Rakennusoikeus - mielivaltaa vai tasapuolisuutta

Olen vieraspaikkakuntalaisena seurannut monivuotista keskustelua Pihlajavedellä asuvan Ilari Kotimäen rakennuslupasekoilusta. Kuinka paljon Kotimäki on ylittänyt rakennusoikeuttaan vai onko hän rakentanut kokonaan luvatta.
Ulkopuolisen silmin tarkasteltaessa tätä jupakkaa uskon on lupa-asiassa on menetetty todellisuuden taju molempien osapuolten kesken.
Eikö uusi kaupunginjohtaja laittaisi pisteen tälle surulliselle hupitarinalle. Minulle on kerrottu, että koko juttu sai alkunsa edellisen kaupunginjohtaja Lounan kostona Kotimäelle.
Järjen käyttö tällaisissa asioissa on luvallista kiistapuolten kesken.
631869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Tuostapa tulikin mieleen! Milloinkahan sitä upeaa konserttisalia pääsisi ihailemaan?

Äänestä

Osa rakennuksista tai niiden lisäkerros on rakennettu ilman mitään lupaa ja niihin koskee nyt tuo uhkasakko, jotta ne tulee purettua ja saatettua luvan mukaiseen kuntoon!
On sitä Keuruulla jotkut muutkin tahot joutuneet purkamaan luvatta rakennettuja rakennuksia, mutta eivät ole siitä sen suurempaa meteliä pitäneet vaan tehneet kuten laki on määrännyt!
Ei ole kaupunkin aiheettomasti kotimäkeä "kusannut" vaan ihan tasapuolisuuden nimessä vaatinut purkua noille luvattomasti rakennetuille osille!
Ei olisi tasapuolista jos yksi saa tehdä mitä haluaa, mutta muut ei!

Äänestä

Minä antaisin itsenäisyyspäivänä mitalin kuntalaiselle, joka rakentaa sivukylälle. Rakentamisen lupasäännöstöt eivät ole niin tiukkoja, ettei niistä voida sopia hyvässä hengessä.

Äänestä

Minä en kyllä antaisi kultamitalia enkä edes rakennuslupaa kenelle tahansa pykääjälle. Miksi pitäisi väkisin tuhrata uutta, kun sivukylät ovat täynnä rapistuvia rakennuksia? Mitali kuuluu niille, jotka omasta rahapussistaan kustantavat rakennuskannan kunnossapidon ja korjaamisen. Mikä tuon Kotimäen nykyinen elinkeino muuten on? Se suuri rakentamis- ja hankebuumi taisi mennä jo?

Äänestä

Kerran jyväskyläläinen, aina jyväskyläläinen.

Äänestä

Ulkopaikkakuntalaisena olen niin ikään ihmetellyt, miksi ihmisen täytyy lopettaa kesken kaiken akateeminen ura, muuttaa metsään ja rakennuttaa sinne erinäisiä tönöjä ja röttelöitä. Kun ei kaavoittaja rupea muuttamaan kaavaa erikseen jokaisen pikaistuksissa kyhätyn tönön mukaan, eikä "itetaidetta" edes rakennusluviteta, rakennuttajan täytyy käydä vuosikaupalla käräjiä ja turpakäräjiä joka suuntaan? Missä on vika? Hyöty menee lakimiehille. Sellaistakin kuulee, että Keuruun kaupunki maksaisi palkkaa tuolle rakennuttajalle työttömien työllistämisestä. Mutta ei kai sentään?

Äänestä
  • Eikös siihen ole pyrittykin, että akateemiset voivat asua korvessa ja tehdä sieltä käsin töitään etänä? Eihän se tietysti oikeasti keuruulaisille käy, ellei heistä ole jotain henkilökohtaista hyötyä keuruulaisille itselleen. SDP:lle akateemiset kuntavaaliäänet kelpasi, jonka turvin saivat lauman yksinkertaisia ja typeriä akkoja kaupunginhallitukseen, pitämään kaupungin asiat sotkussa ja sotkemaan lisää, sen jälkeen äänten kerääjä joutikin pois ryhmästä.

    Äänestä

Olisiko jonkun syytä penkaista tuota Pihlajaveden "trollitehtaan" johtajan taustayhteisöjä ja yhteistyökumppaneita? Kytkentöjä näyttää olevan venäläisistä Vesuri-ryhmiin ja jääpalloseuroihin.

Äänestä

Eikö naapurin tontille saa rakentaa?
Kysyy Keljosta nimimerkki "valoink sokkelin turhaan?

Äänestä

Kyllä tuo jupakka on mennyt liian pitkälle. Eikö järki ole sopiva ratkaisu. Jos sitä ei ole kummallakaan osapuolella käytössä, Kotimäki syksyy taloudelliseen perikatoon ja kaupunki on maksanut satoja tuhansia asianajajapalkkioita. Viisas on se, joka rakentaa rauhan.

Äänestä
  • Kaupunki noudattaa lakeja ja asetuksia, ja sen kuuluu valvoa, jotta kaikkia kohdellaan tasapuolisesti!
    Jos kaupunki antaa yhdelle riitapukarille periksi ja katsoo asiaa läpi sormien, on sen sen jälkeen niin tehtävä kaikille!
    Eli Ilarin pitäisi ottaa lusikka "kauniiseen" käteensä ja purkaa laittomasti tehdyt rakennukset, se on tässä tilanteessa ainoa oikea ja järkevä ratkaisu...........

    Äänestä

  • Jos rakentaja "syöksyy taloudelliseen perikatoon", kun ei suostu purkamaan muutamaa vaivaista hökötystä pihaltaan, niin eiköhän se ole ihan oma valinta? Siinä taas ei ole mitään järkeä, että kaupunki antaisi hankalalle rakentajalle eri vapauden rakennusmääräyksistä ihan vain sillä perusteella, että tämä "ei taho" purkaa eikä sakkoja maksaa. Millä ihmeen perusteella kenenkään sitten pitää noudattaa rakennusmääräyksiä? Kaikkihan voisivat tehdä tasan tarkkaan mitä tahtovat! Rakentamisen pakkomielle toivottavasti pykääjältä paranee, kun lasku lankeaa. Ne yllä mainitut kaupungin isot asianajolaskut taas ovat varmasti jo moneen kertaan maksetut, joten niitä on turha takaisin haikailla. Ei kannata säälitellä suotta.

    Äänestä

Mitenkäs ne vokkien rakennuslupakuviot? Jokos matuloilla on lupa siellä majailla?

Äänestä

Voisiko Keuruun rakennustarkastaja kertoa, minkälaisia laittomuuksia Kotimäen rakentamisesssa on tapahtunut. Noita rakennusoikeuksien ylityksiä on tapahtunut siellä ja täällä. Suurta mekkalaa niistä ei ole nostettu. Sivullisesta tuntuu, että Kotimäen tapauksessa henkilökemiat riitelevät.

Äänestä

Kemiasta en ymmärrä, mutta sivullisesta tuntuu asia selvältä kuin pläkki. Yksi mieshän tuossa näyttää riitelevän ihan vimmassa joka suuntaan. On jos jonkinlaista tutkintapyyntöä, rikosilmoitusta ja käräjille haastamista. On valittamista ja kantelua jos jionkinlaista. Ja kun pääsee protestiäänillä valtuustoon, ei muuta kuin loikkii ryhmästä toiseen ja kolmanteen. Mikä niissä pytingeissä nyt niin ihmeellistä on, että ei voi pois purkaa, kun KHO:ta myöten on purkupäätös olemassa? Saihan tuo jo luvan laajennella kesämökkiään mielin määrin. Ja onpa kai kaupunki pitänyt "rakentajien rakentajan" mukavasti työn syrjässä vuodesta toiseen.Kysymys kuuluu, että missä viipyy se konserttisali, jota mainostettiin oikein televisiossakin joskus muinoin.

Äänestä

ei sinne saa konserttisalia rakentaa

Äänestä

Jaa. No mitäs ihmettä ne siellä televisiossa sitten oikein rakensivat?

Äänestä

Mullova väsyy kohta odottamaan, kun ei vinguttamaan viuluaan huippukonserttisalissa.

Äänestä

Keuruun kaupunginkin monia varmoja suuria suunnitelmia jotka eivät ole toteutuneet on lehdissä ja telkkarissakin rinta pystyssä esitelty. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Monta rakennusluvatonta mökkiä ja muuta pömpeliä on jälkeenpäin luviteltu, kun on ollut sopivampi asianosainen. Se siitäkin tasapuolisuudesta!

Mikä oli hovioikeudesta viime viikolla alas tullut tuomio, joka on valtakunnallisestikin ainutkertainen, jossa Keuruun kaupunki joutui virkamiehen menettelyn vuoksi vahingonkorvauksia makselemaan, vaikka kuinka oli kallispalkkaiset huippujuristit, veronmaksajien piikkiin, virkamiestä puolustamassa?

Äänestä

Oppia ikä kaikki, täytyy olla virkamiesten suosiossa. Se onnistuu parhaiten, kun käy välillä mielistelemässä heitä ja johtavia politrukkeja. Vänkääminen ei auta, vaan se johtaa katkeraan virkamiesten harjoittamaan mielivaltaan. Siinä ei kaupungin varoja säästellä.

Äänestä

Olisi hienoa nähdä plus-miinus laskelma siitä, että mitä jää käteen, kun pyörittää hankkeitaan ja rakentamista I. Kotimäen tyylillä. Tulopuoltakin varmasti löytyy, ei pelkästään menoja. Kaupungin ja muitakin yhteiskunnan varoja lähinnä. Tasapuolinen kohtelu olisi asiallista ja sitä kansalainen voi vaatia. Kun Pihlajaveden osayleiskaavaa takavuosina korjattiin, eivät tavan kansalaiset saaneet läpi pieniäkään muutoksia. Erästä isoa "kulttuurihanketta" kohdeltiin kuitenkin silkkihansikkain. Hyväuskoisuutta?

Äänestä
  • Olisitko saldoilija rakentamassa Pihlajavedelle enemmän kuin kaava sallii? Hae vain poikkeamislupaa kaavasta, niin eiköhän se lupa heltiä. Ainakin on hellinnyt kaikille muille paitsi noille korpikirjastonhoitajille. Tule sitten tänne vinkumaan takaisin jos et haluamaasi poikkeamaa saanut!

    Ps. Tässä taannoin kerrostaloa ei saanut Pihlaisselän rantaan rakentaa. Tuskin ei nytkään.

    Äänestä

  • Kaavan rakennusoikeutta en ole yrittänyt ylittää, mutta tunnen miehen, joka yritti rakentaa saunaa mieleiseensä paikkaan, tonttinsa toiseen reunaan. Naapurit eivät siitä tykänneet. Ei auttaneet lakimiehen kanssa tehdyt kalliit valitukset eikä mitkään. OYK pysyi voimassa.

    Äänestä

Niin, luulisi Pihlajavedellä olevan tilaa joka suuntaan rakentaisi sitten maata pitkin tai ylöspäin tai molempiin suuntiin. Käsittämätöntä, että tuollaisesta periaatteellisesta kostoriidasta vaahdotaan ja käydään käräjiä. Jos oikein olen ymmärtänyt kunnan roolin, niin se on ihmisten elämän helpottamista, rakentamisen edistämistä, elinkeinon harjoittamisen mahdollistamista jne. Keuruu on aina ollut riidankylväjien elatusalusta ja eikös se ole joskus kauan sitten julistettu pannaan eikä julistusta ole vieläkään peruttu. Ei muuten ole syytäkään.

Äänestä

Pihlajavesi on asuma-aluetta siinä missä jokin muukin kolkka Suomen maassa. Maisemallisesti jopa niin arvokas, että iso osa pitäjästä on rauhoitettu kokonaan rakentamiselta. Lisäksi on erikseen laadittu osayleiskaava maankäyttöä ohjaamaan. Kuinka siis juuri Pihlajavedellä saisi rakennella miten tahansa? Sivumennen sanottuna: Sietämätön on kyllä keksinyt itselleen pistämättömän osuvan nimimerkin. Muhkeat muodot eivät vain tahdo kunnolla peittyä nimimerkin taakse. Hyviä nimimerkkejä samalle henkilölle olisivat myös Riidankylväjä, Ammattivalittaja ja Kelju Kostaja. Olisi muitakin, mutta nuo ainakin kertovat, kuka on asialla. Kampanjakirjoittelu maineen putsaamiseksi näköjään käynnissä. Aika avutonta.

Äänestä

Kyllä laiha sopu on parempi kuin lihava riita.

Äänestä

Eikös kunta ole sopua aika isosti rakentanutkin? Mitä olen kuullut, niin kokonainen konserttitalohan jäi rakentajalta rakentamatta, mutta omakotitalo laajeni samaan aikaan vapaasti, vaikka oli rakennusluvatkin unohtuneet siinä kiireen hässäkässä. Työnjohto on tietysti vaikeaa, vallankin, jos ei rakentamisesta mitään ymmärrä. Mutta jos virheet vielä ehtii korjata, niin kaikki turhat ja tarpeettomat tönöt nurin vaan. Tokko nyt kukaan järjissään oleva haluaisi syöksyä perikatoon pelkkää itsepäisyyttään. Jos syöksyy, niin se on sitten oma valinta.

Äänestä

YLE-uutinen on sentään 6-vuotta vanha. Kuinka lie jutussa on käynyt, mutta tuo 150.000 € on melkoinen saalis? Ei se ole tyhmä joka pyytää, mutta antajan tyhmyydestä voidaan olla samaa mieltä. Taitaapi antajien joukossakin esiintyä jokin vesuriksi nimetty ryhmä. Onko kukaan tietoinen, mihin nuo avustukset ja tukieurot ovat joutuneet?

Äänestä
  • Ompas kateellisia kitisijöitä taas liikkeellä. Moni kaupungin suojatyöpaikassa oleva on saanut tuona aikana paljon enemmän

    Äänestä

Kateellisia mistä? Röttelöistä omalla pihalla ja riidoista joka puolella? Hölönpölön.

Äänestä

Aamulehden uutisen mukaan Hämeenkyrössä on kaava-arkkitehti nöyryyttänyt rakentamislupa-asiassa kuntalaista vuosikausia. Kotimäen tapauksessa simputusta on jatkunut virkamiesten ja poliikkojen toimesta sen takia, että hän on käyttäytyy hyvin agressiivisesti. Nöyrtykää hyvät päättäjät sekä Kotimäki, ja tehkää sovinto.Tämä arvoton näytelmä maksaa liian paljon molemmille osapuolille

Äänestä

Ei ikinä periksi kotimäelle.

Äänestä

Edellä on virkamiehen mielipide, koska omat eivät ole pelissä. Kiusanteko on joillekin hyvin herkullinen laji.

Äänestä

Paljon pahempi rike tapahtui varuskunnassa, kun annettiin sinne tuoda matuja iso lauma. Rakennuksille ei minkäänlaista lupaa sijoittaa sinne ihmisiä asumaan. Rakennuslupiakaan ei ollut ja huhujen mukaan myös kasarmin rakennukset oli tarkastusten perusteella käyttökelvottomat ihmisten majoittamiseen. Kuinkas kävikään? Raha ratkaisi ja sinne lappoi porukkaa pilvin pimein. Suvakit ja muut kaiken maailman kukkahattutädit pääsivät pätemään.

Äänestä

Kotimäki purkakoon pois turhat tekeleensä tai maksakoon sakkonsa jos on varoissaan.

Äänestä

Alkaa olla voudin kanssa perin hankalaa ja lisää uhkasakkoja lienee tulossa. Vieläkö hän asettuu ehdokkaaksi ensi vuoden kunnallisvaaleissa?

Äänestä

Tokkopa tuo enää minkään puolueen ehdokaslistoille pääsee. On sen verran tapansa näyttänyt. Vouti vain asialle ja nopeasti.

Äänestä

Ilarin käyttämä asianajotoimisto karhuaa häneltä yli 40.000 euron laskua. Eiköhän ulosottomies hoida tämän ongelman loppuun. Äijä pääsee takaisin Jyväskylään hoitamaan kemistin virkaansa.

Äänestä
  • Mistäs tidät onko tietosi kurantti? Tiedoksi, maailma muuttuu joka päivä.

    Äänestä

voisitte lukea rakennuslautakunnan pöytäkirjat, tästä linkistä löytyy liki kolmen vuoden, katsokaa monessako pykälässä on ollut Kotimäki, samoin liitteet, tulleet postit ym., kyyyllä Kotimäki on Keuruun rakennusvalvontaa, virkamiehiä, viranomaisia ja luottamusmies siskoja ja veljiä ihan kiitettävästi työllistänyt. Lukea kannattaa tämä:http://www.keuruu.fi/ptk/kokous/TELIN-6452.HTM

Äänestä
  • Kait myös kirjaat kuinka monta kaavanvastaista poikkeamislupaa ja rakennuslupaa ilman rakennusoikeutta rakennusvalvonta on myöntänyt muille rakentajille, mutta ei Kotimäelle? Onko toimittu tasapuolisesti?

    Äänestä

  • Minä en usko että yhtään on myönnetty lain vastaisesti, eikö se ole kiellettykin? Poikkeuslupia tietysti, eihän se muuten olisi lupa poiketa jostain! Ja tasan eikä tapella, eli varmaan on mennyt ihan oikein, vai onko jotain oikeuden päätöksiä missä olisi väärin käytös todettu??

    Äänestä

  • Mitäs ne pakolaiskeskuksen alueen yli 30 000m2 rakennusluvat rantavyöhykkeelle ilman kaavaa eikä mitään poikkeuslupia. Tietysti niin joo kyllä ihan oikein ja lainmukaisesti!

    Eikös se Kotimäki ole nimenomaan hakenut niitä poikkeuslupia ja kun niitä ei ole myönnetty niin kuin toisille, sitten kaavamuutosta, mutta kun ei sekään käy!
    Rakennusvalvonta on vielä kantansa tueksi hankkinut keuruun veronmaksajien piikkiin noin 300 000 eurolla ulkopuolisen valahtelevan riitajuristin palveluja, että varmasti saisivat pitää kantansa, että mikään ei käy. Riita-asianajajan kun ei tarvitse laskunsamaksajansa puolesta puhua totta, eikä muutenkaan toimia lainmukaisesti.

    Äänestä

Vai akateeminen, tuskin? Onko kukaan nähnyt papereita?

Äänestä

Aika nuorena on sitten duuninsa jättänyt, jos vapaaehtoisesti hommastaan luopunut. No, nythän energiaa riittää kiukuttelemiseen.

Äänestä

Viranomaisten siis rakennustarkasta Pekkasen, ex-kaupunginjohtaja Lounan, kaavoituspäällikkö Määtän ja talousjohtaja Mäkelän arvovaltataistelua hyökkäävästi käyttäytyvän Kotimäen välillä. Virkamiesten taistelurahaston kustantavat kuntalaiset. Eikö tosiaan voisi rakentaa sopu? Monelle on annettu poikkeulupa suurillekin hankkeille, tässä tapauksessa puhutaan lähinnä koirankopin suuruusluokasta.
Tälle asialle hymyilevät jo naurismaan aidatkin.

Äänestä

Arvatkaa kuka tään keskustelun laitto vireille? Bingo! Kuulostelua ja omaa selitystä sekaan!

Äänestä

"Pistenyt" Arvatkaa kuka on tämä pistenyt? Halu on saada tämä keskustelu päättymään, alkaako polttamaan

Äänestä

Mitenkäs se rikosilmoitus Migriä vastaan etenee?

Äänestä

Onneksi vaalit lähestyy, voi nämä oikeassa olevat kansakunnan kynttilät hakeutua asioita hoitelemaan niin ei tarvitse täällä kirjoitella perättömiä virkamiesten ja luottamusmiesten päätöksistä.

Äänestä

Kansakunnan kynttilät vai taliaivot...?

Äänestä

Minä tuon valon ja kulttuurin pimeydessä vaeltavalle alkukantaiselle korpikansalle. Voin samalla paaluttaa itselleni ja perheelleni kohtuullisen kokoisen kaistaleen neitseellistä erämaata ja rakentaa sinne tarpeitteni vaatimat rakennukset. Ei kai nyt Minun tarvitse alentua piittaamaan jostain korpikansan primitiivisistä rakennusmääräyksistä. Ah, miksi he eivät osaa olla Minulle kiitollisia vaan aina vain napisevat.

Äänestä

Meneekö kaupungilta aina vaan työllistämistukia tuonne erämaan gurulandiaan? Tuollaisen huhun kuulin, mutta saattoi se olla vitsikin.

Äänestä

Hankkikaa konserttisaliin Steinway, Bösendorfer tai Fazioli.

Äänestä

Jawohl. Bösendorfer tilaukseen, ehdottomasti. Eiköhän vaan työttömät ja heidän itseoppinut mestarinsa opi sitä Aaronin vihkoista pimputtamaan, kun rakentaminenkin on heille niin helppo nakki.

Äänestä

Mutta mites se rikosilmoitus Migriä kohtaan etenee?

Äänestä
  • Pakolaiskeskuksen saa perustaa Keuruulle ilman toimilupaa, rakennuslupaa ja kaavaa! Espoossa ei! MIKSI?

    Pakolaiskeskukselle myönnettiin keuruulla jälkeenpäin rantavyöhykkeelle ilman kaavaa 25 000 m2 rakennuslupa, Korpikirjaston 15 m2 kesäkeittiölle ei myönnetä rakennuslupaa kaavan vastaisena! Keuruun rakennusvalvonta on käyttänyt riitajuristin palveluita noin 300 000,00 euron edestä, että saisivat pitää kannastaan, että rakennuslupaa kesäkeittiölle ei myönnetä!

    Äänestä

Voi, voi noita kaupungin päättäjiä

Äänestä

Tietäisikö joku, onlo se rikosimoitus Migriä vastaan missä vaiheessa? Vai oliko se lähtölaukaus kuntavaaleihin?

Äänestä
  • Poliisipäälliköt istuu päällä!

    Äänestä

Tuulimyllyjä vastaan huitoo partamonni hulluna. Sellainen tapaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomiohetki kirjoitti:

Olen vieraspaikkakuntalaisena seurannut monivuotista keskustelua Pihlajavedellä asuvan Ilari Kotimäen rakennuslupasekoilusta. Kuinka paljon Kotimäki on ylittänyt rakennusoikeuttaan vai onko hän rakentanut kokonaan luvatta.
Ulkopuolisen silmin tarkasteltaessa tätä jupakkaa uskon on lupa-asiassa on menetetty todellisuuden taju molempien osapuolten kesken.
Eikö uusi kaupunginjohtaja laittaisi pisteen tälle surulliselle hupitarinalle. Minulle on kerrottu, että koko juttu sai alkunsa edellisen kaupunginjohtaja Lounan kostona Kotimäelle.
Järjen käyttö tällaisissa asioissa on luvallista kiistapuolten kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu