Olen katsellut tätä hotellia jo jonkun aikaa. Hinta vain ei ole ollut sitten tarpeeksi kohillaan. Nyt sitten tärppäs viimehetken tarjouksena, alle 30€ aamiaisella.
Hotelli on rakennettu jyrkkään rinteeseen, joten rappusia on paljon. Liikunta rajoitteiselle tai vaikkapa lasten rattaille se ei ole kovinkaan sovelias. Enkä muutenkaan suosittelisi pienille lapsille. Rauhallisuudesta nauttiville aikuisille (keski-ikäisille) sitten sitäkin enemmän. Ei se huono vaihtoehto olisi vaikka häämatkallekaan, jos ei ihan huippu luksusta vaadi.
Palm beach resort on aivan nang thong beachin eteläisimmässä kärjessä. Taitaa vain sunset on vielä lähempänä rannan päätä. Tätä kohtaa joskus näkeekin kutsuttavan sunset beachiksi. Keskustaan on parisen kilometriä.
Resortissa on viidakkomainen tunnelma. Paljon yksityiskohtiin kiinnitetty huomiota. On rakennettu puroja ja putouksia. Paljon pieniä patsaita polkujen vierustoilla. Purossa on pieniä ja suuria kaloja joista, monet ovat hyvin värikkäitä. Kasvillisuutta on niin paljon kuin on vain saatu mahtumaan. Se tuo tietenkin omaa rauhaa, myös omalle terasille mutta, näköala onkin sitten vain kasvillisuutta. Toki rannan bungalovit sitten erikseen.
Hotellissa on 2 uima-allasta toinen aivan rannan tuntumassa ja toinen sitten lähempänä vastaanottoaulaa, hieman korkeamalla. Rannan allas on paljon viihtyisämpi, ja siinä on myös baari vieressä, josta saa rantapyyhkeet. Altaat tosin olivat melko pieniä.
Ravintolan hintataso ei ole mitenkään järkyttävän kallis, joten sitä voi jopa käyttää. Alle 200thb saa jo ruokaakin. Hedelmälautanen maksoi 120 thb, ja virvoitusjuomat 30-50 thb luokkaa. Kyseessä kuitenkin hotellin ravintola.
Rannan tuntumassa oli myös hierontapiste, jossa näytti hintataso olevan 300thb tietämillä. Yleensä hotelleissa ollut 100 thb kalliimpi. Tasosta en osaa sanoa kun en käynyt. Toisaalta se tasohan vaihtelee hierojien mukaan jotka saattavat vaihdella paljonkin.
Vastaanoton vieressä on hyvin pieni kauppa, jossa melko suppea valikoima, mut jätskiä ja virvokkeita löytyy. Muuten ostoksille pitää mennä keskustaan.
Huone oli varsin tilava ja viihtyisä. Joskaan ei mitenkään poikkeuksellinen.
Vaikka kaikilla varaussivustoilla lukee deluxe huoneessa olevan ammeen, ainakaan omassa huoneessa sitä ei ollut. Kylpyhuone ei ollut mitenkään järin suuri, ja erikoisuutena siinä oli osin avoin katto. Sateella siis saattoi tihkua vettä kylppäriin, mut ei siitä haittaa ollut, koska se vesi jäi suihkutilaan.
Aamiaisesta jäi vaikutelma niukahko. Tosin siihen saattaa hyvinkin vaikuttaa matkustus ajankohta. Toki pari eri mehua löytyi. appelsiinmehua joka aamu ja sitten toista mehua vaihtelivat. omenaa, ananasta, mangoa, tai guavamehua. ne ei mitenkään kuitenkaan kiertäneet, vaan oli mitä sattui.
Sieltä sai myös munakkaita, paistettuja ja keitettyjä munia. Oli paahtoleipää ja tummempaa leipää, kinkkua, kananakkeja, pekonia, hedelmiä, yhtä juustoa, parilaatua muroja, hedelmiä, ja parilaatua thairuokaa. Kurkkua, paprikaa... kroisantit olivat tosin kuivahkoja joka aamu. Aamiashuonesta oli merinäköala, josta myös uima-allas näkyi.
Henkilökunta ei ollut mitenkään erityisen seurallista mutta, erittäin palveluhaluisia. Myöskin kaikki toiveet kävivät. Esim. huoneen luovutuksen jälkeen pääsi vielä uimaan kyytiä odotellessa.
Ranta ei siinä kohtaa ole ihan parasta mitä khao lakista löytyy, mutta ei se huonokaan ole. Ei sitä kannata hylätä rannan takia. Toisaalta kun on miltei rannan päässä kävelijöitä oli vähemmän kuin keskeisimmillä paikoilla.
Kaikenkaikkiaan pidin hotellista ja henkilökunnasta erittäin paljon. Jos miinuksia hakee niin, hotellissa oli paljon saksalaisia. Heillä oli tapana kasaantua altaalle ryhmäksi. Ja pitivät heille tyypillistä kovaäänistä keskustelua. Jollekkin saattaa olla miinusta myös se 2km matka keskustaan. Itse kun liikun skootterilla, ja suuntaan mielummin vastakkaiseen suuntaan, sijainti oli parempi kuin keskustassa olisi ollut.
Alkulomaa vietin brizassa joka on suuri ja tehokas. Tämä taas pienempi ja intiimimpi. En osaa sanoa kumpi olisi ollut ehdottomasti parempi. Molemmissa omat vahvuutensa.
http://www.khaolakpalmbeach.com/
https://www.youtube.com/watch?v=k1Gs67lm_Dk
Palm beach resort
11
394
Vastaukset
- taivaanvuohi1
the haven khao lak kyllä huomattavasti parempi hotelli kun tämä, suosittelen!
Teeppä Havenista oma ketju ja kerro ihmeessä lisää. Kohta alkaa olemaan aika kun ihmiset alkavat etsimään itselleen sopivaa hotellia ensikaudelle. Hyvistä hotellikuvauksista on aina pulaa.
Pelkkä suosittelen tai hyvä hotelli ei paljon infoa anna.
Haven olisi maksanut 70€/vrk kun tämä maksoi alle 30€. Onko se niin paljon parempi?
Kiitos jo etukäteen- Onkorahatloppu
Mitä järkeä lähteä lomalle pihtaileen?!
- pihstelijä
Sinä rikkaana ja "viisaana" tietysti voit valita minkä haluat, mutta meidän tavallisten duunareiden kannattaa vähän katsoa mihinkä rahansa laittaa. M.y.m:n esimerkki, jos on 3viikkoa reissussa ja säästää hotellihuoneessa 40€ yö tekee se n. 800€, sillä rahalla voi pitää ylimääräisen viikon palkatonta lomaa, tai ostaa seuraavaksi vuodeksi lentolipun Thaikkuihin. Hyvää matkaa kuitenkin rikkaille ja köyhille.
Kiitos kysymästä. On loppu :)
Mä voin ilmottautua khao lak palstan köyhimmäksi, niin muut voivat tuntea paremmuuden tunnetta, jos sille on tarvetta. Ei tarvitse siitä sen enempää pastalla pohtia. Ja jos jollakulla ei enää omalle tilille mahdu, niin tänne voi lähettää. Ylärajaa ei ole.
Olisi mukavaa jos pidettäisiin tämä saitti siistinä ja mukavana, kuten tämä on ollut.
Minusta osana matkasta nautiskeluun kuuluu minulle parhaan hotellin löytäminen. Jokaisella varmasti omat kriteerit hotellin etsinnässä. Se mikä minulle on sopivin, ei sitä jollekulle toiselle suinkaan ole. Siksi olisikin mukavaa, jos mahdollisimmat monet kirjoittelisivat kuvauksia hotelleistaan.- pakarangille
Mym lienee palstan harvoja, jotka matkailevat Khao Lakissa sesongin ulkopuolella. Sesongin aikana hinnat moninkertaiset. Oltiin jo varaamassa Havenia, mutta sijainti mietityttää.. Päädyimme sitten vielä kauemmas eli Pakarangille Kantary-ketjun hotelliin.
- yli15xThaimaa
Me olemme omatoimimatkaajia ja hotellit etsimme booking comin tms sivuilta. Emme ota hotellia joissa on kokoustilat, kampaamopalvelut, räätäli, kuntosali, oma kauppa tms turhaketta. Mutta nämä täytýy olla uima-allas, jääkaappi, ilmastointi,parvekesekä hyvät yhteydet.Ja tälläisiä hotelleja saa noin 25-30 E/ vrk ja jopa alle helposti
- KeskelläeimitäänNoThanks
yli15xThaimaa kirjoitti:
Me olemme omatoimimatkaajia ja hotellit etsimme booking comin tms sivuilta. Emme ota hotellia joissa on kokoustilat, kampaamopalvelut, räätäli, kuntosali, oma kauppa tms turhaketta. Mutta nämä täytýy olla uima-allas, jääkaappi, ilmastointi,parvekesekä hyvät yhteydet.Ja tälläisiä hotelleja saa noin 25-30 E/ vrk ja jopa alle helposti
Same same. Miksi maksaa turhuuksista noista kokoustiloista ym.Juuri niistä ne hotelli luokitus tähdet tulevat, ei siisteydestä kuten moni luulee. Hotellin sijainti tärkeä ei saa olla kuljetuksen päässä keskustasta vaan kävelymatkan päässä palveluista.
- pakarangille
Me taas kaivataan vaan rauhaa ja rantaa, joten Pakarang on ihan luxuspaikka. Tähän asti kolme kertaa oltu Bang niangilla ja kerran Nang thongilla. Thaimaassa kun on varaa asua useamman töhden hotelleissa niin kiitos kyllä. Ja arvostamme myös lapsivapaita/-ikärajoitettuja hotelleja. Tuo, johon menemme, on K16.
- KokoTammikuuTaas
Mielummin kuukausi Thaimaan lämmössä hotellissa jossa ei kuntosalia, kokoustiloja ja muita turhia hotellin palveluita. Hotellihuoneessa peseydytään, säilytetään tavarat ja nukutaan. Kukin kuitenkin tyylillään. Kaksi viikkoa aivan liian lyhyt loma-aika ihanassa Khao Lakissa ja sen ympäristössä.
- Hesaeskimo
Niin kun sesonki hitsari ei pääse meneen muulloin 😂
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631433Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on531237Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241219Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141120- 1261068
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315991- 42939
- 72905
- 73899