Drontal Vet

Minkälaisia kokemuksia teillä on Drontalista?

Annoin 12-vuotiaalle kissalle sellaisen perjantaina ja sen jälkeen ei ole ollut oma itsensä. On apaattinen, makoilee vaan, ei oikein syö eikä juo ja nukkuisi vaan. Eilen maanantaina konsultoin eläinlääkäriä, joka oli sitä mieltä että ko. lääke voi aiheuttaa tällaisia sivuvaikutuksia. Varsinkin, jos matoja on ollut runsaasti. Käski antaa märkäruokaa lusikalla, mitä olenkin nyt tehnyt. Tänään vähän heilautti häntää ja pesi itseään, onkohan merkki piristymisestä?

Katson illalla miltä näyttää ja vien lääkäriin, jos ei ole kunto kohonnut. Olen antanut ko. lääkettä lukemattomia kertoja kissoilleni, eikä kyllä koskaan ole tullut mitään näin huomattavaa jälkipyykkiä. Kuitenkin olen aika satavarma että kyse on tuosta matolääkkeestä, eikä muusta.

Olen nyt netistä lukenut, että ihmisillä on huonoja kokemuksia Drontalista, mutta en ole tarkempia kuvauksia löytänyt.
1549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No joo, noissa on aikamoisiakin sivuvaikutuksia.
Mä nyt en ala markkinoimaan, mutta oman kissani olen madottanut aina Axilurilla ihan jo sen vuoksi, että siinä on aika olemattomat sivuvaikutukset ja on kuitenkin laaja-alainen lääke vielä lisäksi. Ja hyvin on toiminut. Silloin, kun sain kissani, se oli todella matoinen, mutta eka kuuri ajoi jo isoimman osan suolinkaisista siitä pois ja loputkin lähti kahdella kuurilla. Annoin nuo kolme kuuria tehosteineen puolen vuoden aikana ja sen jälkeen ei kissallani ole ollut kyllä matoja.
Toki on vielä yksilöllistä tietysti, miten mikäkin lääke vaikuttaa. Yksi kissa voi tulla hyvinkin kipeäksi jostain lääkkeestä, mistä toinen kissa ei ole moksiskaan.
Kannattaa viedä lääkärille, jos ei piristy ja jatkossa kokeilla vaikka jotain muuta matolääkettä. Jos tuo heikkovointisuus on tosiaan tuosta lääkkeestä johtuvaa, niin kuin kyllä kirjoituksesi perusteella tuntuu olevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DVet kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia teillä on Drontalista?

Annoin 12-vuotiaalle kissalle sellaisen perjantaina ja sen jälkeen ei ole ollut oma itsensä. On apaattinen, makoilee vaan, ei oikein syö eikä juo ja nukkuisi vaan. Eilen maanantaina konsultoin eläinlääkäriä, joka oli sitä mieltä että ko. lääke voi aiheuttaa tällaisia sivuvaikutuksia. Varsinkin, jos matoja on ollut runsaasti. Käski antaa märkäruokaa lusikalla, mitä olenkin nyt tehnyt. Tänään vähän heilautti häntää ja pesi itseään, onkohan merkki piristymisestä?

Katson illalla miltä näyttää ja vien lääkäriin, jos ei ole kunto kohonnut. Olen antanut ko. lääkettä lukemattomia kertoja kissoilleni, eikä kyllä koskaan ole tullut mitään näin huomattavaa jälkipyykkiä. Kuitenkin olen aika satavarma että kyse on tuosta matolääkkeestä, eikä muusta.

Olen nyt netistä lukenut, että ihmisillä on huonoja kokemuksia Drontalista, mutta en ole tarkempia kuvauksia löytänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu