Haluan lapsen mutta mietin sterilisaatiota

Huoliaon

Olen jo pari vuotta miettinyt sterilisaatiota ja siihen liittyy dilemma: minussa on halu saada lapsi (ollut teinistä lähtien, en haluaisi tätä mutta se ei vaan poistu millään) ja on niin monta syytä miksi lasta ei kannata tehdä (opiskelut pahasti kesken, pelkään kuollakseni yksinhuoltajuutta tai sitä, että todella elämässä ei enää olisi muuta kuin lapsi, koska siltä näyttää perheellisten elämä, periytyvä vakava sairaus vanhemmillani, yleisesti huoli millaiseen maailmaan lapsen tekisikään, onhan meitä täällä pallolla jo enemmän kuin tää pallo jaksaa kantaa, erityisesti näillä elämän tavoilla, mitä jos hyvä suhde tuhoutuu lapseen jne. ) tai jos sen tekisi, niin se olisi niin kaukana tulevaisuudessa, että mahtaakohan olla edes biologisesti mahdollista enää silloin, joten sen puolesta lähes sama tekiskö sterin vai ei. Näyttää, että aika loppuu jo keksen, kun pitöisihän se ihminen tunteakin ennen lapsisuunnitelmia.

Olen siis nyt 29 eli kohta on todella mahdollistakin ja mietin tosissani keinoja selvittää, millä ihmeellä voisin tehdä päätöksen. Haluaisin niin olla haluamatta, koska sen haluaminenkin tuntuu niin surulliselta, sillä tuntuu paremmalta, jos lasta ei tule, koska se saattaisi hyvinkin olla lapselle ja maailmalle parempi. Inhottavaa haluta asiaa, mitä ei halua haluta. Tietysti tähän surullisuuteen vaikuttaa se, että miehet tuntuvat aina pettävän minua, ts. luottamus on koetuksella. Samaten ainoat kaverini, joilla on lapsia, ovat yksinhuoltajia, vaikka luulivat miestensä pysyvän mukana. Okei, yksi on raskaana, toivottavasti edes tää mies pysyy oikeasti mukana. Ihan kamalan ahdistavaa.

Tapasin tietysti muutama kuukaisi sitten ihanimman miehen koskaan (uskomatonta, hän tuntuu sielunkumppanilta, ei tällaista koskaan ole ollut mutta epäilen vahvasti järkeäni, koska rakastuminen sekoittaa pään täysin) mutta hän tuskin on halukas isäksi ylipäätään. Tai no, totesi että"en ole niin lapsivihainen kuin saattaa vaikuttaa, eri asia muiden lapset kuin jos ois oma". Toisaalta tää nyt varmaan oli jokin heitto, jos se jostain keksi, että minussa on tää typerä halu eikä halunnu, että häivyn tän takia.

Millaisia ajatuksia tämä herättää? Ja joo, en tee päätöstä tän keskustelun perusteella. Ystävät on sitä mieltä, että on aika iso mahdollisuus katumiseen mutta mielestäni on myös siihen, että kadun lasta juuri yksihuoltajuuden tai vastaavan vuoksi. Tuntuisi, että olen tuhonnut lapsen elämän alkuunsa ja sehän voisi olla tottakin, jos en yksin jaksaisi taakkaa ja surua hylkäyksestä. Mutta silti, niin kauheasti haluaisin tuon pienen syliini ja tiedän, että rakastaisin sitä olentoa uskomattoman paljon mutta...
Niin ja en pidä yksinhuoltajaa sinällään huonona äitinä, tiedän vain, että köyhyys todennäköisempää jne. eikä nykyiset hallituksen toimetkaan lupaile hyvää tulevaisuutta lapselliselle, huolestuttaa hirveästi.

4

360

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MieshänMinä

      Tee lapsi mun kanssa. Yksinhuoltajuutta sun ei tarvitse pelätä, sillä mä otan kyllä mielelläni huoltajuuden itselleni.

    • asiastatietävätaho

      E-pillerit on kyllä ihan keksitty tuohon ehkäisyyn ja satunnaisseksiin suosittelen kondomia. Vitut sinä mitään sterilisaatiota tarvitse.

    • Vähäinenkiinnostuspoissa

      Eduskunta teki erääseen lakiin älyttömän muutoksen. Nyt sitten ihmetellään, että kansa ei lisäänny.
      Toki, tosiasioita laillakaan ei muuteta.

    • steriloimislaki

      Niille, jotka ovat varmoja päätöksestä sopisi lainmuutos.
      Kansalaisaloite "Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta"
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401

      Aloitteessa sterilisaation ikäraja halutaan laskea nykyisestä 30 ikävuodesta 25 ikävuoteen. Lisäksi lapsiluku halutaan muuttaa nykyisestä kolmesta lapsesta kahteen lapseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe