Moi,
Mikä siinä on, että Tervakoskella on parempi porukka sijoittunut tammirantaan? Miksi paikalliset eivät ole löytäneet sinne? Ulkopaikkakuntalaisena en voisi ajatella asuvani muualla Tervakoskella kun tammirannassa. Siellä on ulospäin nähtävissä että ihmiset eivät ole sulkeentuneet, ja sisäänpäin lämpeneviä. Onko asia niin, että porukka taajamassa on jakautunut kahtia? En halua provosoida ketään, mutta tilanne näyttää kummalliselta.
Tammirannassa paremmin
10
364
Vastaukset
- Extervakoskelainen
Olet kyllä oikeilla jäljillä. Perin synkkää ja masentavaa on Tervakosken meininki.
- kotiolijo
Pitkään Tervakoskella asuneilla ja siellä kenties syntyneillä on asuntonsa jo. Tammiranta on suhteellisen uusi (20v?) asuinalue, joten siellä on uudempaa väkeä.
Tervakoski on ennen ollut sama asia kuin paperitehdas. Siellä on joku työskennellyt viidennessä polvessa ja silleen.
Kun paikkakunnalla tutustut johonkin paikalliseen ihmiseen, huomaat pian, että maantietä pitkin hän on sinne köpötellyt joko evakkona tai myöhemmin. - kaupunkinörtti
Uudet asuinalueet tuppaa ainakin Eteläisessä Suomessa mukautumaan tuollaiseksi pikkuporvarilaksi.
Varmaan se että kun halutaan pönkittää että on rahaa uuteen taloon, autoon ja näin.
Tosin siellä asuvat työskentelevät Helsingin seudulla jossa palkkataso on hieman parempi jolloin kun talo ja kaikki hankitaan edullisesta Hämeestä, niin sattuu jäämään ylimääräistä rahaa vähän kaikkeen. - nm1
Ok.
- Tietoaa
Tammirannassa asuu Tervakosken velkaisimmat ihmiset
- arcade
Olet oikeassa, Tammirannassa velkaista porukkaa. Talot rakennettu velalla ja autot ostettu osarilla, et kaikki näyttäis hyvältä ulospäin. Mut kuinka monta taloa on jo ollut myynnissä Tammirannasta? Aika monta!!! miksiköhän...???
- otetaanselko
Totta kai velkaista, kun asuntovelan korot saa vähentää tuloista.
Tämähän on hyvinvointiyhteiskunta.
Asutaan pari vuotta ja myydään verovapaasti.
Eräs tunnettu tervakoskelainen rakensi talot ala-ikäisille lapsilleenkin.
- Uteliasaatu
No mikäs on sitten Kaartotie 1:n rivarien tarina, kun viisi asuntoa myynnissä, onko se ihan "slummialuetta", kun on "vain" rivareita?
- arcade
Kaartotien asunnot on rakennettu ehkä vähän aikaisemmin kuin Tammirannan asunnot ja monelle rivari on pesueen lisääntyessä käynyt pieneksi tai isoksi lasten lennettyä pois pesästä. Tammirannan asunnot on rakennettu isoin neliömäärin ja tuskin kukaan "vanhus" sellaista tekee. Ja lapsiperheitähän siellä enimmäkseen asuu. Joten ei Kaartotie mitään slummialuetta ole!!!! Vain sinun kuvitelmissasi!!!
- mutuonparastahuumetta
Tammirannasta voisi rakentaa suoran tien vanhalle kolmostielle.
Ei pelkästään Tammiranta-Suruttomassa asuvat kiittäisi mutta myös tehtaalle ajavat rekkailijat ja moni pystyisi heittämään lapsensa kätevästi koululle ja ajaa suoraan etelän suuntaan töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581331Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875