Kateelliset

Ihmellinen asia tuo kateus. Olen lukenut näitä kirjoituksia, ja hyvin monesta viestistä paistaa läpi se suomalaisten perisynti: kateus.
Ollaan huolissaan, että valtio korvaa matkatavaroita. Jos on ollut hädän keskellä, niin mitä väliä on kassillisella vaatteita. En ole kuullut kenenkään itkevän matkatavaroiden perään, jos on selvinnyt katastrofista. On siinä vähän suuremmista asioista kysymys.
Toinen juttu on, että itketään sitä, että valtio maksaa paluulennot. Jokainen matkustaja oli ostanut itselleen paluulipun, ja näin ollen paluuliput oli maksettu. Nuo lennot oltaisiin tehty joka tapauksessa. Terveenä palanneiden paluulennoissa ei ollut mitään ihmeellistä. Harmi vaan, että menomatkalla ei voitu viedä lomalaisia, ja se koituu matkanjärjestäjien tappioksi. Eri asia on tietenkin sairaskuljetuslennot, nehän maksaa vakuutus.
Ja kaiken lisäksi vielä arvostellaan Mönkäreen lomamatkaa. Jokainen on lomansa ansainnut, ja itse maksanut, oli sitten ministeri, tai jossain muussa ammatissa.
Näiden juttujen kirjoittelijat ovat ainoastaan kateellisia niille, jotka viettivät joulua tropiikissa.
433724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

se ruikuttaminen ei lopu. Aina menee jollakin paremmin. Voi haukkua yritysjohtajia, poliitikkoja, työnantajaa, työkavereita, ketä vaan jolla menee näennäisesti paremmin kuin itsellä.

Peri-suomalainen kateus on siinä mielessä naurettava ilmiö että jokainenhan on periaatteessa oman onnensa seppä. Suomessa on loistavat mahdollisuudet koulutuksen hankkimiseen, ja koulutushan on yksi keino rakentaa elämästään sellaista kuin toivoisi.

Kateellisena ruikuttamisen sijasta kannattaisi miettiä mitä itse on tehnyt oman tilansa eteen. Useimmilla ei loppujen lopuksi pitäisi olla aihetta valittamiseen, tai jos onkin niin kannattaisikohan miettiä että voiko itse tehdä jotain asian eteen sen sijasta että juurruttaa levenevän perseensä tietokoneen äärellä olevaan tuoliin. Asiat eivät parane spekuloimalla, jotain kannattaisi tehdäkin tilojen korjaamiseksi.

Äänestä
  • "Suomessa on loistavat mahdollisuudet koulutuksen hankkimiseen, ja koulutushan on yksi keino rakentaa elämästään sellaista kuin toivoisi."
    Ehkäpä olen yksi niistä kateellisista, mutta suomessa ei todellakaan ole mahdollisuutta kouluttautua. Tai siis niillä on, jotka ovat sattuneet syntymään riittävän tulotason omaavaan perheeseen.

    Itse en kadehdi lainkaan heitä, jotka matkustavat 'jumalan selän taakse'. Jokainen joka lähtee moisiin kehitysmaihin, pitää ottaa riskit huomioon; kone voi pudota taivaalta, joku tartuttaa pöpöjä, sinut raiskataan ja ryöstetään sivukadulla... Mahdollisuuksia on loputon määrä.

    Turhaa jo tälläinen hössötys, viikkotolkulla samaa asiaa vatvotaan niinkuin se siitä korjaantuisi.

    Äänestä

  • Zum kirjoitti:

    "Suomessa on loistavat mahdollisuudet koulutuksen hankkimiseen, ja koulutushan on yksi keino rakentaa elämästään sellaista kuin toivoisi."

    tyttäreni valmistuu ensi keväänä. Hän on opiskellut pienen lainan ja opinto/asumistuen turvin lisäksi työskennellen kaikenlaisissa hanttihommissa mitä on saanut.
    Tosin hänen on tarvinnut kieltäyyä monesta asiasta näiden kuuden vuoden aikana, mutta tulevaisuudessa hänen ei tarvitse olla kateellinen ja panetella niitä, jotka ovat ahkeruudellaan ansainneet asemansa tässä yhteiskunnassa.
    Saamattomuutta se on jos ei pärjää, tai sitten tyhmyyttä, jos oppi ei pysy päässä.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Samaa mieltä edellisen kanssa. Miten niin se on kiinni siitä millaiseen perheeseen syntyy? Minun vanhempani ovat pienipalkkaisia duunareita, mutta eipä se estänyt broidia ja minua kouluttautumasta yliopistossa. Toki opintojen aikana piti tehdä duunia että sai elätettyä itsensä, mutta uskon että siitä oli enemmän hyötyä kuin haittaa.

    Suomessa sentään tällaiset työläistenkin kakarat voivat pyrkiä korkeakouluihin, joissain muissa länsimaissa se ei todellakaan ole mahdollista.

    Äänestä

  • Severi kirjoitti:

    Tosiasia on, että Suomessa voi köyhäkin kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Tästä lienee esimerkkinä muiden ohessa tämä ministerimme ja moni muu. Nykyajan "herroista" moni on lähtenyt todella vaatimattomista olosuhteista.

    Ollen edellisten puhujien kanssa samaa mieltä totean: Kaikki oppia haluavat ja riittävän kyvykkäät sitä saavat, ei riipu isäpapan lompakon paksuudesta. Suomi onkin varmaan sen vuoksi turvallinen yhteiskunta, kaikilla on mahdollisuus eteenpäin. Yleensä pahimpia valitttajia ovat nämä pylly penkissä istujat, joilla ei ole minkäänlaista yritystä

    Äänestä

  • halutessaan kirjoitti:

    Vaatii se kyllä pyllyn pitämistä penkissäkin, että saa kirjat luettua :) Mutta sen lisäksi vaatii sitkeyttä ja kovaa duunia. Eli sitä sinun mainitsemaa yritystä.

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    Vaatii se kyllä pyllyn pitämistä penkissäkin, että saa kirjat luettua :) Mutta sen lisäksi vaatii sitkeyttä ja kovaa duunia. Eli sitä sinun mainitsemaa yritystä.

    Opiskelu vaatii nimenomaan yritteliäsyyttä ja sitkeyttä. Hatunnosto kaikille, jotka ovat sen tehneet (ja jopa ilman suvun rahoja) ! Harvoin uskon näkeväni sellaista porukkaa täällä mankumassa.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    tyttäreni valmistuu ensi keväänä. Hän on opiskellut pienen lainan ja opinto/asumistuen turvin lisäksi työskennellen kaikenlaisissa hanttihommissa mitä on saanut.
    Tosin hänen on tarvinnut kieltäyyä monesta asiasta näiden kuuden vuoden aikana, mutta tulevaisuudessa hänen ei tarvitse olla kateellinen ja panetella niitä, jotka ovat ahkeruudellaan ansainneet asemansa tässä yhteiskunnassa.
    Saamattomuutta se on jos ei pärjää, tai sitten tyhmyyttä, jos oppi ei pysy päässä.

    Valmistun itse yliopistosta tänä keväänä 10 (kymmenen) opiskeluvuoden jälkeen. Pitkä aika selittyy mm. sillä, että olen opiskellut alaa, jolla suomenkielistä kirjallisuutta on hyvin vähän (ja tutkimusta ylipäättän hyvin vähän - osaan suomen lisäksi 6 muuta kieltä eli tuo ei ainoa syy!), ja lisäksi olen ollut töissä koko ajan, koska en ole halunnut ottaa lainaa. Se, miksi valmistun, ei ole mikään rahakas ala, joten lainan takaisinmaksu olisi ollut vaikeaa; nyt minulla kyllä on työ mutta palkka TODELLA pieni...

    Minunkin on tarvinnut kieltäytyä monesta asiasta opiskeluaikana, mutta tarvitsee edelleenkin. ........... kirjoittaa: "mutta tulevaisuudessa hänen ei tarvitse olla kateellinen ja panetella niitä, jotka ovat ahkeruudellaan ansainneet asemansa tässä yhteiskunnassa.
    Saamattomuutta se on jos ei pärjää, tai sitten tyhmyyttä, jos oppi ei pysy päässä."

    Olen tottavie ollut ahkera, ansainnut yliopistollisen oppiarvon (ylempi korkeakoulututkinto) ja oppikin on päässä pysynyt. En kuitenkaan ole kateellinen niille, jotka nostavat esim. ministerin palkkaa. En itse ole ollut kiinnostunut politiikasta, joten en ole päätynyt niihin pesteihin ja palkkoihin. Onnekseni, sillä ne pestit tuovat mukanaan myös julkisuutta ja vastuuta (mitä eivät kyllä ihan kaikki nykyiset kansan"edustajat" tajua), jotka eivät minua kiinnosta.

    Kuitenkaan en pidä itseäni saamattomana tai tyhmänä, kuten nimim. ........... vaikka en olekaan pärjännyt ihan kauhean hyvin (taloudellisesti ja/tai niin että minulla olisi iso nimi jollain saralla).

    Äänestä

  • Zum kirjoitti:

    "Suomessa on loistavat mahdollisuudet koulutuksen hankkimiseen, ja koulutushan on yksi keino rakentaa elämästään sellaista kuin toivoisi."
    Ehkäpä olen yksi niistä kateellisista, mutta suomessa ei todellakaan ole mahdollisuutta kouluttautua. Tai siis niillä on, jotka ovat sattuneet syntymään riittävän tulotason omaavaan perheeseen.

    Itse en kadehdi lainkaan heitä, jotka matkustavat 'jumalan selän taakse'. Jokainen joka lähtee moisiin kehitysmaihin, pitää ottaa riskit huomioon; kone voi pudota taivaalta, joku tartuttaa pöpöjä, sinut raiskataan ja ryöstetään sivukadulla... Mahdollisuuksia on loputon määrä.

    Turhaa jo tälläinen hössötys, viikkotolkulla samaa asiaa vatvotaan niinkuin se siitä korjaantuisi.

    "kone voi pudota taivaalta, joku tartuttaa pöpöjä, sinut raiskataan ja ryöstetään sivukadulla..."

    Miksi yhdistät nuo asiat matkailuun, tai tarkemmin sanoen "kehitysmaihin"???????

    Eikö näitä asioita mielestäsi tapahdu Suomessa?

    Otatko nämä "riskit" koko ajan myös täällä huomioon?

    Alas kuule käyttää päätäsi muuhunkin kuin pipon pitämiseen, ettei mene elämä täysin hukkaan!

    Äänestä

  • yksinkertaisuus kirjoitti:

    "Alas kuule käyttää päätäsi muuhunkin kuin pipon pitämiseen, ettei mene elämä täysin hukkaan!"

    Tuota voisi suositella yleiseksi ohjeeksi monille muillekin :) Maailman menoa-osastolla kirjoitteleville oikein erityisesti :)

    Äänestä

  • Zum kirjoitti:

    "Suomessa on loistavat mahdollisuudet koulutuksen hankkimiseen, ja koulutushan on yksi keino rakentaa elämästään sellaista kuin toivoisi."
    Ehkäpä olen yksi niistä kateellisista, mutta suomessa ei todellakaan ole mahdollisuutta kouluttautua. Tai siis niillä on, jotka ovat sattuneet syntymään riittävän tulotason omaavaan perheeseen.

    Itse en kadehdi lainkaan heitä, jotka matkustavat 'jumalan selän taakse'. Jokainen joka lähtee moisiin kehitysmaihin, pitää ottaa riskit huomioon; kone voi pudota taivaalta, joku tartuttaa pöpöjä, sinut raiskataan ja ryöstetään sivukadulla... Mahdollisuuksia on loputon määrä.

    Turhaa jo tälläinen hössötys, viikkotolkulla samaa asiaa vatvotaan niinkuin se siitä korjaantuisi.

    Ihan vaan TIEDOKSI.Maailmaa on enemmän kun sun ikkunastas näkyy!

    Äänestä

  • halutessaan kirjoitti:

    Tosiasia on, että Suomessa voi köyhäkin kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Tästä lienee esimerkkinä muiden ohessa tämä ministerimme ja moni muu. Nykyajan "herroista" moni on lähtenyt todella vaatimattomista olosuhteista.

    Ollen edellisten puhujien kanssa samaa mieltä totean: Kaikki oppia haluavat ja riittävän kyvykkäät sitä saavat, ei riipu isäpapan lompakon paksuudesta. Suomi onkin varmaan sen vuoksi turvallinen yhteiskunta, kaikilla on mahdollisuus eteenpäin. Yleensä pahimpia valitttajia ovat nämä pylly penkissä istujat, joilla ei ole minkäänlaista yritystä

    Et taida olla vaatimattomista oloista?
    Itse yritin kouluttautua, lukio vaan sattui loppumaan siihen, kun oli pakko ottaa kolmas työ, että pystyi maksamaan kirjakauppaan kertyneen koulukirjavelan ja hankkimaan ajokortin. Täältä korvesta kun ei iltaseen aikaan liikuttu muuten töistä kotiin.

    Alle kouluikäisestä minulle on määrätty tarkkaan työt kotona, jokaisesta tuli tietty korvaus, mitä vastaan sai vaatteita, koulutarvikkeita ym. jotka normaalisti lapset sai automaattisesti. Jos sait palkkaa, siitä piti tuoda tietty prosentti kotiin.

    Kun viimein pääsi pois siitä oravanpyörästä, seurasi vanhempien ottamat velat perässä. Ja mikä ihaninta, jos minulle sattuisi siunaantumaan lapsia, siirtyisi sama "isänperintö" heillekkin.

    Sanokaapa vilpittömät ja viisaat ihmiset, miten ihmeessä jaksaa vielä opiskella, jos on 15v tehnyt kahta työtä katkeamattomasti, ajoittain on joutunut ottamaan kolmannen sivuun?

    Ja siihen, etteikö Suomessa saattaisi sattua jotain. Tietenkin, enpä tainut väittää sellaista.

    vanhempien ottamat velat siirtyvä sinulle ja sinun lapsillesi

    Kyllä se noin menee. Pääpiirteittäin. Ääritapauksia tietty voi olla, sinun tarina vaikuttaa kuuluvan siihen prosentin joukkoon joka ei näiin raameihin mahdu.

    Juttusi kuullostaa vaan hiukan uskomattomalta. Alle kouluikäisellä teetetyt työt?

    Toisekseen miten sait vanhempiesi velat itsellesi? Tuskin ainakaan perimällä koska velat eivät periydy jos pesä haetaan konkurssiin. Oletko kenties mennyt takaamaan vanhempiesi miljoonalainat? Jos olet, niin se on eri juttu eikä kuulu tähän lainkaan.

    Äänestä

Osuit naulan kantaan!

Äänestä

Luin Hesarista, että ihmiset oli ilmoitelleet kateus-, suutus- tai muuten vain idioottipäissään naapureita ja tutuntuttuja ym. kadonneiden listalle. Luoja, miten sairasta! Toivottavasti nämä kiusallaan ilmoitelleet saavat ansionsa mukaan!

Äänestä
  • Älkää unohtako, että tämä on Thaimaan-matkailupalsta ja täällä ei sovi kirjoittaa mistään potilaista tai muistakaan (ellei ole kyse Thaimaan turistikohteissa loukkaantuneista, mutta heistäkään ei mielellään saisi kirjoittaa). Virallisesti (tälle palstalle yleensä kirjoittavien mielestä) mitään mainitsemisen arvoista katastrofia ei ole ollut. Ja jos nyt joku, tai vaikkapa useampikin, kuolee, niin whattafuck. Matkailu jatkuu ja painukaa te vitun sirkesalojensukulaiset ja muut tämän palstan rauhaa häiritsevät anukseen tai jotain.

    Äänestä

  • tai sitten ei, mutta pointti anyway aikas hyvä. Jos minullakin olisi ministerin palkka, lomaedut ja eläke-edut niin voisin hyvinkin lomailla vaikka missä, jopa Thaimaassa vaikka juuri tuhatmäärin ihmisiä on kuollut. Rahaahan sinne alueelle tarvitaan nyt paljon, ja sinne lähti sheriffimmekin, hyvän asian perässä.

    Joka tapauksessa, ministerien ja kansanedustajien palkat ja lomat ovat

    a) Joo joo - eivät tämän "Thaimaassa aina kaikki hyvin -palstan" sinisilmäisten vakiokirjoittajien vakioaiheita ("siis ihan kauheeta kun tänne edes kirjotellaan jostain katastrofista, voi ei kun mun pientä rauhaani häiritään tuollaisella, iik ja siis varsinkin jostain kansanedustajista kirjoitellaan, siis nehän nyt ei ainakaan liity tähän mitenkään, hei haloo, iik, kamalaa")
    MUTTA myösKIN
    b) kovin liioiteltuja JA SEHÄN ON AIHE, JOHON ME KAIKKI VOIMME PUUTTUA. Kansalaisadressia kehiin!!!

    Äänestä

  • sama henkilö kirjoitti:

    tai sitten ei, mutta pointti anyway aikas hyvä. Jos minullakin olisi ministerin palkka, lomaedut ja eläke-edut niin voisin hyvinkin lomailla vaikka missä, jopa Thaimaassa vaikka juuri tuhatmäärin ihmisiä on kuollut. Rahaahan sinne alueelle tarvitaan nyt paljon, ja sinne lähti sheriffimmekin, hyvän asian perässä.

    Milläs resursseilla Sinusta tulisi ministeri? Onko Sinulla peruskoulua lukuunottamatta mitään koulutusta? Revipä siitä huumoria miten ns. yhteiset asiat tulisivat hoidetuksi! Todennäköisesti eivät kovinkaan hyvin.

    Silläkin energialla, jota aiot suunnata kansalaisadressin nimienkeruuseesn (johon ei kukaan järkevä edes nimeään panisi) suunta voimasi lähellä olevien, apua tarvitsevien ihmisten auttamiseen, senkin tekopyhyys!

    Äänestä

  • Vastaus kirjoitti:

    on se, millainen koulutus Sinulla, hyvä silmät ja posket punaisena höyryävä nimimerkki "vastaus" on?

    Et tiedä, millainen koulutus minulla on ja silti olet noin jyrkkä..?

    Ja - ministeriksi ei ole olemassa mitään tiettyä pohjakoulutusta. Siihen puuhaan "ansioidutaan" poliittisilla meriiteillä, ei korkeakoulututkinnoilla.

    Äänestä

  • kysymys kirjoitti:

    En höyryä, mistä sait sellaista päähäsi. Koulua olen käynyt, entä sinä? Voisiko sinunkin koulutuksellasi auttaa muutoin kuin suurta suuta soittamalla?

    Äänestä

  • Vastaus kirjoitti:

    Milläs resursseilla Sinusta tulisi ministeri? Onko Sinulla peruskoulua lukuunottamatta mitään koulutusta? Revipä siitä huumoria miten ns. yhteiset asiat tulisivat hoidetuksi! Todennäköisesti eivät kovinkaan hyvin.

    Silläkin energialla, jota aiot suunnata kansalaisadressin nimienkeruuseesn (johon ei kukaan järkevä edes nimeään panisi) suunta voimasi lähellä olevien, apua tarvitsevien ihmisten auttamiseen, senkin tekopyhyys!

    Ministerillä ei tarvitse olla mitään resursseja.
    Riittää:
    - nainen
    - luku- ja kirjoitustaito
    - sopiva puolue
    - sopivasti tyrkyllä

    koska sinulla oli ajatus- ja kirjoitusvirheitä annamme seuraavan huomautuksen:
    http://www.saunalahti.fi/sakarit/kerro-lisaa/Kupla.gif

    Äänestä

  • Kysymys kirjoitti:

    En höyryä, mistä sait sellaista päähäsi. Koulua olen käynyt, entä sinä? Voisiko sinunkin koulutuksellasi auttaa muutoin kuin suurta suuta soittamalla?

    voi auttaa, ja olla auttamatta - eihän tähän katastrofiin suhtautuminen ja auttaminen, tai auttamnatta jättäminen, ole koulutuksesta kiinni.

    Ah niin, miksi "syytän" Sinua "höyryämisestä"? Olen ehkä liian vaativa, mutta minusta sanat

    "Onko Sinulla peruskoulua lukuunottamatta mitään koulutusta? Revipä siitä huumoria miten ns. yhteiset asiat tulisivat hoidetuksi! Todennäköisesti eivät kovinkaan hyvin. Silläkin energialla, jota aiot suunnata kansalaisadressin nimienkeruuseesn (johon ei kukaan järkevä edes nimeään panisi) suunta voimasi lähellä olevien, apua tarvitsevien ihmisten auttamiseen, senkin tekopyhyys!"

    eivät ole järin kiihkottomia tai loppuun asti ajateltuja.

    Äänestä

  • koulutuksellani kirjoitti:

    Eli oliko vastausta vai halusitko vain soittaa suutasi? Kysymykset sinänsä olivat ymmärrettäviä.

    Äänestä

  • Vastaus kirjoitti:

    Eli oliko vastausta vai halusitko vain soittaa suutasi? Kysymykset sinänsä olivat ymmärrettäviä.

    Vastaukset ovat edelleen luettavissa edellisessä viestissäni. Mikä niiden ymmärtämisessä oli Sinulle vaikeaa?

    En soita suutani, Sinähän se tässä riitaisan keskustelun olet tahtonut aloittaa.

    Äänestä

  • sama henkilö kirjoitti:

    tai sitten ei, mutta pointti anyway aikas hyvä. Jos minullakin olisi ministerin palkka, lomaedut ja eläke-edut niin voisin hyvinkin lomailla vaikka missä, jopa Thaimaassa vaikka juuri tuhatmäärin ihmisiä on kuollut. Rahaahan sinne alueelle tarvitaan nyt paljon, ja sinne lähti sheriffimmekin, hyvän asian perässä.

    Joka tapauksessa, ministerien ja kansanedustajien palkat ja lomat ovat

    a) Joo joo - eivät tämän "Thaimaassa aina kaikki hyvin -palstan" sinisilmäisten vakiokirjoittajien vakioaiheita ("siis ihan kauheeta kun tänne edes kirjotellaan jostain katastrofista, voi ei kun mun pientä rauhaani häiritään tuollaisella, iik ja siis varsinkin jostain kansanedustajista kirjoitellaan, siis nehän nyt ei ainakaan liity tähän mitenkään, hei haloo, iik, kamalaa")
    MUTTA myösKIN
    b) kovin liioiteltuja JA SEHÄN ON AIHE, JOHON ME KAIKKI VOIMME PUUTTUA. Kansalaisadressia kehiin!!!

    Musta järkevä idea, siis ministereillä ja kansanedustajilla on ihan mielettömän pitkät lomat, miksei asialle voisi tehdä jotain? Etenkin koska: kansalaisten nimiä kerätään turhempiinkin juttuihin, miksei tähän?

    Äänestä

  • trikolor kirjoitti:

    Olet oikeassa ja vielä
    mielettömät pakatkin.

    Äänestä

  • Kyllä kirjoitti:

    Olet oikeassa ja vielä
    mielettömät pakatkin.

    opiskelleet esim. opettajiksi, niillä on myös mielettömän pitkät lomat?

    Ettei tässä taas olisi kyse juuri siitä mitä tämän keskustelun avauksessa kirjoitettiin? :)

    Äänestä

  • Kyllä kirjoitti:

    Olet oikeassa ja vielä
    mielettömät pakatkin.

    Joka neljäs vuosi kansalla on mahdollisuus vaikuttaa näihin asioihin, vaan vaikuttaako se?
    Ymmärtääkseni me itse valitsemme edustajamme ja kun sen olemme tehneet, pitäisi myös valvoa omia etujaan. Kuinka moni äänestäjistä enää vaalien jälkeen paljon välittää, mitä äänestämänsä edustaja "Kettuluolassa" puuhaa? Sähköposti on varsin tehokas tapa lähestyä eduskuntataloa ja jos ei edustaja halua vastata, siirtyy asiansa kanssa julkisemmalle taholle. Tämäkin foorumi on yksi niitä, jota tulevaisuudessa lukee yhä useampi äänestäjä. Nyt tämän kautta ei saa vielä paljon aikaiseksi, mutta tiedon leviämistä ei voi estää. Niin, yksi asia kuitenkin tulee muistaa, nimimerkit saa heittää kyllä siinä leikissä roskakoriin!

    Äänestä

  • itse... kirjoitti:

    opiskelleet esim. opettajiksi, niillä on myös mielettömän pitkät lomat?

    Ettei tässä taas olisi kyse juuri siitä mitä tämän keskustelun avauksessa kirjoitettiin? :)

    >>Ettei tässä taas olisi kyse juuri siitä mitä tämän keskustelun avauksessa kirjoitettiin?>>
    Kirjoitat...

    Siitä ei ole itse kohdallani kysymys, minä olen omaan olooni aivan tyytyväinen tällähetkellä,
    mutta, kun pitäisi katsoa mitä ympärillä tapahtuu,
    työttömät, pien-eläkkeet, vanhukset, sairaat ym..eikä vaan tuijottaa omaan-napaan...........

    Ympärillä tapahtuvia asioita kannattaa tarkkailla, välillä kriittisestikin. Ja kannattaa myös miettiä että voiko tehdä mitään asioiden eteen, että olisi toisin.

    Valitettavan iso osa suomalaisista vaan tyytyy jupisemaan sohvan pohjalta käsin. Eihän sitä haluttua muutosta tule jos kukaan ei tee mitään. Vaikutuskanavia kyllä riittää tavallisena itseään pitävälle kansanosalle (johon myös minä kuulun, ihan tavan työläinen kun olen), voi aloittaa vaikka käyttämällä äänioikeuttaan. Turha nimittäin ruikuttaa kun mikään ei muutu jos ei käy edes äänestämässä. Tällaisiakin tapauksia tunnen ihan henkilökohtaisesti.

    Äänestä

  • toimettomien, saamattomien ja täysin muiden siivellä elävien joukossa on näitä surkeista surkeimpia rassuja, joilla kateus voi voittaa jopa muuten heidän elämäänsä hallitsevan kiiman.

    Äänestä

  • Suomessa kirjoitti:

    toimettomien, saamattomien ja täysin muiden siivellä elävien joukossa on näitä surkeista surkeimpia rassuja, joilla kateus voi voittaa jopa muuten heidän elämäänsä hallitsevan kiiman.

    täällä harjoitettaisiin kateutta jonkinlaisena jokamiehen ylellisyytenä .

    Äänestä

  • kuin kirjoitti:

    täällä harjoitettaisiin kateutta jonkinlaisena jokamiehen ylellisyytenä .

    Kun omassa elämässä ei mene muka hyvin, voidaan purkaa pahaa oloa kateuteen, ja silloin siitä tulee tosiaan mainitsemaasi ylellisyyttä. Parhaimminhan se korostuu tällaisilla palstoilla kun on mahdollisuus voivotella porukalla että miten huonosti itsellä menee. Voi jopa kilpailla siitä että kenellä menee huonoimmin!

    Kateuden laajamittaisemmat harrastajat ovat samaa poppoota kuin luulosairaat ja ne jotka melkein tekeytyvät sairaaksi.

    Äänestä

  • oman navan ei pitäisi olla ... kirjoitti:

    Ympärillä tapahtuvia asioita kannattaa tarkkailla, välillä kriittisestikin. Ja kannattaa myös miettiä että voiko tehdä mitään asioiden eteen, että olisi toisin.

    Valitettavan iso osa suomalaisista vaan tyytyy jupisemaan sohvan pohjalta käsin. Eihän sitä haluttua muutosta tule jos kukaan ei tee mitään. Vaikutuskanavia kyllä riittää tavallisena itseään pitävälle kansanosalle (johon myös minä kuulun, ihan tavan työläinen kun olen), voi aloittaa vaikka käyttämällä äänioikeuttaan. Turha nimittäin ruikuttaa kun mikään ei muutu jos ei käy edes äänestämässä. Tällaisiakin tapauksia tunnen ihan henkilökohtaisesti.

    Monesti nämä kaikkein heikoimmissa olosuhteissa olevat/elävät on jo niin alistuneet kohtaloonsa etteivät pysty enään pitämään puoliaan. Varmaan he ovat sitä kuuliaista kansaa jotka uskovat tosiaan äänestyksen auttavan ja äänestävät kuuliaisesti.Jonkun pitäisi oikeasti hoitaa heidänkin asioita...

    Äänestä

  • se joillekin tuntuu olevan kirjoitti:

    Kun omassa elämässä ei mene muka hyvin, voidaan purkaa pahaa oloa kateuteen, ja silloin siitä tulee tosiaan mainitsemaasi ylellisyyttä. Parhaimminhan se korostuu tällaisilla palstoilla kun on mahdollisuus voivotella porukalla että miten huonosti itsellä menee. Voi jopa kilpailla siitä että kenellä menee huonoimmin!

    Kateuden laajamittaisemmat harrastajat ovat samaa poppoota kuin luulosairaat ja ne jotka melkein tekeytyvät sairaaksi.

    ylipäätään on helppoa purkaa vaikka mitä. Toiset täällä tuntuvatkin todella ottavan siitä kaiken irti...

    Äänestä

Sexiä nyt pissaaaa taas.
Minne unohtui thaimaan matkailun juuret?

Äänestä

Eikö ihmisillä ole mitään muuta jauhettavaa, kuin tuo sama typerä kateusteema tuodaan kerran toisensa jälkeen esille. Yrittäkää kerrankin keskustella asioista, ilman kateussanaa.

Äänestä
  • kateelliset sen nostavat esiin. Oliko sinulla jotain fiksumpaa lisättävää tähän keskusteluun jossa käsitellään kateellisuutta?

    Pistä itse pystyyn joku järkevä keskustelu niin keskustellaan. Tämän aiheen alla on mielestäni ollut pitkästä aikaa fiksua keskustelua, mikä on harvinaista Suomi24-keskustelufoorumilla.

    Ikävä jos tämä ei miellyttänyt juuri Teitä.

    Äänestä

Luuletko että kaikki on pelkästään kateutta. Olet väärässä. Kaikki viisaimmat vain tajuaa Mönkäreen aseman ja mokan minkä teki huonolla hetkellä.

Äänestä
  • että sinä tässä pellen teit itsestäsi jos et tuon älykkäämpään keskusteluun kyennyt :)

    Voi surku sentäs.

    Äänestä

Löytyy tästä porukasta sentään yksi järkeväkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomalaiset kirjoitti:

Ihmellinen asia tuo kateus. Olen lukenut näitä kirjoituksia, ja hyvin monesta viestistä paistaa läpi se suomalaisten perisynti: kateus.
Ollaan huolissaan, että valtio korvaa matkatavaroita. Jos on ollut hädän keskellä, niin mitä väliä on kassillisella vaatteita. En ole kuullut kenenkään itkevän matkatavaroiden perään, jos on selvinnyt katastrofista. On siinä vähän suuremmista asioista kysymys.
Toinen juttu on, että itketään sitä, että valtio maksaa paluulennot. Jokainen matkustaja oli ostanut itselleen paluulipun, ja näin ollen paluuliput oli maksettu. Nuo lennot oltaisiin tehty joka tapauksessa. Terveenä palanneiden paluulennoissa ei ollut mitään ihmeellistä. Harmi vaan, että menomatkalla ei voitu viedä lomalaisia, ja se koituu matkanjärjestäjien tappioksi. Eri asia on tietenkin sairaskuljetuslennot, nehän maksaa vakuutus.
Ja kaiken lisäksi vielä arvostellaan Mönkäreen lomamatkaa. Jokainen on lomansa ansainnut, ja itse maksanut, oli sitten ministeri, tai jossain muussa ammatissa.
Näiden juttujen kirjoittelijat ovat ainoastaan kateellisia niille, jotka viettivät joulua tropiikissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu