Kiusaaminen :D

Joo.. tota noin.. mistä alottais.. Ekaks haluan sanoa, että en oo kokenut sitä ns. pahinta koulukiusaamista, mutta kiusaamiseksi koen sen silti. Ruotsinryhmässäni on eräs poika, joka nimittelee jatkuvasti, läskiä yms. Eikä se vaan lopeta, vaikka sanonu ettei jatkais.. vihaan mennä edes luokan eteen odottamaan tuntia, koska se on siellä.. Ja sitten, koulussa on kaksi muuta tyyppiä jotka nimittelevät samatin, mutta näen niitä harvasti onneksi. Mutta esim. olin ruokavälkällä soittamassa yksin yhtä puhelua, ja ne tulee porukalla huutelemaan kaikkea. Pilkkaavat nimeäni, sukunimeäni ja ulkonäköäni ja ääntä. Olen sii helari. Enkä halunnut huudella takaisin, yli viidelle kun olin yksin. Yritän olla vain huomioimatta. Ja sitten toiseksi tänään olin "kaverini" kanssa pihalla ja sitten kysyin saanko ajaa hänen pyörällä ja sitten se kielsi. Kysyin toisen kerran ja hän löi rystysillä hampaille. Kirjaimellisesti turpaan. Sitten raivostuin ja tönäsen yli 9000newtonin voimalla sen puskaan ja lähen. Se oli multa myös väärin. mutta purin siinä kaiken tuskan jonka olen saanut. Sitten menin suihkuun ja itkin. Muserruin aivan täysin. Mutta yks asia vielä vaivaa: en voi jotenkin avautua vanhemmilleni asioista, tämä on kuin roolileikkiä.. Esim. kun kaverini oli lyönyt minua, menin sisälle iloisen näköisenä ja suihkussa romahdin täysin. Suihkusta tullessani menin yläkertaan omaan rauhaan. kuten normaalisti, jottei aavista mitää.

Tiedän, että tämä keskustelun aloittaminen ei auta minua, mutta pääsimpä purkautumaan jonnekkin.

- Kiitos 14v poika
7186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä toi on jo aika pahaa kiusaamista, mut on hyvä ettet koe sitä niin. Kannattaa käyttää tota 9000 newtonin voimaa vaan useemmin niin ehkä idiootit ymmärtää lopettaa vittuilun

Äänestä
  • LOL 9000N voima. Teillä ei taida olla aavistustakaan kuinka paljon se on.

    Äänestä

  • old_profile_96615 kirjoitti:

    LOL 9000N voima. Teillä ei taida olla aavistustakaan kuinka paljon se on.

    Kun maassa putoamiskiihtyvyys on 9,807 m/s2 (ton kakkosen pitäis olla yläindeksissä mutta koska kännykällä ei pysty). Miettikää sitä.

    Äänestä

  • old_profile_96615 kirjoitti:

    Kun maassa putoamiskiihtyvyys on 9,807 m/s2 (ton kakkosen pitäis olla yläindeksissä mutta koska kännykällä ei pysty). Miettikää sitä.

    Tuu tällaisiin keskusteluihin ne on liian epäsöpöä

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14317311/kyselkaa-15v-tytolta

    Äänestä

Olit aika rohkee ku uskalsit tönästä sitä :O Mut tsemppii sulle ja yritä pärjäillä!

Äänestä

Oikeastaan on ihan ensi pakko vähän viilata pilkkua ja sanoa, että jo se että avauduit tänne, auttoi ja auttaa sua huimasti. Miten? Sen lisäksi että pääsit purkamaan oloas, eli kertomaan tuntees tähän "paperille", voi tämä keskustelu saada sinut löytämään jotain sellaista, jota et tullut edes ajatelleeksi. Myös ihan vain se, että kertoo vaikka ihan vaan paperille oman olonsa, selkeyttää ajatuksia.
1. Kenenkään ei tarvitse sietää mitään kiusaamista
2. Kiusaaminen on sitä minkä kiusattu kokee kiusaamiseksi
3. Kenenkään ei tarvitse joutua antamaan kiusaalle takaisin eli kostamaan

Mitä voit tehdä:
1. Voit kertoa niille solvaajille, että et pidä siitä, kun sinua haukutaan
2. Jos tämä ei auta niin, kerro ihmeessä opettajalla
3. Lisäksi kouluterveydenhoitajalle tai jollekin muulle koulun työntekijälle jutteleminen voi auttaa kummasti

Mitä en suosittele:
1. Että jäät yksin asian kanssa, eli että et kerro kenellekään
2. Kostamalla enää kiusaajille löymällä tai haukkumalla

Miksi on parempi kertoa, kuin että kestäisi kaiken yksin?
-Kukaan ihminen ei kestä kiusaamista. Ei kukaan. Kiusaamista voi verrata johonkin sairauteen, kuten flunssaan. Kiusaaminen vaikuttaa ihmisen kehossa yhtä lailla kuin sairaudetkin. Vaikka kiusaaminen ei aiheuta mitään sairautta kehoon, aiheuttaa se silti huonoja asioita kehossa. Kiusaaminen aiheuttaa pahaa oloa, stressiä ja pelkoa. Kun joutuu jatkuvasti kokemaan näitä tunteita, voi se vaikuttaa ihan terveyteenkin. Jatkuva stressi ei ole hyvä asia:


-Stressin aiheuttajia voivat olla tuen puute, ihmissuhdeongelmat, kiusaaminen, epäoikeudenmukaisuus, epäreilu kohtelu ja arvostuksen puute.
-Stressin oireita voivat olla päänsärky, huimaus, sydämentykytys, pahoinvointi, vatsavaivat, tihentynyt virtsaamisen tarve, hikoilu, flunssakierre, selkävaivat, jännittyneisyys, ärtymys, aggressiot, levottomuus, ahdistuneisuus, masentuneisuus, muistiongelmat, vaikeus tehdä päätöksiä ja unen häiriöt
Lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00976

Tämän takia siis kiusaamisen "kestäminen" ei oikein toimi. Aiemman oirelistan perusteella kiusatun elämä voi olla erittäin epäterveellistä, vaikka hän kuinka yrittäisi elää terveellisesti.
Vaikka itse voisi tuntua siltä, että kyllä minä kestän, niin kiusaaminen vaikuttaa silti.
Siksi kiusaaminen pitäisi saada loppumaan mahdollisimman nopeasti.
Ei myöskään kannata liikaa huolestua noista monista oireista. Kaikki on yksilöllistä ja ihmisen kehon tila muuttuu koko ajan. Yritän vain korostaa sitä että kiusaamista ei voi kestää.

Toivon kaikkea hyvää kaikille kiusatuille!

Äänestä

Voi rakas ystävä. :( Tekee niin pahaa lukea, mitä nuoret ihmiset toisilleen tekevät, ja kuinka avuttomaan tilaan kiusattu jätetään. :( Ja kun monesti nuoret vielä eivät ole oppineet pärjäämään tuollaisen kanssa ollenkaan. Sinä onneksi selvisit tuosta yhdestä kiperästä tilanteesta... jos kiusaaminen käy pahaksi, jää surutta pois koulusta. Koulun tarkoitus ei ole saada ketään masentumaan eikä koulun tarkoitus missään tapauksessa ole opettaa lapsia ja nuoria selviytymään yksinään joistain järkyttävistä kiusaamistilanteita. Oletko ottanut asiaa puheeksi vielä kenenkään aikuisen kanssa? Varmaan se kannattaa kokeilla ennen koulun jättämistä ja mahdollista siirtymistä kotiopiskeluun...

Jumala on hyvä turva ja apu minkä tahansa hädän äärellä. Tämä keino kannattaa myös ehdottomasti ottaa käyttöön.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


roolileikkipoika kirjoitti:

Joo.. tota noin.. mistä alottais.. Ekaks haluan sanoa, että en oo kokenut sitä ns. pahinta koulukiusaamista, mutta kiusaamiseksi koen sen silti. Ruotsinryhmässäni on eräs poika, joka nimittelee jatkuvasti, läskiä yms. Eikä se vaan lopeta, vaikka sanonu ettei jatkais.. vihaan mennä edes luokan eteen odottamaan tuntia, koska se on siellä.. Ja sitten, koulussa on kaksi muuta tyyppiä jotka nimittelevät samatin, mutta näen niitä harvasti onneksi. Mutta esim. olin ruokavälkällä soittamassa yksin yhtä puhelua, ja ne tulee porukalla huutelemaan kaikkea. Pilkkaavat nimeäni, sukunimeäni ja ulkonäköäni ja ääntä. Olen sii helari. Enkä halunnut huudella takaisin, yli viidelle kun olin yksin. Yritän olla vain huomioimatta. Ja sitten toiseksi tänään olin "kaverini" kanssa pihalla ja sitten kysyin saanko ajaa hänen pyörällä ja sitten se kielsi. Kysyin toisen kerran ja hän löi rystysillä hampaille. Kirjaimellisesti turpaan. Sitten raivostuin ja tönäsen yli 9000newtonin voimalla sen puskaan ja lähen. Se oli multa myös väärin. mutta purin siinä kaiken tuskan jonka olen saanut. Sitten menin suihkuun ja itkin. Muserruin aivan täysin. Mutta yks asia vielä vaivaa: en voi jotenkin avautua vanhemmilleni asioista, tämä on kuin roolileikkiä.. Esim. kun kaverini oli lyönyt minua, menin sisälle iloisen näköisenä ja suihkussa romahdin täysin. Suihkusta tullessani menin yläkertaan omaan rauhaan. kuten normaalisti, jottei aavista mitää.

Tiedän, että tämä keskustelun aloittaminen ei auta minua, mutta pääsimpä purkautumaan jonnekkin.

- Kiitos 14v poika

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu