten taitavat, eikä synergiaetuja näin synny. Hämeenlinnassa ei ole viime vuosina aloittanut yhtään merkittävää uutta työllistävää yritystä ja se näkyy nyt paikkakunnalla näivettymisenä. Hattula ja Janakkala eivät yksinkertaisesti luota Hämeenlinnan valtuuston puheenjohtajaan eikä ole ihmekkään.
Kun VR uutisoi junavuorojen vähennyksistään Hämeenlinnassa, kirjoitteli valtuustojohtaja viestejä VR:lle facebookissaan tyyliin "VR in my ass" ja että "VR pitäisi yksityistää tai vaihtaa ainakin toimijat." Ajattelikohan Kiemunki todellakin että VR lisää vuoroja Hämeenlinnaan kun vähän haistattelee siihen suuntaan. Jos valtuuston johtajaa ei millään voi vaihtaa, niin hänelle pitää määrätä ainakin ehdoton neuvottelukielto, koska tästä kärsii nyt koko seutukunta.
Näistä huonoista väleistä kärsii nyt koko seutukunta siinäkin mielessä ettei yhteisiä elinkeinopoliittisia linjauksia ole löydetty. Nämä kolme naapurikuntaa yrittävät tehdä elinkeinopolitiikkaa omillaan miten taitavat, eikä synergiaetuja näin synny. Hämeenlinnassa ei ole viime vuosina aloittanut yhtään merkittävää uutta työllistävää yritystä ja se näkyy nyt paikkakunnalla näivettymisenä. Hattula ja Janakkala eivät yksinkertaisesti luota Hämeenlinnan valtuuston puheenjohtajaan eikä ole ihmekkään.
Kun VR uutisoi junavuorojen vähennyksistään Hämeenlinnassa, kirjoitteli valtuustojohtaja viestejä VR:lle facebookissaan tyyliin "VR in my ass" ja että "VR pitäisi yksityistää tai vaihtaa ainakin toimijat." Ajattelikohan Kiemunki todellakin että VR lisää vuoroja Hämeenlinnaan kun vähän haistattelee siihen suuntaan. Jos valtuuston johtajaa ei millään voi vaihtaa, niin hänelle pitää määrätä ainakin ehdoton neuvottelukielto, koska tästä kärsii nyt koko seutukunta.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Juu sammaa mielt, Sartsa sinne napit napaan asti auki ryntäiltä, niin kaikki pendoliinot pysähtys täällä puoli tuntia siinä toivossa, että näkis Sartsasta vilahuksen.
Kiitos K.Ari avaamisesta. Ehdottaisin sinua nerona neuvotteliaksi mutta sinullahan on menoossa scc case poliisin kanssa elikkä muita kiireitä heheheheh
Joku taas sai TUOMION.
Demulipäivystäjä unohti taas että neuvottelija on kuitenkin neuvottelija eikä "neuvottelia" , mutta eipä sitä kännipäissään kukaan muukaan helposti osaa. Vaikea sana demulille. Liikaa konsonantteja tai jotain...
Älä ota Kari henkilökohtaisesti.
Ota sinä, mitä nyt sanon, IISAKKI-EXPRESS kuitenkin tämä HENKILÖKOHTAISESTI !
Politikointisi on syvältä, olet hyökkäävä ja itsekäs nousukas. Weliverkon kurja käsikassara!
Toivonkin sinulle koko sydämestäni lyhyttä politiikan uraa enkä äänestä sinua enkä sen koommin muitakaan Kok/Demuja ensi vaaleissa!
Et tiettenkään Kari kun ei vankilasa äänestellä. Siellä posetaan ja joskus ulkoillaan.
SINÄHÄN SEN TIEDÄTKIN JO VANHANA LINNAKUNDINA, TIEDÄT KÄYTÄNNÖT MITEN LINNASSA TOIMITAAN!
Paljonkos on sinulla vielä lusittavaa jäljellä ja miten ihmeessä voit olla internetissä sieltä vankilasta, tuliko kalliiksi lahjoa vartijat?
Mites tuo koulupuoli, käytkö kenties tuon koulusi loppuun nyt kun sinulla olisi aikaa, oppisit edes kirjoittamaan järkevää tai ymmärrettävää tekstiä?
Tee itsesi hyväksi jotan, nyt kun olisi aikaa!
Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee auttaa. Soittele K.Arille se tietää vankiloiden olot. Onnea matkaan.
Kiitos kun kysyit ja vastaankin mielelläni myös muidenkin puolesta koska kavereita tulee auttaa.
Kok/Dem-väkeä en kyllä auta ikinä vaikka mikä olisi, he kun veljeilee tuon "Hml:n mafian" kanssa!
Soittele KIERONGILLE, se tietää itse wanhana konnana mafian ja vankiloiden olot. Onnea matkaan.
Ei ole Hämeenlinnan seutu saanut minkäänlaista lisäarvoa nykyisestä Vpj:sta vaan päinvastoin. Kirstulan pellon täysin utopistiseen hankkeeseen tuhlattiin vuosikaudet virkamiesten aikaa ja kaupungin taloudellisia resursseja ja kun kantolan puistoon heitettiin lähes neljä miljoonaa tyhjän perään ylvästeli tämä puheenjohtaja saavutuksellaan joka paikassa. Noita miljoonia ei saada kaupungin kassaan koskaan takaisin, eikä se Hämeenlinnaan juuri työpaikkoja tuo. Kiemunki ei edes yritä satsata elinkeinopoliittisiin hankkeisiin, jotka paikkakunnalle työtä toisivat, vaan huuhailee sen sijaan kaikenlaisten huuhaa härpäkkeiden perään.
K.Ari oli niin autotalossa mukana että selvittää asiaa poliisin kanssa. Sellaista huuhailua.
Pienliikemies Kierunkinen oli niin autotalossa mukana Suurliikemies Ritskun yhtiökumppanina ihan SSC:n hallituspaikalla asti että selvittää vieläkin asiaa poliisin kanssa. Sellaista tyypillistä Demulihuuhailua .....!
Demulipäivystäjä onkin nyt ihan pulassa kun "kuraa" lentää demarileiriin nyt roppakaupalla !
No, sitä saa mitä tilaa ! :)
Berzuikkipäivystäjä onkin nyt ihan pulassa kun "kuraa" lentää perziikkileiriin nyt roppakaupalla !
No, sitä saa mitä tilaa ! :)
Pienliikemies K.Ari oli niin autotalossa mukana Suurliikemies Ritskun yhtiökumppanina ihan SSC:n hallituspaikalla asti että selvittää vieläkin asiaa poliisin kanssa. Sellaista tyypillistä Perziikkihuuhailua .....!
DEMARIEN PÄIVYSTÄVÄ PYYKKÄRI , PESEVÄT TAAS MUSTAA VALKOISEKSI , tapansa mukaan jälleen kerran!
Paha kielivirhe peruskoululaiselta. Sinulla on yksikkö "demarien päivystävä pyykkäri" ja käytät verbiä monikossa "pesevät". Lisäksi "tapansa mukaan" ja "jälleen kerran" on toistoa. Opettajallesi terveisiä!
Älä sinä vaivainen nulikka opeta minua kirjoittamaan, sen minkä kirjoitan, kirjoitan tunteella ja harkiten.
Sanon niinkuin asia on ja sitä sinun on sietäminen, et muuta voi !
Ostaisitko Sinä käytetyn auton Hämeenlinnan kaupungin hallituksen tai valtuuston jäseneltä? Niin, en minäkään, en missään tapauksessa.
En todellakaan persu ostaisi sinulta edes fillaria.
En todellakaan ostaisi (mitään), en lähettäisi edes maitolitraa ostamaan.
Persun osa.
eikös kokdemit myyskentele luotettavia ja edullisia kopio koneita
On melko omituista että Kiemunki saa änkyröidä miten haluaa eikä kukaan hallinnosta puutu siihen milläänlailla, koska kyseessä on kuitenkin lähes 70 000 ihmisen edut ja asiat.
K.Ari suhmuroi mutta kituu posess. Sellaista pn valheen jäljet.
Kiemunki on tuhoamassa kaunista kaupunkia. Hänet pitäisi saada pysäytettyä tai olisi saatava järkiintymään.
Kuolis vaikka pois.
Puhut K.Arista tosi rumasti. Vankilassa Voi parantuakin.
Ei tuossa Arista ollut kyse, ymmärsit taaskin väärin tapasi mukaan, kyse oli siitä Bemariääliöstä!
Päivää K.Ari sinne poseen.
Räsäsen aria tarkoittanet.
En tunne mutta politiikkasuhmuri K.Ari tunnetaan jo poliisiasemallakin
Pose=https://www.facebook.com/PoSe-Pornaisten-seurakunta-216966171672321/
Tuossa sulle poset :)
Ei Kiemunkia, vaan Koskisen Jussi asialle. Saadaan pari vuoroa ja iltajunat takaisin.
Koskisen Jussi kuuluu Demarien hyvien ihmisten joukkoon. Kiemunki on pahis.
Koskisen Jussi kuuluu Demarien hyvien ihmisten joukkoon. K.Ari on pahis.