Valmistujaiset ja isän kuolema

Apuatarvitseva_

Moikka! En tiedä menikö tämä nyt yhtään oikeaan kategoriaan, mutta samapa se... Siis en tiedä miten tämän kestän... olen 19-vuotias nuori nainen ja olen aloittanut kaksoistutkinnon vuonna 2013.

Minun perheestäni kukaan ei ole käynyt lukiota ja isäni minua siihen kannusti heti kun aloin hakea toisen asteen oppilaitoksiin. Pääsin kaksoistutkintoon kaudeudenhoito alalle ja ensimmäinen lukio päivä koitti. Muistan vieläkin miten innoissani olin tuosta päivästä ja saavuin kotiin... isäpuoleni oli kotona ja huoneeseeni mennessäni hän sanoi osaanottonsa. En tajunnut yhtään mistä hän puhui ja samalla äitini tuli kotiin itkien ja sanoi että minun täytyy istua alas, joten niin tein. Äiti kertoi, että isä on kuollut... Se oli täysin odottamatonta ja suorastaan niin PERSEESTÄ kun olisin juuri parin sekunnin päästä soittanut isälle ja kertonut hänelle mitä lukiossa tapahtui, jotta hän saisi olla ylpeä ensimmäisestä lukio lapsestaan. Olin aivan rikki.. en mennyt moneen moneen päivään kouluun.

No mutta parin viikon päästä on valmistujaiset ja maanantaina saan tietää lopulliset yo kokeiden tulokset ja tietää pääsenkö ylioppilaaksi. Ajatukset ovat NIIIIN ristiriitaiset. Olen todella surullinen jos en pääse kirjoituksia läpi, tuntuu että olen kunnon luuseri, mutta toisaalta jos pääsen läpi niin tuntuu niin pahalta et ainoo ihminen joka mua lukioon kannusti ja kenen takia oon ton kaiken paskan kestäny niin ei oo näkemässä sitä päivää......

Tietenkin minull on muitakin ongelmia, mistä haluaisin mennä puhumaan ihan ammattilaiselle, mutta ei mulla ole rahaa niihin?! Esim puolipikkuveljeni huostaanotto, minusta tuntuu, että olen hänestä vastuussa kun ei äitipuoleni isän kuoleman jälkeen voinut hoitaa pikkuveljeäni. En nyt oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä...

3

549

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fyuw

      Jokaisella kaupungilla on kai omat ilmaiset psykologit, jotka ovat kuulemma tosi auttavia :)

    • marizei

      Osanotto,koet nyt tosi paljon kerralla etkä todellakaan ole mikään luuseri,hei asiat tärkeysjärjestykseen.Jos pääset läpi onnittelut siitä mut sil ei oo nyt väliä mahdollisuuksia on muitakin jatkoja ajatellen.Anna aikaa surulle et voi harteillesi ottaa kaikkea sun pitää ajatella myös itseäsi,et ole vastuussa pikkuveljestäsi mitenkään,älä huolehdi siitä jos on sijaisperhe.Tuet minkä voit.Voimia sulle täältä jostakin!

    • Moi Apuatarvitseva_ !

      Niin kuin tuossa jo vinkattiinkin, niin kyllä julkisella puolella pääsee ammattilaisen pakeille ilman rahaa. Ota ensteks yhteyttä vaikka paikalliseen terveyskeskukseen tai oppilaitoksesi terveydenhuoltoon, he auttavat eteenpäin. Myös paikkakuntasi seurakunnasta löytyy nuorisotyöntekijöitä, jotka voivat auttaa sinua eteenpäin pääsemään ammattilaisen juttusille!

      Harmi, että hienoa elämäsi etappia varjostaa ikävä ja huoli. Toivottavasti pystyt myös nauttimaan ison työsi tuloksesta ja katsomaan tulevaisuuteesi toiveikkaana. Elämä ei aina ole ihan mustavalkoista, siinä voi olla monenlaisia sävyjä yhtä aikaa: iloja ja suruja.

      Voimia sinulle juhlaasi ja kesääsi,
      Katja Kajaanista
      NettiSaapas

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1051
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    4. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      26
      678
    5. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      9
      661
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      635
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      560
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    11. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      558
    12. 61
      549
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      546
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      530
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      492
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      437
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      433
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      29
      433
    Aihe