Onse mennyt mallileen Suomussalmen hautausmaalla,olen kuulut ,että työntekijät ei kerkiä haravoimaan näin Kesän alkaessa .alueitaan,Pitää ottaa paikakunnalta .talkoo väkeä,Kuulin että niitä olisi ollut noin.20-30.kym.eikös palkata lisää työntekijöitä vai ,mikä on.kuulin että laiskuuskos vaivaa siellä.Ennekait omalla työmiehillä naisilla on kerennyt haravoimaan haravoida alueet,nyt ei.Naurettava homma.Näin eräs mummeli,kuuli.
Aikoihin on eletty.
näht.on
622458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Mitäs muuta ne paikalliset juorukellot ovat kertoneet?
Vastaan.no mummu sanoo,sitä että ei kerkee haravoimaan,kun talkoilla pitää haravoida,,kerran mummu käveli siellä hautuumaalla,ja ajatteli.eipäs ole vanhalla puolen haravoitu vielä.,että on siellä monta haravan vetoa .no totuus paljastu,talkoilla kun tehtiin ei mennyt montatuntia,kun alue oli pahdas.että sellaista siellä.Pikkulinnut vain lauloi.
Kuulostaa hieman siltä, että katkeruus puhuu kun ei itse päässyt hautuumaalle töihin. Ettei vain tilanne olisi niin? Mustamaalaaminen ja katkeruus ovatkin kainuulaiset perisynnit. Ainiin ja kateus tottakai vielä siihen päälle!
Eikö pahasti pettyny päässyt tänäkään kesänä hautuumaalle töihin?
No se on tosi,Näin sanoo mummo.Suomussalmen seurakunnassa,jos jää tänäkin kesänä talkoo homiksi haravoinnit,onese vain laiskuuta,sanovat ihmiset.ihmetelee vain.jos niinkuin ennekin ,ei talkooväkeä tarvinnut,mutta kun vaihetaan työmiehiä nyt sen näkee.Onkait se totta että ei keritä haravoimaan ,kun ihmisä pitää noin paljon haravoimaan talkoilla hakea.ei siinä mitään pahaa ole jos on talkoo väkeäharavoimaan.Mutta mutta,laiskuutta on joku sanoi.ei kerkiä ominvoimin haravoimaan.
Missähän sinäkin reppana olet koulusi käynyt?? Kiertokoulussa??
Hmmmmmm on varmaan itsekin käynyt samaa kiertokoulua.Et voi kiertokoulussa jälkeen käyttää kysymysmerkkiä,vaan kiertokoulussako ?on oikea muoto.Ota kielioppikirja käteesi ja lue sitä,ennenkuin alat esittämään viisampaa,kuin olet.
Sulel kommentoin mummo.mummo käynyt aikoja sitten kiertokoulunsa.sinäse taidat olla pösilö,joka noin vastailee.Laita pää kiinni ja ole hiljaa,et ole muita kummmempi,kuin mummokaan..että rauhallista juhannusta ja,tulevaa jouluakin sitten.
Ei montaa mielipiteen vaihtoa mennyt kun jo ollaan asiasta päästy toisen mollaamiseen ja nimittelyyn.
Ei kannata kirjoitelle jos ei kestä yhtään toisenlaisia mielipiteitä.
Hävetkää molemmat!!
kylillä puhuvat että seurakunnalla on nyt parhaat ja ahkerimmat työntekijät töissä
toiset hakijat on kuulemma olleet ihan saamattomia vätyksiä, eivät jaksaisi tehdä mitään vaan palkkaa vain haluaisivat lisää
yks hyvä mummu ja pappa kertoi näin luotettavasti
Kuuleppas.työrauhalainen.Nyt se vasta onkin mennyt sekkaisin,kun talkoilla pitää haravoida,esim vanhapuoli.Mummi on kuulut kulkiesaan,että laiksoja on ,kun ei kerkiä itsenäisesti haravoimaan.mummu ihmettelee.sun viesti on valetta huom.nyt vasta ehkä menee siellä päin vittua hommat.Mumulle mies sanoi,,eipäs kunolal ole haravoitukaan,lehtiä siellä täällä.aika törkeetä.silmäni oli mennä päästäni,kun mummo katseli,siellä kulkiessa.Mutta jos olet sä siellä töissä,laitatpas harava heilumaan.Turhaa valetta kirjoittelet.nyt vain on palkan nautijoita,kuin ennen,ei ole talkoolaisia haravoimaan tarvinnut tuoda.nyt on.mutta mummu nyt haukottelee,vain tässä kauniissa luonossa.ps.moni mummo sanoo samaa,ja pappakin.,
hauttuusmaala on oikiast nyt parhaa miehet ja naiset töissä
huhujen mukaan sinne oli hakenut muutamma rupuli työnvieroksuja mutta oneks niitä ei otettu sinne
jaksuhali seurakunnan työtekijöle! olette ihq
no enpäs usko,sinäkin raukka kirjoitat ,kun tietäsit yhtään mitään..laiska paska jos olet siellä töissä.mummu sanoo sulle,vittuilet vain mumulle.sanon sulle vedä käteen vaan
Juu,kyllä näin on.Hautausmaata hoidettu niin ala-arvoisesti että vainajatkin ovat siirtyneet Hyrynsalmelle.
no enpäs usko,sinäkin raukka kirjoitat ,kun tietäisit yhtään mitään..Näin eräs mummu kuuli että hautuumaalla on niin hyvä työntekijöitä että han makaa ikuisuuden Härkökankaalla. Näin luulin. Minä mummu.
Hyrynsalmella on siisti hautausmaa.
Olet ilmeisesti jo koemaannut Härkölänkankaan ja ollut mullan alla niin kauan että sait jo massiivisen (katso sanakirjasta) aivovaurion.
Mummu vastaa sulle.kyllä on hyrynsalmella siitimpää kuin täällä suomussalmella.Mummu ennen näki sen täällä kävelessä noin 5,vuota sitten,silloin oli nahtavan siistiä,ja aina kerkisivät haravoida omin voimin.nyt kuuli mummo että talkoilla,voi pyhäjysäys.Ei kerkee haravoida ominvoimin.Mummu vetäsi suupielet alas ja melkein itki,että missä mättää.joku toinekin ihminen mumulle sanoi.tosisaan hyrynsalmella on siistimpää,ja siellä lenossa on haravoitu jo aikoja sitten..no ei mummu ihmettele,ompas siellä rivakampia ihmisiä töissäkin.ts.Eriääni on kellossa siellä.
Oletko mummu vai ukki?
samaa minäkin olen kuullut, ku tuota vanahoa marisijjoa ei otettunna...
ei ies talkoolaiseksi mukkaan haetoksi
Mummelin kuulolaite oli kylläkin rikki ja kuuloke vaikun holvaama.
Kuule mummon kuulolaite on kunossa,juuri patterin vaihdoin ,mutta tosi asioihin jos menään talkoolla nykyään haravoidaan.sinun kädet ehkä ei tarvii enää töidä ,sä vain mumolel vittuilet.
minäpä otan puhaltimen käöttöön niin en tarvi entisie marisijoeta töehin laenkaan
voi vittu,kun sinäkin otat puhaltimen kouraan,puhaltele omia muniasi.saatna mikä marisie sinäkin olet ,sanoo mummo nyt suutui.sanon suoraan ,nyt on hautuumaalla lonkanvetäjiä,hermohulluja ihmisiä,olen kuulut,työnjohtajakin on kunasta pantu pois.mummo kuuli äskein tässä.,sekös on hyvä pyh..Se siellä vittuili ja mitäs lie tehnytkin.
No täällähän sitä näkyy runoilevan kaikki Suomussalmen kirjoitustaidottomat.Oliskohan siellä jotain kansanopiston kielikurssia?Tarvetta näkyy olevan,kun täällä käy lukemassa kommentteja.
Kannattaisi asfaltoida koko hautausmaa, loppuisi valitukset. Kuolleet voi vaikka roudata naapurikuntiin tai korpeen.
Ens kesänä mustakarvakourat ihan ilimatteeki haravoivat ja kaivelevat hautoja,on kuulema sen verran työhön kykenevää/haluvaa sakkia tulossa sieltä jostain,meitin ei tarvi ku vähän veromarkkoja korottaa ja kahtoo miten riukuranne työn hoitaa,ollaan onnellisia ja kiitollisia heistä.
Metrinkuoppa.Vastaa mummu sulle,se on totta.ei tarvii palkkoja maksaa.tulee seurakunalle halvemmaksi .Kuopat ja harvoiunnit ,vain talkoolaisille.se on hyvä homma mummustakin.En tiedä kuka on ,se riukujanne.mummukin on sitten iloinen,kun ilmasta työvoimaa on silloin .Mummu laittaa kiharat hyvin kun käy siellä päin kävelemässä.Mutta polvikin kyllä jo reistailee,ja selkään ottaa.Mummu v ain sanoo vielä hormoonit hyrrää,vaikka 70 kymmentä ikä käy.vielä mummu haluusi täräyksiä kehoonsa,toisinsanoen,rakasteluja.Mutta näin asiat .suomussalmella.
Kuulemma hommat sujuvat hautausmaalla paremmin kuin koskaan ennen! Viime vuosina kuuleman mukaan ollut vähän laiskanpuoleisia työntekijöitä, joilla ei omaa aloitekykyä. Eikös edellisessäkin keskustelussa hautausmaata koskien sanottu, että siellä on ollut aiemmin töissä ihmisiä, joille ei ole työnteko nuorena maittanut. Liekkö totta?
Elähän turhista huoli. Eiköhän tuo sinullekin vielä koita päivä, että olet siellä itsekin hiljasena pötköttämässä.
Jos ne vaikka rajalla kysyvät, olitko siivolla siellä eläessäsi........
komentoin sulle,kyllä meille on paikka siellä sullekkin,se on totta kommentissasi ,jokaiselle tulee joskus pötköttämään matka haudanpohjalle,eikäs ole kiirettä minekään.Sama sulle rajalla kysyvät sinulta ,olikos valheita ,hautaumaatöissä ja kieroilua,,kyllä siellä rehelisyys kysytään ,sanoisin ei ollut täällä maanpäällä.Sellaiset valehteliaj laitetaan helvetiin palamaan.asiahan on näin.Sanoo mummeli.
Pojasta polvi paranee,vastaan sulle.empä usko sitä,että on parantunut.päin vastoin ,kertoi joku ihminen hiljattain,että nytpäs ei oikein mene ,haravoinitkaan.sinä kirjoitatja et ole tainnut tehdä nuorenakaan hommia ,kuin laiskotellut vain kysyn vain.minä en tiijä mutta joku kulkija siellä oli käynyt, oli vain haravoimata,ja nähnyt talkoolaisia oli ollut plvinpimein.n,pyh paremmat työntekijät kuin ennevanhaan ,vitut on.ei ennevanhaa tarvinnut koskaan muitten tulal haravoimaan.nnäin ihmetelee eräs kulkija,kun näki sen.
Talkoilla on hautuumaa haravoitu, ainakin osaksi. Itsekin olin talkoissa mukana ja mukavaa oli. Onhan nuita talkoita tehty muutenkin, eikä se ketään sen huonommaksi työntekijäksi ole tehnyt. Hautausmaan työntekijöillä riittää varmasti hommaa, mm. joidenkin tötteröiden osaamattomuudesta ja laiskuudesta johtuvaa roskien lajittelua, niin että jonkin homman voi tehä talkoillakin. Ja mukana olleena voin sanoa, että työntekijä joka oli opastamassa oli oikein asiallinen ja mukava.
kuuleppas,olet oikeessa ,joskus vuosia taaksepäin,eivät osaneet lajitella olenkaan roskalaatikoita.Se on tottamutta sen sanon,nyt vähän on retuperällä,vehkeitä sielläsun täällä hautuumaalla,olen sen ominsilmin nähnyt,ei ollut kuule ennen,kun oli toiset työntekijät.kyllä jälkikin oli mielestäni parempi kuin nyt,siitähän ei pääse minenkään,asia on näin.Se on turha täällä puhua,että nyt on paremmat,ei ainaskaan paremia ne uudet ole.Sanoisin vanhoilla ketuilla ,työkin opitiin paremmin ,monet vuodet,meni kuin vettä valaen hommat.mutta kun vanhat potkitiin pois sieltä.epärehelisyydellä.ja kieroilulla.Sen jokainen tietää sydämesään hyvin rehelisyyden jos haluu tietää.no ihan ennekin .ei entisillä työvehkeitä jäänyt tantereille,sanon vain ,nyt on.Mutta joka halusi asiat tehdä vaikeiksi.ni siitä vaan.Kyllä se jokainen näkee eestään,sen vuosien varella jälkeenpäin.milalista olikaan.tuleese päivä jossa kateus kieroilu,valehtelu jollakin tavalla näkyy.joskus .elämäsään ,se on varma.
minun ja sinun mielipiteellä ei ole mitään merkitystä, ovat kuin tuulen suhinaa
ainoastaan se mitä mummu kuuli on tärkeää
ja nyt mummu kuuli että hautuumaalla on todella hyvät työntekijät
mummu kuuli että parhaat työntekijät siellä on
joten suut suppuun ja uusia töitä etsimään
Lopeta jo, ei kukaan jaksa lukea kirjoituksiasi. Sinun kirjoitukset tunnistaa kyllä noista virhestä. Ja kirjoituksissasi ei ole mitään järkeä, muuta kuin että olet katkera kun et päässyt töihin. Etkä ikinä pääse jos näin valitat tänne.
Mutta asia on näin.elä Mulle komentoi kuka lienetkään.mä puhun asiaa,kuin jotkut vastaajat puhuvat.Anteeksi virheet jos mielestäni olen kirjoittanut.ei muutaakn tutut joska ymmärtävät asiat ihmettelevät tätä.Sanon sullle suoraan rehelisyyttä ei kieroilua valehtelua,kiitos.
Kävin kävelemässä hautuumaalla tänään ja oikein oli nätissä kunnossa. Kyllä on tomeria uudet työntekijät, kannatti laittaa nuorempia ja uusia tekijöitä tilalle ja laiskurit vaihtoon jos sellaisia on aiemmin ollut! Näyttävät jaksavan paremmin eivätkä valita joka asiasta niinkuin eräät. Talkoohommat ovat aina kuuluneet arkeen ja niillä on tälläkin kertaa ollut hyvä aloittaa kesäkausi! Ei talkootöissä mitään pahaa ole, päin vastoin. Taitaa nyt kyllä katkeruus ja lapsellisuus vain puhua siellä.
kuuepaps,kommentoin sujlle.eläpäs kehtaa vittuilla,asiahan on näin ,ennen tarvinnut talkoolaisia,onkos ujudet niin laskoja siellä ettei tule haravoinista mitä'än,ihmetteli yksi kulkija ,joka mulel kertoi.hän on mun tuttu.ennenne olikin hyviä ja rehtijä työntekijöitä,ja hommat tuli tehtyäkin.mutta sanon sulle jos epärehilyys valitsee siellä ja naamat ei miellytä on pantu monta pois sieltä töistä.Ihmetelen vain että kuulemma kahviossakin on itketty ja melkein tapeltu,noiduttu.Onse seurakunnan työmaa.ei kuulemma muissa seurakunissa tolalsta ole.no siihen löytyykin syynsä ,nepäs onkin rehelisiä työmiehiä.monen olen kuuleen sanoneen ,vittuilua vain.vanhoista työmiehistä,ja panettelua..Kuulke et säkään mikään maailman napa ole,vaikak kirjoituksista huomataan että vittuilet vain.Its eolet lapsellinen ihminen.Että sellaista täällä.
Miksi ne "hyvät ja rehdit" työntekijät eivät ole enää siellä töissä? Niinpä...
No hohhoijaa,ennen kuule sitä vasta talkoilla tehtiinkin kaikenlaista mutta ei enää nykyään koska ihmiset ovat paljon itsekkäämpiä kuin ennen.
Mitäs jos ongelma ei olekaan ollut töiden johtoportaassa vaan tekijässä itsessään? Kertoo paljon ihmisestä, jos pitää tulla internetin palstoille nimettömänä kommentoimaan ja haukkumaan muita. Suurin synti on ettei näe omia virheitään. Kyllä olet paikkasi nyt lunastanut jossain muualla kuin paratiisissa näillä selän takana puheilla ja katkeruudella, missä on anteeksianto ja ymmärtäväisyys?
kommentoin sulle.sinä et tidä olenkaan ,vaikka luulet että jossain on vikaa,vaikka henkilössä,se ei pidä paikaansa.turha sulla on kommentia antamaan,et tiedä mitään,kyllä on jos on johtoportaasakin vikaa,sille ei mahda mitään.Katso jos ei ole rehelisyyttä ,olenkaan ja kieroilaan,vaikka työnsä joku on tehnyt,hyvin,silloin tietää sisimäsään jokainen ,joka kieroilee,sanoisin jos ei naama mielyytä,tai on henkilöön kateutta,,silloin on soppa valmis.Tää on tosi,
Kuuleppas kommentoin sulle.no siksi ei ole ,kun on epärehelisyyttä siellä töissä ollut.eipähän muuta tarvita,jokunen hyvä pantiin pois ,jos reheliseksi asioita pantiin.Ajajteleppas ,jos kahviossa on melekin ,senkaa otettu ja noiduttu,ja itketty.jos asioita suoriksi on yritetty oikasta.entisetkin työmeieht ,olivat monta kesää siellä töissä,ja hyvin meni.nyt vain täällä panetelaan entisiä jermuja,jotka hikihatussa siellä työnsä tekivät.että sellaista .
Ala-arvoinen viestiketju ja kertoo ketjun aloittajasta enemmän kuin tuhat sanaa, eikä todellakaan missään hyvässä mielessä. Olisiko peiliin katsomisen paikka? Joskus se vika voi olla ihan siinä omassa itsessä.
Eikö hänelle kukaan voisi vähän antaa neuvoja. Tai tukea muuten.
Eipä tietenkään, kukapa meistä kehtaisi kenenkään asioihin puuttua, jos ei ole ihan pakko.
Vastaampa sulle vielä .mumolla ei tarvii peiliin katsoa ,kuuleppas vain,ei maha työntekijässä olla mitään vikaa,mutta jus johtoportaassa,sehän on varma asia.Ja työnjohtajassakin,siitä ei pääse mihinkään.jos vanhoihin työmiehiin katsoo,onne kuule tehneet hommansa vanhatkin työmiehet.se on vain vittuila sulla.Peiliin katsoja.eihän varmaan jos muita seurakunnan hommia katsoo,olisi tälläistä ,luulempahan vain eräitä kohtaan ollut.Muut saapi katsoa peiliin ja sillä sipuli.Mutta se siitä,sanon vain.jos rehelisyyteen mentäs ,sisimäsään kyllä valehtelijatkin tietää.totuuden.
Kaikki kunnia ketjun aloittajalle että hän saa ihmiset kerta toisensa jälkeen hiiltymään,tämähän oli 100% provo.
voi jeesus suakin,ei muutes ole.minäkin kohta hiillyn.perkele,menään vain totuuteen.Suomussalmen hautausmaalla,ei sitä ole ollut vuosia jälkeenpäin.Sano säkin mitä sanot,Korostan vielä,Rehelisyys maan perii.Jauha säkin vain paskaa.Kiitos.
Sinä viime kesän "pahasti pettyny" lopeta jo tuo mummo höpinäsi kyllä sinut tunnetaan. Sinähän jo oot eläkeputkessa niin oleppa siinä ja anna nuorempien tehdä työt.
kyllä mäkin sut tunnen.mutta vanhat ketut tekivät paremman työn kuin säkin..vuosia sitten.onse nähty.jos olet ehkä sä,mitäs epäilen .sinutkin on pantu edelisestä pois,ihan paska ollut sanovat,kun sut tunteva
Kyllä se vaan niin on että jos on nuorena laiskotellut niin hankala se on enää vanhana aloittaa työntekoa. Ei se vanha jaksa ollenkaan niin hyvin töitä enää tehdä kuin nuori. Oma häpeä jos ei kelpaa enää töihin.
Vnhakettu vastaan.sinähän puhut paskaa,,mä kuule olen tehnyt paljon enemmän elämässä töitä kun säMinä olen ulkomaita myöten tehnyt hommia Sinä vain vittuilet mulle.Sinä et vain käsitä sitä,jos on johtoportaassa kieroilua valehtelua,silloin on vain naamasta kiinii,ei työnteosta,ja kova kateus vain,jollakin.että hiero muniasi vain.
Kuule vanhakettu,vastaan sulle,Helevetti ,et tajuu,olenkaan,jos johtoportaassa,ja työnjohtassa kieroilua työntekijää kohtaa,työtekoa en kiellä ,olen kuule tehnyt ulkomaita myöten nuorena töitä.sä et ole ehkä.Saataase olla niinkin päin on nähty.Työnjohtaja ,lonkaa melekin vetänyt helelteellä,ja sitten työmiestä kohtaan ,kelvoton on,en ymmärrä,työmies Hikihatuss olen tehnyt töitä.
Ja kovimatkin työt,sitten vain vituilun palkaksi saapi.Olen siitä vihanen kuule,sullekin kun tolalsta pskaa mulle jauhat vain,sanon vain ,voipi olal kateuttakin.että nähty on,anna mun kaikki kestää.
Kuule.Vastaan sulle,jeeveli sentään.Ehkä työnjohtajh,vetää lonkaa jossain.Ehkä ei.Johtajat käärii voitot.Ehkä ei.työmiesvain hikoilee,ehkäei. Elä Jauha paskaa.Kateellijenm, en ymmärrä.
Kuule.Vastaan sulle.Kova työmies.Lopeta jo tämä naljailu.
Hei vastaan sulle.Eläpäs mulle vituile,laita turpasi kiinni-luuletkos sä olevasi kunkku .et ole muita kummempi.
Pysy idiootti pois palstalta niin kukaan ei pysty neitiä loukkaamaan.Oikeden ihmisten kanssa kun joudut tekemisiin niin sinähän pelkäät jokaikistä oikeaa miestä,pelle!
Johtoportaassa olevathan ne vasta pahimpia huijareita ja kiusaajia ovatkin. Täällä ne lukee näitä viestejä ja nimimerkin takaa kirjoittelevat, kun ei muutakaan tekemistä ole. Ja toisilla teetetään paskaset työt.
Perinteinen työmiehen kommentti, johtoporras on paha ja sortaa työn raskaan raatajia. Ehkäpä jos itsekin olisit opiskellut pidemmälle, ollut oma-aloitteinen ja ahkera niin olisit nyt johtoportaassa? Hyvä vaan, että otetaan uusia nuoria työntekijöitä kesätöihin eikä pyöritetä samoja vanhoja naamoja pelkästään. Siitä ei ole kenellekään hyötyä että joku miltein eläkeläinen(?) omii nuorten kesätyöpaikkoja itselleen ja sitten jostain käsittämättömästä syystä kimpaantuu kun ei enää saanutkaan olla itsekäs.
En ole ap mutta vastaan silti. Vanhoillakin on oikeus työhön ja kyllä sortamista voi kokea kaikilla suoritustasoilla. Aika yksipuolinen ajatusmaailma tuntuu olevan sinulla.
Kuule.vastan sulle.Ehkä olet kova työmies,ehkä et.Sä et tajuu,että töissäkin voi olla mukava ehkä ei.Sinä olet ollut töissä.minäkin olen sä et ehkä.