En tiedä enää..

Kyynel4

Olen parikymppinen tyttö, joka on asunut 3 vuotta omillaan. Olen saanut vanhemmilta rahallista avustusta (tyyliin parikymppiä että saan jääkaappiin jotakin sisältöä). Olen ollut sinkkuna 5 vuotta ja äitini tietää, että etsimällä etsin miestä...

Minulla on kaksi siskoa, jolla toisella on perhe ja toinen meni juuri naimisiin. Äiti käy shoppailemassa tms siskojen kanssa, mutta ei minun kanssani. Siskot tekivät myös yhdessä kylpylämatkan ja innoissaan laittelivat meidän yhteiseen whatsapp-ryhmään kuvia. Itse en pääse rahallisiin tapahtumiin, koska lasken jokaikisen sentin ja silti ei ole varaa ostaa loppukuukaudesta ruokaa.

Aina kun olen siskojen kanssa ja äiti on mukana, he puhuvat hienoista laatoista, joita haluavat kotiin tai Tommy Hilfigerin vaatteista ja ihmettelevät ääneen, miten kuljen kaksi talvea samoilla talvikengillä. Äitini kertoi, että eräs tuttavamme aikoo pyytää minua yhden päivän reissulle. Äitini melkein suuttui minulle, kun sanoin kieltäytyväni koska minulla ei ole oikeasti varaa ylimääräisiin menoihin. Hänen mielestään en voi pyöriä samalla kylällä koko loppuelämääni vaan menisin uuteen paikkaan, josta löytäisin miehen.

Perheelleemme on tärkeää näyttää, että kaikki on hyvin. Vanhemmillani on tämän vuosimallin autot, kulkevat hienoissa vaatteissa ja lapsuudenkotini on tyylikäs. Tupakoida ei saa ja ainoastaan juodaan konjakkia ja salaa sitten muiden katseilta yksi saunaolut. Itse poltan, vedän kännejä, kiroilen.. vanhempani eivät hiustyylin muutoksesta välittäneet (äitini olisi halunnut säilyttää minulla pitkän tukan). Kielilävistys ja tatuointeja (ei-näkyviä) löytyy.

Olin tuossa käymässä lapsuudenkodissani ja satuin vahingossa röyhtäisemään vahingossa kun join limsaa telkkaria katsoessani sohvalla. Äitini mielestä tämä ei ollut ok, koska "hienot naiset ei tuota tee". Ajattelin että kai täällä joutuu myös tulppa perseessä kulkemaan..

Lisäksi häiritsee se, että siskot viettävät enemmän puolisoidensa sisarusten kanssa enemmän aikaa kuin minun. Olen yrittänyt järjestää illanistujaisia siskoilleni, mutta eivät he "jaksa myöhään valvoa". Kas kummaa, olivathan se juuri kaksi viikkoa sitten baarissa keskenään - satuin vielä samaan baariin...

Riidellessämme siskojen ja äitini kanssa he kääntävät asian niin, että kaikki on minun syytäni ja tämän jälkeen riita on ns. käsitelty. On jäänyt monesti paskanmaku suuhun. Olen käynyt juttelemassa kunnan psykologin kanssa, koska yksityiselle ei ole varaa, mutta hän vain silittelee päätä ja voivottelee... tämä kirjoitus kevensi sydämeni taakkaa. Kiitos kun jaksoit lukea <3 pakko myöntää, että kyynel tuli silmäkulmaan tätä kirjoittaessa..

2

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poika_20v

      Hankala tilanne kyllä - pakko myöntää... :( Tsemppiä kovasti! <3 :)

    • poika_20v

      Jos haluut tutustuu tai muute vaa jutella nii voin antaa s-postini... :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      289
      7486
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      53
      3943
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3438
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3171
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2854
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      39
      2660
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      49
      2518
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      53
      2263
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2053
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      99
      1921
    Aihe