Synttärilahja

missonnetar

Oli kulunut neljä viikkoa siitä, kun olimme Nikon kanssa harjoitelleet tanssimista ja suutelua. Se sujui niin hyvin, että innostuimme vielä riisumaan vaatteita ja tekemään vähän muutakin. En olisi sitä itsestäni uskonut, koska Niko oli vasta kuudentoista ja minä 34. Tai silloin hän ei ollut vielä kuuttatoistakaan, mutta illalla vietettiin hänen syntymäpäiviään. Niko ei ollut käynyt minun luonani tällä välin. Olimme tosin soitelleet muutaman kerran ja sopineet, että hän tulisi kuudelta ja minä tekisin ruokaa. Odottelin häntä jo, vaikka kello ei ollut vielä kuuttakaan.
Niko tuli tasan kuudelta. Avatessani oven Niko kysyi hämmästyneenä, olinko lähdössä johonkin. Se johtui siitä, että tukkani ja meikkini olivat juhlakunnossa. Minulla oli tummemmanpunaista huulipunaa kuin tavallisesti. Lisäksi minulla oli musta hame, ja paitapuserokin oli juhlava.
– En mä mihinkään ole lähdössä. Nyt juhlitaan sun synttäreitä.
– Ootko sä laittanut noi ihan mua varten?
– Tietenkin.

Niko hymyili hämmentyneenä. Tosin hänelläkin oli vähän paremmat vaatteet päällään.
– On mulla sulle pieni lahjakin, mutta annan sen myöhemmin. Syödään ensin, mulla on ruoka valmiina.
Söimme Nikon mieliruokaa kana-pekonipastaa. Jälkiruoaksi oli pieni täytekakku, johon olin laittanut kynttilät. Kun Niko oli puhaltanut kynttilät, toivotin hänelle hyvää syntymäpäivää, halasin ja annoin kunnon suukon suulle. Sitten söimme kakkua ja Niko kehui sitä hyväksi.
– Haluaisitko sä taas tanssia? Se oli niin mukavaa viimeksi, kun tanssittiin. Sitä pitää harjotella, ettei unohdu.
– Tanssitaan vaan.
Melkein ensimmäisistä askeleista alkaen Niko löysi ne oikeat. Hän selvästi nautti siitä, että sai olla lähelläni. Hän ei kuitenkaan suudellut minua tanssiessamme, vaikka sitä vähän odotin. Tanssin jälkeen menimme sohvalle.
– Kiitos tanssista. Se oli taas tosi mukavaa.
Kiitokseksi annoin Nikolle suukon. Hän vastasi suutelemalla minua kiihkeästi. Jatkoimme suutelemista sohvalla. Minä pidän suukottelemisesta niin paljon, että voisin jatkaa sitä vaikka kuinka kauan. Niko ei kuitenkaan suukotellessaan vienyt käsiään rinnoilleni tai hameen alle. Tuntui siltä, ettei hän tekisi tällä kertaa aloitetta riisumisen suuntaan. Ehdotin, että tanssisimme taas välillä.
Tanssiessamme toista kappaletta jatkoin taas suutelua. Kun kappale loppui, katsoin Nikoa silmiin ja avasin samalla paitani nappeja. Hänen ilmeestään näki, että jotain tällaista hän oli toivonut tapahtuvaksi. Niko katsoi jännittyneenä, kun riisuin paitani. Arvelin, ettei hän olisi saanutkaan nappeja hermostuksissaan auki. Avasin samalla hameeni vetoketjun ja kuoriuduin hameestani.
Olin Nikon edessä mustissa rintaliiveissä, pikkuhousuissa ja stay up -sukissa. Uskoin olevani aika seksikkään näköinen juhlameikissäni ja juhla-alusasussani. Annoin hänen sulatella näkemäänsä vähän aikaa.
– Näyttääkö hyvältä?
– Sä oot kyllä ihan huippuhieno.
Menin hakemaan meille keittiöstä juotavaa. Nikon katse vaelteli vartalollani, kun tulin takaisin. Tuntui, että hän jännitti vielä enemmän kuin viime kerralla. Ehkä panokset hänen ajatuksissaan olivat isommat tällä kertaa.
– Haluatko, että mä riisun nää sukat?
– Voisit riisua.
– Riisu sä sitten paitasi ja housusi, niin mä riisun sukat.
Niko alkoi heti riisua paitaansa ja sitten housujaan. Minä odottelin sen ajan ja riisuin sitten vasta sukkani nostaen jalkani sohvan käsinojalle. Paljastin sääreni hitaasti katsellen samalla pullistumaa Nikon alushousuissa. Kun olin saanut sukkani pois, laitoin käteni selkäni taakse. Katsoin taas Nikoa silmiin, kun avasin rintaliivieni hakaset. Laskin olkaimet hitaasti alas. Rintani olivat paljaina hänen saatavillaan.
– Muistatko vielä, miten näitä pidetään hyvänä?
Niko kosketti rintojani hellästi. Sitten hän veti minut kiinni itseensä ja upotti päänsä rintojeni väliin. Hetken hän oli siinä ennen kuin alkoi nuolla nännejäni. Hän tuntui muistavan oikein hyvin mistä pidän. Hän suukotteli rintojani ahnaasti, välillä suukottelin häntä...

Lue koko tarina täältä:
http://seksifantasiat.runkkareille.com/romanttinen-erotiikka/synttarilahja/

8

7838

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tääolii

      Hyvin kirjotettu

    • kyrpämirja

      Kyllä nyt pillu kostui

      • mitähääh

        Mistäpäin Mirja on?


      • kyrpämirja
        mitähääh kirjoitti:

        Mistäpäin Mirja on?

        Mitä se sulle kuuluu?


    • lastilasse

      Tällehän lensi sitten lastit

    • lisääliksaa

      Istun duunissa vessassa ja katon pornoo ;)

    • serkunpania

      mä annoin serkulle kullia kun se täytti viistoista ja sen jälkeen joka syntäri oon sille antanu kullia ja se tykkää sexsistä ja mä saan siltä aina naisten tai tyttöjen alushousut tai uimapuvun

    • serkunrakastaja

      mä oon mys pannu serkkua siitä lähin kun molemmat olitiin 7 vuotta ja oltiin samassa koulussa joka viikon perjantaina mentiin sen luo siellä leikki mökkiin ja alettiin touhuun sellasta kesti luoka 1-6 ja sen jälkeen ainakun nähtiin pantiin viimeksi suvun mökillä molemmat oltiin viikon japantiin siellä koko aika muuta ei juuri tehty sillä viikolla se oli ihana viikko

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1099
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      1016
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1004
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      910
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      90
      839
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      715
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      655
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      643
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe